Lunta sataa. Heikki Pärnänen istuu aamuyöllä parvekkeellaan ja yrittää saada henkeä. Nukkumisesta ei tule mitään. Sängyssä tuntui, että tukehtuu, mutta kylmä ilma vähän helpottaa oloa.
Oudot tuntemukset alkoivat Baltic Queen -laivalla kaksi viikkoa sitten. Pärnänen oli humpannut ja valssannut rouvansa kanssa tuntikausia Suomenlahden aalloilla. Muutama rohkaisevakin oli otettu.
Matkan jälkeen jalat alkoivat turvota ja olo oli vetämätön. Lyhyellä kauppamatkallakin hengästytti ja ylävatsaa poltteli. Pärnänen ajatteli, että ruoansulatus temppuili. Kun on tottunut prenkkoihin, lääkäriin ei kovin herkästi tule lähdetyksi.
Perjantaiaamun valjetessa kipu alkaa tuntua syvemmällä rinnassa, eikä se enää hellitä. Olo on kertakaikkisen huono.
Pirkko-vaimo päättää, että nyt on lähdettävä lääkäriin.
Itse asiassa olisi jo kiire. Pärnäsen rinnassa on täydessä käynnissä vakava sydäninfarkti. Sydänlihas tekee kuolemaa.
Mutta sitä ei näe päällepäin, eikä Pärnäsille tule mieleen soittaa hätänumeroon. Koivukylän terveysasema on lähellä, vajaan kilometrin päässä.
”Sanoin Heikille, että käyt ensin suihkussa ja vaihdat vaatteet. Ajattelin, että se voi joutua jäämään sinne”, Pirkko kertoo myöhemmin.
Heikki istuu auton rattiin, ja Pärnäset lähtevät ajamaan kohti terveysasemaa. Vaimo ei ole ajanut autoa vuosiin eikä aja nytkään.
Sydämen pinnalla kulkee kaksi sepelvaltimoa, vasen ja oikea, ja ne kuljettavat happea sydänlihakselle. Ilman happea yksikään lihas ei toimi. Jalka ei nouse, pallea ei hengitä, eikä sydän pumppaa. Osalla ihmisistä sepelvaltimoiden seinämän sisään kertyy vuosien varrella rasvaa ja kolesterolia. Epäterveelliset elintavat, lihavuus, liikunnan välttely ja korkea verenpaine nopeuttavat tätä.
Vähitellen sepelvaltimon seinä on pullistunut niin paljon, ettei veri virtaa suonessa kunnolla.
Kun lihas ei saa tarpeeksi happipitoista verta, se alkaa hälyttää. Kipua voi tuntua, kun hapentarve kasvaa – lumitöitä tehdessä tai hiihtäessä. Aina sepelvaltimotauti ei aiheuta mitään oireita.
Joskus sepelvaltimon kolesterolipullistuma repeää. Repeämästä purskahtaa suonen sisäpinnalle kolesterolia ja muuta töhnää. Siihen alkaa kerääntyä harmaita ja tahmeita verihiutaleita, ja suonen virtaus heikkenee nopeasti.
Sepelvaltimo voi mennä kokonaan tukkoon kymmenissä sekunneissa. Kipu ei enää mene ohi. Silloin puhutaan infarktista, sydänkohtauksesta.
Vakavaakaan sydänkohtausta ei ole aina helppo tunnistaa. Infarktin saanut ei välttämättä tuuperru, eikä ole edes kovin kipeä. Jotkut tuntevat voimakasta puristavaa rintakipua. Kipu voi myös tuntua leuassa tai vasemmassa kyynärpäässä tai olkapäässä. Sellainen jomotus on helppo laittaa vanhan urheiluvamman piikkiin. Diabeetikoilla ja naisilla kipuja ei joskus ole lainkaan.
On ihan tyypillistä, että oireita seurataan päivä tai kaksikin kotona. Ja että lääkäriin ajetaan itse. Se virhe voi koitua kuolemaksi.
