Ruotsalaistaiteilija tiesi, että vasta tulevat sukupolvet ymmärtäisivät hänen maalauksiaan. Nyt on niiden aika, vahvistaa Guggenheimin näyttely New Yorkissa.
Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1906 taidemaalari Hilma af Klint osallistui jälleen yhteen spiritistiseen istuntoon. Siitä tuli erityinen: Amaliel-niminen henki kysyi af Klintiltä, ottaisiko tämä vastuulleen ison työn. 43-vuotias taiteilija myöntyi välittömästi, vaikka istuntoihin vuosia osallistuneet neljä naisystävää varoittelivat häntä: menetät järkesi!
Tuosta kokoontumisesta sai lopullisen sysäyksensä merkillinen tapahtumien sarja, jonka takia taidehistoriaa kirjoitetaan parhaillaan uusiksi. Ammattitaiteilijan koulutuksen saanut af Klint muutti täysin tyyliään ja alkoi maalata kankailleen sellaista, mitä ei näy fyysisessä todellisuudessa. Nämä teoksensa af Klint (1862–1944) piti aikalaisilta salassa. Niitä tuskin ymmärrettäisiin, hän arveli.
Nyt hänen kaksoiselämänsä vaiheista tiedetään yhä enemmän, ja elämäntyö liikuttaa ja hämmästyttää katsojia. Af Klint on kiilannut ensimmäiseksi abstraktiksi taiteilijaksi, ohi Wassily Kandinskyn ja muiden (mies)taiteilijoiden, vahvistaa New Yorkin Guggenheim-museossa parhaillaan esillä oleva näyttely. Suomellakin on tässä tarinassa osansa, sillä kaikkein ensimmäinen Hilma af Klintin yksityisnäyttely nähtiin Helsingissä jo vuonna 1988.
Mutta kurkistetaan ensin vielä kauemmas menneisyyteen.
Hilma af Klint syntyi Tukholmassa 26. lokakuuta 1862. Hän oli äitinsä puolelta suomalaista sukujuurta, suomenruotsalaisia Sontageja. Isä oli kommodori, isoisä tunnettu merikarttojen tekijä. Perheessä oli viisi lasta, joista sisar Hermina kuoli vuonna 1880. Tämä lisäsi Hilma af Klintin kiinnostusta henkimaailmaan. Suvun kertoman mukaan Hilma oli paitsi taiteellisesti ja matemaattisesti lahjakas, myös selvänäköinen ja hänellä oli parantajan kykyjä.
Taidekoulutuksen Hilma af Klint sai ensimmäisten naisten joukossa Ruotsissa ja valmistui Kuninkaallisesta taideakatemiasta vuonna 1887, kymmenen vuotta myöhemmin kuin aikalaisensa Helene Schjerfbeck Suomessa Taideyhdistyksen piirustuskoulusta.
Aluksi Hilma af Klint elätti itsensä maisemamaalauksilla ja muotokuvilla ja teki jonkin verran kuvituksia sekä työskenteli vuonna 1900 myös Eläinlääketieteen laitoksella Tukholmassa. Vuonna 1896 af Klint perusti neljän ystävättären kanssa De Fem -ryhmän, joka harrasti aikakauden muodin mukaan spiritistisiä istuntoja. Välillä niissä käytettiin psykografi-laitetta okkultististen viestien vastaanottamiseen. Usein harrastettiin automaattipiirustusta, annettiin kynän vain vaeltaa. Automaattipiirtäminen oli tekniikka, jota surrealistit hyödynsivät paljon myöhemmin.
Hilma af Klint valmistautui Amalielilta vastaanottamaansa tehtävään hartaasti. Hän ryhtyi kasvissyöjäksi, paastosi ja keskittyi tulevaan lukemalla. Kirjahyllyssä oli henkistä kirjallisuutta, esimerkiksi teosofian perustajiin kuuluneen Helena P. Blavatskyn ja Annie Besantin sekä suomalaisen teosofin Pekka Ervastin teoksia. Taiteilija oli valmis omistamaan koko loppuelämänsä piilossa olevan maailman tutkimiselle ja viestien välittämiselle.
”Puhdistumiskausi” kesti yli kymmenen kuukautta. Marraskuussa 1906 Hilma af Klint aloitti työnsä. Erityistä temppeliä varten maalattujen Temppelimaalausten ensimmäinen sarja käsitti 26 pienehköä teosta ja oli nimeltään Urkaos (Alkukaaos, alkuräjähdys). Se esittää maailmankaikkeuden syntyä.
