Vaalitulos paljastaa Suomen kuntien arvot – testaa HS:n koneella, mikä on henkinen kotikuntasi

HS:n testi kertoo kahdeksan kysymyksen avulla, minkä kunnan äänestäjät ovat arvoiltaan sinua lähimpänä.

Tunnetko olevasi kotonasi omalla paikkakunnallasi? Vai tuntuuko siltä, että muiden kuntalaisten arvot ovat erilaiset kuin omasi?

Helsingin Sanomien koneella voit nyt kokeilla, miten kotipaikkasi asukkaiden arvot vastaavat omiasi. Voit myös selvittää, mikä on henkinen kotikuntasi. Kone etsii kunnat, joissa äänestäjien arvot ovat lähimpänä sinun arvojasi – ja myös ne kunnat, joissa arvot ovat sinuun verrattuna kauimpana.

Tulos perustuu kuntavaalien tulokseen ja ehdokkaiden vaalikonevastauksiin. Kuntien arvot on laskettu vaalikoneen pohjalta painottamalla vastauksia annettujen äänien mukaan.

Mukana on vain noin kolmasosa Suomen kunnista, koska muiden kuntien ehdokkailta ei saatu riittävästi vastauksia HS:n vaalikoneeseen. Mitä harvemman ehdokkaan vastaukset ovat vertailussa mukana, sitä vähemmän luotettava tulos on. Kone kertoo, kuinka suurta osaa kunnan annetuista äänistä tulos vastaa.

Testi on leikkimielinen, mutta sillä on tieteellinen pohja. Arvokysymykset on valittu tuottamaan tilastollisesti päteviä eroja oikeisto–vasemmisto- ja liberaali–konservatiivi-akseleille.

Antamiasi vastauksia ei tallenneta.

Kysymykset

Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.

TÄYSIN ERI MIELTÄTÄYSIN SAMAA MIELTÄ

Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.

TÄYSIN ERI MIELTÄTÄYSIN SAMAA MIELTÄ

Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.

TÄYSIN ERI MIELTÄTÄYSIN SAMAA MIELTÄ

Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.

TÄYSIN ERI MIELTÄTÄYSIN SAMAA MIELTÄ

Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.

TÄYSIN ERI MIELTÄTÄYSIN SAMAA MIELTÄ

Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.

TÄYSIN ERI MIELTÄTÄYSIN SAMAA MIELTÄ

Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

TÄYSIN ERI MIELTÄTÄYSIN SAMAA MIELTÄ

Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.

TÄYSIN ERI MIELTÄTÄYSIN SAMAA MIELTÄ