Varhain tammikuisena sunnuntaiaamuna Helsingin pitäjään kuuluvan Malmin liepeillä kulki muutaman pelokkaan nuorukaisen ryhmä. Vielä edellisiltana nuoret porvarimiehet olivat olleet matkalla kohti Porvoota etsimään heidän tavoin valkoisiin kuuluvaa Sipoon kaartia.

Karl Lennart Grönholm

Konttoristi Karl Lennart Grönholmin johtaman ryhmän kannalta onnetonta oli, että punaisten armeijan ylipäällikkö Ali Aaltonen oli määrännyt työväenkaartien liikekannallepanot sunnuntain vastaiseksi yöksi. Käytännössä Aaltosen salaiseksi leimattu päiväkäsky oli työväen sodanjulistus porvarilliselle Suomelle.

Helsingissä asuvan 24-vuotiaan Grönholmin ryhmä ei koskaan löytänyt Sipoon kaartia. Se jäi punaisten joukkojen vangiksi, ja nyt punaiset kuljettivat ryhmää kuulusteluihin.

Punaisten ylipäällikkönä toimineen Aaltosen päiväkäskyssä painotettiin, että vankeja on kohdeltava päättäväisesti, mutta kohteliaasti.

”Vankien ja haavoitettujen rääkkääminen ei saa tulla kysymykseenkään”, Aaltonen kirjoitti.

Grönholmin ryhmää kuljettaneet punaiset eivät joko tienneet ylipäällikkönsä käskystä, tai sitten se kaikui kuuroille korville. Grönholm, 23-vuotias ylioppilas Harry Waldemar Asplund sekä kauppa-apulaisina työskennelleet 25-vuotias Gustaf Emil Stenström ja 29-vuotias Carl Waldemar Carlsson ammuttiin ja heidän ruumiinsa heitettiin kuoppaan.

Harry Waldemar Asplund, Gustaf Emil Stenström ja Carl Waldemar Carlsson

Grönholmin ryhmän jäsenet olivat ensimmäisiä uhreja 27. tammikuuta alkaneessa sisällissodassa. Sodan ensimmäisenä päivänä kuoli Kansallisarkiston ylläpitämän Suomen sotasurmat 1914–1922 -aineiston mukaan yhteensä 24 ihmistä.

Uhreja tuli tuon tammikuisen päivän jälkeen paljon lisää.

Vuoden 1918 sisällissota oli väestön määrään suhteutettuna yksi Euroopan verisimmistä sisällissodista. Vuoden loppuun mennessä sodan seurauksena kuoli lähes 40 000 ihmistä eli yli prosentti Suomen silloisesta väestöstä. Tapahtumien käsittämättömyyttä lisää, että suomalaiset teurastivat toisensa pääosin reilun puolen vuoden sisällä.

Kuten useimmat sodat, myös vuoden 1918 sisällissota oli äärimmäisen ankara sen hävinneelle puolelle – punaisille.

Sodan alkutapahtumat etenivät kuitenkin punaisten komennossa. Punaisten hallussa oli lähes koko Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Karjala ja Häme. Erityisen vahva punaisten keskus oli Tampere.

Bruno Ivar Karlsson

Tilanteen on täytynyt hermostuttaa Turusta kotoisin ollutta Bruno Ivar Karlssonia. 19-vuotias Karlsson oli vasta edellisvuonna päättänyt lopettaa opintonsa Turun suomalaisessa lyseossa ja lähteä Tampereen Teknillisen opiston sähköosastolle. Rakennusmestareita, konepiirtäjiä ja teknisiä työnjohtajia koulinut Teknillinen opisto oli Tampereen suojeluskuntalaisten keskuspaikka. Karlsson liittyikin pian opiskelukavereidensa kanssa suojeluskunnan riveihin.

Teknillinen opisto oli ollut Tampereen punaisten silmätikku jo loppuvuodesta 1917. Sodan alkaessa suojeluskuntalaisten asema Tampereella kävi entistä tukalammaksi. Taisteluiden neljäntenä iltana Tampereen suojeluskuntalaiset pakenivat 43-vuotiaan kapteenin Ernst Evald Söderholmin johdolla kaupungista.

Ernst Evald Söderholm

Seuraavana aamuna Söderholm, Karlsson ja muut Tampereelta paenneet suojeluskuntalaiset pysähtyivät lepäämään Suinulassa sijaitsevaan Markkulan taloon. Se oli heidän elämänsä viimeinen virhe. Punaiset yllättivät lepäävän joukon. Seurasi taistelu, jossa Söderholm haavoittui kuolettavasti. Pahassa alakynnessä olleet suojeluskuntalaiset päättivät antautua.

