Sitten tuli valkeus, jonka nimi on world wide web, vaikka useimmat nimittävät sitä nykyään tuttavallisesti netiksi.

World wide web eli www on ollut olemassa vasta 30 vuotta, ja vaikka jotkut yksittäiset ihmiset elävätkin sitä käyttämättä, maailmamme ei enää toimisi ilman sitä.

Sen takia ostamme vaatteemme tietokoneella ja älypuhelimella ja teemme itse sihteerien, myyjien ja pankkitoimihenkilöiden töitä. Sen takia cd-soittimia ei enää tehdä, tietosanakirjoja ja pornolehtiä ei paineta eikä videovuokraamoita ja matkatoimistoja enää juuri ole.

Jos tarkkoja ollaan, world wide web ei ole aivan sama asia kuin internet, jonka historia ulottuu kauemmas. Ajatus verkosta, joka yhdistäisi useita tietokoneita ja tietokantoja, kypsyi jo 1960-luvun alussa.

Ajattelijoita oli tietysti aika vähän, sillä valtaosalle ihmisistä tietokone oli tuohon aikaan outo ja mystinen moderni laite. Väritelevisiot ja mikroaaltouunitkin olivat vielä harvinaisuuksia jopa Yhdysvalloissa.

Tietokoneet taas olivat useista kirjahyllyn kokoisista osista koostuvia laitteistoja, joita käytettiin äärimmäisen vaativiin laskentatehtäviin esimerkiksi avaruustutkimuksessa.

Yhdysvaltain armeijan ja viranomaisten käyttöön vuonna 1969 perustettu Arpanet-verkko oli nykyisen internetin esiaste. Se ei ollut mikään viihteen ja kauppatavaran välityskanava, vaan sotilaallista tutkimusta varten perustettu tietoverkko, jonka yhtenä tarkoituksena oli turvata viranomaisten tietoyhteydet myös mahdollisen ydinaseiskun jälkeen.

Osa Arpanetistä oli myös siviilikäytössä, ja se yhdisti Yhdysvalloissa yliopistoja ja tutkimuslaitoksia.

Tietoverkot kasvoivat ja levittäytyivät mantereelta toiselle, ja vähitellen niitä pääsivät tutkijoiden lisäksi käyttämään myös tietotekniikan harrastajat.

Seuraavien 20 vuoden ajan tekniikka kehittyi ja tietoverkoista puhuttiin yhä useammin teknologiaa käsittelevissä uutisissa, mutta tavallisen ihmisen arkeen se ei vielä ujuttautunut.

Hypätkäämme siis siihen hetkeen, kun internet – sellaisena kuin sen tunnemme – alkoi. Siitä on tänä keväänä kulunut tasan 30 vuotta.

Tarvittiin nimittäin keksijä löytämään tapa, jolla verkon kautta saataisiin siirrettyä helpommin erilaisia sisältöjä.

Berners-Lee keksi maailman ensimmäisen www-pohjaisen verkkoselaimen vuonna 1989. Tarkkaan ottaen tämä tapahtui 12. maaliskuuta 1989, ja tästä alkaa juttumme ajanlasku. Berners-Leen ansiota on, että tietoverkoissa voidaan välittää verkkosivuja, jotka voivat sisältää tekstin lisäksi kuvia, videota, ääntä ja tietokoneohjelmia sekä linkkejä, joiden avulla käyttäjät voivat siirtyä sivulta toiselle.

Berners-Leellä oli keksinnölle muitakin nimiehdotuksia, kuten The Information Mine eli tiedon kaivos, mutta lopulta hän päätyi world wide webiin eli maailmanlaajuiseen verkkoon.

Selainten ja www:n tarkoitus oli alun perin helpottaa tutkijoiden työtä, mutta keksinnöllään Berners-Lee avasi tietoverkkojen ovet myös maallikoille ja sitä kautta kaupallisille toimijoille.

Maailman ensimmäiset verkkosivut julkaistiin vuonna 1991, ja ne käsittelivät – tietysti – www-projektia itseään.

Nykyään 63-vuotias Berners-Lee on arvostettu ja palkittu tietotekniikan asiantuntija. Hän toimii tietojenkäsittelytieteen professorina Oxfordin yliopistossa ja Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa eli MIT:ssä. World wide webin keksimisen aikaan 1990-luvun alussa hänen ansioitaan ei vielä täysin tunnustettu.

Monet ihmiskunnan suuret keksinnöt ovat syntyneet jonkun muun, ehkä silloin tärkeämpänä pidetyn asian sivutuotteena. Niin syntyi myös world wide web.