Pärnäset ovat perillä Koivukylän terveysasemalla noin kello 11.45. He toimivat niin kuin terveysasemalla kuuluu: ottavat vuoronumeron ja istuvat odottamaan vuoroaan. He odottavat puoli tuntia. Kun he pääsevät vihdoin hoitajan vastaanotolle, Pärnäset kertovat epäilevänsä, että sydämessä on vikaa, ja pyytävät, että otettaisiin sydänfilmi. Hoitaja on samaa mieltä.
Ekg piirtää käyrästöä sydämen eri osien sähköisestä toiminnasta. Kun laite on surissut aikansa, hoitaja vie tulosteen päivystävälle lääkärille nähtäväksi.
Heikki Pärnäsen sydämen etuseinämän käyrissä on selvä kukkula niin sanotun ST-segmentin kohdalla. Se tarkoittaa laaja-alaista hapenpuutetta sillä alueella, siis vakavaa infarktia.
Pärnänen on kuolemanvaarassa. Kolmasosa tämän tyyppisistä potilaista kuolee tappavaan rytmihäiriöön eli kammiovärinään ennen hoitoon pääsyä. Ilman rytmihäiriötäkin hapenpuute tekee sydämessä pysyvää tuhoa minuutti minuutilta.
Lääkäri tulee juoksujalkaa. Pärnänen saa aspiriinia ja happimaskin. Kello 12.49 terveyskeskuksesta soitetaan hätänumeroon ja kerrotaan potilaan tilanne. Pärnäsen kuljettaminen jatkohoitoon kirjataan järjestelmään kiireellisyysluokan C tehtäväksi.
C-luokan tehtävässä ambulanssin saapuminen voi kestää puoli tuntia tai pidempäänkin.
Pärnäsellä on onnea. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ambulanssi sattuu olemaan lähellä. Sen kyydissä ovat ensihoitajat Jari Virtanen, Essi Salonen ja ensihoitajaopiskelija Teemu Päiviö. He ovat palaamassa Meilahdesta, jonne he toimittivat juuri lumitöissä vakavan infarktin saaneen miehen.
Ambulanssi saapuu Koivukylän terveysasemalle 12.51, kaksi minuuttia hälytyksen jälkeen.
Ensihoitajat ottavat hoidon vastuulleen. Salonen soittaa Medihelin lääkärille, joka saa potilaan ekg:n puhelinlankoja pitkin sähköpostiinsa nähtäväksi. Medihelin lääkäri puolestaan soittaa Meilahden sydäntutkimusosaston päivystävälle kardiologille Ilkka Tieralalle.
Tämä päättää hoitolinjasta: Morfiinia kipuun, suonia laajentavaa nitrosuihketta, verta ohentavaa hepariinia, sykettä hidastavaa beetasalpaajaa ja verihiutaleiden kokkaroitumista ehkäisevää Efient-nimistä lääkettä. Ja sitten potilas pallolaajennukseen.
Kello 13.28 Pärnästä lähdetään kiidättämään Meilahteen sireenit ulvoen.
Viidesosa ensihoidon tavoittamista ST-nousuinfarktipotilaista saa kammiovärinän ensihoitovaiheessa tai kuljetuksen aikana. Heillä on kuitenkin nykyisin hyvät mahdollisuudet selviytyä. Kaikissa pääkaupunkiseudun ambulansseissa on defibrillaattori, se sairaalasarjoista tuttu väline, jolla sydän jysäytetään käyntiin.
Pärnänen rullataan Meilahden päivystyspoliklinikan ambulanssiovista sisään kello 13.45. Ilkka Tierala on vastassa. Hänen perässään ensihoitoryhmä vie potilaan suoraan angiolaboratorioon eli toimenpidehuoneeseen, jossa tehdään sydämen varjoainekuvauksia ja pallolaajennuksia.
