Vihreän peiton alla leikkauspöydällä on jotain. Tai jokin.
Peitto kohoilee vähän, kun se jokin hengittää.
Leikkauspöydän jalkopäässä peitto loppuu. Sen alta sojottaa jalka. Karvainen ja ruskea.
Koira. Iso.
Koiran ympärille on kerääntynyt ihmisiä.
On hiljaista, vain sairaalalaitteiden äänet kuuluvat. Hurinaa, piippauksia, korkeita ja matalampia, vaimea tuuuuuuuuuuuuuu.
Sähköveitsen surina. Savua ja palavan lihaskudoksen äitelä haju.
Pihtien metallinen kilinä toisiaan vasten.
Keisarinleikkausta tekevän eläinlääkärin kädet operoivat tottuneesti. Ei haparointia, ei turhia liikkeitä.
”Nyt vedän kohdun ulos”, eläinlääkäri sanoo hengityssuojan takaa. ”Okei. Täällä on yksi pentu.”
Hän naputtaa etusormellaan lihamöykkyä, joka on vielä lämpimän kohdun sisällä. ”Pää on tällä puolella.”
Avustaja leikkaa kohdun auki. Eläinlääkäri vetää varovasti esiin jotain märkää ja vetelää, pyyhkäisee.
”Oikein hyvässä kunnossa”, hän sanoo.
Eläinlääkäri on nimeltään Hwang Woo-suk. Sen nimen jokainen eteläkorealainen tuntee. Mutta on Hwangin nimi tuttu myös Etelä-Korean ulkopuolella, sillä vuonna 2005 professori Hwang Woo-suk oli suuri uutinen koko maailmassa. Silloin paljastui huijaus, joka pöyristytti tiedemaailmaa.
Hwang nostaa pennun pyyhkeen päälle.
Hän on nyt kloonannut 837 koiranpentua.
Yläasteella John Gurdonin biologian opettaja oli varma, ettei pojasta ikinä tule mitään. 15-vuotias John oli huonoin brittiläisen Etonin sisäoppilaitoksen 250 pojasta. ”Lukukausi on ollut hirveä”, opettaja kirjoitti Johnin lukukausiraporttiin vuonna 1949. ”Yhdestä kokeesta hän sai 2/50.”
Kymmenen vuotta myöhemmin biologi John Gurdon osoitti, miten geenien toiminta ohjaa yksilön kehitystä. Hän todisti ensimmäisenä maailmassa, että solujen erilaistuminen ei aiheuta peruuttamattomia muutoksia niiden geeniainekseen eli dna:han.
Gurdon poisti sammakon munasolusta tuman ja vaihtoi tilalle toisen tuman, jonka oli ottanut nuijapään suolistosolusta. Näistä Gurdonin alkioista kasvoi harvinaislaatuisia nuijapäitä: ne olivat geneettisesti samanlaisia kuin se nuijapää, jonka suolistosta Gurdon oli poiminut alkuperäisen solun.
Ne olivat maailman ensimmäisiä kloonattuja eläimiä.
Koe oli ainutlaatuinen. Gurdonin nuijapäät oli tosiaan tehty suolistosoluista, jotka ovat pitkälle erilaistuneita soluja. Ensimmäisenä maailmassa John Gurdon oli kloonannut täysikasvuisen eläimen. (Vuonna 2012 Gurdon sai Nobel-palkinnon kloonaustutkimuksistaan kantasolututkija Shinya Yamanakan kanssa.)
Gurdonin nuijapäistä meni kuitenkin vielä lähes 40 vuotta ennen kuin tutkijat onnistuivat kloonaamaan ensimmäisen nisäkkään. Dolly-lammas (1996–2003) tehtiin Skotlannissa toisen lampaan utaresolusta. Nimensä se sai countrylaulaja Dolly Partonilta. Dolly-lammas eli seitsemän vuotta ja päätyi täytettynä Skotlannin kansallismuseoon.
Dollyn kloonaamisessa käytettyä tekniikkaa kutsutaan tumansiirtotekniikaksi. Siinä hedelmöitymättömän munasolun tuma poistetaan ja sen tilalle siirretään toisesta aikuisesta yksilöstä esimerkiksi ihokudoksen solun tuma. Sen jälkeen munasolua käsitellään, niin että se alkaa jakautua samalla tavalla kuin siittiön hedelmöittämä munasolu. Sitten kloonattu alkio siirretään sijaisemoon.
Nisäkkäillä munasolut ovat paljon pienempiä kuin sammakoilla, joten niitä on vaikeampi manipuloida laboratoriossa. Toinenkin haaste on:
Koska kloonaamisessa käytetään täysikasvuisen eläimen erilaistuneita soluja, vaikkapa ihosoluja, vastaanottajamunasolun pitää ”resetoida” ne eli palauttaa ne lähtötilaan, niin että ne muistuttavat alkiovaiheen soluja. Vasta silloin niistä voi kasvaa kaikenlaisia soluja: ihoa, hermoja, lihaksia, verta.