Urkaoksen öljyvärit hehkuvat sinisistä ja keltaista: af Klintin värisymboliikassa sininen on feminiininen väri, keltainen maskuliininen. Kankaille ilmestyi merkkejä ja kirjaimia, joiden merkitystä af Klint itsekin ihmetteli. Hän kirjoitti elämänsä aikana yksin ja yhdessä De Fem -ryhmän jäsenten kanssa valtavan määrän muistikirjoja, joissa kertoi seansseista eli istunnoista ja yritti analysoida saamiaan viestejä ja tarjota avaimia tulkinnoille.
Yli sata vuotta sitten maalatuista teoksista parhaat tuntuvat nyt täysin tuoreilta. Hilma maalasikin niitä tulevaisuutta varten. Hän määräsi, että näitä töitä saa esittää julkisesti vasta 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Vasta silloin niitä voitaisiin ymmärtää, hän uskoi.
Ehti kuitenkin kulua 42 vuotta, ennen kuin maalauksia ensi kertaa ripustettiin suuren yleisön nähtäväksi. Se tapahtui vuonna 1986 Los Angelesin LACMA-museon näyttelyssä Spiritual in Art – Abstract Painting 1890–1985. Teoksia suositteli sinne suomalainen taidehistorian professori Sixten Ringbom, jota yhdysvaltalaiset museot käyttivät asiantuntijana. Hän oli Kandinsky-tutkija ja ensimmäisiä, joka selvitti varhaisen modernismin ja spirituaalisuuden yhteyksiä.
Oman aikansa taiteen valtavirrasta täysin poikkeavissa abstrakteissa teoksissa on kasviornamentiikkaa ja geometrisia kuvioita, spiraaleja ja kotiloita, viitteitä esoteeriseen kirjallisuuteen ja kansantaiteeseen, outoja kirjainmerkkejä ja täysin oma värimaailmansa.
Kriitikot rakastavat af Klintin töitä vähintään yhtä paljon kuin 1980-luvulla. New York Timesin Roberta Smith hehkutti Guggenheim-arvostelussaan teosten ”levitoivaa voimaa” ja Artnet-sivuston Ben Davis totesi af Klintin palauttavan kaikkine ”pakkomielteisine salattuine merkkeineen” ”mysteerin tunnun ja järjestyksen” maailmaan, joka tuntuu olevan kontrollimme ulkopuolella ja vailla henkisyyttä.
Alla olevasta teoskoosteesta näet, miten Hilma af Klintin taide muuttui perinteisestä esittävästä abstraktiin. Huippukautena pidetään Temppelimaalauksia, jotka syntyivät vuoteen 1915 mennessä.
Hilma af Klint: Sommarlandskap, 1888, öljy kankaalle.
Vuoteen 1906 saakka Hilma af Klint maalasi pääasiassa aikakaudelle tyypillisiä maisemia ja muotokuvia, esittävää taidetta. Kuvan kesämaisema on paikantamaton, mutta saattaa olla Munsösta Tukholman lähistöltä.
De fem -ryhmä: Automaattipiirrustus, 1903, lyijy paperille.
Hilma af Klint osallistui aktiivisesti viiden naisen spiritistisiin istuntoihin vuonna 1896 perustamassaan De fem -ryhmässä. Niissä syntyi runsaasti automaattipiirustuksia, joissa tietoinen mieli väistyi ja kuvia vastaanotettiin toisesta todellisuudesta.
Hilma af Klint: Urkaos nr. 17, grupp I, 1906 1907, sarja WU/Rosen, öljy kankaalle.
Vastaanotettuaan Amaliel-hengeltä tehtävän, ensimmäisenä syntyi 26 pienehkön öljymaalauksen sarja maailman synnystä ja maailmankaikkeudelle ominaisesta kaksijakoisuudesta.
Erosserie, nr. 2, grupp I: 1907, sarja WU/Rosen, öljy kankaalle.
Sinisen (af Klintin mukaan feminiininen väri) ja keltaisen (maskuliininen) hallitsemasta alkukaaoksen maailmasta af Klint siirtyi Eros-sarjassa hentoihin pastellisävyihin.
De tio största, nr. 1, Barnaåldern, grupp IV, 1907, tempera paperille.
Huomiota herättävin teossarja on värimaailmaltaan ja visuaaliselta kieleltään ennennäkemätön ”Kymmenen suurinta”. Lapsuudelle, nuoruudelle ja vanhuudelle on omistettu kaksi maalausta kullekin, aikuisuudelle neljä.
De tio största, nr. 7, Mannaåldern, 1907, tempera paperille.
Kymmenen suurinta sarjan teokset ovat kooltaan valtavia, 315 x 235 senttimetriä. On todennäköistä, että af Klint maalasi ne lattiatasossa Hamngatan 5:n ateljeessaan, ehkä assistentin avustamana.
De tio största, nr. 10, Ålderdomen, 1907, tempera paperille.
Ikäkausien edetessä kohti vanhuutta ilmaisu pelkistyy, eloisaan ornamentiikkaan yhdistyy kulmikkaita muotoja, värit haalenevat.
