Hissillä ylös,
pyörällä alas
Innokkaat harrastajat raivasivat Nuuksion Swinghillin laskettelurinteen ympäristöön viisi rataa alamäkipyöräilijöille. Kausikortin rinteeseen hankki ennakkoon peräti 650 maastopyöräilyn harrastajaa.
Jaakko Järvensivu, teksti
Akseli Valmunen, kuvat ja videot
Nuoret miehet virittelevät päälleen kasvot lähes kokonaan peittäviä kypäriä, suojalaseja, kyynärpääsuojia ja rintapanssareita Swinghillin hiihtokeskuksen huipulla Espoon Nuuksiossa.
Suojilla ei varustauduta värikuulasotaan vaan ajamiseen maastopyörällä alas laskettelurinnettä.
Pysäköintialueella virittelevät pyöriään ajokuntoon myös Jenni Viitanen, 28, ja Oskari Raitanen, 30, jotka ovat saapuneet Helsingistä.
Viidettä kauttaan maastopyöräilijänä käynnistelevä Raitanen on hetkeä aiemmin käynyt lunastamassa kausikorttinsa Swinghillin bikeparkiin eli pyöräilykeskukseen.
”Aion käydä täällä ehkä kerran viikossa – miten töiltä ja muilta harrastuksilta ehtii.”
Vallilassa asuvalla Viitasella on ollut oma maastopyörä vasta vuoden, mutta hänkin on hankkinut kausikortin Pälkäneen Sappeelle.
”Minulla on aika paljon kavereita, jotka käyvät siellä, ja sielläkin oli hyvä ennakkotarjous.”
Molemmat kertovat ajavansa myös Helsingin lähimetsissä.
Hiihtokeskuksissa harrastettavan alamäkipyöräilyn suosio on kasvussa. Se on nyt myös Viitasen ja Raitasen tapaisten harrastajien laji.
Swinghillin ennakkokausikortin on varannut 650 pyöräilijää ja Sappeen 1 000.
Taustalla on maastopyöräilyn megatrendi enduropyöräily, joka on viime vuosien aikana ohjannut välinekehitystä sekä harrastajien ja sponsorien mielenkiintoa alamäkipyöräilyn suuntaan.
”Endurokisat järjestetään pääosin hiihtokeskuksissa infran vuoksi. Varsinkin treeneissä käytetään hissejä, ja kisoissakin se on hyvä väline”, kertoo enduropyöräilyn SM-sarjan turvallisuusvastaavana toimiva Topi Tervaniemi. Hän kuvailee enduropyöräilyn kasvuvauhtia räjähdysmäiseksi. Enduropyöräily yhdistää metsäpoluilla ajamisen ja alamäkipyöräilyn.
Tervaniemi osallistui viime syksynä Swinghillin reittien rakentamiseen muun muassa puita raivaamalla. Swinghillissä on viisi reittiä, joista pisin on 800 metriä pitkä. Korkeuseroa on 75 metriä.
Swinghillin reitit on rakennettu pääosin talkoovoimin.
”Hämmästellen täytyy katsoa sitä panostusta, jonka ihmiset tekivät, että pääsisivät ajamaan”, Tervaniemi sanoo.
Talkoolaisten kannustimena toimi ratojen lisäksi ilmainen kausikortti.
Tervaniemen mukaan Swinghillissä pyrittiin välttämään harrastajien suunnittelemia ratoja koskeva yleinen virhe: täällä ratoja on muillekin kuin huimapäille.
”Easy Riderin (500 metriä pitkä helppo reitti) suunnitteluperiaate oli, että sen pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”, Tervaniemi kertoo kaupunkipyöriin viitaten.
”Itse tykkään ajella sitä tosi paljon. Siinä oppii bermiajon eli kaarreajon perusteet.”
Pyöräilykeskusten määrä on kasvanut nopeasti. Vuoden kuluessa oman pyöräilykeskuksensa ovat avanneet Swinghillin lisäksi Raaseporin Påminne ja Ruokolahden Freeski.
Yhteensä ratoja on jo 14 keskuksessa Saariselällä asti. Kaikkiaan pyöräilypalveluita tarjoaa Suomessa 20 laskettelukeskusta.