”Se ei ole ihan yksinkertainen juttu”, sanoo kehitysbiologi ja perinnöllisyystieteen professori Juha Partanen Helsingin yliopistosta.
”Se, miten usein kloonauksessa onnistutaan, riippuu siitä, miten hyvin solun perintöaines palautuu alkion kaikkivoipaan tilaan. Tieteellisesti kiinnostavaa on se, millä tavalla perintöaines ohjautuu uudelleen. Mikä määrittää lähtötilanteen?” Partanen pohtii.
Kun Dollya tehtiin, tarvittiin 277 yritystä. Vain yhdestä alkiosta syntyi karitsa.
Dollyn jälkeen tutkijat kloonasivat ensimmäisen täysikasvuisen hiiren, lehmän ja vuohen. Ensimmäisen koiran kloonaamisesta kerrottiin Nature-tiedelehdessä elokuussa 2005. Se oli afgaaninvinttikoira nimeltä Snuppy.
Snuppy oli ensimmäinen Hwang Woo-sukin kloonaama koira. Time-lehti nimesi sen vuoden 2005 ”hämmästyttävimmäksi keksinnöksi”.
Tiedemaailman huipulle oli äkkiä putkahtanut tuntematon eteläkorealainen eläinlääkäri.
Sitten kaikki muuttui.
Valkoinen talo sijaitsee kirkon ja golfkentän välissä Soulin esikaupungissa. Metromatka keskikaupungilta kestää aamun ihmisruuhkassa tunnin.
Portilla on vartija. Ehkä sellainen on tarpeen, sillä eteläkorealaiset eläinsuojelujärjestöt ovat arvostelleet Sooamin bioteknisen tutkimussäätiön kokeita, varsinkin koirien kloonaamista.
Sooamia johtaa Hwang woo-suk.
Kengät riisutaan ala-aulaan. Täällä kaikki läpsyttelevät värikkäissä muovisandaaleissa.
Tutkija Wang Jae-woong painaa hissin nappulaa toiseen kerrokseen. Hän on palannut edellisenä päivänä Amsterdamista. Se oli lyhyt matka. Wang piipahti Euroopassa viemässä kloonatun bulldoginpennun tilaajille. Keitä asiakkaat olivat, sitä hänellä ei ole lupa kertoa.
Koiran kloonaaminen maksaa satatuhatta Yhdysvaltain dollaria eli runsaat 90000 euroa. Se on paljon rahaa, eivätkä useimmat Sooamin asiakkaista halua sen takia julkisuutta. Eläinten kloonaaminen on kiistanalainen aihe useimmissa maissa. Varsinkin Euroopassa siihen suhtaudutaan kriittisesti. Sooamilla on eurooppalaisia asiakkaita, mutta ainakaan vielä kukaan suomalainen ei ole halunnut kloonata koiraansa.
Kahden päivän päästä Wangin pitäisi lentää spanielinpennun kanssa Torontoon.
”13 tunnin lento ja yksi vaihto. Kerran tunnissa pentu pitää viedä koneen vessaan kakalle”, hän sanoo ja näyttää huvittuneelta.
Wang on 26-vuotias molekyylibiologi, Sooamin tutkija ja samalla instituutin tiedottaja.
”Oh well. Tällaista minun elämäni on”, hän sanoo hyvällä englannilla.
Vuonna 2004 Hwang Woo-suk työskenteli professorina Soulin kansallisessa yliopistossa. Eteläkorealaiset ovat koulutushullua kansaa, ja SNU on maan arvostetuin yliopisto. Professori Hwangin tutkimusryhmän kerrottiin kloonanneen jo naudan ja sikoja. Hwang, köyhän leskiäidin poika, oli luvannut mullistaa kotimaansa karjankasvatuksen kloonikarjan avulla.
Helmikuussa 2004 Hwangin ryhmä julkaisi suurta huomiota herättäneen tutkimuksen Science-tiedelehdessä. Se on erittäin arvostettu lehti, johon on vaikea saada julkaisuja. Ennen kuin artikkeli hyväksytään, se käy läpi tiukan vertaisarvioinnin. Muut saman alan tutkijat arvioivat tutkimuksen laadun ja merkityksen.
Sciencessa eteläkorealaiset tutkijat kertoivat kloonanneensa ihmisen solusta alkiorakkulavaiheen alkion ja eristäneensä siitä kantasoluja. Monet tutkimusryhmät olivat yrittäneet samaa mutta epäonnistuneet.
Artikkeli oli huikea tiedeuutinen. Hwangin ryhmän saavutus merkitsi läpimurtoa kantasolututkimuksessa.
Kantasolut ovat soluja, jotka pystyvät jakautumaan loputtomasti ja muodostamaan erilaisia kudoksia. Siksi ne ovat tärkeitä lääketieteen tutkimuksessa. Niistä toivotaan parannuskeinoa moniin sairauksiin ja jopa halvaantuneille.