Svanen, no. 9, 1915, grupp IX/SUW ,sarja SUW/UW, öljy kankaalle.
Hilma af Klint liukui vähitellen vuoden 1912 vaiheilla meedion roolista itsenäisempään työskentelyyn. Joutsen-sarjassa on myös esittäviä teoksia.
Svanen, nr. 16, 1915, grupp IX/SUW, sarja SUW/UW, öljy kankaalle.
Joutsen-sarjaan kuuluu yhteensä 23 teosta, joissa taiteilija kulkee esittävästä kohti yhä suurempaa pelkistyneisyyttä.
SUW/UW-serie: grupp IX/Duvan, nr. 14, 1915, öljy kankaalle.
Kyyhkys-sarjaan sisältyy runsaasti kristillistä symboliikkaa. Af Klint pysyi läpi elämänsä kristittynä, vaikka oli kiinnostunut myös esimerkiksi teosofiasta ja antroposofiasta. Tässä Duvan-maalauksessa on myös astrologisia merkkejä.
Altarbild, nr 1, grupp X, 1915, Altarbider-sarja, öljy ja metalli kankaalle.
Af Klintin keskeiset 193 teosta muodostavat ns. temppelimaalausten sarjan. Se huipentuu kolmeen yli 2,3-metriseen alttaritauluun. Af Klint haave maalauksilleen omistetusta temppelistä ei koskaan toteutunut.
Mahatmernas nuvarande ståndpunkt, 1920, öljy kankaalle.
Hilma af Klint maalasi vuonna 1920 uskontoja käsittelevän, täysin abstraktin sarjan. ”Mahatmat” eli korkeat henkiset opettajat juontavat idän uskonnoista, teosofian kautta. Teosofi Madame Blavatsky oli af Klintin ajattelulle tärkeä vaikuttaja.
Nimetön, 1922, sarjasta Vid betraktandet av blommor och träd, vesiväri paperille.
Rudolf Steinerin mielipiteet vaikuttivat Hilma af Klintin teoksiin ja taiteilija oleskeli useasti Dornachissa Sveitsissä. 60-vuotiaana af Klint alkoi vesivärein maalata tutkielmia kukista ja puista ja etsiä niiden syvintä olemusta.
Mikään kajahtanut hihhuli af Klint ei ollut, jos niin luulitte.
”Hilma oli tieteen kehitystä tarkoin seuraava, analyyttinen, matemaattisesti lahjakas ja valpas nainen”, luonnehtii Johan af Klint, Hilman veljenpojan poika Tukholman Östermalmilla. Suuressa asunnossa on useita kaappikelloja, jotka ilmoittavat tasatunneista lyönneillään, hiukan eritahtisesti. Asunto on paitsi Johan af Klintin (s. 1939) koti, myös Hilma af Klint -säätiön pääpaikka. Täältä hallinnoidaan taiteilijan yhä arvokkaammaksi käyvää perintöä. (Rahallisesta arvosta tosin on vaikea sanoa mitään, sillä teokset eivät ole koskaan olleet taidemarkkinoilla, mikä on erittäin harvinaista.)
”Hilma oli etsijä, omalla tavallaan”, toteaa Johan af Klint. Hän on siviiliammatiltaan ekonomi ja valmistelee nyt eläkepäivinään taideasioiden ohessa teologian väitöstyötä buddhalaisuudesta.
Koko taiteellisen jäämistönsä, yli tuhat teosta ja käsittämättömät 26 000 sivua muistikirjojaan, Hilma af Klint testamenttasi Johan af Klintin isälle Erikille, merikapteenille, jolla ei ensin ollut aavistustakaan mitä tehdä tätinsä erikoiselle perinnölle.
Onkin oma lukunsa ja suoranainen ihme, että teokset ylipäätään säilyivät. Erik af Klintillä (1901–1981) oli kolme kuukautta aikaa löytää ateljeehen Munsöhön varastoiduille töille uusi paikka, sillä omistaja halusi purkaa vuokratontilla sijainneen huonokuntoisen ateljeerakennuksen. Hätiin tuli kirjastonhoitaja Olof Sundström, joka oli ystävystynyt taiteilijan kanssa tämän vanhuusvuosina. Sundström luetteloi kaikki teokset ja rakennutti niille säilytyslaatikot. (Sama mies esitteli myöhemmin Turussa af Klintin taidetta Sixten Ringbomille.)
Nämä puulaatikot Erik af Klint siirsi kerrostaloasuntonsa vetoiselle vintille Östermalmilla. Ja sinne ne jäivät yli 20 vuodeksi, vaihtuvien säiden armoille. Ateljee poltettiin.
