Kon-Tikin matkan synkkä totuus

Kon-Tikin matka oli 1900-luvun suuria sankaritarinoita. Kuusi pohjoismaalaista teki mahdottoman ja matkasi tuhansia kilometrejä lautalla Tyynellämerellä. 28. huhtikuuta 1947 alkanut matka teki Thor Heyerdahlista Norjan kansallissankarin. Sankarilla on synkkä puolensa. Heyerdahlille Kon-Tikin matka oli yksi etappi yrityksessä todistaa rasistinen teoria ihmiskunnan historiasta.

8000 kilometriä balsalautalla

Kuusi miestä, balsapuinen lautta ja yli kolme kuukautta Tyynellä valtamerellä. Norjalaisen Thor Heyerdahlin (1914–2002) johtama Kon-Tikin matka Perusta 8 000 kilometrin päähän Raroian atollille Polynesiassa oli kaikin tavoin huikea saavutus.

Matka kesti 101 päivää. Lautan perustana oli yhdeksän valtavaa balsatukkia, joista jokainen painoi yli tonnin. Niiden päällä oli yhdeksän ohuempaa tukkia. Tukkien sitomiseen käytettiin lähes kolmesataa pätkää hamppuköyttä. Lautan piti olla sellainen, että alkuperäisasukkaat olisivat voineet rakentaa sellaisen yli tuhat vuotta aikaisemmin. Siksi nykyaikaisia kiinnityksiä, kuten nauloja tai rautalankaa, ei käytetty. Kansi oli bambua, kuten myös kannelle rakennettu pieni maja.

Purjeeseen maalattiin myyttisen jumalsankarin Kon-Tikin kuva.

Lautta rakennettiin Liman sotasatamassa. Heyerdahl kertoo kirjassaan Kon-Tiki, että Perun merivoimat vaativat häntä allekirjoittamaan paperin, joka vapautti merivoimat kaikesta vastuusta koskien lauttaa, joka heidän satamassaan oli rakennettu.

Lautalle otettiin mukaan paljon ruokaa ja vettä. Merestä myös nostettiin matkan aikana paljon kalaa. Sadevesi täytti juomavarastoja. Merenkäynti oli kovaa. Heyerdahl laski, että lautan yli huuhtoi rauhallisessa aallokossa 200 tonnia vettä vuorokaudessa. Myrskyssä määrä saattoi nousta 10 000 tonniin.

Viisi miehistä oli norjalaisia, yksi ruotsalainen. Kuuluisin oli norjalainen toisen maailmansodan sankari Knut Haugland.

Mukana oli välttämättömän lisäksi muun muassa radiovälineet, kitara ja seitsemänkymmentäkolme kirjaa. Papukaija Lorita oli miesten seurana, kunnes kuoli matkana aikana.

Kon-Tikin miehistö. (Kuva: Thor Heyerdahl Kon-Tiki)

Kokeellinen arkeologi haastoi virallisen totuuden

Heyerdahl kertoo kirjassaan Kon-Tiki, että hän halusi tehdä matkan todistaakseen oman teoriansa. Sen mukaan Polynesian asukkaat olivat tulleet meren yli Etelä-Amerikasta, ei Aasiasta kuten yleinen, virallinen, näkemys tuolloin oli.

Kirjassa Heyerdahl maalaa kuvan siitä, kuinka teoria syntyi hänen eläessään Tyynenmeren saaristossa. Saarilta hän löysi merkkejä yhteydestä Etelä-Amerikan muinaisiin kulttuureihin. Saarten kivipatsaat näyttivät samanlaisilta kuin patsaat Etelä-Amerikassa. Bataatti kasvoi sekä Polynesiassa että Etelä-Amerikassa.

Lopullinen todiste hänelle olivat saarilla kerrotut tarinat suuresta Tikistä, joka oli sekä jumala että muinainen päällikkö, esi-isä joka tuli meren takaa. Heyerdahl kirjoittaa, ”Aurinko-Tiki, jonka inkojen esi-isät karkottivat Tyynellemerelle, oli epäilemättä sama kuin Tiki, Auringon poika, jota itäisen Tyynenmeren saarten asukkaat kunnioittavat kantaisänään.”