Etelä-Koreasta oli nopeasti tullut yksi kantasolututkimuksen keskuksista. Tutkimuslupia sai helpommin kuin länsimaissa, missä tutkijoita jarrutti eettinen keskustelu esimerkiksi siitä, miten munasoluja saa kerätä naisilta ja mitä ihmisalkioille tapahtuu sitten, kun niitä ei enää tarvita tutkimuksissa.
Keväällä 2005 Hwangin ryhmä julkaisi Sciencessa toisen tutkimuksen. He olivat päässeet kantasolututkimuksissaan yhä pidemmälle.
Hwangista tehtiin kansallissankari. Hänen kunniakseen painettiin postimerkki, jossa halvaantunut nousee pyörätuolista ja kävelee.
Elokuussa tiedelehti Naturessa ilmestyi kolmas artikkeli. Sekin sai valtavasti huomiota. Hwangin tutkimusryhmä oli – taas ensimmäisenä – kloonannut koiran, Snuppyn.
Epäilykset olivat kuitenkin heränneet. Eräs Hwangin ryhmän naistutkijoista oli kertonut luovuttaneensa munasolujaan kokeisiin. Sellaista pidetään epäeettisenä.
Aluksi Hwang kielsi naisen kertomuksen, mutta myöhemmin hän myönsi, että hänen naispuoliset alaisensa olivat tosiaan antaneet munasolujaan. Hän oli myös ostanut munasoluja luovuttajilta.
Hwangin oma yliopisto ryhtyi tutkimaan väitteitä. Selvisi, että molemmat huomiota herättäneet tutkimukset olivat valheellisia.
Ihmisalkioita ei ollut kloonattu, ei ollut yhtään kloonaamalla luotua kantasolulinjaa. Hwangin kantasolulinjat olivat aivan tavallisia ja peräisin hedelmöitysklinikalta. Mitä ilmeisimmin kyse oli tahallisesta vääristelystä.
Yliopisto irtisanoi Hwangin. Poliisi tutki hänen laboratorionsa. Tutkijat syyttelivät toisiaan. Hwang myönsi petoksen, mutta kohta hän jo perui tunnustuksensa. Tähän päivään mennessä ei ole kunnolla selvinnyt, kuka teki mitä ja ketkä siitä tiesivät.
Oikeus tuomitsi Hwangin vankeuteen bioeettisen lain rikkomisesta ja valtion rahoituksen väärinkäytöstä. Myöhemmin tuomio lieveni puolen vuoden ehdonalaiseksi vankeudeksi.
Yhtä ei kuitenkaan koskaan kiistetty: Snuppya. Hwang Woo-sok tosiaan oli kloonannut koiran.
Siihen työhön hän nyt palasi.
Huone on suuri, valoisa ja puhdas. Lattia on kestävää kumimattoa.
Koiranpentujen aitaukset ovat ikkunaseinällä: 16 lasiovel-lista koppia, joiden seinät on kaakeloitu vaaleiksi. Pentuja on 17.
Yhdessä kopissa pyörii kaksi pientä cockerspanielityttöä. Seuraavan kopin uroskoira on sekoitus englanninvinttikoiraa ja sekarotuista. Kunhan se kasvaa, se viedään Argentiinaan.
Kaikki huoneen pennut ovat klooneja jostain toisesta koirasta, siis geneettisiä kopioita. Kloonatulla pennulla on sama perimä kuin sillä koiralla, josta se on kloonattu. Ne ovat siis kuin identtisiä kaksosia, jotka ovat syntyneet vuosia kaksoissisarensa jälkeen.
”Sekarotuisia halutaan kloonata paljon”, Wang Jae-woong sanoo. ”Samanlaistahan ei muuten saa.”
Täältä saa. Pikkupentujen kennelissä on lisää kloonattuja koiria: jackrussell, saksanpaimenkoira, bichon frisé. Eläintenhoitaja näyttää kahta pariviikkoista pentua, joista kumpikin on jotain harvinaista rotua. Wangilla ei ole lupaa kertoa, mitä.
Snuppy-koiran (2005–2015) jälkeen vuonna 2007 kloonattiin bordercollien ja siperianhuskyn sekoitus nimeltä Missy. Siitä tehtiin kolme kloonia yhteistyössä erään amerikkalaisyrityksen kanssa. Pentujen dna tutkittiin Kalifornian yliopiston laboratoriossa. Niiden vahvistettiin olevan Missyn klooneja.
Pian tämän jälkeen Yhdysvalloissa järjestettiin kilpailu ansioituneimmasta koirasta, joka pitäisi kloonata. Sen voitti saksanpaimenkoira Trakr. Se oli löytänyt viimeisen terrori-iskun uhrin ruumiin World Trade Centerin raunioista ja sairastunut myrkyllisestä savusta. Siitä tehtiin viisi kloonia.