1960–70-lukujen taitteessa Erik af Klint otti yhteyttä muun muassa Moderna museetin tuonaikaiseen johtajaan, arvostettuun Pontus Hulténiin. Voisiko tämä ehkä tutustua tädin teoksiin ja olisiko museo niistä kiinnostunut? Hultén ei kuitenkaan halunnut edes vilkaista jonkun lähes tuntemattoman edesmenneen henkimaalarinaisen jäämistöä.
Johan af Klintin mielipide on, että kaikki henkisyyteen liittyvä oli suuri tabu taiteessa aina 1980-luvulle saakka.
Vuonna 2013 aika oli jo toinen. Hilma af Klintin näyttely keräsi samaisessa Moderna museetissa ennätysyleisön. Kansainvälisellä kierroksellaan sen näki yli miljoona ihmistä, osa heistä Helsingin taidehallissa.
Hilma af Klint maalasi ja maalasi, kuin transsissa, ulkopuolisen voiman ohjaamana. Vuoden 1907 aikana hän maalasi kymmenen maalauksen sarjan De tio största. Ihmisen ikäkausia kuvaavat teokset ovat valtavia: temperamaalausten korkeus on 3,15 metriä, leveys 2,3 metriä. Ne naulitsevat katsojan niille sijoilleen herkullisine pastelliväreineen ja kiehtovine kuvioineen.
Teosten kuvaama lapsuus herättää hellyyden tunteita, aikuisuus violetteine läpikuultavine taustoineen näyttää seesteiseltä. Vanheneminen on luopumista, kertovat haalistuvat värit ja riisuttu symboliikka teossarjan kahdessa viimeisessä työssä.
Joulukuisena lauantaina jonot kiemurtelevat Guggenheimin museossa pitkinä kohti lippukassaa ja De tio största -maalausten eteen on nauliutunut hiljainen katsojien muuri. Moni syventyy teoksiin kauan. Juuri näihin töihin nauliutuu myös kriitikoiden katse: Väriyhdistelmät! Komposition hallinta! Symboliikka!
De tio största -sarjaansa af Klint maalasi ensimmäisessä ateljeessaan keskellä Tukholmaa, osoitteessa Hamngatan 5. Af Klint oli saanut sen kuninkaalliselta taideakatemialta käyttöönsä valmistuttuaan 1887. Alakerrassa oli tuon ajan tärkeisiin gallerioihin kuuluva Blanche, jossa töitään esittelivät niin aikansa nimekkäimmät ruotsalaiset (mies)maalarit kuin esimerkiksi norjalainen Edvard Munch vuonna 1894.
”Kymmentä suurintaan” af Klint on maalannut lattiatasossa. Tiettävästi hänellä oli näiden teosten tekemisessä myös assistentti, joka on auttanut papereiden liittämisessä toisiinsa ja valmistuneiden temperatöiden kiinnittämisessä kankaalle. Oliko assistentti Anna Cassel, joka rahoitti myöhemmin Hilman oman ateljeen ja jonka kanssa af Klint asui kesäisin tämän ostamassa Villa Furuheimissä? Vai joku muu spiritistisiä istuntoja pitäneen De Fem -viisikon naisista? Emme tiedä, ainakaan vielä.
Tällaisia töitä ei joka tapauksessa ollut ennen nähty. Ja harva näki niitä silloinkaan. Naistaiteilijoihin suhtauduttiin usein harrastelijoina, jotka maalailivat jotain ennen kuin toivottavasti purjehtisivat avioliiton satamaan.
Ja kuten sanottu: ei todellakaan ollut tapana maalata näkyjä.
Elinaikanaan af Klint asettikin näytteille kotimaassaan vain maisemia ja muotokuvia, Niin myös Itämeren alueen taiteilijoiden esittelyssä ns. baltialaisessa näyttelyssä (Baltiska utställningen) Malmössa vuonna 1914. Samassa näyttelyssä esittäytyi myös muuan Wassily Kandinsky (1866–1944) abstrakteine teoksineen.
Mitä mahtoi af Klint tuolloin miettiä? Hänhän oli maalannut omia abstraktioitaan jo vuosikausia.
Vuoden 1908 lopussa Hilma af Klint oli jo saanut valmiiksi 111 temppelimaalausta. Sen jälkeen abstraktiin työskentelyyn tuli neljän vuoden paussi, mistä voi syyttää Rudolf Steineria.
Af Klint näytti nimittäin töitään ihailemalleen Steinerille useampaankin otteeseen, ensi kerran Tukholmassa juuri vuonna 1908. Tämän ynseä vastaanotto oli kerta toisensa jälkeen iso pettymys. Steinerin mukaan Hilma af Klintin maalauksia voitaisiin ymmärtää ehkä 50 vuoden kuluttua. Henkien käyttäminen taiteen välikappaleena ei myöskään ollut kovin hyvä idea, Steiner ilmoitti kantanaan.
