Selvitys

Tässä syntyy suomalaisten rakastama annos nepalilaista ruokaa: riisiä, minttusipulia, linssejä, raita ja grillattua kanaa voikastikkeessa.

Monesti annoksen takana on liian pitkiä työpäiviä, alipalkkausta ja riistoa.

Pitkä vuoro

Suomalaisten suosimilla nepalilaisilla ravintoloilla on synkkä puoli. HS:n selvityksen perusteella ravintoloissa tapahtuu laajaa ja systemaattista työntekijöiden hyväksikäyttöä. Taustalla toimii pieni omistajien joukko, jolla on tiivis yhteys toisiinsa.

Paavo Teittinen, teksti

Kun Suman oli ollut töissä muutaman kuukauden, hän sai pitää vapaapäivän. Se tarkoitti, että hän tekisi töitä vain seitsemän tuntia.

Yleensä työvuoro alkoi aamulla yhdeksän maissa ja päättyi ravintolan sulkemisen jälkeen kymmenen aikoihin illalla.

Joskus töitä oli lähes 80 tuntia viikossa. Viikonloppuisin ja juhlapäivinä työpäivät saattoivat venyä 16 tunnin mittaisiksi.

Pitkä vuoro, nepalilaiset sanovat.

Suman ja kaksi muuta miestä työskentelivät kokkeina suositussa nepalilaisessa ravintolassa Mount Sherpassa. Se palvelee yhä Kuopion keskustassa, kivenheiton päässä torilta.

Mitään varsinaista korvausta Sumanille ei maksettu. Silloin tällöin hänelle siirrettiin pieniä rahasummia. Työsopimuksen mukainen palkka maksettiin Nordean tilille, mutta tuo tili oli ravintolan omistajan hallussa. Suman ei saanut näistä rahoista senttiäkään.

Suman sieti hyväksikäyttöä puolitoista vuotta. Sitten hän teki jotain poikkeuksellista: hän käveli Kuopion poliisiasemalle.

Siitä on nyt kaksi ja puoli vuotta. Viime joulukuussa Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi Mount Sherpan omistajan Purna Adhikarin kolmesta törkeästä veropetoksesta, kahdesta kirjanpitorikoksesta ja kolmesta ihmiskaupasta ehdolliseen vankeuteen vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi.

Oikeuden mukaan ravintolan työehdot olivat olleet räikeästi Suomen lain vastaisia ja miesten haavoittuvaa asemaa oli käytetty hyväksi.

Sumanin työnantajan saama tuomio oli harvinainen, mutta hyväksikäyttö on yleisempää.

HS:n selvityksen mukaan suomalaisten suosimilla nepalilaisilla ravintoloilla on synkkä puoli, jota ei ole käsitelty julkisuudessa. Ravintoloissa teetetään säännönmukaisesti työpäiviä, jotka voivat venyä jopa 16-tuntisiksi.

Ravintoloihin työntekijöiksi saapuvat nepalilaiset joutuvat myös maksamaan työpaikan saamisesta, ja korvaus työstä jää usein lähes olemattomaksi.

HS haastatteli viiden kuukauden aikana yhdeksäätoista nepalilaista ja yhtä intialaista, joista viisitoista on työskennellyt nepalilaisissa ravintoloissa. Kokemuksia on yli kymmenestä ravintolasta eri puolilta Suomea useiden vuosien ajalta.

Haastateltavat eivät puhu tässä jutussa nimillään, koska he pelkäävät menettävänsä työnsä ja sen seurauksena oleskelulupansa. Osa on huolissaan omasta ja perheensä turvallisuudesta. Kolme haastateltavista on ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä.

Nepalilaisten kertomukset ovat monilta osin yhdenmukaisia. Niissä toistuvat samanlaiset tapahtumat ja toimintatavat: töitä teetetään valtavia tai ainakin lain rajat ylittäviä määriä, eikä korvaus ole lähelläkään virallisia työehtoja.

Eräs kokki kertoo tehneensä Suomeen saavuttuaan joka päivä 14-tuntisia työpäiviä ilman vapaapäiviä. Työstä ei maksettu lisiä eikä ylityökorvauksia, ja käteen jäi alle tuhat euroa kuukaudessa. Siitä noin puolet meni omistajille maksettavaan velkaan.

”Kun valitin olosuhteista, omistajat uhkasivat lähettää minut takaisin Nepaliin.”

Toinen haastateltava sanoo, että hän teki vuoden ajan töitä 13 tuntia päivässä ja sai palkkaa parisataa euroa kuukaudessa. Hän asui ravintolan omistajan omistamassa asunnossa. Tulot olivat niin pienet, että hän säästi rahaa pesemällä hiuksensa astianpesuaineella.

Lähes kaikki haastateltavat kertovat joutuneensa maksamaan omistajille korvauksia päästäkseen Suomeen. Summat vaihtelevat noin 5

000 eurosta yli 15000 euroon. Yksi haastateltava kertoo myyneensä Nepalissa omaisuuttaan Suomeen päästäkseen. Monet sanovat lainanneensa rahat kotimaassaan esimerkiksi sukulaisiltaan.

Osalla ei ole varaa maksaa, joten he suostuvat tekemään työtä Suomessa ilman korvausta.

Olosuhteet Suomessa ovat karut. Työntekijät nukkuvat usein ahtaissa asunnoissa muiden ravintolatyöntekijöiden kanssa. Eräs HS:n haastattelema nepalilainen jakoi kaksion kuuden muun kokin kanssa.