Myös isokokoisesta ja harvinaisesta tiibetinmastiffirodusta onnistuttiin synnyttämään 11 uroskloonia ja 10 naaraskloonia. Kaksi niistä sai keinosiemennyksen avulla viisi pentuakin.
Syöpään kuollut labradorinnoutaja Lancelot oli ensimmäinen Sooamin kaupallisesti kloonaama koira. Sen oli omistanut varakas floridalainen pariskunta Edgar ja Nina Otto. He antoivat kloonin nimeksi Lancelot Encore.
”Kyllä, se on sama koira”, Edgar Otto sanoi amerikkalaisessa tv-ohjelmassa. ”Samat luonteenpiirteet.”
”Tai ehkä se ei ole sama koira, mutta antakaa meidän uskoa, että se on.”
Näin koira kloonataan:
Kloonattavasta yksilöstä tarvitaan eläviä soluja. Sooamissa tutkijat käyttävät ihosoluja. Kudosnäyte neuvotaan ottamaan koiran reisien sisäpuolelta. Yksi tai kaksi kymmensenttisen kolikon kokoista palasta riittävät.
”Niitä ei saa panna pakastimeen”, Wang Jae-woong kiirehtii sanomaan. Jäädyttäminen rikkoo solujen ja dna:n rakenteen.
Jos koira ehtii kuolla ennen kuin kudosnäytteet on otettu, ruumis pitää kääriä kosteaan pyyhkeeseen ja panna jääkaappiin siihen asti, kunnes näytteet saadaan. Ne pitää ottaa viimeistään viiden vuorokauden kuluessa.
”Jos koira on ollut kuolleena yli viisi vuorokautta, on vain pieni mahdollisuus, että löydämme elävän solun”, Wang sanoo.
”Saamme usein puheluita ihmisiltä, joiden koira on kuollut ja jotka haluavat kloonata sen. Kysymme, missä ruumis on. Jos se on eläinlääkärillä, tiedämme, että se on jäädytetty. Silloin on liian myöhäistä.”
Koiran ihokudosnäytteet lähetetään Souliin kuriiripostissa. Perillä niistä poimitaan soluja, jotka varastoidaan nestemäiseen typpeen.
Jokaista kloonattavaa koiraa varten tarvitaan kaksi avustavaa koiraa. Toinen niistä luovuttaa munasolun. Toinen synnyttää kloonin.
Nämä koe-eläimet Sooam hankkii eteläkorealaiselta laboratorioeläinten kasvattajalta. Ne ovat suuria sekarotuisia koiria, joiden tärkein ominaisuus näyttää olevan koko. Ne joko luovuttavat munasoluja tai synnyttävät, yhteensä enintään kolme kertaa. Hormonipistoksia ei anneta, toisin kuin ihmisten hedelmöityshoidoissa. ”Jos käytämme hormoneita, lopputulos on huonompi”, Wang sanoo.
Koirien kloonaamista on pidetty erityisen vaikeana. Koirilla on juoksuaika vain kahdesti vuodessa, eivätkä munasolut ole ovulaatiohetkellä kypsiä. Hwangin ryhmä on kehittänyt menetelmän, jonka avulla munasolut kerätään ja siirretään juuri oikealla hetkellä.
Asiakkaille kerrotaan, että he voivat adoptoida kloonatun pennun sijaisemon, mutta vain joka kymmenes haluaa tehdä niin. Yksi heistä oli dubailainen prinsessa. Hän haki kloonatun koiranpennun ja tämän sijaisemon Soulista yksityisellä lentokoneella.
Loput emokoirat – niitä on paljon – toimitetaan ”eläinfarmille”, Wang sanoo.
Jos raskaus ei nimittäin ala ensimmäisellä eikä toisella kerralla, tarvitaan kolmas ja neljäs ja viides ja kuudes laboratoriokoira. Wangin mukaan 30–40 prosenttia kloonatulla alkiolla hedelmöitetyistä koirista tulee raskaaksi.
”Pienempiä koirarotuja pitää hedelmöittää pari koiraa enemmän kuin suuria. Emme tarkasti tiedä, mistä se johtuu.”
Tämä on yksi syy siihen, miksi eläinsuojelujärjestöt arvostelevat koirien kloonausta. Jotta syntyy yksi klooni, tarvitaan vähintään kaksi laboratoriokoiraa. Näitä suurikokoisia sijaisemoja kyhjöttää nytkin apean näköisinä kopeissaan Sooamin kennelissä.
”Eläinaktivistit eivät pidä siitä, mitä teemme”, Wang sanoo. ”Niiden mielestä asiakkaidemme pitäisi ottaa löytökoira eikä ryhtyä kloonaamaan. Ymmärrän sen kyllä, jos sitä katsoo vain tuosta näkökulmasta.”