Hiukkaskiihdyttimestään kuuluisan Cernin tietokoneyksikön johtajan mielestä Berners-Lee oli paneutunut tiedeyhteisön välisen tiedonvaihdon kehittämiseen, joka ei ollut Cernin tehtävä, ja siksi se oli myös Cernin voimavarojen väärinkäyttöä. Berners-Lee lähti Cernistä vuonna 1992.

Tuohon aikaan kuluttajien pc-tietokoneiden kehittynein käyttöjärjestelmä oli Windows 3 ja Applen Mac-tietokoneissa System 7. Ensimmäiset verkkoselaimet tehtiin kuitenkin NeXT-koneille, joita oli käytössä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

NeXT-koneet olivat jo aika lailla nykyaikaisen pöytätietokoneen näköisiä, ja niitä valmistavan yhtiön takana oli paremmin Applen johtajana tunnetuksi tullut Steve Jobs.

Matkaa siihen nettiin, jota nyt käytämme, oli vielä paljon jäljellä, mutta sitä tehtiin vauhdilla.

Vuonna 1993 markkinoille tullut Mosaic oli ensimmäinen laajalle levinnyt verkkoselain eli tietokoneohjelma, jonka avulla myös kotikäyttäjä pääsi lukemaan www-sivuja.

Tyypillisessä Mosaic-näkymässä oli harmaalla pohjalla tekstiä mustalla fontilla ja linkkejä sinisellä fontilla. Tekstin kanssa samalla sivulla saattoi olla myös kuvia, mikä edusti uusinta huipputekniikkaa.

Sivujen määrän kasvaessa keksittiin, että sivuille johtavia linkkejä kannatti kerätä erityisille kokoelmasivuille. Yksi ensimmäisistä oli vuonna 1994 perustettu Yahoo. Sen varhainen versio oli verkkosivu, jossa oli harmaa tausta ja sinisellä fontilla linkkejä muille sivuille.

Se kehittyi portaaliksi eli sivuksi, jonka käyttäjät avaisivat ensimmäisenä. Sittemmin se muuttui enemmän nykyisenlaiseksi hakukoneeksi.

Yahoo! ei ollut ainoa varhainen hakukone, vaan sen kilpailijoita olivat muun muassa AOL eli America Online, Lycos, Excite ja varsinkin AltaVista, jonka tarjoama Babel Fish -sovellus oli verkon ensimmäisiä ilmaisia käännöskoneita.

Vuonna 1998 Stanfordin yliopiston opiskelijat Larry Page ja Sergei Brin kehittivät oman Google-nimisen hakukoneen ja siihen niin sanotun PageRank-algoritmin, joka järjestää verkkosivuja järjestykseen niin, että parhaat ja suosituimmat sivut nousevat listalle ensimmäisiksi.

Nimi tuli googolista, luvusta, joka on kymmenen potenssiin sata eli ykkönen ja sata nollaa. Page ja Brin halusivat osoittaa nimellä, että heidän keksintönsä avulla pääsee käsiksi huomattavan suureen tietomäärään. Yhtiö toimi aluksi kaksikon kaverin autotallista käsin, mutta se sai nopeasti taakseen avokätisiä rahoittajia.

Jälkeenpäin on yllättävää huomata, kuinka varhain nettiin syntyivät sellaiset toimijat, jotka ovat nykyään verkkoliiketoiminnan jättiläisiä.

Yhdysvaltalainen Jeff Bezos alkoi myydä kirjoja verkon kautta autotallistaan Seattlessa jo vuonna 1994. Hän antoi kaupalleen nimeksi Amazon. It-työntekijä Pierre Omidyar käynnisti syksyllä 1995 omalla kotisivullaan The AuctionWeb -nimisen verkkohuutokaupan, joka sai nopeasti paljon käyttäjiä. Vuonna 1997 palvelun viralliseksi nimeksi tuli Ebay.

Heistä Bezos on nykyisin maailman rikkain mies yli sadan miljardin euron omaisuudellaan. Omidyar joutuu toistaiseksi tyytymään rikkaimpien listalla sijaan 43. Hänen omaisuutensa on noin kymmenen miljardin euron arvoinen.

Koska www:n ansiosta verkossa oli entistä helpompi välittää kuvia, nettiin levisi heti myös paljon eroottista materiaalia.

Jo vuonna 1995 Time-lehti raportoi, että 83,5 prosenttia silloisissa netin keskusteluryhmissä välitetystä kuvamateriaalista oli pornoa. Keskusteluryhmät toimivat alun perin www:n ulkopuolella omilla ohjelmillaan, mutta myöhemmin niihin pääsi myös verkkoselaimilla. Ryhmissä välitettiin sähköpostiviestin näköisiä viestejä, ja trollit eli provosoivia viestejä lähettävät nettihäiriköt tulivat tutuiksi jo varhain näiden ryhmien kautta.