”Ympärilläni kuului huutoa ja tiheitä kiväärinlaukauksia, vieläpä konekiväärinkin kaameata papatusta, ryssien ampuessa pelloille pakenemaan yrittävien jälkeen. Noin kymmenkunta suojeluskuntalaista haavoittui heti kuolettavasti ja sen lisäksi useat lievemmin, ja yrittäessään päästä pakoon kompastuivat muut heidän ruumiisiinsa - - ”

Torsten Lindbergin vuonna 1921 julkaisema Suinulan murhenäytelmä kuvaa tapahtumia antautumisen jälkeen. Antautumista seurasi sodan ensimmäinen joukkoteloitus, jossa Karlsson ja 14 muuta aseetonta suojeluskuntalaista ammuttiin.

Joukkoteloitusta paheksuttiin voimakkaasti porvariston lehdistössä ja tapahtumaa käytettiin vihanlietsonnan välineenä valkoisessa propagandassa. Se vaikutti myös oleellisesti siihen, miksi sodasta muodostui niin raaka.

Punaiset törmäsivät valkoisten raakuuteen ensimmäistä kertaa toden teolla vajaata kuukautta myöhemmin.

Otto Herman Hermaninpoika Hyttinen

Varkaudesta käytyjen taistelujen päätteeksi valkoiset teloittivat 80–200 antautunutta punaista. Teloitetuksi joutui muun muassa Leppävirralta kotoisin ollut peltiseppä Otto Herman Hermaninpoika Hyttinen.

25-vuotiaan poikamiehen surmamotiiviksi on kirjattu Suomen sotasurmat -aineistoon merkintä ”kymmenes mies”. Mystinen merkintä juontaa juurensa siitä, että Hyttisen tavoin teloitettavaksi päätyi noin joka kymmenes rivissä seissyt punainen.

Mielivaltaiselta näyttäneen teloitustavan takia tapahtumista on jäänyt elämään nimitys Huruslahden arpajaiset. Myöhempi historiankirjoitus on osoittanut, ettei teloitus ollut mielivaltaista vaan ammutuksi valittiin punaisten johtohenkilöitä.

Helmikuun lopusta asti näytti selvältä, että valkoiset tulevat voittamaan sodan. Merkittävä käänne oli Saksaan sotilaskoulutusta hakemaan lähteneiden jääkäreiden pääjoukon paluu Suomeen maanantaina 25. helmikuuta.

Ensimmäisessä maailmansodassa harjaantuneet jääkärit antoivat valkoisille sotilaskoulutusta ja johtivat toimintaa rintamalla. Punaisilla vastaavaa osaamista ei ollut.

Sodan ratkaisu nähtiin Tampereella maalis–huhtikuussa rajujen taisteluiden päätteeksi.

”Minä olen väsynyt, kun olen yksin saanut tätä putiikkia johtaa, ei ole kukaan kuka antaisi vähänkin neuvoja minulle. Hermostoni alkaa melkein olla loppu niin kuin tästä tiedonannosta näet, en ole koko piirityksen aikana unta silmiini saanut.”

Hugo Salmela

Punakaartin sotajohtoon kuuluneelle Eino Rahjalle suunnatusta kirjeestä huokui epätoivo. Sanat oli kirjoittanut punaisten pohjoisen rintaman ylipäällikkö Hugo Salmela 26. maaliskuuta kello 3.40.

Valkoiset olivat aloittaneet punaisten hallitseman Tampereen piirityksen kymmenen päivää aiemmin. 33-vuotias, kahden lapsen isä oli siis kamppaillut sotastressin aiheuttaman unettomuuden kanssa jo pitkään.

Salmelan kamppailu ei kestänyt enää kauan. Hän kuoli neljä päivää myöhemmin räjähdysonnettomuudessa. Onnettomuuden aiheutti punaisten johtoportaaseen niin ikään kuulunut 32-vuotias maalari Kustaa Salminen. Hän oli ilmeisesti vahingossa heittänyt viritetyn käsikranaatin takaisin koriin, jossa punaisten esikunta säilytti käsikranaattejaan.

Salmela kuoli samana päivänä saamiinsa vammoihin, mutta Salminen säilyi räjähdyksessä hengissä.

Tampereen punaiset antautuivat 6. huhtikuuta yli kolme viikkoa kestäneiden taisteluiden päätteeksi. Tampereen taisteluiden jälkeen 2 000 punaista ja 700 valkoista oli kuollut. Kadulla lojui läjässä punaisten alastomia ruumiita. Haju oli sanoinkuvaamaton.