”Mutta tämä on ylellisyyspalvelu. Joillekin koiransa menettäneille olemme myös terapiaa. Kloonattu koira maksaa saman kuin oikein kiva urheiluauto. Kumman ottaisit mieluummin?”
”Minä luultavasti ottaisin urheiluauton.”
Monet Sooamin asiakkaista ovat siis varakkaita ihmisiä, jotka ovat niin kiintyneitä koiraansa, että kun se kuolee, he haluavat uuden samanlaisen. Aulassa on heidän valokuviaan: hymyileviä amerikkalaisia, japanilaisia, eurooppalaisia ja kiinalaisia kloonattujen koiriensa kanssa. He näyttävät tavallisilta.
Heidän mielestään koiran kloonaaminen ei ole ”järjetöntä rahan tuhlausta”, kuten arvostelijat sanovat.
”Usein asiakkaat ajattelevat, että me tuomme kuolleen eläimen takaisin”, Wang sanoo. ”Mutta me teemme vain identtisen kaksosen.”
Identtisillä kaksosilla on sama perimä. Ne ovat luonnollisia klooneja.
Jos ollaan tarkkoja, identtiset kaksoset ovat vähän enemmän samanlaisia kuin klooni ja alkuperäinen: perimää on hiukan myös soluliman mitokondrioissa, eikä se siirry kloonatessa.
Mutta edes identtisistä kaksosista ei kasva samanlaisia. Perimällä on suuri vaikutus siihen, millaisia me olemme, mutta yksilöä muovaa myös ympäristö.
”Kloonit perivät potentiaalin tiettyihin piirteisiin”, Wang muotoilee asian.
Laikukkaan koiran klooni ei välttämättä edes näytä samalta kuin alkuperäinen. Laikut tahtovat syntyä eri paikkoihin karvoitusta. Se liittyy epigenetiikkaan ja alkionkehitykseen.
”Me emme pysty ennustamaan sitä mitenkään. Laikukkaista koirista tulee sellaisia kuin tulee. Kerromme tästä etukäteen, koska joillekin identtinen ulkonäkö on tärkeintä.”
Wang näyttää kennelissä vapaana juoksevaa australianpaimenkoira Mireuta. Se on klooni. Alkuperäisellä koiralla oli symmetriset laikut molemmilla puolilla päätä, mutta Mireulla on vain yksi laikku. Asiakkaalle se ei kelvannut, joten yksi eläintenhoitajista adoptoi Mireun.
Sitten on toisenlaisia esimerkkejä siitä, miten monet ominaisuudet periytyvät. Eräs Sooamissa kloonattu koiranpentu vaikutti poikkeuksellisen aralta.
”Pelkäsimme, että jotain oli mennyt pieleen. Soitimme asiakkaalle. Sanoimme, että koko homma ehkä pitää tehdä uudestaan.
Asiakas rauhoitteli tutkijoita. Alkuperäinen koira oli ollut aivan samanlainen.
”Yksi vinttikoiran pentu hyppi koko ajan. Näytti siltä, että sillä oli paha adhd-häiriö. Kun soitimme omistajalle, hän kertoi, että alkuperäinen oli kilpaileva laukkakoira.”
Huoneessa on hämärää. Pitkillä pöydillä on kookkaita mikroskooppeja. Yhden mikroskoopin ääressä istuu eräs Sooamin kokeneimmista tutkijoista. Hänellä on yllään sininen haalari, hiussuoja, kasvomaski ja lateksikäsineet. Paljaissa jaloissa on muoviset leikkaussalikengät.
Dark room, sillä nimellä tätä huonetta kutsutaan. Kaikki täällä olevat ihmiset kulkevat puhdastilan kautta. Tänne ei haluta koirankarvoja eikä ihmishiuksia.
Pöydällä on vihko täynnä merkintöjä. Canine nuclear transfer chart, siinä lukee. Koirien solutumien siirtokirjanpito.
Kun kloonaamista arvostellaan, sanotaan, ettei ihmisen kannata leikkiä jumalaa. Jos joku Sooamissa on jumala, se on tämä laiha silmälasipäinen mies tässä, pimeässä mikroskoopin ääressä. Hän ei halua nimeään julki.
Hän on tehnyt tätä erikoislaatuista työtään kymmenen vuotta. Ensimmäinen vuosi menee perusteiden oppimiseen, seuraavat siihen, että kasvaa koneen kanssa yhteen, hän sanoo.
Mikroskooppi napsuu. Mies tarkastelee solua, tällä kertaa se on naudan hedelmöittymätön munasolu, pehmeä ja taipuisa. (Sooamissa kloonataan myös nautoja ja sikoja siitoseläimiksi ja tutkimuskäyttöön. Yksi tavoite on elvyttää korealaista hanwoo-lihakarjaa. Sen määrä romahti, kun puoli miljoonaa nautaa teurastettiin suu- ja sorkkataudin takia vuonna 2010.)