Rudolf Steiner (1861–1925) lukeutui aluksi teosofeihin, ennen kuin riitautui heidän kanssaan ja perusti antroposofisen liikkeensä 1913. Af Klint liittyi puolestaan Teosofiseen seuraan vuonna 1889 eli heti kun sellainen Tukholmaan perustettiin. Kokouksissa kävi myös suomalaisia, etunenässä Pekka Ervast. Mahtoivatko he koskaan tavata? Vakaumukseltaan kristittyä af Klintiä kiehtoi myös ruusuristiläisyys ja sittemmin antroposofia.
Teosofialla oli laaja kannattajakunta etenkin taiteilijoiden ja yhteiskunnan parempiosaisten parissa. Suomessa siitä olivat kiinnostuneita esimerkiksi Minna Canth, Akseli Gallen-Kallela, Oskar Merikanto ja Jean Sibelius sekä myös eräs hyvin eksentrinen hahmo, Sigurd Wettenhovi-Aspa.
”Tiukkojen sukupuoliroolien aikakaudella spirituaaliset liikkeet antoivat naisille mahdollisuuden olla aktiivisia yhteiskunnassa”, sanoo Guggenheim-näyttelyn pääkuraattori Tracey Bashkoff Guggenheimin museon toimistotiloissa Liberty Plazalla Manhattanin bisneskeskuksessa.
Teosofian johtohahmoina oli naisia. Yhdysvaltalaisen perustajan Blavatskyn lisäksi siinä vaikutti vahvasti britti Annie Besant. Hilma af Klint oli aktiivinen myös naisten omassa taiteilijajärjestössä Föreningen Svenska Konstnärinnor, johon hän liittyi sen perustamisvuonna 1910 ja toimi hetken järjestön sihteerinäkin.
Samaan aikaan maailmaa mullistivat monet keksinnöt . Se että säteiden avulla voidaan läpivalaista ihminen tai lähettää radioaalloilla sanomia nopeasti paikasta toiseen tuntui epäilemättä omalla tavallaan yliluonnolliselta. Miksei siis voitaisi yrittää olla yhteyksissä toisenlaiseen todellisuuteen myös muilla keinoin?
Niinpä henget Ananda, Amaliel, Clemens, Esther, Georg ja Gregor toimivat Hilman ja hänen ystävättäriensä ajattelussa välittäjinä vielä korkeimpien henkien ja ihmisten välillä.
Vuoden 1908 jälkeen af Klint paitsi hoiti sokeutunutta äitiään, myös opiskeli filosofiaa ja maalasi jonkin verran perinteisellä tyylillä. Hän jatkoi esoteeristen temppelimaalaustensa parissa vuonna 1912, muutettuaan Villa Furuheimiin Munsössä Tukholman lähistöllä. Viiden vuoden kuluttua sinne nousi naisystävien ja erityisesti Anna Casselin rahoituksella ateljee, josta koko jäämistö myöhemmin pelastettiin.
Vuosina 1912–1915 syntyi vielä 82 maalausta lisää. Temppelimaalausten sarja oli nyt valmis. Se käsitti 193 maalausta. Saatuaan tämän työn päätökseen, af Klint koki asteittain irtautuvansa ulkopuolisesta ohjauksesta ja otti taiteensa selkeämmin omiin käsiinsä.
Guggenheimin näyttelyssä yleisö tutkii pitkään esimerkiksi Joutsen- ja Kyyhkyssarjan maalauksia sekä värimaailmaltaan muista poikkeavaa Tiedon puu -sarjaa, jossa näkyy selviä vaikutteita saksalaisen biologian ja filosofin Ernst Haeckelin (1834–1919) kasvitieteellisistä piirustuksista. Botaniikka oli yksi af Klintin suuria kiinnostuksen kohteita jo nuoruusvuosista lähtien, ja hän uskoi kasveillakin olevan henkisiä tasoja, eetterikehoja. Seikkaperäisiä kasvipiirustuksia ja esoteeris-tieteellisiä diagrammeja yhdistelevät teokset ovat tuotannossa oma lukunsa.
Hilma af Klint eli elämänsä askeettisesti ja kuoli köyhänä. Hänen abstrakteja töitään ei koskaan ollut myynnissä missään. Hän pysyi naimattomana ja omisti aikaansa vuosina 1908–1920 sokeutuneen äitinsä hoitamiseen. Äitinsä kuoltua hän matkusteli kuitenkin paljon laajemmin kuin on tähän asti tiedetty.