Martti Paavali Koivunen

Jossain kuolleiden joukossa makasi 15-vuotiaan entistäjän Martti Paavali Koivusen ruumis. Koivunen kuoli Pispalan taisteluissa tiistaina 26. maaliskuuta, siis samana päivänä, kun unettomuudesta kärsivä Salmela naputti kirjettään.

Vain kolme viikkoa ennen kuolemaansa rippi-ikään ennättänyt Koivunen on muistutus sisällissodan kenties järkyttävimmästä puolesta. Sodassa tai sen jälkeen kuoli lähemmäs 2000 alle 18-vuotiasta. Noin joka kahdeskymmenes sodassa kuollut oli nykymääritelmän mukaan alaikäinen. Lähes 700 heistä kaatui Koivusen tavoin sotilaana taisteluissa.

Nuorin tiedossa oleva kuollut lapsisotilas on Antreasta kotoisin ollut 11-vuotias lyseolainen Aatto Olavi Kaarlonpoika Penttilä. Valkoisten puolella sotinut Penttilä kaatui Pirkkalassa vain kuukautta ennen 12-vuotissyntymäpäiväänsä.

Viikkoa myöhemmin Penttilän sotatoverit valloittivat Tampereen. Sota oli melkein sodittu, mutta taisteluiden verisin päivä yhä näkemättä.

Jälkikäteen tuntuu kuin punakaartin esikuntapäällikkö Edvard Gylling olisi nähnyt tulevaisuuteen.

”Olen sitä mieltä, että tosiasiat ilmeisesti näyttävät osoittavan, että jatkettu vallankumoustaistelu ei meitä ehdottomaan voittoon vie, ja siten se päivänvastoin johtaa vain jatkettuun joukkoteurastukseen ja hävitykseen - - ”

Gylling esitti näkemyksensä punaisten johtavan elimen, Suomen kansanvaltuuskunnan, istunnossa Viipurissa 21. huhtikuuta.

Antautuminen jäi Gyllingin toiveeksi. Paria päivää myöhemmin alkoivat Viipurin taistelut, joissa kuoli yli tuhat punaista. Valkoisten tappiot jäivät Viipurissa kymmeniin.

Erityisesti maanantai 29. huhtikuuta piirtyy mustana Suomen historiaan. Koko sisällissodan verisimpänä päivänä kuoli yli 730 ihmistä. Lähes 500 heistä kuoli Viipurin valloittaneiden valkoisten järjestämissä puhdistuksissa. Niissä ammuttiin muun muassa yli 200 venäläistä ikään katsomatta. Ammuttujen joukossa oli yli 50 Venäjän armeijan sotilasta, mutta suurin osa heistä oli Viipurissa asuvia siviilejä.

Aino Pajunen

Tuona maanantaina päättyi myös vuonna 1897 syntyneen ompelijan Aino Pajusen elämä. Punakaartiin kuulunut Pajunen kaatui taisteluissa Viipurissa.

Pajusen osuudesta taisteluihin ei ole tietoa. Sen sijaan se tiedetään, että sodassa kuoli 230 sotilaaksi laskettua naista. Kaikki kuolleet naissotilaat olivat punaisten puolella.

Nuorin sodassa kuollut naissotilas, tai oikeammin tyttösotilas, oli 14-vuotias Hilja Katarina Rantanen. Hän kuoli Tampereen taisteluissa saamiinsa vammoihin 4. huhtikuuta.

Paria viikkoa Viipurin taisteluiden jälkeen, 16. toukokuuta, valkoisten armeijan ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim ja 12 000 valkoista sotilasta järjestivät Helsingissä suuren voitonparaatin.

Kaarlo Einari Salmi

Helsinkiläiset juhlistivat 109 päivää kestäneen sodan loppua heiluttelemalla ratsastavalle Mannerheimille punakeltaista leijonalippua.

Samaan aikaan 21-vuotias vihtiläinen Kaarlo Einari Salmi ja kymmenet muut tuijottivat kiväärin piippua. Valkoiset teloittivat 16. toukokuuta lähes 120 punaista. Kesä osoittaisi, että sota saattoi olla ohi, mutta tappaminen vasta päässyt vauhtiin.

Sodan voittaneet valkoiset pakkasivat punaiset vangit pääosin 12 vankileirille. Leireistä tuli kuolemanleirejä, joilla teloituskomppanioiden luoteihin, nälkään ja tauteihin kuoli enemmän ihmisiä kuin taisteluissa yhteensä.