Munasolusta on tyhjennetty tuma. Siinä oli tämän naudan perimä eli dna.
Mikroskooppiin on kiinnitetty injektioruisku. Sen neula on yhden sadasosamillimetrin paksuinen. Miehen tehtävä on ohjata ruiskua ja tuikata tyhjennettyyn munasoluun toisen naudan ihosolu perimineen.
Mies työskentelee nopeasti ja tarkasti. Kun hän valitsee sopivaa ihosolua, hänen pitää tietää, mikä niistä näyttää lupaavimmalta.
”Intuitio”, hän sanoo.
”Kun kaikki onnistuu, syntyy elävä olento.”
Kun kloonattavan eläimen perimä on siirretty munasoluun, munasolua pitää käsitellä niin, että se ja siirretty solu saadaan yhdistymään. Kun niiden solukalvot yhtyvät, muodostuu kloonattu alkio.
Tätä prosessia ei Sooamissa esitellä ulkopuolisille. Yleensä tutkimuslaboratoriot käyttävät apuna sähköä.
Viime vuonna Sooamin tutkijat kloonasivat kaksisataa koiraa. Niistä 150 oli työkoiria. Ne olivat neljän koiran kopioita: kahden belgianpaimenkoiran, yhden saksanpaimenkoiran ja yhden springerinspanielin. Enimmillään syntyi kolme pentua kerralla, tavallisesti yksi.
Poliisikoirien kloonaaminen alkoi saksanpaimenkoira Quinnista vuonna 2010. Jejun saarella Etelä-Koreassa oli kadonnut pikkutyttö. Häntä oli etsitty kuukauden ajan tuhansien ihmisten ja useiden koirien voimin.
Quinn oli poliisin pommikoira. Kun tyttöä ei löydetty, ajateltiin, että annetaan Quinnin vielä kokeilla. Sitä opetettiin kolme päivää jäljittämään ihmistä. Yleensä koiria koulutetaan tähän tehtävään kuukausia.
Quinn löysi tytön ruumiin 20 minuutissa.
Tänä vuonna koiria on kloonattu lisää poliisin ja turvallisuusviranomaisten käyttöön.
Auto pysähtyy tunnin ajomatkan päässä Soulista. Täällä on poliisikoirien koulutuskeskus. Ryhmä musta-asuisia poliisikokelaita pitää juuri taukoa. Ruohokenttä on koirien jäljiltä kovaksi tampattu.
Taivas on pilvetön. Yli lentää neljä hävittäjää. Lähistöllä on amerikkalaisten sotilastukikohta – Pohjois-Korean rajalle on vain satakunta kilometriä.
Han Yun-chan kävelee ruohokentälle muutaman kuukauden ikäisen belgianpaimenkoiran kanssa. Hänellä on yllään paksut nahkaiset haalarit. Koira pysyy tiukasti Hanin rinnalla.
Koira on klooni.
Han teettää pennulla erilaisia tehtäviä. ”Stop”, hän komentaa englanniksi. ”Side!”
”Stop! Side! One! Stop! Go! Eye contact!”
”Okay, bravo! Bravo!”
Han kehuu ja taputtelee koiraa. Vaikka se on nuori, se keskittyy hyvin. Jos siitä tulee oikein hyvä, se aloittaa työn pommikoirana esimerkiksi lentokentällä.
Han Yun-chan tunsi belgianpaimenkoiran, josta pentu on kloonattu. Se oli nopea oppimaan. Hän on kouluttanut koiria 26 vuotta, ja viime aikoina hän on kouluttanut myös 50–60 kloonattua koiraa.
”Kun koiria koulutetaan, monen koulutus pitää keskeyttää, koska koira ei ole tarpeeksi hyvä”, hän sanoo.
”Kloonit ovat standardoituja. Ne käyttäytyvät enemmän tai vähemmän samalla tavalla. Niistä suurempi osa sopii työhön kuin samanrotuisista koirista keskimäärin.”
Vuonna 2007 Hwang Woo-suk kloonasi harmaasuden ja vuonna 2012 kojootin. Nämä lajit ovat läheistä sukua koiralle. Munasolu otettiin koiralta. Sijaisemokin oli koira.
Tumansiirtotekniikkaa on käytetty muidenkin eläinlajien välillä. Eri puolilla maailmaa on onnistuttu kloonaamaan esimerkiksi villi lammaslaji mufloni, kaksi villikissalajia ja gauri.
Parhaillaan Sooamin tutkijat yrittävät kloonata uhanalaisen hyeenakoiran ja etiopianketun eli simieninšakaalin. Sijaisemo on koira.
Hyeenakoiria on jäljellä eteläisessä Afrikassa tuskin viittätuhatta yksilöä. Hanke oli jo lähellä onnistua, mutta pentu kuoli pari viikkoa ennen laskettua aikaa.