Pärnänen näyttää edelleen hyvinvoivalta. Hän juttelee mukavia.
”Elimistön hälytystilassa sympaattinen hermosto pitää vireystilaa yllä. Potilaat elävät tässä vaiheessa adrenaliinilla”, kardiologi Tierala selittää. Lääkityskin toki auttaa.
Pärnänen nostetaan nostolakanan avulla angiolaboratorion pöydälle. Ensihoitotiimin tarkkailulaitteiden anturit irrotetaan ja vaihdetaan sairaalan ekg-johtoihin.
Sydänkäyrien perusteella Tierala arvioi, että Pärnäsellä on tukos vasemman sepelvaltimon vasemman eteenlaskevan haaran B-osan puolivälissä. Hän osaa tulkita käyristä myös sen, ettei sydämeen ole vielä tullut suurta vauriota.
On yksilöllistä, miten nopeasti sydänsolut menevät hapenpuutteesta kuolioon. Periaatteessa vaurioita alkaa syntyä jo muutamassa minuutissa. Käytännössä, jos hoito päästään aloittamaan 1–2 tunnin kuluessa, sydän voi selvitä lähes vaurioitta. Kuuden tunnin kuluttua vaurioita on varmasti.
Ihmisellä, jolla on ollut sepelvaltimoissa ahtaumia pitkään, solut toisaalta kestävät paremmin hapenpuutetta. Ne ovat sopeutuneet.
Heikki Pärnäselle ruvetaan tekemään pallolaajennusta. Ensihoitoryhmä välittää tiedot ensihoidosta, potilaan perussairauksista ja lääkityksestä sydäntutkimusosaston hoitotiimille. Siihen kuuluvat kardiologi eli sydäntautien erikoislääkäri Eeva Palojoki, kaksi sairaanhoitajaa Milla ja Jenni sekä röntgenhoitaja Leena. (Hoitajat haluavat esiintyä tässä kirjoituksessa vain etunimillään.)
Pärnäsellä on kakkostyypin diabetes ja verenpaine- ja kolesterolilääkitys. Painoakin on enemmän kuin pitäisi. Hän on siis hyvin tyypillinen infarktipotilas.
Palojoki vilkaisee vielä ekg:n, valikoi seinällä roikkuvista ohjainlangoista sopivat, pukee röntgensäteiltä suojaavan lyijyliivin, kumihansikkaat ja steriilin kaavun.
Kukaan ei näytä kiirehtivän. Silti kaikki sujuu ihmeellisen joutuisasti. Kello 14 Palojoki jo aloittaa. Hän puuduttaa ihon ja pistää sitten ranteen värttinävaltimoon neulan, sen läpi pitkän ohjainlangan ja sen yli kaksihaaraisen muovikanyylin. Kanyylin kautta hän alkaa ujuttaa parin millin paksuista varjoainekuvauskatetria ohjainlankaa ja valtimoa pitkin sydämeen.
Ensin Palojoki tekee varjoainekuvauksen, jossa nähdään, pitääkö Tieralan ekg-analyysi tukoksen laadusta paikkansa.
Pöydän päässä oleva liikuteltava röntgenlaite kuvaa koko ajan sydäntä. Palojoki ruiskuttaa jodipitoista varjoainetta sepelvaltimoihin. Vasemman sepelvaltimon vasemman eteenlaskevan haaran B-osan puolivälissä on kuin onkin tukos. Palojoki tökkää ohjainlangan tukoksen läpi ja alkaa katetrin kautta imeä pois tukoksen aiheuttanutta solukkoa.
Sitten lankaa pitkin ujutetaan pallolaajennuskatetri, jonka päässä on pieni kumipallo. Kun se on saatu tukoksen kohdalle, Palojoki vääntää pistoolin näköisen instrumentin mustasta ruuvista. Kumipallon ja katetrin sisällä on nestettä, johon ruuvi nyt puristaa painetta. Pallo laajenee ja samalla avaa tukoskohtaa suonessa. Paineen pitää olla kova, 10–20 baaria eli monta kertaa autonrenkaan paineen verran. Sama toistetaan kolmesti, jotta suoni on varmasti auki.