Pelkästään toukokuussa kuoli yli 5 000 ihmistä. Valtaosa heistä teloitettiin.

Kesäkuussa isorokko, espanjatauti ja muut sairaudet alkoivat tappaa massoittain leireille kasattuja ihmisiä. Kesäkuussa leireillä kuoli ainakin 3 300 ihmistä. Yli 1200 kuoli sairauden seurauksena.

Alfred Sorsa

Lauantaina 20. heinäkuuta, yli kaksi kuukautta sodan päättymisen jälkeen, vankileireillä kuoli enemmän ihmisiä kuin kertaakaan koko kesänä. Päivä jäi esimerkiksi Tammisaaressa nälkään nääntyneen 31-vuotiaan kivityömiehen Alfred Sorsan ja Tampereella sairauteen kuolleen 24-vuotiaan levysepän Yrjö Nikolai Koskisen viimeiseksi. Yhteensä tuona kesäisenä lauantaina kuoli 245 ihmistä. Kaikkiaan leireillä kuoli heinäkuussa noin 5 600 ihmistä.

Syksyn lähestyessä vankileireille oli pesiytynyt aliravitsemuksen ja kulkutautien sekaan myös toivo hengissä selviämisestä. Elokuussa Suomenlinnan leirillä henkensä puolesta jännitti myös 32-vuotias maalari Kustaa Salminen – sama mies, joka oli aiheuttanut Hugo Salmelan kuoleman Tampereella neljää kuukautta aiemmin.

”On kovin hiljaista. Johtuu kai siitä, että teloittivat 4 viime yönä. Vuorokautta ennen ilmoittivat ja heti eristettiin kaikista. Ruokaa annettiin vähän lisää, papit vierailivat ja ripittivät ja sitten käsirautoihin. Lähtö tapahtui 5–6 välillä.”

Salmisen puolisolleen Lainalle kirjoittaman kirjeen loppuosassa näkyy jo merkkejä toivosta. Kirje on päivätty torstaille 22. elokuuta.

”Se koppi on aivan vastapäätä. Vähän ikävää olla siinä jännityksessä, jonka se tilanne tuottaa yleensäkin kaikille. Mutta kestän kaiken ja toivon, ettei niillä murhanhimo kauan riitä, jos onnistuisi oma tuuri viipymään vielä vähän aikaa.”

Salminen säilyi hengissä vielä kaksi viikkoa. Olli Korjuksen teoksessa Kuusi kuolemaantuomittua esitellyistä Salmisen kirjeistä ja korteista erityisesti viimeinen, haparoivalla käsialalla kirjoitettu kortti on kylmäävää luettavaa.

”Rakas Lainani. Ole tervehditty ja samalla hyvästelty, sillä se on viimeinen enkä tässä ehdi enkä voi äidille kirjoittaa. Sano puolestani (terveisiä) hänelle ja myös kaikille (niille, jotka ajattelevat) kuten tiedät minun ajattelevan.

Hyvästi armas,
Vilhosi”

Salminen teloitettiin Suomenlinnassa perjantaina 6. syyskuuta. Vajaata kahta viikkoa myöhemmin leirit lakkautettiin. Suurin osa niistä jatkoi toimintaansa pakkotyölaitoksina, joilla kuoli vuoden 1918 loppuun mennessä vielä yli 1400 ihmistä.

Joulun lähestyessä mieliala oli apea ympäri maata. Takana oli teurastus, jossa noin 37 000 ihmistä oli kuollut. Kuolleiden joukossa oli 15 alle vuoden ikäistä vauvaa. Vanhin sodan seurauksena kuollut oli Viipurissa asunut 92-vuotias palvelija Eeva Karoliina Parad.

Erityisen ankara vuosi oli 18–30-vuotiaille miehille. Vuoden loppuun mennessä noin 20 000 parhaassa työiässä olevaa miestä oli kuollut. Heistä useampi kuin seitsemän kymmenestä oli punaisten puolella.

Enää suurempaa voitonriemua ei tunnettu edes sodan voittaneiden valkoisten riveissä. Tunnelmia kuvasi hyvin toimittaja Ilmari Jäämaan kirjoitus Nuori Voima -lehden joulunumerossa.