Asiantuntijat pitivät Heyerdahlin väitettä eteläamerikkalaisten matkasta Tyynenmeren yli Polynesiaan mahdottomana. Heyerdahl teki matkansa näyttääkseen, että se oli ylipäätään mahdollinen.

Kon-Tiki-kirjan loppusanoissa todetaan, Heyerdahl yhdisti aineistossaan ainakin muinaistieteen, kansatieteen, kansanrunoustieteen, kielitieteen, eläintieteen ja kasvitieteen.

Tällainen vetoaa meihin maallikoihin. Uskomme mielellämme kapinalliseen, joka haastaa virallisen totuuden. Suhtaudumme epäluuloisesti tutkijoihin, jotka näpertelevät hyvin tarkasti rajatuilla erikoisalueillaan. Haluamme uskoa näkijään, joka katsoo koko kuvaa. Heyerdahl valittelee kirjassaan sitä, että erikoisalat vain ”kaivelevat omia reikiään”. Hänen mukaansa ”ei ole totuttu siihen, että joku ottaa lajitellakseen sen, mitä eri rei’istä kaivetaan esille.”

Erik Hesselberg piirsi Kon-Tikin matkasta kuvitetun päiväkirjamaisen teoksen. Tässä hän esittelee Heyerdahlin teoriaa Kon-Tikin kansasta. (Kuva: Erik Hesselberg Kon-Tiki ja minä)

Sankaritarinasta tuli välitön sensaatio. Vuonna 1948 ilmestynyt kirja on käännetty yli 70 kielelle ja sitä on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita.

Heyerdahlista tuli ”kokeellisen arkeologian” edelläkävijä, eräänlainen Indiana Jones – todellinen mies, joka pitää luentoja, mutta tarttuu tositoimiin, kun karttakeppi ei enää riitä.

Hän oli tavallaan oikeilla jäljillä valitellessaan erikoisalojen erillisyyttä toisistaan. Tyynenmeren asutuksen esihistoria on niin iso kysymys, että se edellyttää useiden tieteenalojen ymmärryksen yhdistämistä.

Heyerdahl teki teoriansa kuitenkin yksin, puutteellisilla tiedoilla. Tuloksena oli teoria, jossa Heyerdahl tekee luvattoman suuria oletuksia ja lukee aivan liikaa merkitystä esimerkiksi siihen, että asiat näyttävät kahdessa eri paikassa samalta.

Juuri tästä syystä tutkija ja kirjailija Jared Diamond rinnastaa kirjassaan Romahdus (2005) Thor Heyerdahlin sveitsiläiseen kirjailijaan Erich von Dänikeniin. Diamondin mukaan molemmat ”pyyhkäisivät syrjään vakuuttavia todisteita”.

Kovin paljon pahempaa murskausta kenellekään ihmisen menneisyydestä kirjoittavalle ei voisi kuvitella. von Däniken sepitti teoksissaan salaliittoteorioita siitä, kuinka maailman suuret sivilisaatiot olivat peräisin maapallolla vierailleiden avaruusolentojen viisaudesta. Ne olivat silkkaa hölynpölyä.

Siinä Heyerdahl oli oikeassa, että erikoisalojen tieto pitäisi yhdistää. Mutta, se tapahtuu niin, että eri alojen asiantuntijat keskustelevat, vertailevat löytöjään ja kärsivällisesti muodostavat kokonaiskuvan.

Juuri niin on tehty Tyynenmeren asutusta tutkittaessa. Se on osoittanut, että myös Heyerdahlin teoriat ovat hölynpölyä.

Nykytutkimus näyttää Heyerdahlin olleen väärässä

Nykyinen tieteellinen näkemys Tyynenmeren saarten asutuksesta on syntynyt ainakin arkeologian, biologian ja lingvistiikan yhteistyönä. Välineinä ovat olleet muun muassa dna-tutkimus ja radiohiilitekniikka.

Thor Heyerdahl oli yksinkertaisesti väärässä.