Nepalilaisen kokin vuode ravintolan omistajan omistamassa asunnossa. Samassa huoneistossa asui useita kokkeja.

Yksittäiset haastateltavat eri kaupungeista kertovat omistajan ottaneen työntekijän passin haltuunsa. Useat haastateltavat sanovat, että töihin pitää tulla, vaikka olisi sairastunut tai loukannut itsensä.

HS on varmistanut työntekijöiden kertomuksia tutustumalla esitutkintapöytäkirjoihin, oikeudenkäyntiasiakirjoihin, pankkitiliotteisiin, yksityisviesteihin, viranomaisten asiakirjoihin ja muuhun aineistoon.

Lisäksi on kuultu asiantuntijoita muun muassa poliisista, aluehallintovirastosta (avi), ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä ja Rikosuhripäivystyksestä.

HS:n selvitys kattaa toistakymmentä ravintolaa. Haastateltavien kertomusten perusteella ongelma on tätäkin laajempi. HS:llä ei kuitenkaan ole näyttöä kaikista nepalilaisista ravintoloista.

Nepalilaiset ovat halunneet kertoa hyväksikäytöstä itse. He ovat tuoneet asioita esille HS:lle siinä toivossa, että viranomaiset puuttuisivat ongelmaan.

Eräs tähän juttuun haastateltu nepalilainen ihmettelee, miten hyväksikäyttö on voinut jatkua vuosia. Toinen, joka on työskennellyt vuosia nepalilaisen ravintolan keittiössä, sanoo monen kokin olevan yhä erittäin vaikeassa tilanteessa.

”Toivomme, että Suomen hallitus puuttuu tähän. Kyseessä on systemaattinen rikollinen toiminta.”

Suomessa on poikkeuksellisen paljon nepalilaisia ravintoloita. Ravintoloita on todennäköisesti tiheämmässä kuin missään muussa länsimaassa. Pelkästään pääkaupunkiseudulla niitä on viitisenkymmentä.

Suomen ensimmäinen nepalilainen ravintola perustettiin vuonna 1993 Helsingin Kallioon Kolmannelle linjalle. Sen nimi oli Himalaya. Ravintolan perusti Devi Sharma. Hän oli saapunut 1980-luvulla Suomeen yhdessä Hemraj Sharman kanssa.

Devi Sharma vaimonsa kanssa Himalaya-ravintolansa keittiössä. (Valtteri Heinonen / HS)
Hemraj Sharma on yksi vaikutusvaltaisimmista nepalilaisten ravintoloiden omistajista. (Heidi Piiroinen / HS)

Molemmat olivat tuolloin kolmekymppisiä. Kaksikko on kotoisin Nepalin maaseudulta, köyhältä Gulmin alueelta. Suomessa he työskentelivät ensin ravintola-alalla ja päättivät sitten ryhtyä itse yrittäjiksi.

Kaksikon liiketoimet olivat menestys. Nykyisin he omistavat useita ravintoloita pääkaupunkiseudulla. Devi Sharman ja hänen vaimonsa Manju Sharman hallinnassa ovat ravintolat Himalaya, Lali Gurans, Gurkha ja Yeti Nepal. Hemraj Sharma pyörittää Mount Everest -ravintoloita.

Devi ja Hemraj Sharma ovat molemmat esiintyneet julkisuudessa nepalilaisten ravintoloiden Suomen-valloituksen pioneereina. He työskentelivät aikoinaan Intiassa, joten Suomen nepalilaisissa ravintoloissa ruoka edustaa pitkälti Intian ja Pakistanin rajalla sijaitsevan Punjabin alueen keittiötä.

”Aluksi suomalaiset vierastivat nepalilaisen tulisuutta, mutta pienen säätämisen jälkeen he lämpenivät”, Hemraj Sharma muisteli ravintolabuumin alkuaikoja helmikuussa (HS 11.2.).

HS:n haastattelemat nepalilaiset näkevät kaksikon liiketoimet synkemmässä valossa. Haastateltavat nimeävät lähes yhdenmukaisesti Devi Sharman keskushahmoksi nepalilaisten ravintoloiden omistajien verkostossa.

Yksi haastateltava, joka on seurannut alaa vuosikausia, käyttää verkostosta nimitystä ”kartelli”. Toiset puhuvat vain ”omistajista”. Hemraj Sharmaa pidetään verkoston toiseksi vaikutusvaltaisimpana liikemiehenä.

Kaksikon jälkeen Suomeen saapui Ram Aryal, ravintola Satkarin omistaja ja Hemraj Sharman serkku.

Devi Sharma, Hemraj Sharma ja Ram Aryal ovat kotoisin samalta alueelta. Erään nepalilaisen mukaan heitä kutsutaan ”kolmeksi juureksi”, koska he tulivat Suomeen ensimmäisinä.

Työntekijöiksi ravintolapioneerit Devi ja Hemraj Sharma sekä myöhemmin muut ovat tuoneet sukulaisiaan Gulmista. Sen jälkeen on tuotu sukulaisten sukulaisia ja muita nepalilaisia.

Viime vuonna Devi Sharma kehuskeli nepalilaisen tv-kanavan haastattelussa tuoneensa Suomeen yhteensä 1 500 nepalilaista. Lukua on mahdoton varmistaa, mutta välillisesti Sharma on varmasti tuonut vuosien varrella Suomeen satoja nepalilaisia.