Taidehistorioitsija Julia Vossin uunituoreen tutkimuksen mukaan af Klint etsi poikkeuksellisesti vuonna 1929 tuotannolleen yleisöä ja asetti kolme kookasta maalaustaan esille Lontooseen, sikäläisen antroposofiyhteisön järjestämän spirituaalisen maailmankongressin yhteydessä. Tieto vahvistui juuri Guggenheimin näyttelyn viime metreillä, kertoo kuraattori Bashkoff. Katalogissaan Guggenheim voi esitellä muitakin af Klintin matkoja. Luonnoslehtiöihin tallentui piirustuksia muun muassa Amsterdamista, Firenzestä ja Venetsiasta. Lontoossa näytteillä oli hyvin todennäköisesti kolmen alttarimaalauksen kokonaisuus, sillä näyttelylistauksista löytyneet koot täsmäävät Bashkoffin mukaan vain niihin.
”Af Klint piti huolta, että teokset näytettiin vain oikeanhenkiselle yleisölle”, Bashkoff pohtii. ”Hän siis yritti löytää yleisöä töilleen, mutta juuri sellaista yleisöä, joka voisi ymmärtää teosten sanomaa. Se on paljastavaa.”
Hilma af Klint teki 1920-luvulla useita matkoja Steinerin luo Sveitsin Dornachiin. Matkakumppanina oli hänen äitinsä sairaanhoitajana toiminut Thomasine Andersson, josta oli tullut läheinen ystävä. Af Klint yritti myös saada töitään Steinerin uuteen Goetheanumiin, turhaan. Tuolloin hän oli asettunut asumaan Helsingborgiin, josta muutti Lundiin 1935 ja sieltä takaisin Tukholmaan vasta 1944, kuolinvuotenaan.
Af Klint ymmärsi myös brändäyksen päälle, vaikkei koko sanaa ollut vielä edes olemassa. Hän halusi itse päättää, millaisena hänen elämänsä jälkipolvien silmissä näyttäytyisi.
”Hilma kävi vuoden 1930 jälkeen läpi kaikki muistikirjansa ja editoi niitä. Osia hän repi kokonaan pois ja hävitti”, Johan af Klint kertoo.
Ehkä af Klint halusi korostaa, että vain töillä on merkitystä, ei niiden tekijällä – viesti minäkeskeiselle ajallemme? Vai halusiko hän salata jotain? Henkilökohtaisten päiväkirjojen ja kirjeiden hävittäminen ei tietenkään onnistunut tuhoamaan kiinnostusta naiseen outojen teosten takana.
Pikemminkin kävi juuri päinvastoin, osoittaa viimeaikainen Hilma-vyöry:
Tieteellisiä tutkimuksia on tekeillä useita. Hilma af Klintistä ilmestyi viime vuonna Ruotsissa romaani ja Saksassa hänestä on juuri valmistunut dokumentti. Taidehistorioitsija Julia Vossin kirjoittama elämäkerta ilmestynee Saksassa ensi vuonna. Hollywood-ohjaaja Lasse Hallström etsii parhaillaan rahoitusta näytelmäelokuvalle, jossa pääosaa esittäisi Lena Olin.
John Zorn on säveltänyt jo aiemmin af Klintin inspiroimaa musiikkia ja teki sitä hiljattain vielä lisää. Zornin sävellyksiä esitettiin vastikään Guggenheimin näyttelyssä. Af Klintin sukulaiset puuhaavat pienoisoopperaa, joka kuullaan Guggenheimissa keväällä 2019. Ja lisäksi Johan af Klint ehdotti äskettäin julkisuudessa, että kariutuneen Nobel-museon sijasta Tukholman Blasieholmenille rakennettaisiinkin Hilma af Klintille omistettu museo. Se olisi kätevää, sillä teoksista vastaa nykyään Moderna museet, joka sijaitsee kivenheiton päässä – ja vieressä komeilee vasta remontoituna avattu Nationalmuseum.
Vaikkei af Klintin abstrakti taide koskaan ollut myynnissä, teoksia on toki ehditty tuotteistaa Ruotsissa. Acne-vaatemerkki hyödynsi muutama vuosi sitten af Klintin kuoseja erikoismallistossaan ja tänä syksynä tukholmalainen galleria teetti Intiassa silkistä numeroidun erän luksusmattoja.
Guggenheimin näyttelyn pääkuraattori Tracey Bashkoff pitää Hilma af Klintin tarinaa ainutlaatuisena.
”On taiteilijoita, jotka ovat saaneet tunnustusta vasta kuoltuaan, kuten Van Gogh. Mutta hän etsi yleisöä ja esitti töitään gallerioissa. Af Klintin tapaus on tyystin toisenlainen”, Bashkoff kertoo. ”Af Klintilla oli visio, johon hän sitoutui täysin, koko loppuelämänsä. Poikkeuksellista on myös tuotannon sarjallisuus.”
Hilma af Klint nimesi teoksensa liki tieteellisen säntillisesti ja ne on tarkoitettu katsottavasti taiteilijan ajattelemassa järjestyksessä.