Palojoki tarkastelee tulosta varjoaineen kanssa. Tummana näkyvä aine täyttää nyt koko valtimon. Happipitoinen veri pääsee taas esteettä virtaamaan sydämen etuseinämään.
”Laitetaan 3,5 kertaa 15-millinen lääkestentti”, Palojoki sanoo. Valvomon puolella istuva sairaanhoitaja Jenni ponnahtaa tuolistaan ja valikoi angiolaboratorion stenttihyllyistä oikean välineen. Hyllyt ovat kuin kirjasto, jossa luettavan sijaan on laajennuspalloja, stenttejä ja muita instrumentteja sisältäviä laatikoita.
Stentti on metallinen verkkoputki, joka pitää avatun suonen auki. Palojoki pullauttaa pallon päällä suoneen viedyn stentin 20 baarin paineella kiinni suonen seinämään tukoksen kohdalle. Stentti on päällystetty solunsalpaajalääkkeellä. Suoni alkaa nimittäin kasvattaa solukkoa verkon päälle. Solunsalpaaja hillitsee kasvuintoa niin, ettei suoni kasva uudelleen tukkoon.
Pärnäsen sydän oli selvä tapaus. Hoitoa vaativia ahtaumia ei näy muualla, ja oikea sepelvaltimo on terve. Usein suonia joudutaan rassailemaan laajemmaltikin ennen kuin veri taas virtaa kunnolla.
Kello 14.31 stentti on paikoillaan. Välineet vedetään ulos. Milla tekee ranteeseen suonen sulkevan sidoksen, ja operaatio on ohi.
”Kolesteroli pitää saada mahdollisimman alas, verenpaineet ja diabetes kohdalleen. Ja tupakointi on kuolemansynti”, Palojoki evästää potilasta ja lähtee. Pärnänen nyökkäilee ja jatkaa juttuaan. Hän on puhunut koko operaation ajan.
Kolme varttia on kulunut siitä, kun Pärnänen kärrättiin ambulanssiovista sisään.
Ilkka Tierala on ollut melkein koko ajan puhelimessa. Loviisassa mies on saanut lumitöissä infarktin. Tierala ohjeistaa ensihoitoa. Yöllä satanut raskas lumi tietää kiireistä päivää Meilahdessa. Lumikolan punnertaminen penkan päälle on omiaan aiheuttamaan repeämiä sepelvaltimoiden pullistumiin.
Ensihoitajat tai ensihoidon lääkärit soittavat usein Tieralalle, kun infarktia epäillään. Tierala päättää hoitolinjasta.
Tavallisina päivinä soittoja saattaa tulla yksi tai kaksi. Tänä perjantaina on satanut paljon lunta ja Meilahteen tuodaan kuusi kiireellistä ST-nousuinfarktia. Lievempiä infarkteja hoidetaan myös muissa HUS-sairaaloissa eli Peijaksessa ja Jorvissa.
”Toinen sesonki on renkaiden vaihtaminen”, Tierala sanoo puheluiden välissä. Ja sitten tulee niitä kiihtymyksen ja järkytyksen aiheuttamia infarkteja, kun Suomi pelaa jääkiekkoa arvokisamitaleista. Niitä kutsutaan japanilaisella nimellä takotsubo, koska tämän tyyppisen sydäninfarktin syntytapa keksittiin Japanissa.
Angiolaboratoriota siivotaan jo Pärnäsen jäljiltä Loviisasta pian saapuvaa potilasta varten.