”Vastikään tunsimme rintamme laajenevan suuren ihmeellisen tosiasian tiedosta: olimme tulleet vapaaksi, itsenäiseksi kansaksi. Mutta hetkinen vain, niin olimme mitä suurimmassa ahdistuksessa: hirvittävän veljessodan jaloissa. Ja kun tästä selviydyttiin ja yhdessä riemuitsimme vapautemme varmistumisesta, niin samaan aikaan yksinäisyydessä vuodatimme kyyneleitä mikä etsien, mikä haudaten rakkaittensa kylmenneitä ruumiita. Ja tuota elämänsävyn kaksinaisuutta, sitä on yhä jatkunut. Yhteiseenkin innostukseen on häiritsevänä tunkeutunut katkera erimielisyys. Ja jännittyneinä kysymme, minne päin vaaka lopultakin kallistuu. Onpa niitäkin ja päivä päivältä yhä useampia, joitten katse ei tulevaisuudesta erota kuin yhden värin: mustan, mustan ja yhä mustemman.”

Loppukirjoitus: Kuinka moni kuoli sisällissodassa?

Vuoden 1918 sisällissodassa kuolleiden tarkan määrän arviointi on mahdoton tehtävä. Luotettavimman arvion kuolleiden määrästä antaa vuosina 1998–2003 toteutettu Suomen sotasurmat -tutkimushanke. Silloisen pääministerin Paavo Lipposen (sd) aloitteesta käynnistetty hanke pyrki muodostamaan kokonaiskuvan vuoden 1918 osapuolten tappioista ja kuolintapojen jakaumasta.

Lukuisia laajoja henkilötietoarkistoja perannut hanke on ansiokas, mutta aukotonta totuutta sekään ei kerro. Kuolleiden joukkoon on esimerkiksi liitetty sellaisten henkilöiden tietoja, jotka todellisuudessa selvisivät vuoden 1918 tapahtumista hengissä. Vuonna 1918 tällaisia ”valekuolleita” oli yli 370. Aineistossa vuonna 1918 kuolleeksi on myös merkitty yli 1 900 sellaista ihmistä, joiden kuolema on todellisuudessa epävarma.

HS käytti Kansallisarkiston ylläpitämää Suomen sotasurmat 1914–1922 -aineistoa tämän jutun päälähteenä, sillä parempaa ei ole tarjolla. Jutussa esitettyyn uhrilukuun 36 886 päästiin niin, että sotasurmat-aineistosta poistettiin sellaiset kuolleeksi merkityt, joiden tiedettiin säilyneen todellisuudessa hengissä. Sodassa kuolleeksi on laskettu henkilöt, jotka ovat kuolleet vuonna 1918 sodan virallisen alkupäivän 27. tammikuuta jälkeen. Sotasurmat-aineistossa epävarma-merkinnän saaneet kuolleet laskettiin mukaan, koska todisteita ei ole myöskään siitä, etteivät he olisi kuolleet tapahtumiin liittyen.





Jälkikirjoitus 2, kirjoitettu 6.4.2018: Toivo Peltonen ei ollut nuorin sodassa kuollut lapsisotilas

Toivo Peltosta on pitkään pidetty nuorimpana sodassa kuolleena lapsisotilaana. Häntä on nimitetty nuorimmaksi sotilaaksi muun muassa Tuulikki Pekkalaisen vuonna 2014 julkaistussa Lapset sodassa 1918 teoksessa.

”Yhdeksänvuotias torpparin poika Toivo Peltonen on nuorin punaisten kaatuneista, merkitty punaiseksi ja punakaartin sotilaaksi, mutta asetta hänellä ei merkintöjen mukaan ollut”, Pekkalainen kirjoittaa. Myös tässä jutussa kerrottiin aiemmin, että Peltonen olisi nuorin tiedossa oleva lapsisotilas.

Todellisuudessa Peltonen ei ollut nuorin kuollut sotilas. Hän kaatui kyllä Karkussa 18. huhtikuuta, mutta ei 9-vuotiaana vaan 16-vuotiaana. Virhe johtuu Suomen sotasurmat -aineistossa Peltoselle merkitystä väärästä syntymävuodesta. Sotasurmat aineiston mukaan Peltonen olisi syntynyt vuonna 1909. Tieto on lähteytetty Sdp:n tilastoon, johon puolue ryhtyi vuonna 1919 kokoamaan tietoja vuoden 1918 sodassa surmansa saaneista punaisista.

Tämä tilasto on edelleen tallessa Työväen arkistossa. Sen mukaan Peltonen syntyi 28.toukokuuta 1901. Tieto paljastui Helsingin Sanomiin yhteyttä ottaneen lukijan ansiosta.

Nykytiedon mukaan nuorin sodassa sotilaana kuollut oli valkoisten puolella sotinut 11-vuotias lyseolainen Aatto Olavi Kaarlonpoika Penttilä.