Tartu kuvaan ja katso pyörittämällä, miltä asemalla näyttää.
Vuosaari

Metrolinja nivoo yhteen hyvin erilaisia asuinalueita.

Oikealla oleva lukema näyttää metroaseman postinumeroalueella olevien asuntojen keskimääräisen neliöhinnan. Liput kuvaavat alueella asuvaa väestöä äidinkielen mukaan. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien määrä vastaa hyvin alueella asuvien ulkomaalaistaustaisten määrää.

Lähde: Helsingin kaupunginkanslia, Väestö äidinkielen mukaan postinumeroalueittain vuodenvaihteessa 2015-2016.

Asuntojen neliöhinta

1234

Väestö äidinkielen mukaan

xx
xx
xx

Alle 18-vuotiaiden osuus

Metroa käyttäviä lapsia löytyy todennäköisesti eniten Vuosaaren ja Rastilan asemilta, sillä niiden alueella alle 18-vuotiaiden osuus väestöstä on kaikkein suurin, 22 prosenttia. Lasten osuus on selvästi pienempi Espoossa Keilaniemen ja Aalto-yliopiston alueella sekä Helsingissä Sörnäisissä ja Kalasatamassa muihin paikkoihin verrattuna. Keilaniemen ja Aalto-yliopiston alueella lapsia on vain kolme prosenttia asukkaista, Sörnäisissä ja Hakaniemessäkin vain noin viisi prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus, Väestörakenne 2015

Vuosaari
Rastila
Puotila
Mellunmäki
Kontula
Myllypuro
Itäkeskus
Siilitie
Herttoniemi
Kulosaari
Kalasatama
Sörnäinen
Hakaniemi
Helsingin yo
Rautatientori
Kamppi
Ruoholahti
Lauttasaari
Koivusaari
Keilaniemi
Aalto-yo
Tapiola
Urheilupuisto
Niittykumpu
Matinkylä

Asukkaiden korkeakoulutusaste

Metron kyytiin nousee eniten korkeakoulutettuja Helsingin keskustasta, jossa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus väestöstä on suurimmillaan. Kampin, Rautatientorin ja Helsingin yliopiston metropysäkkien alueella asuvista asukkaista hieman yli puolet on suorittanut joko ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon. Vähiten korkeakoulutettuja on Kontulassa, jossa ylempi tai alempi korkeakoulututkinto on noin 13 prosentilla asukkaista.

Lähde: Tilastokeskus, Väestön koulutusrakenne 2014

Vuosaari
Rastila
Puotila
Mellunmäki
Kontula
Myllypuro
Itäkeskus
Siilitie
Herttoniemi
Kulosaari
Kalasatama
Sörnäinen
Hakaniemi
Helsingin yo
Rautatientori
Kamppi
Ruoholahti
Lauttasaari
Koivusaari
Keilaniemi
Aalto-yo
Tapiola
Urheilupuisto
Niittykumpu
Matinkylä

Asukkaiden tulot

Metron rikkaimmat käyttäjät astelevat kyytiin Helsingin Kulosaaresta sen perusteella, kuinka paljon eri alueiden asukkailla oli tuloja käytössään vuonna 2014. Kulosaaren asukkaiden mediaanitulo oli tuolloin 27070 euroa. Vähiten tienaavat asukkaat ovat Aalto-yliopiston ja Keilaniemen asemien alueella. Heidän mediaanitulonsa oli vuonna 2014 10760 euroa.

Lähde: Tilastokeskus, Tulonjaon kokonaistilasto 2014

Vuosaari
Rastila
Puotila
Mellunmäki
Kontula
Myllypuro
Itäkeskus
Siilitie
Herttoniemi
Kulosaari
Kalasatama
Sörnäinen
Hakaniemi
Helsingin yo
Rautatientori
Kamppi
Ruoholahti
Lauttasaari
Koivusaari
Keilaniemi
Aalto-yo
Tapiola
Urheilupuisto
Niittykumpu
Matinkylä

Asuntojen neliöhinnat

Asuntojen keskineliöhinnat vaihtelevat metron varrella paljon. Mitä lähemmäs Helsingin keskustaa tullaan, sitä korkeammaksi hinnat muuttuvat. Kalleimman asuinalueen keskineliöhinta on yli kaksinkertainen halvimpaan verrattuna. Korkeimmillaan hinnat ovat Helsingin Ruoholahdessa, jossa neliöhinta on keskimäärin 6960 euroa. Matalimmillaan hinnat ovat Kontulassa, jossa neliöhinta on 2351 euroa.

Lähde: Tilastokeskus, Osakeasuntojen hinnat 2017

Vuosaari
Rastila
Puotila
Mellunmäki
Kontula
Myllypuro
Itäkeskus
Siilitie
Herttoniemi
Kulosaari
Kalasatama
Sörnäinen
Hakaniemi
Helsingin yo
Rautatientori
Kamppi
Ruoholahti
Lauttasaari
Koivusaari
Keilaniemi
Aalto-yo
Tapiola
Urheilupuisto
Niittykumpu
Matinkylä

Omistusasunnoissa asuvat taloudet

Omistusasunnoissa asuvia talouksia on eniten Helsingin Kulosaaressa, jossa 60 prosenttia talouksista asuu omistusasunnossa. Talouden muodostavat samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Myös Lauttasaaren ja Koivusaaren, Tapiolan sekä Urheilupuiston ja Niittykummun alueilla yli puolet talouksista asuu omistusasunnoissa. Vähiten omistusasunnoissa asuvia on Aalto-yliopiston ja Keilaniemen asemien lähellä, vain noin seitsemän prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus, Asunnot ja asuinolot 2015

Vuosaari
Rastila
Puotila
Mellunmäki
Kontula
Myllypuro
Itäkeskus
Siilitie
Herttoniemi
Kulosaari
Kalasatama
Sörnäinen
Hakaniemi
Helsingin yo
Rautatientori
Kamppi
Ruoholahti
Lauttasaari
Koivusaari
Keilaniemi
Aalto-yo
Tapiola
Urheilupuisto
Niittykumpu
Matinkylä

Vuokra-asunnoissa asuvat taloudet

Espoon Keilaniemen ja Aalto-yliopiston asemien alueen asukkaat asuvat todennäköisimmin vuokralla. Näillä alueilla vuokra-asunnoissa asuvien talouksien osuus on ylivoimaisesti suurin, yli 90 prosenttia. Vähiten vuokralla asuvia talouksia on Helsingin Kulosaaressa, noin 33 prosenttia. Kulosaarta lukuun ottamatta kaikkien metroasemien alueilla vähintään 40 prosenttia talouksista asuu vuokralla.

Lähde: Tilastokeskus, Asunnot ja asuinolot 2015

Vuosaari
Rastila
Puotila
Mellunmäki
Kontula
Myllypuro
Itäkeskus
Siilitie
Herttoniemi
Kulosaari
Kalasatama
Sörnäinen
Hakaniemi
Helsingin yo
Rautatientori
Kamppi
Ruoholahti
Lauttasaari
Koivusaari
Keilaniemi
Aalto-yo
Tapiola
Urheilupuisto
Niittykumpu
Matinkylä

Tervetuloa matkalle Helsingin ja Espoon metrotunneliin. Länsimetro yhdistää toisiinsa Suomen kaksi suurinta kaupunkia. Keitä sen varrella asuu? Hyppää kyytiin ja kulje 25 aseman sekä 36 kilometrin reitti kääntöraiteelta kääntöraiteelle. Videot näyttävät reitin, ja asemia voit tutkia pyörittelemällä 360-valokuvia.