Monet hänen työntekijöistään ovat myöhemmin perustaneet ravintoloita, joihin on hankittu työvoimaa Nepalista.

HS:n tietojen mukaan Helsingin poliisi epäilee Devi Sharmaa ja Manju Sharmaa ihmiskaupparikoksesta.

Tutkinta liittyy Devi Sharman ravintolassa ja tämän kotona työskennelleen ihmisen oloihin. Tutkinta on kestänyt jo noin kaksi vuotta.

Devi Sharma vahvistaa tutkinnan. Sekä Devi että Manju Sharma pitävät sitä perusteettomana. HS tapasi Devi ja Manju Sharman Helsingissä. Haastattelussa Devi Sharma sanoo syyn poliisitutkintaan olevan se, että kotiapulainen on ”puhunut paskaa”.

”Tämä ei ole totta. Olen toiminut täällä pitkään yrittäjänä ja tuonut monia työntekijöitä. Olen Suomessa nepalilaisista ykkösveronmaksaja. Tämä on kateellisuutta.”

HS:n selvitys osoittaa, että ravintoloiden omistajat pitävät yhteyttä ja toimivat erittäin organisoidusti. Hyvä esimerkki tästä on se, miten työntekijälle käy, jos hän puhuu viranomaisille. Nepalilaisten mukaan tällaisessa tilanteessa on todella vaikea löytää töitä nepalilaisista tai muista eteläaasialaisista ravintoloista.

Eräs HS:n haastattelema nepalilainen, joka on seurannut ravintoloiden tilannetta vuosia, sanoo omistajien vaihtavan tietoa keskenään.

”Jos puhut poliisille, sinusta tulee hylkiö koko kartellin silmissä.”

Suman sanoo, että hänen on mahdotonta saada töitä nepalilaisesta tai eteläaasialaisesta ravintolasta.

”Omistajat toimivat kuin mafia. He ovat sukua toisilleen ja auttavat toisiaan ihmisten hyväksikäytössä.”

Leijonanosan suurista ja suomalaisille tutuista ravintoloista omistaa runsaan kolmenkymmenen nepalilaisen joukko. Valtaosa ravintoloiden omistajista on kotoisin samalta köyhältä Gulmin alueelta. Heillä on keskenään tiiviit sukulaisuussuhteet ja taloudellisia kytköksiä.

Esimerkiksi Devi Sharma omistaa Gurkha ja Yeti Nepal -ravintolat yhdessä lähipiirinsä kanssa. Hemraj Sharman veli omistaa ravintola Mount Everest Nokan, ja yhtiön johtoon kuuluu myös Ram Aryal.

Helsingissä monet nepalilaiset ravintolat sijaitsevat keskeisillä paikoilla. Ruoka on kohtuuhintaista etenkin lounasaikaan. Yhtälö on liiketaloudellisesti haastava.

Ravintoloissa tapahtuva hyväksikäyttö on tuttu ilmiö myös poliisille.

Sumanin tapauksessa Kuopiossa toimi tutkinnanjohtajana Itä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Minna Immonen. Hän on tutkinut ihmiskauppatapauksia parinkymmenen vuoden ajan.

Immosen mukaan ravintoloiden omistajat saattavat esittää raakojakin uhkauksia työntekijöille tai heidän perheilleen Nepalissa.

Eräs HS:n haastattelema kokki pääsi Maahanmuuttoviraston alaiseen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään päätöksellä, jossa todetaan näin:

”Kertomasi mukaan työnantajasi on suoraan vihjannut sinulle, että Nepalissa ihminen on helppo saada hengiltä.”

Immosen mukaan ravintoloiden omistajat ovat tiivis yhteisö, joka koordinoi tai ainakin keskustelee esimerkiksi työntekijöiden kohtelusta ja siitä, mitä tietoa viranomaisille annetaan.

Lisäksi omistajat puhuvat siitä, miten hyväksytään uusia yrittäjiä ja värvätään työntekijöitä, Immonen sanoo.

Jotkut nepalilaiset ovat kertoneet, että heidän työnantajansa oli lähettänyt heidät työskentelemään toisen ravintolan omistajalle. Eräs haastateltava oli lähetetty toiseen kaupunkiin.

Immosen mukaan ravintoloiden omistajat tekevät värväysreissuja kotimaahansa. Sosiaalisen median, sukulaissuhteiden ja verkostojen avulla sieltä löytyy jatkuvasti uusia työntekijöitä. Heidän kanssaan tehdään sopimus palkkiosta, joka pitää maksaa Suomeen tulosta.

Immonen kertoo, että joillekin tulijoille maalataan valheellinen kuva elämästä Suomessa. Ensimmäisen vuoden palkaksi saatetaan sopia alle tuhat euroa kuussa ja toiselle vuodelle selvästi enemmän. Usein lupaukset eivät pidä paikkaansa.

”Toisille saatetaan sanoa, että jos teet pari vuotta niin sanotusti orjatyötä, voit avata oman ravintolan ja riistää muita.”

Ravintoloiden kartellimaisuus on huomattu myös rikoksen uhreja auttavassa Rikosuhripäivystyksessä. Järjestö auttaa ihmiskaupan ja muun hyväksikäytön uhreja. Hyväksikäyttötapauksissa on yleisesti tullut esille, että ravintoloiden omistajilla on usein läheiset välit.