Pärnänen on viety sydänvalvontayksikköön, isoon huoneeseen, jossa on yhdeksän potilaspaikkaa. Siellä sairaanhoitajat seuraavat yötä päivää potilaiden elintoimintoja, pulssia, verenpainetta, veren hapetusta ja sydänkäyrää. Lääkäri määrittää, mihin syke- ja verenpainelukemiin kunkin potilaan hoidossa pyritään ja mitä lääkkeitä voidaan käyttää. Hoitajat voivat sitten itsenäisesti lääkitä potilaita.
Pärnäsen tilanne on pallolaajennuksen jälkeen hyvä. Syke on rauhallinen, verenpaine normaali, lisähappeakaan ei tarvita. Potilas on hyvällä tuulella.
Päivystävä kardiologi Diana Velikanova tekee Pärnäselle valvonnassa ultraäänitutkimuksen. Sillä varmistetaan, miten sydän voi infarktin ja operaation jälkeen. Velikanova arvioi, että sydämessä näkyy liikevauriota, se ei siis supistele aivan kuin terve sydän, mutta vaurio ei ole suuri. ”Se voi korjaantuakin”, hän sanoo.
Meilahti on kallis sairaala. Tilat, laitteet ja henkilökunnan mitoitus ovat parhaita mahdollisia. Sydänvalvonnassa vuorokauden hoito maksaa potilaan kotikunnalle 1 200 euroa. Hotelli Kämpistä saa samalla rahalla saunallisen sviitin. Meilahdessa ei pidetä ketään yhtään pitempään kuin on pakko.
Pärnänen toipuu hyvin ja hänen matkansa jatkuu siksi jo lauantaina vähän puolen päivän jälkeen Peijaksen sairaalaan Vantaalle. Se on melkein kodin naapurissa.
Peti on neljän miehen potilashuoneessa. Morfiini on haihtunut, ja edellisen päivän dramaattiset tapahtumat pyörivät mielessä.
”Hyvä ettei taju mennyt, kun se alkoi pujottaa sitä sondia ranteesta sisään. Morfiini ei ollut oikein hyvä, Diapam olisi ollut parempi”, Heikki Pärnänen pohdiskelee.
Viikonlopun yli hän kuluttaa aikaansa sairaalan käytävillä. Maanantaikin vierähtää. Tiistaina kardiologi vielä tarkistaa sydämen ultraäänellä. Se näyttäisi todella selvinneen ilman suuria vaurioita.
Kun sydän on katsottu, hoitajat alkavat jo hoputtaa Pärnästä kotiin.
Sinne hän saapuu yhden aikaan tiistaina. Tasan neljä vuorokautta on kulunut siitä, kun häntä kiidätettiin ambulanssilla Meilahteen.
Sepelvaltimotauti on yhä suomalaisten yleisin kuolinsyy, mutta 60-luvun huippuvuosista työikäisten miesten kuolleisuus tautiin on romahtanut. Vielä 25 vuotta sitten sydänkohtaus tappoi neljä kertaa enemmän työikäisiä miehiä kuin nyt. Elintavat ovat muuttuneet. Miehillekin maistuvat vihannekset, ja tupakointi on vähentynyt. Verenpainetta ja kolesterolia lääkitään.
Kolmas syy on hoidon nopea kehittyminen sekä ensihoidossa että sairaalassa. Vielä runsas kymmenen vuotta sitten sepelvaltimon tukoksia hoidettiin yleensä liuottamalla. Sitten katsottiin ja odotettiin. Vasta viikkojen kuluttua sepelvaltimot kuvattiin, jos potilas oli yhä hengissä. Puolet tukoksista oli liuennut, puolet ei. Monille oli syntynyt pahoja vaurioita, ja sydämen toiminta jäi pysyvästi vajaaksi.
Jatkohoidoksi valittiin usein ohitusleikkaus. Siinä sepelvaltimon tukos ohitetaan ompelemalla sen molemmille puolille valtimoon kiinni pätkä muualta kehosta otettua verisuonta.
