Pelottavan tavallinen kuolema

HS:n erikoisartikkeli Japanista osa 1

Loppukesästä Yoji kuoli Tokiossa. Hänen ruumistaan painui jälki bambumattoon, eikä kukaan jäänyt kaipaamaan.

HS oli mukana, kun kuolemansiivooja kävi läpi Yojin pienen kodin, katsoi valokuvat ja heitti ne sitten roskiin.

Japanissa on tavallista kuolla yksin ja unohdettuna – ja näyttää siltä, että se voi olla Suomenkin tulevaisuus.

TOKIO

Kerran jääkaapista löytyi sanomalehteen kääritty vasen jalka.

Se oli outo juttu. Kylpyhuone oli veressä, se siivottiin ensin, ja sitten siirryttiin olohuoneeseen. Keskellä huonetta, suoraan ulko-ovea vastapäätä, seisoi valkoinen jääkaappi. Jalka oli katkaistu polven alapuolelta ja pantu keskiritilälle.

Asunnosta löydetyllä vanhuksella oli molemmat nilkat tallella. Poliisi vei vuokraisännän, joka väitti säilyttäneensä jalkaa jonkun toisen puolesta.

”Todella erikoinen työpäivä”, sanoo Yuki Kojima päätään pudistellen.

Kojima on kalmansiivooja. Hän tyhjentää työkseen sellaisia koteja, joissa vainaja on ehtinyt maata pitkään, joskus vuosia. Mitä tahansa voi tulla vastaan – kuten jalka.

Tämänpäiväinen keikka on kuitenkin paljon tavallisempi, ja juuri siksi se on meille suomalaisille olennainen.

timantti
TILAAJILLE

Haluatko lukea koko artikkelin?

Lue 2 viikkoa maksutta Olen jo tilaaja