Bashkoffista on ainutlaatuista myös se, että koko af Klintin tuotanto on pystytty pitämään yhtenäisenä. Ilman taiteilijan määräystä siitä, että töitä saa esittää vasta hänen kuolemansa jälkeen, näin tuskin olisi tapahtunut. Töitä olisi saatettu myydä, yksi kerrallaan.
Abstraktin taiteen pioneereina pidetyt Wassily Kandinsky, Kazimir Malevitš ja Piet Mondrian tulivat teoksineen vasta vuosia näiden Hilma af Klintin töiden jälkeen – ja teosofia vaikutti myös heidän ilmaisuunsa, mikä on kiinnostavaa.
Mutta voidaanko Hilma af Klint laskea samaan joukkoon? Voidaanko ottaa vakavasti taiteilija, joka meediona maalasi näkymätöntä näkyväksi eikä omana aikanaan esittänyt teoksia lainkaan? Tätä ihmeteltiin jo vuonna 1986, kun työt ensi kerran tulivat julkisuuteen. Nyt yhä useampi taidehistorioitsija on sitä mieltä, että vastaus on painokas kyllä. Tätä näkemystä alleviivaa sekin, että näyttely nyt on esillä juuri Guggenheimissa, varhaisen modernin taiteen mekaksi rakennetussa.
Niin ajattelee myös nykytaiteen professori Maaretta Jaukkuri. Hilma af Klintin paikka on hänen mielestään ehdottomasti länsimaisen abstraktin taiteen edelläkävijoiden joukossa.
”Teosten ajat on pystytty todistamaan”, toteaa Jaukkuri. ”Sama tietoisuus joka johti Kandinskyä ja muita abstrakteja taiteilijoita oli myös Hilman taustalla. Teosofia ja muut henkiset liikehdinnät olivat [varhaisille modernisteille] ratkaisevia, vaikka Hilma päätyi abstraktiin aivan omine ehtoineen.”
Pohjoismaisen taidekeskuksen näyttelypäällikkönä 1980-luvulla toiminut Jaukkuri ansaitsisi oman Hilma-kunniamerkkinsä, sillä hänen aloitteestaan järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen Hilma af Klint -yksityisnäyttely. Se nähtiin Helsingin Suomenlinnassa vuonna 1988.
Jaukkuri oli vaikuttunut tuolloin tyystin tuntemattoman ruotsalaisnaisen varhaisista teoksista nähtyään Los Angelesin vuoden 1986 näyttelyn katalogin. Hän otti yhteyttä af Klint -säätiöön ja ruotsalaiseen asiantuntijaan Åke Fantiin.
Jaukkurilla on vahva muisto hetkestä, jolloin hän näki af Klintin teoksia ensimmäisen kerran: ”Kävin tutustumassa teoksiin Ruotsissa ja olin melkein pyörtyä, kun kankaita nostettiin toinen toisensa jälkeen esiin”, Jaukkuri muistelee nyt. Työt olivat tuolloin maaseudulla ulkovarastossa, Järnassa sijaitsevan antroposofien keskuksen lähistöllä.
”Ateneumin konservaattorit työskentelivät teosten parissa iltaisin ja viikonloppuisin kuukausia, syksystä 1987 alkaen. Osa töistä kiertää heidän pingottaminaan ja kehystäminään vieläkin maailmaa”, Jaukkuri kertoo. ”Teokset olivat kyllä ihmeellisen hyvässä kunnossa ja huolellisesti pakattuja.”
Hän muistaa erittäin hyvin näyttelyn elokuisen avajaisillan tunnelman Suomenlinnassa. Se oli hyvin poikkeuksellinen.
”Koskaan en ole niin hiljaista avajaisyleisöä nähnyt. Kaikki olivat ällikällä lyötyjä. Läsnä oli myös af Klintin perhettä.”
Jaukkurin mukaan af Klint on jättänyt jälkensä useankin suomalaistaiteilijan tuotantoon ja ollut voimaannuttava esimerkki ympäri maailmaa varsinkin naistaiteilijoille, jo vuosia.
Ruotsalaisilta on tupannut unohtumaan, että af Klintin ensimmäinen yksityisnäyttely järjestettiin Helsingissä. ”Ehkä me voidaan ottaa kunnia tästä ensimmäisestä näyttelystä’”, Jaukkuri naurahtaa, vaikka Moderna museet on mielellään ”vähän loukkaavasti meitä suomalaisia kohtaan” kertonut esittäneensä Hilma af Klintin töitä ensimmäisenä.
Guggenheimin luettelossa Helsinki on näyttelyiden sarjassa oikealla paikallaan, ja tieto on osunut esimerkiksi The New Yorkerin toimittajan silmään ja päätynyt mainintana juttuun.