”Asiakkaidemme on vaikea työllistyä, jos he tekevät yhdestä työnantajasta ilmoituksen”, sanoo ihmiskaupan vastaisen työn erityisasiantuntija Pia Marttila.

Rikosuhripäivystyksellä on parhaillaan yksitoista nepalilaista asiakasta.

Devi ja Manju Sharma sanovat, että jos toinen omistaja tarvitsee neuvoa, he auttavat. He kiistävät, että omistajat koordinoisivat keskenään työntekijöiden kohtelua, työehtoja, värväämistä tai muuta toimintaa.

Devi Sharma sanoo, että ravintoloiden omistajat kyllä puhuvat keskenään siitä, kannattaako jotain työntekijää palkata.

”Suomessakin on sama juttu. Suomalainen firma tarkistaa, onko tämä henkilö luotettava. Kun työskentelin Elannossa, ravintolapäälliköt soittelivat, että Devi haluaa töihin, voiko häneen luottaa. Tällaista tapahtuu nepalilaisten ravintoloiden välillä.”

Sharma ei kertomansa mukaan usko väitteitä siitä, että ravintoloissa tapahtuisi hyväksikäyttöä.

”Nämä tarinat eivät ole totta. Jos omistaja ei maksa työntekijälle, minkä takia hän tekee kuusi vuotta töitä samassa paikassa eikä lopeta parin kuukauden päästä? Miksi hän ei mene suoraan poliisille?”

Sharman mukaan hän ei pitäisi palkkalistoilla sellaista työntekijää, joka on kertonut poliisille joutuneensa hyväksikäytön uhriksi. Sharman mukaan väitteet ovat huijausta.

Myös Hemraj Sharma ja Ram Aryal kiistävät ravintoloiden omistajien koordinoidun toiminnan. Molemmat sanovat, etteivät ole kuulleet siitä, että ravintoloiden omistajat sulkisivat ulos oikeuksiaan peränneitä työntekijöitä.

Hemraj Sharma ja Ram Aryal sanovat lukeneensa ravintoloissa tapahtuneesta hyväksikäytöstä lehdistä, mutta ilmiö ei heidän mukaansa ole muuten tuttu.

Devi Sharma, Hemraj Sharma ja Ram Aryal sanovat, että heidän ravintoloissaan noudatetaan lakia ja työehtosopimuksia.

Suman onnistui lopulta saamaan töitä suomalaisesta ravintolasta. Hän pelkää, että jonain päivänä työt loppuvat. Silloin hän saattaisi joutua palaamaan Nepaliin. Tällainen pelko lienee suurin syy sille, että ongelmat pysyvät piilossa.

Suomeen saapuvat kokit saavat oleskeluluvan sillä perusteella, että heillä on Suomessa työpaikka odottamassa. Jos työpaikan menettää, voi joutua lähtemään.

Työntekijät kertovat, että jos olosuhteista valittaa, omistajat uhkaavat potkuilla. Vasta pysyvän oleskeluluvan saatuaan työntekijä vapautuu koukusta. Tämä tarkoittaa tyypillisesti viiden vuoden odotusta.

Jos työntekijä tuo perhettään Suomeen, hänen asemansa on haavoittuvampi, koska perheen pitäminen Suomessa edellyttää riittävän suuria tuloja.

Osa työntekijöistä on niin avuttomassa tilassa, että he eivät kykene hakemaan apua.

”Jotkut eivät osaa sanaakaan suomea eivätkä tiedä maasta mitään. Jotkut pelkäävät poliisia. Osa ei osaa edes kirjoittaa tai lukea”, kuvailee eräs nepalilainen.

Kielikursseille ei töiltä ehdi, ja osallistumista yritetään myös estää. Yksi haastateltava kertoo työnantajan muuttaneen työvuoroja kuultuaan, että työntekijä olisi menossa vapaa-ajalla suomen kielen kurssille.

Moni ei halua kertoa hyväksikäytöstä siksi, että siihen ovat syyllistyneet omat sukulaiset. Huonoista oloista huolimatta jotkut tuntevat omistajaa kohtaan myös kiitollisuutta, koska hän on tuonut heidät Suomeen.

Eräs haastateltava sanoo, että omistajat ovat tuoneet töihin sukulaisia juuri siksi, että heidän ei uskota puhuvan poliisille.

Omistajat myös luovat itsestään vaikutusvaltaista kuvaa. Esimerkiksi Devi Sharma on Nepalia hallitsevan kommunistisen puolueen Suomen-osaston johtaja.

HS:n haastattelemien Nepalilaisten mukaan omistajat ovat myös levittäneet huhua, että poliisi ja Rikosuhripäivystys ovat heidän puolellaan.

Devi Sharman omistama Gurkha-ravintola ja Hemraj Sharman omistama Mount Everest -ravintola ovat ostaneet isoja mainoksia Rikosuhripäivystyksen lehdestä. Kyse on ammattijulkaisusta, jonka mainostajat ovat pääasiassa lakiasiaintoimistoja ja etujärjestöjä.

Gurkhan mainos Rikosuhripäivystyksen lehdessä vuonna 2018.

Nepalilaisten mukaan omistajat ovat esitelleet lehteä todisteena yhteistyöstä viranomaisten kanssa. Rikosuhripäivystyksessä on huolestuttu siitä, että mainoksilla on yritetty vaikuttaa uhrien avun hakemiseen.

Devi Sharma sanoo, että hän tai ravintolan toinen omistaja eivät tiedä, mistä Gurkhan ostamassa mainoksessa on kyse. Toinen omistaja taas sanoo, että mainosmyyyjä soitti hänelle ja hän halusi tukea lehden toimintaa.