Alamäkipyöräilyn ammattimaisen toiminnan pioneerina Suomessa pidetty Sappee lanseerasi pyöräilykeskuksensa vuonna 2008. Alku oli vaatimatonta.
”Pari ensimmäistä vuotta tunsin asiakkaat nimeltä”, kertoo Sappeen rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen.
Hänen mukaansa radoista tehtiin aluksi liian vaativia ja harrastajien määräkin oli vaatimaton. Käänne tapahtui, kun kokeilukynnystä madallettiin laadukkaiden vuokrapyörien ja tekniikkaklinikoiden avulla.
Sen jälkeen harrastajamäärät ovat Puurusen mukaan kasvaneet parikymmentä prosenttia vuodessa.
”Viime kesänä meillä kävi 7 000 pyöräilijää.”
Viime syksynä Puurunen sai uuden kehitysidean. Hän otti yhteyttä Suomen hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtajaan Harri Lindforsiin ja ehdotti alalle standardoitua ohjaajakoulutusta.
Koulutuksessa on ollut jo muutama ihminen, joiden osaamisella autetaan nimenomaan aloittelijoita.
Täksi kesäksi pyöräilykeskuksiin on suunniteltu 2–3 tunnin kursseja, joissa opetetaan muun muassa hissillä nousua ja helppojen reittien laskemista.
”Kun suorituspaikat tehdään turvallisiksi ja annetaan oikeanlainen ohjaus, kyseessä on perhelaji. Ruotsissa se on jo sellainen”, Puurunen kertoo.
Laskettelukeskukset puhuvat mieluiten hissipyöräilystä, jotta sitä ei sekoitettaisi vaativaan kilpailulajiin, alamäkiajoon.
Lindfors on varma, että hissipyöräilyn kasvu on vasta alussa.
”Sappeen viime kesän naistenkurssilla taisi olla noin 110 osallistujaa. Potentiaali on paljon luultua isompi.”
HS:n hyppäsi myös alamäkipyörän satulaan ja kokeili vauhdinhurmaa rinteessä.
Näin sujuu alamäkiajoPanen kypärän päähän, nappaan Swinghillin vuokraamosta täysjoustopyörän ja seuraan Jenni Viitasta ja Oskari Raitasta kohti keltaisten kukkien keskellä kiemurtelevaa Snakes on a Plane -reittiä.
Snakes on a Plane -reitti on 400 metriä pitkä ja toinen Swinghillin nopeimmista. Se mutkittelee keskuksen kilparinnettä hirsirakenteisen kahvion ohi ja kääntyy kohti edessä avautuvaa komeaa metsäpanoraamaa ja sinisenä hohtavaa Nuuksion Pitkäjärveä.
Tiukkoja kurveja sisältävä reitti on jyrkähkö, ja jarrukahvoja tulee puristettua aluksi tiuhaan. Ylöspäin mennään pyörän päällä seisten, hissikapula jalkojen välissä.
Monet pitävät 800 metriä pitkästä Easy Rider -radasta. Se on testipäivän suosituin reitti.
Liitymme muiden pyöräilijöiden seuraan reitin yläpäähän odottamaan vuoroamme. Tunnelma on leppoisa. Ajajat ihailevat maisemia ja antavat ennen radalle singahtamista toisilleen vinkkejä kaarreajotekniikasta.
Oskari Raitasen mielestä lajin suola on juuri luonnon ja vauhdin yhdistelmä.
”Kun ajaa puiden välissä lujaa, joutuu keskittymään täysin hetkeen eikä ole varaa miettiä mitään muuta – tai käy pahasti.”
Hissi tuo paikalle myös päivän nuorimman kuskin, kahdeksanvuotiaan helsinkiläisen Benjamin Niemen, joka on tullut paikalle isänsä Marko Niemen, 37, kanssa.
Puolitoista vuotta maastopyöräilyä harrastanut Benjamin Niemi on Swinghillissä vasta toista kertaa, mutta pyöräilykärpänen on jo puraissut.
Kun häneltä kysyy, mikä maastopyöräilyssä on hauskinta, vastaus on ytimekäs: ”Alamäet.”
Jaakko Järvensivu, teksti ja videot
Akseli Valmunen, kuvat ja videot
Kristiina Marttinen, videoeditointi
Emma-Leena Ovaskainen, verkkotaitto
JULKAISTU 26.6.2019, © Helsingin Sanomat