Sama suomalaisten tuottama Pohjoismaisen taidekeskuksen näyttely matkasi Helsingistä myös muun muassa New Yorkiin, nykytaiteelle omistettuun PS1-keskukseen. Se oli Hilma af Klintin ensiesittäytyminen itärannikolla Yhdysvalloissa.
Hilma af Klintin kiehtova ja hyvin erikoinen tarina täydentyy kaiken aikaa. On ollut hauska tutustua Hilma-yhteisöön, joka puhaltaa yhteen hiileen ja haluaa tuoda esiin aikanaan unohdetun taiteilijan sanomaa, toteaa kuraattori Tracey Bashkoff.
Ja mikä tuo sanoma sitten on? Sanoma, jonka Hilma af Klint uskoi meidän täällä tulevaisuudessa ymmärtävän 1900-luvun alun ihmisiä paremmin?
”Jokainen katsoja voi tuoda mukaan paljon omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan ja napata mukaan hyvin henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä siinä on yksi syy, miksi näyttely tuntuu niin tuoreelta ja ajankohtaiselta”, Tracey Bashkoff pohtii. ”On myös jännittävää käyttää aikaa teosten katsomiseen, ja silti ymmärtää niin vähän.”
Monet symbolit ovat ikiaikaisia ja nousevat ihmiskunnan yhteisestä alitajunnasta tai historiasta. Hilma af Klint ammentaa tuosta vanhasta lähteestä tavalla, joka on omiaan ällistyttämään.
Otetaan vaikka sateenkaari. Sanfransiscolainen Gilbert Baker loi moniarvoisuutta kuvaavan kuulun sateenkaarilippunsa vuonna 1978. Hilma af Klintin Kyyhkyssarjassa värit ovat samassa järjestyksessä kuin Bakerin sateenkaaressa. Sarjan ensimmäisessä maalauksessa hehkuu myös dna-kaksoiskierteen mieleen tuova spiraali. Francis Crick ja James Watson selvittivät dna-molekyylin kierteisen rakenteen vuonna 1953. Af Klint maalasi teoksensa 1915.
Af Klintin monien maalausten ajatus kasvien henkisistä ulottuvuuksista tuntuu myös ajankohtaiselta. Tiede tutkii esimerkiksi kasvien kommunikointijärjestelmää kiivaasti. Nykyään tiedetään myös, että kasvikunta muodostaa peräti 99,5 prosenttia biomassasta. Sen hyvinvoinnista on syytä olla huolissaan.
Omien elämäntapojensa osalta Hilma af Klint olisi kasvissyöjänä ja yksinkertaisen elämän valinneena ilmastonmuutosajan ihanneihminen. Mindfulness-taidoissa hän oli ilmiselvästi suurmestarien tasolla.
Muistikirjoissaan af Klint pohti paljon sukupuolta ja naisten ja miesten eroavuuksia. Meissä kaikissa on sekä nais- että miessukupuolta ja vanhetessamme nämä puolet lähentyvät, hän ajatteli. Lopulta ne sulautuvat yhteen. Enkelihahmo oli puhdas androgyyni.
Viimeisen päiväkirjamerkintänsä Hilma af Klint kirjoitti lokakuun yhdeksäntenä päivänä 1944. ”Sinulla on mystinen palvelus edessäsi. Pian tajuat, mitä sinulta odotetaan”, siinä luki.
Vajaan parin viikon kuluttua, 21. lokakuuta, Hilma af Klint kuoli liikenneonnettomuuden jälkeisiin vammoihin.
Temppelirakennus, jota Hilma af Klint haaveili teostensa kodiksi Venin saarelle ei koskaan edennyt suunnitelmia pidemmälle. Henget olivat ilmoittaneet temppelistä istunnossa af Klintille jo vuonna 1904, muistikirjat kertovat. (Asialla olivat sillä kertaa Georg ja Ananda.)
Tuo temppeli olisi kulkeva spiraalinmuotoisesti kohti taivasta, af Klint suunnitteli.
Samoihin aikoihin Atlantin toisella puolen Guggenheim-museon ensimmäinen johtaja Hilla Rebay (1890–1967), hänkin teosofi ja taiteilija, kaavaili uudisrakennusta omalle museolleen. Sen spiraalimuoto kiertyisi kohti korkeuksia. ”Eikö se olisi fantastinen”, Rebay kysyi. Frank Lloyd Wrightin kuulu rakennus valmistui vuonna 1959.
Hyvin monien vaiheiden ja yhteensattumien jälkeen af Klintin tärkeimmät työt hallitsevat nyt spiraalinmuotoista näyttelytilaa.
Ne ovat siellä selvästi kuin kotonaan: vihdoinkin oikeassa ajassa ja paikassa.
Hilma af Klint: Paintings for the Future. Näyttely jatkuu Solomon R. Guggenheimin museossa (1071, Fifth Avenue, New York) 23. huhtikuuta 2019 saakka.