Hemraj Sharma sanoo ensin, ettei hän tiedä mainoksesta. Kun HS näyttää mainoksen hänelle, hän sanoo, että se ostettiin vahingossa.

Devi ja Hemraj Sharma sekä Ram Aryal sanovat, että heidän työntekijänsä ovat vapaita liikkumaan ja opiskelemaan suomea. He kiistävät minkäänlaisen työntekijöiden eristämisen.

Nepalista lähdetään runsaasti töihin maailmalle. Maan 30 miljoonasta asukkaasta noin 3,5 miljoonaa työskentelee ulkomailla, pääasiassa rakennustyöläisinä ja kotiapulaisina Lähi-idässä ja Malesiassa.

Seitsemän viime vuoden aikana Suomeen on tullut 261 nepalilaista ravintolatyöntekijää, joista valtaosa on kokkeja.

Syy lähtöön on yksinkertainen.

”Ihmiset tulevat tänne paremman elämän vuoksi”, Kuopiossa työskennellyt Suman sanoo.

Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista. Moni lähettää Suomesta rahaa perheelleen.

Kun koko perhe on lopulta saatu pysyvästi Suomeen, raskaan kokin työn voi lopettaa ja elää vaikka sosiaaliturvalla, kuvaa moni haastateltu tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Eräs HS:n haastattelema nepalilainen sanoo sietävänsä hyväksikäyttöä, jotta hänen perheensä voisi saada Suomessa koulutuksen ja hyvän elämän.

Suman työskenteli Nepalissa kokkina ja kirjanpitäjänä. Sitten hän tapasi miehen, joka houkutteli hänet Suomeen lupauksilla paremmasta elintasosta. Mies oli ihmiskaupasta tuomitun kuopiolaisyrittäjän veli.

Omistaja oli luvannut Sumanille, että jos hän työskentelisi vuoden ajan aamusta iltaan ja ilman korvausta, hän saisi lyhyemmän työviikon ja palkkaa. Sumania huijattiin.

Sumanin tapauksesta tutut tapahtumat toistuvat kokkien kertomuksissa kerta toisensa jälkeen.

Kaikki saa alkunsa, kun kokki tuodaan Suomeen. Kun kokki on värvätty, hän käy oleskelulupaa varten tarvittavassa haastattelussa Suomen lähetystössä.

HS on nähnyt Kuopion ihmiskaupasta tuomitun ravintoloitsijan laatimat valmistautumisohjeet haastattelua varten. Niissä kerrotaan esimerkiksi, että on vastattava kieltävästi, jos lähetystössä kysytään, pitikö työpaikasta maksaa.

Todellisuudessa työpaikat ovat maksullisia ja rahat perii ravintolan omistaja. Joitain harvoja lähisukulaisia lukuun ottamatta tämä koskee kaikkia, HS:n haastattelemat nepalilaiset sanovat.

”Tänne ei ole tullut juuri ketään, joka ei olisi joutunut maksamaan”, kertoo eräs, joka työskentelee edelleen nepalilaisessa ravintolassa. Hän itse joutui maksamaan omistajalle yli 15 000 euroa.

Joskus summa maksetaan ikään kuin velaksi omistajalle. Silloin töitä tehdään palkatta, kunnes velka on maksettu.

Näin oli esimerkiksi Sumanin tapauksessa. Suman sanoo, että hän suostui järjestelyyn, koska ei kyennyt maksamaan omistajien vaatimaa yli 10

000 euron maksua.

Osa Suomeen pääsemiseen vaadittavista rahoista maksetaan Nepalissa. HS on nähnyt asiakirjoja, jotka osoittavat Suomeen tulleen kokin maksaneen Nepalissa useita tuhansia euroja erään ravintolan omistajalle.

Osa summasta maksetaan Suomessa. Erään kokin pankkitiliotteesta näkyy, miten hän on siirtänyt pian maahantulon jälkeen omistajan osoittamalle henkilölle yli 5

000 euroa.

Erään nepalilaisen mukaan hänelle sanottiin ensin, ettei Suomeen tuleminen maksa mitään. Myöhemmin omistajat vaativat häneltä korvausta.

HS on nähnyt näitä vaatimuksia koskevaa viestinvaihtoa. Viestissä kokkina työskentelevä mies kysyy vantaalaisen ravintolan Sagarmathan toiselta omistajalta, onko noin 10 000 euroa eli noin 1 000 000 rupiaa vastaava summa riittävä. Omistaja ei kuitenkaan halua puhua asiasta viestien välityksellä.

HS:n tietojen mukaan miehen tapausta tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa kiskonnantapaisena työsyrjintänä.

Omistaja kiistää väärinkäytökset ja sanoo, että hän ei ole vaatinut rahaa työpaikasta.

Rahan periminen on useiden HS:n haastattelemien nepalilaisten mukaan johtanut siihen, että omistajat vaihtavat työntekijöitä herkästi uusiin.

”Silloin voi tuoda aina uuden työntekijän tilalle ja häneltä voi vaatia maksun”, sanoo eräs nepalilainen.

Sekä Itä-Suomen poliisin Immonen että keskusrikospoliisin erikoistutkija Tuija Hietaniemi tuntevat ilmiön. HS:n selvityksen paljastama hyväksikäyttö nepalilaisissa ravintoloissa on heidän mukaansa hyvin laajaa.