”Nykyinen näkemys on täysin päinvastainen kuin Heyerdahlin teoria”, sanoo antropologi Matti Eräsaari Helsingin yliopistosta.

Polynesian väestö on alkujaan peräisin jostain nykyisen Taiwanin alueelta. Polynesian ja Etelä-Amerikan välillä oli kyllä yhteys, mutta toisinpäin kuin Heyerdahl uskoi. ”Bataatti ja muut eteläamerikkalaiset kasvit haettiin Etelä-Amerikasta merenkäyntiteknologialla, joka oli peräisin Tyyneltämereltä”, Eräsaari sanoo.

Hesselbergin piirtämä kuva Kon-Tikin rantautumisesta Raroialle. (Kuva: Erik Hesselberg Kon-Tiki ja minä)

Heyerdahlin teoria ei ole itse asiassa koskaan ollut suosittu tiedeyhteisössä. Miksi se sitten on ollut niin suosittu suuren yleisön silmissä?

Näyttää siltä, että meillä on jonkinlainen pakkomielle puhtaasta alkuperästä.

”Puhtaan alkuperän myytti puhuttelee meitä ihan hirveästi. Tuntuu, että meitä kiinnostaa enemmän millainen ihminen oli aikaisemmin kuin se millainen ihminen on”, Eräsaari sanoo.

Kyse on jonkinlaisesta arkiajattelun ja väärin ymmärretyn evoluutioteorian yhdistelmästä.

Antropologiassa ja arkeologiassa oli aikoinaan taustalla yksinkertainen ja naiivi evoluutioajattelu. Inhimillisen kulttuurin uskottiin aina ja kaikkialla edenneen samojen askelten kautta. Kaikki kulttuurit asetettiin samalle uuden ja vanhan sekä kehityksen ja kehittymättömyyden skaalalle. Jossain oli siis oltava myös alkuperä.

”Tällainen käsitys perustuu arkiajatteluun, mutta se ei pidä paikkaansa. Sitä puhdasta alkuperää ei ole koskaan löytynyt”, Eräsaari sanoo.

On historian ironiaa, että nimenomaan Tyynenmeren saaria pidetään nyt erinomaisena esimerkkinä tällaisen alkuperäajattelun virheellisyydestä.

Tieteet ovat yhdessä osoittaneet, ettei ole koskaan ollut yhtä Tyynenmeren alueen muuttoliikettä, jossa joukko ihmisiä meni ensin sinne ja sitten tänne. Sen sijaan viiden tuhannen vuoden aikana ihmisiä siirtyi paikkaan, jossa oli ihmisiä jo ennen heitä. Uusi kulttuuri syntyi hitaasti, ja senkin jälkeen muuttoliikkeet vain jatkuivat.

1900-luvulla, eräänlaisena syyllisyytenä siirtomaavallan perinnöstä, oli paljon teorioita ihmiskunnan alkuperäisestä kodista. ”Esimerkiksi Britanniassa 1900-luvun alussa suurta suosiota nauttineen teorian mukaan Egypti oli kaiken kulttuurin kehto”, Eräsaari sanoo.

Heyerdahl uskoi ihmisen alkukodin olleen paljon pohjoisempana kuin Egyptissä.

Hänelle se oli pohjoisessa Euroopassa.

Heyerdahl uskoi valkoisen kansan ylivoimaisuuteen

Yhdeksän vuotta ennen Kon-Tikin matkaa, vuonna 1938, Heyerdahl kirjoitti kirjan På jakt efter paradiset. Siinä hän sanoo, että Polynesian alkuperäiset asukkaat olivat vaaleaihoisia ja vaaleita hiuksiltaan.

Kaksi vuotta aikaisemmin Heyerdahl oli käynyt Berliinissä. Siellä hän tapasi tohtori Hans Güntherin, joka oli naimisissa Heyerdahlin nuoren Lisa-vaimon äidin ystävän kanssa. Günther oli Adolf Hitlerin henkilökohtainen suosikki, jonka natsit olivat nimittäneet Jenan yliopiston rotutieteen johtajaksi.

