Kymmenen vuotta viisuvoitosta

Lordi voitti Euroviisut kymmenen vuotta sitten. Pyysimme Mr. Lordia, Tomi Putaansuuta, katsomaan uutisvideoita voittokeväältä 2006 ja muistelemaan tapahtumia.

Lordi voitti Euroviisut Ateenassa biisillään Hard Rock Hallelujah vuonna 2006. Hardrock-bändi sai 292 pistettä, mikä oli enemmän kuin yksikään viisuartisti oli saanut. Lordi on edelleen Suomen ainoa euroviisuvoittaja.

Haimme arkistoista Nelosen uutisten videoklippejä viisukeväältä. Laitoimme videot käyntiin, annoimme Tomi Putaansuulle mikrofonin ja pyysimme miestä muistelemaan viisukevättä 2006.

Aloitetaan siitä suurimmasta, Kauppatorin kansanjuhlasta.

Kauppatorin kansanjuhlassa oli arviolta jopa satatuhatta ihmistä

Arviolta satatuhatta suomalaista kokoontui Kauppatorille juhlistamaan euroviisuvoittajaa. Kerrotaan, että Lapista tultiin bussilasteittain ja että osa juhlijoista oli ensimmäistä kertaa Helsingissä.

”Hauskaa, että se on se keikka, jonka suurin osa suomalaisista on meiltä nähnyt ja se on yksi paskimpia keikkoja, mitä me ollaan ikinä vedetty. Ihan sen takia, että valmistautuminen siihen oli täysi nolla”, Putaansuu sanoo.

Vuonna 2006 Lordin levy-yhtiön toimitusjohtaja oli Kimmo Valtanen, Tomi Putaansuun lapsuudenystävä. Kimmo Valtanen kertoi tuolloin haastattelussa, että hän uskoi alusta asti Lordin voittoon.

Lordi herätti kansainvälistä huomiota ennen viisuja

Jo ennen Euroviisuja Lordi herätti paljon huomiota kansainvälisessä mediassa. Promootiota tehtiin ympäri Eurooppaa. Putaansuu sanoo, että bändi ei silloin ymmärtänyt heidän saaman huomion poikkeuksellisuutta.

”Eihän me nyt voitu tietää, että mikä on poikkeuksellisen korkea kiinnostus. Aina kun on kamat päällä jossain, niin jengi tulee ottamaan kuvia ja haistatteluja [haastatteluja] tulee tekemään.”

Lordin osakkeet nousivat semifinaalin aikaan

Semifinaalin aikoihin Lordi oli jo korkealla vedonlyöjien tilastoissa. Bändille veikattiin viidettä sijaa. Bändi ei kertoimista tiennyt, se teki vain kovasti töitä Ateenassa.

”Päivät olivat tosi pitkiä, aamu kuudelta laittamaan maskia, että oli yhdeksältä valmis harjoituksiin. Meillä ei ollut vapaa-aikaa yhtään. Vasta jälkeenpäin kuultiin, että monilla muilla artisteilla oli aikaa käydä ostoksillakin.”

Lordi voitti 20. toukokuuta 2006

Lordi voitti lopulta Euroviisujen finaalin 20. toukokuuta 2006. Voitto oli monella tapaa historiallinen. Se oli Suomen ensimmäinen. Voittaja sai enemmän pisteitä kuin kukaan aikaisemmin. Voittaja oli hardrock-yhtye. Ja voittaja oli hardrock-yhtye, joka oli naamioitunut hirviöiksi.

Voitto tarkoitti, että Euroviisut järjestettäisiin Suomessa vuonna 2007. Viisujen järjestämisestä ja kustannuksista kysyttiin heti muun muassa pääministeri Matti Vanhaselta.

”Katos Masa. Vettää nyt ottaa vähän kurttuun tää asia, että nyt sitten rahhaa mennee, kun pitää Viisutkin järjestää. Voi ny hyvänen aika, että mitenkä täsä ny sitte.”

7 Päivää julkaisi Tomi Putaansuun kuvan ilman maskia ja siitä seurasi kansanliike

Pian viisuvoiton jälkeen 7 päivää -lehti julkaisi kannessaan Tomi Putaansuun kuvan ilman Mr. Lordin naamiota. Bändi oli useaan kertaan pyytänyt mediaa, että heidän toivettaan pitää kasvonsa piilossa ja hirviöt aitoina, kunnioitettaisiin.

Seiskan ratkaisu herätti ennennäkemättömän kansanliikkeen. Boikotoikaa 7 päivää –lehteä nimiseen nettiadressiin tuli yli 200 000 nimeä. Tiettävästi kaikki eivät olleet aitoja, mutta moni oli. Lopulta Seiska pyysi Lordilta anteeksi. Putaansuulle se ei riittänyt, eikä riitä vieläkään.

”Edelleen raivostuttaa.”

Lordi-aukio avattiin Rovaniemellä

Tomi Putaansuun kotikaupunki Rovaniemi juhlisti sankariaan nimittämällä kaupungin keskustassa sijaitsevan Sampo-aukion Lordi-aukioksi. Voittajalle annettiin myös tontti. Putaansuulle vastaanotto Rovaniemellä oli erityisen tärkeää. Mutta Lordi-aukioon hän suhtautuu vähän ristiriitaisesti.

”Jos tulee vaikka vieraita käymään, että pitäisi käydä siellä aukiolla, niin kyllä mie yleensä ite ajan autolla tohon reunalle, että menkäähän käymään ja ite oon autossa lippis syvällä päässä. Ei mua hävetä se, mutta jotenki niinku vaivaannuttaa. On se tosi siistii silti.”

Lordi sai uusia faneja, mutta myös menetti vanhoja

Lordi sai Euroviisu-voiton jälkeen valtavasti uusia faneja. Monen kiinnostus oli kuitenkin aika lyhytaikaista. Vastaavasti Putaansuun mukaan valitettavasti moni Lordin vanha fani hylkäsi yhtyeen viisuvoiton jälkeen.

”Jälkikäteen pystyi näkemään, että aika moni fani hylkäsi meidät lopullisesti. Ei ehkä sen takia, että me mentiin Viisuihin, vaan sen takia, että me voitettiin. Monelle fanille tuli se, että se heidän juttu otettiin pois.

Vielä kerran Kauppatorille

Lordin Kauppatorin esiintyminen tulee jäämään varmasti yhdeksi Helsingin ja koko Suomen historian suurimmista musiikkitapahtumista. Konsertin aikana tehtiin myös karaoken maailmanennätys, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että yleisö lauloi Hard Rock Hallelujah –kappaletta. Bändi ei tästä tiennyt mitään.

”Tääkin on jännä tää joku karaokehomma. Me kuultiin tästä vasta sen jälkeen. Ei tästä kukaan sanonut meille yhtään mitään.”


Jussi Ahlroth , teksti ja Tomi Putaansuun videokuvaus
Matti Nousiainen, videot
Kristiina Marttinen, videot
Sami Kero, kuva
Jarmo Lundgren, koostaminen