”Vuonna 2004 huhtikuussa Hyksissä muutettiin hoitolinjaa niin, että liuotusta yritetään vain hyvin tuoreissa infarkteissa tai jo ensihoidossa, jos kuljetusmatka on pitkä.
Nykyisin kaikki ST-nousuinfarktista kärsivät potilaat kuvataan käytännössä heti, ja suoni avataan saman tien pallolaajennuksella”, Ilkka Tierala kertoo. Hän oli laatimassa uutta linjausta.
ST-nousuinfarktien hoito päätettiin myös keskittää Meilahteen koko Uudenmaan alueella. ”Sairaaloiden välillä kuolleisuudessa oli dramaattisia eroja.”
Hoitolinjan muutos tarkoitti ohitusleikkausten jyrkkää vähenemistä Suomessa. Niitä tehdään nyt huippuvuoteen 1999 verrattuna noin puolet eli 2 400 leikkausta vuodessa. Samassa ajassa pallolaajennusten määrä on kolminkertaistunut 7 700 operaatioon vuonna 2012.
Hoitoon asti päässeiden infarktipotilaiden kuolleisuus on vähentynyt radikaalisti. Kun suonet avataan nopeasti, yhä useampi selviää ilman pahoja vaurioita.
Tämä kaikki säästää myös rahaa. Ohitusleikkaus maksaa hoitojaksoineen 14 000 euroa, pallolaajennus alle puolet siitä. Myös sydänvaurioiden jälkiseuraukset, työkyvyttömyys, tahdistimet ja uudet infarktit käyvät yhteiskunnalle kalliiksi.
Mutta ei se niin helppoa ole.
Joskus infarkti on niin massiivinen – tukos on esimerkiksi aivan sepelvaltimoiden juuressa – ettei nopeakaan toiminta pelasta potilasta. Useimmiten aika on kuitenkin se ratkaiseva tekijä.
”Kolmasosa kuolee siinä mietiskelyvaiheessa”, Tierala sanoo.
Kolme neljästä Meilahteen päätyvästä on jossain vaiheessa ymmärtänyt soittaa hätänumeroon. Mutta neljäsosa on lähtenyt seikkailemaan terveyskeskukseen tai työterveyslääkärille. Se ei kannata.
”Niissä paikoissa ei ole valmiutta ja kokemusta infarktin hoidosta samalla tavalla kuin ensihoidon ammattilaisilla.”
Hyksin Sydän- ja keuhkokeskuksen johtaja, kardiologi Markku S. Nieminen antaa täsmällisen ohjeen.
”Jos rintakipua kestää yli viisi minuuttia yhtäjaksoisesti, pitää soittaa ambulanssi”, hän sanoo. Sitä varten ambulanssit ovat olemassa.
Heikki Pärnänen nojautuu taaksepäin vihreässä nojatuolissaan kotona Koivukylässä. Silmät tahtovat painua väkisin kiinni. Sairaalassa uni oli katkonaista eikä ruoassa ollut kehumista. Pirkko-vaimo tihrustaa vieressä suurennuslasilla potilaskertomuksen pientä tekstiä.
Kertomus vilisee lyhenteitä, joista maallikon on mahdotonta ymmärtää, mitä sairaalassa tapahtui.
Pirkko lukee, että tarjolla olisi infarktin kokeneiden vertaistukiryhmä.
”En mene”, Heikki sanoo. Hän on saanut tukiryhmistä tarpeekseen, koska hänellä on jo pitkään ollut diabetes.
Sappi- ja silmäleikkausten rinnalla sydäninfarkti ja pallolaajennus olivat Heikin mielestä kokemuksena lievimmästä päästä.
”Se vastasi käyntiä hammaslääkärissä.” Kaikki meni lopulta niin hyvin, että on vaikea käsittää, miten lähellä kuolema kävi.
”Siinä, kun pillit huutaen mentiin, kyllähän se pisti ajattelemaan. Että kaunis ja rikas leski jäisi suremaan”, Heikki sanoo ja virnistää.