Axel Andersson kirjoittaa teoksessaan A Hero for the Atomic Age, että Heyerdahl ei todennäköisesti välittänyt natsien rotupolitiikasta, mutta Heyerdahl saattoi hyvin saada Güntheriltä kipinän omalle uskolleen pohjoisen kansan ylivoimaisuudesta. Myöhemmin Günther pyysi kirjeessä Heyerdahlia tuomaan hänelle ihmisen pääkalloja Polynesiasta. Tämä halusi tutkia niitä todisteina teorialle polynesialaisten arjalaisesta alkuperästä.

Joka tapauksessa, Heyerdahl uskoi tähän teoriaan kuolemaansa vuonna 2002 asti.

Hesselbergin piirros miehistöstä lautan majassa. (Kuva: Erik Hesselberg Kon-Tiki ja minä)

Heyerdahlin mielestä pohjoisen Euroopan valkoihoinen kansa oli kaikkien ihmiskunnan suurten sivilisaatioiden perustaja.

On hämmästyttävää, miten avoimesti tämä sanotaan kymmeniä miljoonia kappaleita myyneessä Kon-Tiki-kirjassa. Heyerdahl kirjoittaa, kuinka inka-intiaanit kertovat pohjoisesta tulleesta ”valkoihoisesta jumalsuvusta”, jotka olivat ”viisaita ja rauhallisia opettajia”. Heiltä oli peräisin paitsi polynesialaisten merenkulkutaito, myös atsteekkien, mayojen ja inkojen kulttuuri.

Tämä ei ole enää vain alkuperän etsimistä. Tämä on rasismia.

Heyerdahl uskoi kulkevansa Kon-Tiki-lautalla omien pohjoisten esi-isiensä reittiä. Kun Kon-Tikin matka teki Heyerdahlista kuuluisan, hän jatkoi kokeellista arkeologiaansa. Vuonna 1970 Heyerdahl ylitti miehistöineen Atlantin valtameren Ra II -veneellä. Matkan tarkoituksena oli todistaa, että Välimereltä oli mahdollista matkustaa Atlantin yli kaislaveneellä. Näin hän toisti kuvittelemiensa pohjoisten viisaiden matkan etappeja, yksi kerrallaan, pohjolasta Tyynenmeren saarille.

Heyerdahl uskoi teoriaansa loppuun asti.

Hänen viimeiseksi kirjakseen jäi teos Jakten på Odin (2001). Heyerdahl uskoi löytäneensä yhteyksiä viikinkien ja Mustanmeren alueen kulttuurien välillä. Heyerdahl ilmeisen tosissaan uskoi Odinin olleen todellinen henkilö.

Teoksen väitteisiin ei enää uskonut Norjassa oikeastaan kukaan. Kansallissankarista oli tullut kansallinen häpeä.

Heyerdahl etsi koko elämänsä myyttisen Kon-Tikin jälkiä. Kon-Tikin, jonka kasvot oli maalattu samaa nimeä kantaneen lautan purjeeseen. Ehkä Heyerdahl itse oli aina nähnyt purjeen parrakkaissa kasvoissa paitsi Kon-Tikin, myös pohjoiseurooppalaisten muinaisen ylijumalan, Odinin kasvot.

Hesselberg pohtii Kon-Tikin alkuperää. (Kuva: Erik Hesselberg Kon-Tiki ja minä)

Teksti: Jussi Ahlroth
Animaatio ja kuvankäsittely: Uolevi Holmberg ja Boris Stefanov
Piirroskuvat: Erik Hesselberg: Kon-Tiki ja minä (Union)
Grafiikka: Petri Salmén
Valokuva: Thor Heyerdahl: Kon-Tiki (Tammi)
Koostaminen: Jarmo Lundgren

Lähteinä käytetty
Thor Heyerdahl: Kon-Tiki
Scott Magelssen: Thor Heyerdahl, the Kon-Tiki Museum, and the Racial Theory of Polynesian Origins
Axel Andersson: A Hero for the Atomic Age
Patrick V. Kirch: Peopling of the Pacific: A Holistic Anthropological Perspective.