”On yleinen käsitys, että hyväksikäyttöä tapahtuu melkein joka nepalilaisessa ravintolassa”, Hietaniemi sanoo.

”Työntekijät maksavat huomattavia summia päästäkseen tänne. Sitten heitä pidetään tosi kurjissa oloissa ja heillä teetetään tolkuttomasti töitä. Uhrit eivät uskalla tästä kertoa.”

Olosuhteet töissä ovat HS:n selvityksen mukaan kurjimmat ensimmäisinä vuosina.

”Kun saavuin tänne, minulla ei ollut yhtään vapaapäivää. Tein töitä neljätoista tuntia joka päivä vuoden ajan”, sanoo yksi haastateltava, joka työskentelee edelleen nepalilaisessa ravintolassa.

Toinen kertoo, että hän työskenteli 300 tuntia kuukaudessa ilman vapaapäiviä kahden vuoden ajan. Mies oli töissä Devi Sharman omistamassa Himalaya-ravintolassa Helsingin Ratakadulla.

Devi Sharma kiistää, että hänen ravintolassaan olisi tapahtunut hyväksikäyttöä. Hän sanoo, että työaika on noin kahdeksan tuntia päivässä ja palkkaus noudattaa työehtosopimusta.

Nepalilaisten työsopimuksessa oleva palkka on säännönmukaisesti noin 1 800 euroa ennen veroja.

Jotkut joutuvat kuitenkin maksamaan palkastaan takaisin työnantajalle. Eräs HS:n haastattelema nepalilainen sanoo, että hän siirsi palkkasummastaan osan takaisin omistajan tilille. Osan rahoista hän nosti automaatista ja antoi omistajalle käteisenä.

Jotkut kokit eivät saa lainkaan korvausta, etenkään ensimmäisinä vuosina. Osalle maksetaan vain muutamia satoja tai tuhansia euroja silloin tällöin. Näin kävi Sumanille. Oikeuden mukaan omistaja varasti häneltä palkkaa ja lisiä yhteensä 58 000 euroa.

Joissain tapauksissa työnantaja on ottanut haltuunsa työntekijän pankkikortin ja verkkopankkitunnukset. Viranomaisten suuntaan näyttää siltä, että tilille maksetaan kaikki asianmukaisesti, mutta todellisuudessa rahoja käyttää omistaja.

Näin kävi Kuopion ihmiskauppatapauksessa. Työnantajan vaimo osti Sumanin nimissä olevalla pankkikortilla tuotteita esimerkiksi lastentarvikekaupasta.

Jotkut saavat aidosti työsopimuksen mukaista kuukausipalkkaa. Tuntipalkka voi silti jäädä häviävän pieneksi, koska töitä voi olla jopa 250–300 tuntia kuukaudessa, nepalilaiset kertovat. Tämä on haastattelujen perusteella tavallisin hyväksikäytön muoto.

Luvut ovat jotakin aivan muuta kuin ravintola-alalla tavallisesti. Esimerkiksi 250 tunnilla kuukaudessa kokin pitäisi Palvelualan ammattiliiton (Pam) työehtosopimuksen mukaan ansaita 3­637 euroa. Moni HS:n haastattelema nepalilainen on tehnyt vastaavaa tai isompaa tuntimäärää ja ansainnut korkeintaan 1 800 euroa.

Sunnuntai-, ylityö- tai muita lisiä ei yleensä makseta säännösten mukaisesti tai ollenkaan.

Eräs HS:n haastattelema nepalilainen yksilöi pyynnöstä jokaisen työpäivänsä pituuden Devi Sharman omistamassa Himalaya-ravintolassa. Töitä kertyi hänen mukaansa 300 tuntia kuukaudessa. Mies sai alle 1 800 euroa. Pamin laskelman mukaan hänen olisi pitänyt ansaita 5 571 euroa.

Ylityötunteja kokki teki kuukaudessa 60. Vuositasolla se tarkoittaa 720:tä tuntia eli noin viittä ylimääräistä työkuukautta tavallisessa konttorityössä. Lain mukaan ylitöitä saa tehdä enintään 250 tuntia kalenterivuodessa.

Kun Suomessa on ollut pidempään, pääsee usein vähemmillä työtunneilla. Silloin elintaso on jo paljon parempi kuin Nepalissa.

Eräs nepalilainen kertoo, että mitä enemmän työntekijä ymmärtää Suomen sääntöjä ja osaa englantia tai suomea, sitä paremmin omistajat kohtelevat häntä.

Työnantajat keksivät myös ylimääräisiä kuluja, joita työntekijöiltä peritään.

Yksi esimerkki ovat perheet. Suomi vaatii perheenyhdistämistä hakevalta tiettyä tulotasoa. Jotta perheen saa Suomeen, nepalilaisten mukaan omistajat maksavat tilille lisää palkkaa mutta se siirretään sieltä takaisin työnantajalle.

Joskus työnantaja on perinyt tästä erillisen korvauksen. Työntekijä päätyy siis maksamaan omistajalle siitä, että voi tuoda perheensä Suomeen.

Samalla kun Nepalista tuodaan Suomeen ihmisiä töihin, raha liikkuu Suomesta Nepaliin.

Hyväksikäytön avulla isoja voittoja tekevien ravintoloiden ympärillä pyörii harmaa talous. Useat HS:n haastattelemat nepalilaiset kertovat nähneensä tämän omin silmin.