Simieninšakaali on hyeenakoiraakin harvinaisempi. Jäljellä on viitisensataa yksilöä. Myös aasianvillikoira eli vuorisusi on kloonattavien listalla.
Tieteiselokuvassa Jurassic Park on kohtaus, jossa paleontologia esittävä Laura Dern katselee laboratoriohautomossa, miten munasta kuoriutuu dinosauruksen poikanen. Tutkijat ovat ryhtyneet kloonaamaan sukupuuttoon kuolleita eläimiä teemapuistoa varten. He ovat löytäneet meripihkasta esihistoriallisia hyttysiä, joiden veressä on dinosaurusten dna:ta. Puuttuvat palaset on korvattu sammakon dna:lla.
Oikeassa elämässä tämä olisi mahdotonta. Dinosaurusten häviämisestä on kulunut kymmeniä miljoonia vuosia, liian kauan, jotta voitaisiin löytää tarpeeksi dna:ta.
Lupaavia ovat sen sijaan mammutit. Ne kuolivat sukupuuttoon vain muutamia kymmeniä tuhansia vuosia sitten.
Sooamin tutkimuslaboratoriossa on rivistö säilytyskaappeja. Yhdessä on keltainen tarra, jossa lukee Mammutti. Eteläkorealaiset tutkijat aikovat selvittää venäläisen Jakutskin yliopiston kanssa, voiko mammutin kloonata.
Sijaissynnyttäjä olisi aasiannorsu.
Ensin pitäisi kuitenkin löytää mammutin elävä solu. Tai edes solun hyväkuntoinen tuma. Eteläkorealaiset tutkijat käyvät kerran vuodessa Siperiassa tutkimassa ikiroudasta kaivettavia mammutinjäännöksiä.
”Neula heinäsuovassa”, Wang sanoo.
Vuonna 2013 ikiroudasta eräältä Jäämeren saarelta löytyi poikkeuksellisen hyväkuntoinen ruho. Maailmalla kohistiin, kun siitä saatiin talteen lihaskudosta ja jopa hieman verta. Dna oli kuitenkin liian pieninä palasina.
Ainoa sukupuuttoon kuollut eläin, joka on pystytty kloonaamaan, on pyreneidenvuorikauris. Kun viimeinen tiedossa ollut yksilö kuoli vuonna 2000, espanjalaiset tutkijat säilöivät sen soluja. Seuraavien vuosien aikana he yrittivät kloonata soluista elinkelpoisen alkion tumansiirtotekniikan avulla. Sijaisemoina ja munasolun luovuttajina käytettiin vuohia.
Kloonausta yritettiin 57 kertaa. Seitsemän kertaa emo tuli raskaaksi, mutta näistä raskauksista kuusi päättyi keskenmenoon.
Vain yksi raskaus johti synnytykseen. Vastasyntyneen vasan oli kuitenkin vaikea hengittää, ja se kuoli tutkijoiden käsiin. Ruumiinavauksessa keuhkoista löytyi epämuodostuma. Jotain oli sittenkin mennyt pieleen.
Kantasoluskandaali. Sillä nimellä Sooamissa viitataan Hwang Woo-sookin menneisyyteen. Kun Hwang erotettiin yliopistosta, kymmenkunta tutkijaa lähti hänen mukanaan. Kuusi heistä työskentelee edelleen hänen kanssaan.
Muuten Sooamissa on paljon nuoria tutkijoita, sellaisia kuin Wang Jae-woong. Hän opiskeli maisteriksi Kanadassa. Seuraavaksi pitäisi tehdä väitöskirja.
Työpäivät ovat vähintään kymmentuntisia. Lauantaisin tehdään lyhyempi päivä.
Kaikki syövät yhdessä alakerran karussa ruokalassa vihreät työvaatteet yllään, myös Hwang. Tänään ruokalistalla on keitettyä mustekalaa ja anjovista.
Hwangin ryhmä on julkaissut 47 tutkimusartikkelia vertaisarvioiduissa tiedelehdissä. Silti mainetta on vaikea saada takaisin.
Hwang haluaisi palata tekemään kantasolututkimuksia ihmisalkioilla. Hän haluaa löytää hoitokeinoja ihmisten sairauksiin. Toistaiseksi tutkimusryhmä ei kuitenkaan ole saanut viranomaisilta lupaa käyttää ihmissoluja.
Sen takia Hwang tutkii ihmisten sairauksia koirien avulla. Ihmisten tauteja muistuttavat eniten koirien ja hiirien sairaudet.
”Laboratoriohiiret kuitenkin kuolevat liian nopeasti”, Wang Jae-woong sanoo.
Sooam toimii valtion ja yksityisten lahjoittajien tuella. Koirien kloonauksesta saatavat tulot käytetään tutkimukseen.