Eräänlaiselta häiriköinniltä tuntuivat myös halutun verkkosivun päälle automaattisesti auenneet pop-up-ikkunat, jotka olivat yleensä mainoksia. Pieniä ruutuja saattoi räjähtää näytölle pahimillaan kymmenittäin.

Aiemmin lehtien ja videoiden voimalla pyörinyt pornoteollisuus digitalisoitui huimaa vauhtia. Kun Mosaic-selaimesta kehitettyyn Netscapeen tuli käyttöön korttimaksamisen mahdollistava salausjärjestelmä, pornosivustot ottivat sen käyttöön ensimmäisten joukossa.

Myös nykyisin yleinen palveluun kirjautuminen, jossa asiakas saa sähköpostiinsa aktivointilinkin, on alun perin Cybererotica-pornosivuston kehittämä.

Suomessa ensimmäiset www-sivut avattiin vuonna 1994 Tampereen teknisessä korkeakoulussa. Ensimmäinen kaupallinen ja korkeakoulujen ulkopuolinen verkkopalvelujen tarjoaja EUnet oli aloittanut Suomessa jo edellisenä vuonna.

EUnet oli alun perin ei-kaupallinen eurooppalainen tietoverkko, jota ylläpitivät Unix-käyttäjien yhdistykset. Unix on taas varhainen tietokoneiden käyttöjärjestelmä, josta kehitettiin myöhemmin muun muassa nykyisten Mac-tietokoneiden käyttöjärjestelmä.

Verkkoa haluttiin avata pian myös muille kuin tietotekniikan kehittäjille. Helsingin kaupunginkirjasto avasi vuonna 1994 Kaapelisolmu-palvelimen, ja vuonna 1995 verkkosivuja oli muun muassa Yleisradiolla, Iltalehdellä ja MTV3:lla. Helsingin Sanomien Verkkoliite aloitti vuonna 1996.

Yhtäkkiä internetistä oli tullut www:n keksimisen takia ilmiö, jossa kaikki halusivat olla mukana. Menevällä miehellä ja naisella piti olla nettiyhteys ja sähköposti.

Piti olla myös omat kotisivut, joissa esiteltiin sivun haltijan perustiedot harrastuksineen ja kiinnostuksen kohteineen. Linkkisivulla oli lista omien suosikkisivujen osoitteista. Monesti into omien kotisivujen päivittämiseen hiipui vähitellen. Muistoksi jäi vain keskeneräisistä sivuista kertova ilmoitus, joka vilkkui apaattisesti verkossa vuosikausia kenenkään näkemättä.

UNDER CONSTRUCTION
	1/80

Musiikkitoimittajana ja dj:nä toiminut tamperelainen Alex Nieminen perusti ensimmäisen internet-yrityksensä jo vuonna 1994. Hän juonsi vuosikymmenen puolivälissä MTV3:lla Verkossa-ohjelmaa, jossa esiteltiin internetin mahdollisuuksia tavalliselle käyttäjälle.

Perinteisissä medioissa välitettyyn internet-tietouteen liittyi haasteita. Sivujen pitkät url-osoitteet painettiin paperille ja luettiin radiossa tai tv:ssä ääneen huolellisesti. ”Hooteeteepee, kaksoispiste, kenoviiva, kenoviiva, veeveevee” –alkuinen mantra saattoi jatkua pitkään, ja pienikin virhe johti uteliaan verkonkäyttäjän heti harhaan.

Helsingin Sanomien Nyt-viikkoliitteessä oli säännöllisesti sivu, jossa kerrottiin, mitä mielenkiintoista internetistä löytyy. Vinkkien perässä oli pitkiä url-osoitteita, jotka piti huolellisesti naputtaa selaimeen.

Vuosituhannen vaihteessa jo 40 prosenttia suomalaisista käytti nettiä ja Suomi oli noussut maailman verkottuneimpien maiden listalla viidenneksi.

Ylen TV1 tarjosi Noutajat.net-ohjelmaa, jossa kilpailijat etsivät juontaja Mari Kakon johdolla hakukoneilla tehtävässä annettuja tietoja joltakin aihealueelta. Tehtävän lopuksi näytettiin, miten tehtävässä annettu tieto löytyy helpoiten. Kilpailijat saivat palkinnoksi tavallista puhelinmodeemia nopeamman isdn-liittymän.

Verkkopalveluiden ja koko world wide webin suosion kasvun takana olikin juuri tiedonsiirron nopeutuminen.