Devi Sharman ravintolassa ja hänen kotiapulaisenaan työskennellyt nepalilainen Laxmi kertoo nähneensä, kuinka Sharma käsittelee isoja tukkuja lounasseteleitä ja käteistä.

Laxmi ei esiinny tässä jutussa oikealla nimellään. Hän on asunut pari vuotta salaisessa osoitteessa. Juuri Laxmin tapaus on poliisitutkinnassa, jonka kohteena Devi Sharma on.

Laxmin mukaan kuminauhalla niputettuja setelitukkuja pidettiin metallirasiassa. Kerran kuussa ne otettiin ulos. Sitten rahat levitettiin lattialle aluslakanan päälle ja laskettiin.

Laxmi kertoo auttaneensa joka kuukausi Sharmaa laskemaan ravintoloista kerätyt tuotot. Käteiseen Laxmi ei saanut koskea. Hän laski lounassetelit ja seurasi vierestä, kun Sharma laski käteisen.

Käteistä saattoi kertyä kuun aikana toistakymmentätuhatta euroa, Laxmi sanoo.

Devi Sharma kiistää, että hänen ravintoloissaan esiintyisi harmaata taloutta tai että Laxmin kuvaamaa käteisen käsittelyä olisi tapahtunut.

Monet nepalilaiset sanovat, että lounasaikana vain omistaja ja hänen lähipiirinsä saavat työskennellä kassakoneella. Seteleitä ja lounasseteleitä ei lyödä kassaan, tai sitten kassakoneeseen tehdään myöhemmin korjauksia.

Eräs HS:n haastattelema nepalilainen sanoo nähneensä, kun eteläsuomalaisesta ravintolasta kuljetetaan kasseissa käteistä omistajalle. Pimeää rahaa tulee hänen mukaansa hyvänä päivänä yli tuhat euroa, huonona muutama sata.

Työntekijät sanovat, että raha piilotetaan ravintolaan, josta se viedään omistajan kotiin. Tosin Kuopion ihmiskauppatuomion jälkeen käytäntö on muuttunut ainakin joissain ravintoloissa.

”Nyt rahat viedään sukulaisen luokse, koska omistajat tietävät, että Kuopiossa käytettiin koiraa”, sanoo eräs nepalilainen. Hän viittaa rahakoiraan, jota poliisi käytti kotietsinnässä ihmiskaupasta tuomitun ravintoloitsijan asuntoon.

Käteistä löytyi. Makuuhuoneessa sängyn ja patjan välissä sitä oli esitutkintamateriaalin mukaan 4 865 euroa. Käsilaukussa oli 5 975 euroa, kangaspussissa 7

000 euroa ja kukkapussissa 2 125 euroa. Pahvilaatikossa oli 30 000 euroa.

Suuri osa omistajien keräämästä käteisestä lähetetään Nepaliin. Käytäntö on nepalilaisten mukaan se, että aina kun joku menee käymään maassa, hän vie mukanaan tukun seteleitä.

”Melkein kaikki raha menee takaisin. Devi on tuonut Suomeen satoja ihmisiä, ja aina kun joku heistä lentää sinne, heidän pitää viedä mukanaan käteistä”, Laxmi sanoo.

Hän on itse vienyt Nepaliin rahaa kaksi kertaa, 5 000 ja 8 000 euroa. Laxmi sanoo antaneensa rahat Devi Sharman sukulaiselle. Hän kertoo olevansa siinä käsityksessä, että Sharma ostaa rahoilla maata ja kiinteistöjä.

Devi Sharma kiistää tämän. Hän sanoo, ettei ravintolatoiminnassa saatua käteistä ole kuljetettu Nepaliin lainkaan.

Rikoskomisario Immonen tunnistaa ravintoloiden ympärillä pyörivän merkittävän harmaan talouden. Moni maksaa yhä käteisellä, etenkin lounasaikana. Jos ravintolassa on kymmeniä asiakaspaikkoja ja lounasaika on tunteja, se tarkoittaa nopeasti isoa summaa.

Kun ravintoloissa tapahtuvaa hyväksikäyttöä tutkii, mieleen nousee kysymys: miten näin laaja toiminta on jäänyt Suomessa vaille huomiota?

Viranomaiset kertovat kyllä olleensa jo pitkään huolissaan ravintola-alalla tapahtuvasta hyväksikäytöstä. Rikosilmoituksia on kuitenkin tehty vain vähän.

Keskusrikospoliisin Hietaniemi sanoo, että rikosilmoitusten vähyys ei kerro ongelman puutteesta vaan siitä, miten riippuvaisia työntekijät ovat työnantajastaan.

Ongelma ei koske ainoastaan nepalilaisia vaan yleisesti eteläaasialaisia ja kiinalaisia ravintoloita.

Silloin tällöin hyväksikäyttö nousee pinnalle. Vuonna 2012 Pirkanmaan käräjäoikeus antoi vietnamilaisen ravintolan omistajille tuomion ihmiskaupasta ja törkeistä talousrikoksista.

Helsingissä tuomittiin vuonna 2015 bangladeshilaisen ravintolan omistajat vankeuteen ihmiskaupasta. Vuotta myöhemmin Vantaalla tuomittiin pitseriaa pyörittäneet neljä intialaismiestä vankeuteen ja liiketoimintakieltoon ihmiskaupasta.

Nepalilaisia koskevia tuomioita on viime vuosilta vain pari.

Miksei kukaan puutu ongelmiin?

