Lataaminen kestää jonkin aikaa.
Juttu näytetään, kun se on latautunut.
Mitä näimme Syyriassa?
Neljän vuoden odotuksen jälkeen Helsingin Sanomat onnistui saamaan virallisen viisumin Syyrian hallinnon alueelle tämän vuoden keväällä.
Elokuun alussa toimittaja Jukka Huusko ja Kaisa Rautaheimo vierailivat Syyriassa.
Tämä multimediaesitys kertoo, mitä he näkivät.
vieritä
Syyriaa hallitaan hyvin sirpaleisesti.
Toimittajat pystyvät työskentelemään al-Assadin hallinnon alueella,
jos onnistuvat saamaan viisumin.
Hajanaisen opposition alueelta toimittajat ovat myös pystyneet raportoimaan,
mutta viime vuosina siitä on tullut erityisen vaarallista kidnappausten takia.
Isiksen alueelle ei ole menemistä.
Aleppon hallinnasta käydään parhaillaan kovia taisteluita ja
hallituksen joukot ovat vallanneet sitä oppositiolta.
Me tulimme maahan al-Assadin hallinnon virallisella viisumilla,
joten me pystyimme työskentemään tällä alueella.
Syyriaan pääkaupunkiin Damaskokseen on helpointa tulla maateitse Libanonista,
koska Syyriaan lentää vain muutamia kaupallisia lentoyhtiöitä kauppasaarron takia.
Beirutista Damaskokseen on ajomatkaa vain reilu sata kilometriä.
Rajatarkastusten takia matka voi kuitenkin kestää useita tunteja.
Rajavirkailijat tarkistivat kaikki mukana olevat tavaramme.
He tarkastivat viisumimme.
Rajavirkailijat ottivat muistiin myös puhelimien laitetunnuskoodin,
jonka avulla voi kuunnella puheluita ja seurata,
missä puhelin sijaitsee.
Syyrian ja Libanon välisellä raja-asemalla ei jäänyt epäselväksi,
kenen maahan olimme tulleet.
Hotellimme sijaitsi Damaskoksen keskiluokkalaisessa lähiössä.
Aluetta voisi kutsua Damaskoksen Espooksi.
Ihan ensimmäiseksi meidän piti vierailla al-Assadin tiedotusministeriössä.
Meidän piti anoa tiedotusministeriöltä lupa kaikkialle, mihin halusimme Syyriassa mennä.
Lisäksi tiedotusministeriön työntekijä oli koko matkan ajan mukanamme.
Tiedotusministeriöltä saimme lupaperin,
joka mahdollisti liikkumisen Damaskoksen sisällä.
Lupapaperia kysyttiin jokaisella armeijan tarkastuspisteellä,
joita on kaupungissa muutaman kilometrin välein.
Ensi näkemältä Damaskos näytti ja tuntui rauhanomaiselta Lähi-Idän suurkaupungilta.
Torit kuhisivat asiakkaista.
Ihmiset juhlivat häitä ja syntymäpäiviä.
Opposition hallinnoimalle alueelle oli kuitenkin lyhimmillään vain neljä kilometriä.
Välillä kaupunkiin ammuttiin kranaatteja ja Isis onnistui satunnaisesti tekemään pommi-iskuja.
Kaksivuotiaan Maritan kastajaisjuhlia vietettiin vanhan kaupungin ravintolassa.
Reilua viikkoa aiemmin viereiseen ravintolaan ammuttiin kranaatti.
Iskussa kuoli yli kymmenen ihmistä.
Saimme ministeriöltä luvan matkustaa Palmyraan,
jonka Syyrian armeija valtasi takaisin Isikseltä tämän vuoden maaliskuussa.
Matka Palmyraan piti tehdä kiertotietä,
koska suora tie oli Isiksen hallussa.
Isisin alue sijaitsi tästäkin tiestä vain kymmenen kilometrin päässä.
Tie oli kuopilla pommituksista ja vastaan tuli vain armeijan kulkuneuvoja.
Perillä Palmyrassa odotti kaksi rauniokaupunkia.
Moderni kaupunki, jonka 50000 asukkaasta vain 200 oli palannut.
Ja muinainen kaupunki, jonka kulttuurihistoriallisia aarteita Isis ahnaasti tuhosi.
Ennen pakoaan Isis asensi Palmyran alueelle tuhansia miinoja.
Al-Assadin hallinnon tukija Venäjä auttoi joukkoineen miinojen raivaamisessa.
Vain Amfiteatteri oli säilynyt ennallaan.
Sitä Isis aktiivisesti käytti.
Se toimi heidän mestauslavanaan.
Myös patsailta oli mestattu päät.
Muinaisen kaupungin hallintorakennus toimi Isiksen taistelijoiden majapaikkana.
Tässä kuvassa on heidän makuuhuoneensa.
Tässä jihadistit nukkuivat vielä tämän vuoden maaliskuussa.
Palmyrasta matkasimme Homsiin,
joka oli pitkään Syyrian sodan näyttämö.
Homsin vanhakaupunki oli lähes tuhoutunut.
Kaupunki oli kuitenkin jo suurelta osin rauhoittunut
ja sitä hallinnoi al-Assadin hallinto.
Taisteluita käytiin enää vain yhdessä lähiössä, al-Waerin lähiössä.
Hallitus saartoi sitä ja lähes päivittäin pommitti.
Alueella asui 40000 siviiliä.
Halusimme päästä mahdollisimman lähelle al-Waeria.
Matkamme päätyi Syyrian armeijan viimeiselle tarkastuspisteelle.
Edessämme oli betoniporsaat ja niiden takana oli jo kapinallisten alue.
Rajalla sijaitsi leipomo.
Se oli kapinallisten alueella, mutta sitä hallinnoi Syyrian armeija.
Se oli ainoa paikka, josta kapinalähiön asukkaat saivat päivittäin tuoretta leipää.
Sisällä al-Waerissa oli pulaa kaikesta: lääkkeistä, ruuasta, vedestä.
Leipomon työntekijä avasi luukun, josta leipää myytiin.
Hätääntyneiden ihmisten käsiä rupesi tungeksimaan sisään.
Tämä oli sodan raja.
Pystyin kuvaamaan tämän kuvan, koska olin fyysisesti Syyrian armeijan puolella,
vaikkakin kuvassa olevat ihmiset olivat kapinallisten alueella.
teksti, valokuvat ja video
Kaisa Rautaheimo
grafiikka
Minna-Liisa Linjala
koostaminen
Jarmo Lundgren
© Helsingin Sanomat 2016