1990-luvulla kotikäyttäjät pääsivät verkkoon lankapuhelinlinjaan liitetyllä modeemilla, josta lähti kaksi johtoa: toinen tietokoneeseen, toinen seinässä olevaan puhelinpistokkeeseen.

Kun yhteys otettiin, modeemista kuului ensin näppäinpuhelimen numeroita vastaava nopea piipitysten sarja ja sen jälkeen hetki karheaa kohinaa, kunnes tie nettiin oli auki. Puhelinlinjaa ei voinut käyttää modeemiyhteyden aikana puheluihin.

Varhaisten modeemien nopeus riitti tekstisivujen latailuun, mutta kuvat piirtyivät ruudulle toivottoman hitaasti, pikselirivi kerrallaan. Välillä yhteys katkesi.

Nykyisten verkkosivujen lataaminen vanhoilla modeemeilla olisi painajaismaisen hidasta. Helsingin Sanomien hs.fi-etusivun lataaminen veisi 1990-luvun lopun tekniikkaa edustaneella 28 kilobitin modeemilla yli seitsemän minuuttia, ja reilun kolmen minuutin mittainen popkappale mp3-tiedostona olisi kuunneltavissa vasta yli 17 minuuttia kestäneen latauksen jälkeen.

Nopeimmat puhelinverkkomodeemit siirsivät tietoa parhaimmillaan 56 kilobitin sekuntivauhdilla. Nykyisin vaatimattomimpienkin liittymien tiedonsiirtonopeus on 50 megabittiä eli liki tuhat kertaa nopeampi.

Vuosituhannen taitteessa yleistyivät dsl-modeemit, jotka käyttivät puhelinlinjaa uudella digitaalitekniikalla ja moninkertaisella nopeudella vanhoihin modeemeihin verrattuna. Puhelimessakin saattoi puhua verkossa surffatessa.

Internetsivuilla jaetuista linkeistä pystyi myös imuroimaan eli lataamaan erilaisia tiedostoja, ennen kaikkea tietokoneohjelmia. Suurten tiedostojen imurointi kesti helposti kymmeniä minuutteja, tunnin tai pidempäänkin, ja käyttäjän oli syytä päivystää koneen ruudun ääressä katsomassa, miten imurointipalkki täyttyi.

Jos palkki jämähti pitkäksi aikaa paikoilleen, oli ilmeistä, että verkko oli ruuhkautunut ja imurointi piti aloittaa alusta.

Onneksi verkkoon pääsemiseen ei vaadittu välttämättä omaa nettiyhteyttä. Eri puolille maailmaa syntyi nettikahviloita, joissa asiakkaille tarjottiin kahvin ja virvokkeiden lisäksi pääsyä nettikoneelle. Pientä maksua vastaan sai olla verkossa vaikkapa puoli tuntia kerrallaan. Työpaikoillakin oli jo tavallista, että käytössä on ainakin yksi tietokone, jolla pääsee nettiin.

Www-maailmasta ja digitaalisesta tiedonkulusta oli tullut 2000-luvulle siirryttäessä niin suosittua ja muodikasta, että sitä saattoi myös kritisoida.

Vuonna 2000 Ismo Alanko teki kappaleen nimeltä E-mail.internet.seksi.seksi.seksi, jonka sanoitus koostui enimmäkseen kappaleen nimen ironisesta toistamisesta.

Vähänpä tiesi Ismo tuolloin, sillä siihen aikaan oli vielä utopistista ajatella, että koko silloinen world wide web ja sen lisäksi valtava määrä muuta materiaalia ja palveluita voisi olla koko ajan käytettävissä myös matkapuhelimessa.

Vuosituhannen kännyköillä saattoi puhua ja lähettää tekstiviestejä, ja niissä oli mustavalkoinen tai oikeastaan musta-vihreänharmaa näyttö. Nokian puhelimilla saattoi pelata matopeliä.

Esimakua antoi vuosituhannen vaihteessa esitelty wap-matkapuhelin. Elettiin Nokian lihavia vuosia, ja Suomessa wap-puhelin oli käytännössä yhtä kuin Nokian banaanimallinen 7110, jonka tavallista suurempaa näyttöä selattiin pyöritettävällä navigointirullalla.

Wap-teknologian avulla gsm-puhelimella pääsi käyttämään osaa netin tekstimuotoisesta sisällöstä.

Nopeamman 3g-verkon tultua käyttöön 2000-luvun puolivälissä matkapuhelimien näytöt kasvoivat, kun puhelimien verkkoselaimilla sai näkyviin myös kuvia. Wap siirtyi historiaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Apple esitteli ensimmäisen iPhone-mallinsa vuonna 2007 ja koko maailma hylkäsi näppäimillä varustetut puhelimensa ja siirtyi nykyisenlaisiin älypuhelimiin.