Poliisi ei käytännössä tutki ravintoloissa tapahtuvaa hyväksikäyttöä, ellei se saa vihjeitä tai suoria rikosilmoituksia. Sellaisia ei juuri tule. Järjestöt taas voivat auttaa vain uhreja.

Ravintoloita seuraa viranomaisista lähinnä aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue, jonka tehtävä on valvoa työoloja.

Selvitystä varten HS kävi läpi neljältä viime vuodelta 56 työsuojelutarkastusta, jotka aluehallintovirasto oli tehnyt nepalilaisiin ravintoloihin. Niissä nousee silloin tällöin esiin ongelmia, mutta nepalilaisten HS:lle kertomia asioita ei tarkastuksissa juuri näy.

Miten niin voi olla?

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tarkastaja Katja-Pia Jenu sanoo, ettei avi pääse tarkastuksissaan kovin syvälle. Omistajat ovat usein varautuneet tarkastajan tuloon.

”Sehän tässä on ongelma, että paperit ovat usein kunnossa.”

Työntekijät eivät ongelmista kerro. Kaikki tietävät, mitä pitää sanoa, jos tarkastaja tulee. Jos esimerkiksi työvuorolistan mukaan vapaalla oleva henkilö onkin töissä, tarkastajalle sanotaan, että ravintolassa tarvittiin kiireen takia lisää työvoimaa.

Keskusrikospoliisin Hietaniemi sanoo, että työperäisen hyväksikäytön esiin tuominen vaatisi erittäin tehokasta ulkopuolista valvontaa.

”Sitä ei kauheasti ole. Avi on hyvin ylikuormitettu, ja se kykenee tekemään vain vähän tarkastuksia. Kaikilla viranomaisilla on niukat voimavarat.”

Vaikka poliisilla ei olisi konkreettista rikosepäilyä, se voisi kerätä oma-aloitteisesti tiedustelutietoa nepalilaisista ravintoloista. Sen perusteella poliisi voisi kohdistaa ravintolaan tarkempaa valvontaa. Tämä veisi kuitenkin aikaa ja rahaa.

Pari vuotta sitten poliisi kohdisti kiinalaisiin ravintoloihin erityisvalvontaa. Viime vuonna Jenu ehdotti Poliisihallitukselle ja keskusrikospoliisille uutta kohdetta.

”Seuraavaksi kohteeksi ehdotamme nepalilaisia ravintoloita, joissa hyväksikäyttö on Rikosuhripäivystyksen ja myös meille tulleen tiedon perusteella järjestelmällistä”, Jenu kirjoitti.

Isku ei ole toteutunut, eikä lisäresursseja ole löytynyt.

Suomalaiset ostavat nepalilaisista ravintoloista joka vuosi ainakin satojatuhansia ruoka-annoksia. Ravintoloissa tapahtuva laaja työntekijöiden hyväksikäyttö saa pohtimaan, miten kuluttajan tulisi toimia.

Jos ruokailu loppuisi, se voisi aiheuttaa työpaikan menetyksen ja vaikeuksia myös kokeille. Toisaalta: jos ostaa ruokaa, tuleeko tukeneeksi työntekijöiden riistoa? Helppoja vastauksia ei ole.

Epärehellinen yritystoiminta vie ainakin tilaa rehellisiltä yrittäjiltä.

Uusia ravintoloita avataan jatkuvasti. Pelkästään viime kuukausilta löytyy useita uutisia nepalilaisten ravintoloiden avaamisesta eri puolilla Suomea.

Suman tuli töihin Suomeen lähes neljä vuotta sitten. Kotimaahansa hän ei halua palata. Mitä tahansa voisi tapahtua, Suman sanoo.

”Nepalista löytää kyllä jonkun tappamaan minut, jos maksaa heille parituhatta euroa.”

Sumanin mielestä omistajat ovat voimiensa tunnossa. Hän on saanut uhkaavia viestejä omistajien lähipiiristä.

Yhden lähettäjän viesteissä Sumania kutsutaan rikolliseksi ja selkäänpuukottajaksi sekä kysytään, ”oletko jo kuollut”. Toinen kirjoittaa, että ”päiväsi ovat luetut”.

Kuopiossa Mount Sherpa jatkaa toimintaansa. Ainakin yksi ihmiskaupan uhreista on jatkanut työskentelyä ravintolassa. Muutama viikko sitten viranomaiset tekivät ravintolaan uuden ratsian.

Varastettuja palkkojaan Suman ei ole saanut takaisin. Poliisi oli takavarikoinut ravintolan omaisuutta 200

000 euron arvosta, mutta verottaja otti omansa välistä ennen ihmiskaupan uhreja. Tässä kuussa Suman sai 167,25 euroa, ensimmäiset korvausrahansa.

Suman sanoo olevansa katkera sekä omistajille että suomalaiselle oikeusvaltiolle.

Ensi vuonna Sumanin oleskelulupa on katkolla. Hän aikoo hakea pysyvää oleskelulupaa Suomeen.

Sen jälkeen Suman ei tiedä, mitä hän tekee.

Paavo Teittinen, teksti

Heidi Piiroinen, video

Minna-Liisa Linjala ja Uolevi Holmberg, grafiikka

Maria Lähteenmaa, kuvatuottaminen

Janne Elkki ja Kimmo Koskinen, kuvankäsittely

Jussi Pullinen, tuottaminen

Emma-Leena Ovaskainen, tuottaminen ja verkkotaitto