Esimerkiksi Alzheimerin taudista yritetään saada uutta tietoa tutkimalla sitä siirtogeenisillä koirilla. Kun eräälle beaglelle siirrettiin ihmisen geenejä, sille kehittyi Alzheimer. Kun se kloonattiin, myös useimmat klooneista sairastuivat. Paitsi yksi. Se elää kennelissä eikä osoita lainkaan dementoitumisen merkkejä. Tutkijat yrittävät selvittää, miksi.
Kuuluisa tohtori Hwang saapuu leikkaussaliin. Hänen on määrä siirtää kloonattu alkio sijaisemon kohtuun. Iso sekarotuinen koira makaa jo nukutettuna leikkauspöydällä vatsapuoli ylöspäin.
Hwang on maailmankuulu kloonaaja, mutta täällä, omiensa parissa, hän vaikuttaa mukavalta ja helposti lähestyttävältä 63-vuotiaalta herralta. Haastatteluja hän ei kuitenkaan anna.
Mutta hän näyttää mielellään, miten munasolu siirretään sijaisemoon.
Lyhyt viilto, palavan ihon käryä.
”Tässä on vasen munasarja. Näetkö? Hyvin pieni... Ja tässä... munanjohdin.”
Kloonatut alkiot ovat valmiina petrimaljassa. Ne on valmisteltu aamulla viereisessä laboratoriossa. Hwangin vieressä mikroskoopin ääressä istuva tutkija poimii niistä parhaan.
Munasolun sisällä on jackrusselinterrierin perimä. Hwang siirtää alkion nukutettuun laboratoriokoiraan injektioruiskulla.
”No niin”, hän sanoo tyytyväisenä.
”Toivottavasti meillä on 61 päivän päästä taas yksi kloonattu koiranpentu.”
Joskus tutkija Wang Jae-woongin puhelin Soulissa soi, eikä soittaja olekaan kiinnostunut koirista. Nämä soittajat tahtoisivat kloonata itsensä.
”He eivät ole ihan tavallisia ihmisiä”, Wang sanoo. ”Sanomme, että se on liian hankalaa.”
Sooam tekee yhteistyötä kiinalaisten tutkijoiden kanssa. Se on mukana kiinalaisen Boyalifen yhteisyrityksessä, joka rakentaa Tianjinin kaupunkiin Kiinaan maailman suurinta eläinten kloonauslaitosta.
Ensi vuonna Tianjinissa aletaan kloonata lihakarjaa mutta myös poliisikoiria ja kilpahevosia. Kiinassa lihankulutus kasvaa. Tavoitteena on tuottaa satatuhatta naudan kloonattua alkiota vuodessa, myöhemmin miljoona.
Kun Boyalifen toimitusjohtajalta on kysytty, aikooko yritys tutkia myös ihmisen kloonaamista, hän on vastannut, ettei ainakaan vielä, koska yhteiskunta ei ole siihen valmis.
Mutta arvot voivat muuttua, kun tekniikka kehittyy. Kiinalaisjohtaja ennusti, että sadan tai kahdensadan vuoden päästä ihmiset ajattelevat eri tavalla. Ehkä silloin todetaan, että kloonaustekniikka voi hyödyttää ihmiskuntaa.
Meksikossa syntyi tänä vuonna poika, jolla on kolme biologista vanhempaa. Osassa äidin mitokondrioista on geenivirhe, joka aiheuttaa vakavan perinnöllisen sairauden. Äidin munasolun tuma siirrettiin lahjoittajan tyhjennettyyn munasoluun. Sitten se hedelmöitettiin isän siittiöllä. Pääosa lapsen perimästä tuli siis äidiltä, mutta mitokondrioiden dna tuli lahjoittajalta.
”Tekniikka ihmisenkin kloonaamiseen on periaatteessa olemassa”, perinnöllisyystieteen professori Juha Partanen sanoo. ”Mutta siihen liittyy isoja ongelmia.” (Hwangin kantasolukloonauskoe onnistui USA:ssa vuonna 2013.)
Suurin ongelma on tumansiirtotekniikan epävarmuus. Sooamissa kloonatuista koirien alkioista alle puolet selviää syntymään asti. Tarvittaisiin valtavasti munasolujen luovuttajia ja sijaissynnyttäjiä. Keskenmenoja olisi paljon. Ja todennäköisesti myös epämuodostumia.
Sitäkään ei oikein tiedetä, miten terveitä kloonit ovat, kun ne vanhenevat. Kloonatuilla laboratoriohiirillä on esiintynyt liikalihavuutta, ja ne ovat kuolleet ennen aikojaan. Mutta eläinlajien välillä ilmeisesti on eroja.
Dolly-lampaalla oli nivelvaivoja. Partanen kertoo uudesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin huolellisesti 16 kloonatun lampaan terveydentilaa. Ne olivat normaaleja.
”Kaikki tuomitsevat ihmisen kloonaamisen jo itse kloonaustekniikkaan liittyvistä syistä”, Juha Partanen sanoo. ”Mutta olisiko se missään olosuhteissa eettisesti hyväksyttävää?”