Yhdysvalloissa mobiililaite ohitti tietokoneen suosituimpana verkon käytön työkaluna alkuvuodesta 2014. Internetiin pääsi siis kännykällä, eikä sitä varten tarvinnut enää välttämättä tietokonetta ja sille lankayhteyttä. Se tarkoitti, että verkon käyttäjämäärä lisääntyi.

Eikä ainoastaan tiheään asuttujen maiden suurissa kaupungeissa, vaan myös seuduilla, joissa ei ollut vanhaa lankapuhelinverkkoa.

Kaikkein köyhimmissä Afrikan maissa netin käyttö on silti yhä harvojen etuoikeus. Esimerkiksi 21 miljoonan asukkaan Nigerissä vain 2,5 prosenttia väestöstä käyttää internetiä.

Älypuhelimet ja muut mobiililaitteet ovat kuitenkin vauhdittaneet internetin käytön kasvua valtavasti. Kun vuoden 1995 lopussa maailmassa oli 44 miljoonaa internetin käyttäjää, kymmenen vuotta myöhemmin heitä oli vähän yli miljardi ja vuonna 2015 lähes 3,4 miljardia.

Viidentoista viime vuoden aikana netin käyttöä on lisännyt ennen kaikkea sosiaalinen media.

Vuonna 2004 toimintansa aloittaneen Facebookin ja kaksi vuotta myöhemmin avautuneen Twitterin jälkeen verkkoon on tullut lukemattomia sosiaalisen median palveluita, joiden kautta ihmiset voivat olla yhteydessä joko itse määrittelemänsä ihmisjoukon kanssa tai halutessaan huudella asiansa koko maailmalle.

Some-kanavat ovat olleet erityisesti mobiilin internetin välineitä. Vielä vuonna 2000 moni olisi kummastellut, miksi kukaan haluaisi ottaa koko ajan itsestään kuvia ja esitellä niitä koko maailmalle.

Tai miksi ihminen ei enää haluaisi tai osaisi kertoa asioita sanoilla ja lauseilla, vaan ilmaisisi itseään lasten kuvakirjoista lainatuilla vaikeaselitteisillä symboleilla.

Nykyiseen nettimaailmaan tällaiset kysymykset eivät kuulu. Kuvat otetaan ja jaetaan välittömästi emojien kera, oli aika ja paikka mikä tahansa.

Vuonna 1989 www oli yksi tietotekniikan keksintö monien joukossa, eikä kukaan olisi voinut silloin käsittää, kuinka totaalisesti se muuttaa ihmisten elämää.

Nykyisin verkkoa on vaikea paeta jopa Suomen kaltaisessa maassa, joka on enimmäkseen asumaton. Ainoastaan Lapissa Sodankylän pohjoispuolella on laajempia erämaa-alueita, joissa ei ole toimivaa matkapuhelinverkkoa eikä näin ollen pääsyä internetiin.

Mobiililaitteet ovat vieneet verkon vähitellen pois pöydän äärestä tietokoneilta ja sylissä naputettavista läppäreistä. Kaupunkiliikenteen bussissa näkee päivittäin, kuinka verkkoa käytetään. Internet on muovannut ennen niin ryhdikkäästä ihmisestä kumarassa kyyhöttävän olennon, joka tuijottaa lasittunein silmin pientä ruutua ja naputtaa sitä molemmilla peukaloillaan.

Eivätkä netille riitä mobiililaitteetkaan. Jääkaapin voi kytkeä verkkoon, jotta kaupassa voi tarkistaa kännykän ja jääkaapin kameran avulla, onko kotona tarpeeksi jogurttia. Netin kautta jääkaapin oven näyttöön saa myös pyörimään tv-kanavan, etteivät jääkiekko-ottelun tilanteet jää näkemättä sillä aikaa kun tekee voileipää ja hakee lisää olutta.

Nettiin liitetyn kahvinkeittimen voi käynnistää kännykällä jo kotimatkalla (Kunhan on muistanut laittaa keittimeen etukäteen vettä ja kahvia).

Joskus hyvin kauan sitten ihminen tarvitsi ruokaa, vettä, lepoa ja suojaa kylmältä, kuumalta ja märältä. Nyt ihminen keksii itselleen jatkuvasti uusia tarpeita palveluille, joita ilmankin voisi elää, mutta tekniikka mahdollistaa niiden toteuttamisen. Jos se on mahdollista netissä, se pitää saada!