Pohjolan onnela
Opintolainat anteeksi, verot alas ja työnantajamaksut nollaan. Norja pitää syrjäkylänsä asuttuina, maksoi mitä maksoi.
Petja Pelli, teksti
Jukka Gröndahl, kuvat
Kokkolassa kasvaneen leikkaussalisairaanhoitajan tunne oli unenomainen, kun hän työnsi kanadalaisen hiihto-opasmiehensä kanssa avaimen lukkoon Pohjois-Norjan Lyngenin kylmässä illassa.
Siinä he seisoivat, tuoreet pienviljelijät Mari ja Colin Carver. He olivat juuri ostaneet maatilan, melkeinpä hetken mielijohteesta. Vuoren juurelta, kosken rannalta, puolentoista tunnin lautta- ja automatkan päässä Tromssasta, yli sata kilometriä Kilpisjärveltä pohjoiseen.
Siitä on nyt kaksi vuotta.
”Oli täysikuu ja vuorilla oli lunta. Valo oli sinistä. Katsoimme toisiamme ja mietimme, onko tämä totta. Se tuntui oikealta”, Mari Carver kertoo.
Tuolla ikkunan takana ne nytkin kohoavat kuin postikortista leikattuina – Lyngenin alpit.
Jos yksi kolikko olisi laskeutunut kämmenelle toisin päin, Carverit eivät itse asiassa olisi nyt Norjassa, vaan Kanadassa.
Palataan siihen kuitenkin myöhemmin. Tärkeintä on, miksi he jäivät.