Kuntoilu saa ihmisen näyttämään paremmalta. Jos kuntoilee käyttämällä ruohonleikkuria tai pinoamalla pöllejä pihalla, voi kotikin kohentua. Mutta jos kotiin alkaa kertyä kuntolaitteita, tilanne on hankala.
Trendikkäiden treenivälineiden sovittaminen kodin sisustukseen ei aina ole helppo tehtävä. Jos taas laitteet piilottaa, niitä ei tule käytettyä.
Pitääkö sellaista edes ajatella? Minunhan se pitäisi tietää. Olen asunut kuntopiirissä.
Lapsuudenkodissani, kerrostaloasunnossa, pääsi kiertämään ympyrää huoneesta toiseen. Siihen sai helposti kuntopiirin. Uimaseuran porukkakin kävi meillä treenaamassa.
Makuuhuoneen oviaukossa oli leuanvetotanko. Siihen kiinnitettiin lauta, jolla tehtiin vatsa- ja selkälihastreenejä pää alaspäin, jalat nahkahihnan alla. Samalla tavalla kuin kuntosaleilla ennen.
Minä nukuin tuon laudan päällä. Se toimitti sängyn virkaa. Lauta napattiin patjan alta käyttöön, kun kuntoiltiin.
Isä oli tehnyt laudan itse. Päällinen oli kaunista, vaaleansinistä kerniä. Isä oli tehnyt myös soutulaitteen. Sen istuin oli samaa pastellisävyä kuin laudassa, rakenteissa oli vaaleaa puuta.
Veljen huoneessa oli kuntopiirin kruunu. Seinään kiinnitettävä Mini Gym -laite. Se oli 1970-luvulla ihan uutta. Sillä kilpauimaritkin pystyivät tekemään lajinmukaisia harjoitteita.
Laite oli punainen, mukana mustaa ja keltaista. Sopi veljen huoneeseen. Virtaviivainen, vähän ferrarimainen. Viiden kilon käsipainot olivat kokonaan rautaa, mustaa ja punaista.
Äiti ei osallistunut kuntopiiriin. Silloin perheenäidit eivät voimailleet. Työ oli raskasta jaloilla seisomista. Siihen olisi kuntoilu tehnyt hyvää. Mutta silloin ei haluttu ähkiä. Varottiin, ettei paplarikampaus painu kasaan.
Sitä paitsi naisten lihaksikkuus tuli muotiin vasta 1980-luvulla.
Äiti vain venytteli leuanvetotangossa. Oli myös hulavanne, 1970-luvun villitys, jolla treenattiin vatsa- ja selkälihaksia. Sillä isä ja äiti kotona kilpailivat, äiti yleensä voitti.
Äiti kävi myös joogassa, hän makasi pyyhkeitten päällä. Joillakin naisilla oli jo silloin pehmeitä joogamattoja. Mutta ei kadulla näkynyt ihmisiä jumppamattorullan kanssa niin kuin nyt.
Valokuvaaja Juhani Niirasen ottamat kuvat ovat kaikki tältä vuodelta. Minun silmissäni ne näyttävät kodikkailta. Se voi johtua nostalgiasta.
Niirasen kuvista näkee kyllä monen asian muuttuneen.
Nyt kaikilla on kotona kuntolaitteita. Joka laji on tuotteistettu. Venyttelykin. Pelkästään erilaisia kuntoiluun tarkoitettuja kuminauhoja on myynnissä valtava määrä.
Toki laitteita oli ennenkin. Postimyynnissä miehet, joilla oli isot viikset ja pulisongit, mainostivat metallisia jousisarjoja, joita venyttelemällä lihakset pullistelivat. Sitten tulivat television ostoskanavat ja netti.
Naisten liikunta kaupallistui Jane Fondan aerobicvideoiden myötä 1980-luvulla. Missisuosikki Anne Pohtamon jumppaa sai kasettina – ja vinyylilevynä: Aerojumppaa Annen kanssa. Tallessa on.
Nyt kaikenlaiset ohjeet löytyvät netistä.
Kotona kuntoilijan ei tarvitse lähteä mihinkään. Lähteminen on vaikeaa. Toisaalta porukka, harrastusaika tai kallis kuntosalikortti vetävät mukaan.
Kotona kuntoilu on halpaa ja helppoa. Voi katsoa lapsia ja telkkaria samalla. Mutta aloittaminen on kotonakin vaikeaa. Laite onneksi muistuttaa läsnäolollaan.
Usein kotona on myös joku, joka valittaa, että laite on ruma ja tiellä. Jos laitetta ei käytä, se joku uhkaa siirtää laitteen pois. Silloin on hypättävä äkkiä kuntopyörän päälle. Näin kotona kannustetaan.
Niirasen kuvista näkee, että yllättävän monella onkin kotona erikseen kuntoiluun varattu tila. Nykyään asutaan niin tilavasti. 1970-luvulla meillä oli vielä alivuokralainen yhdessä huoneessa. Nyt siellä voisi olla kuntosali.
Kuntoiluhuone ratkaisee sisustuspulmat. Muuten laitteet usein tökkivät silmään. Minäkin siirsin pojan ylioppilasjuhlia varten valtavan, vihreän, nystyräisen jumppapallon parvekkeelle. Kuntopyörä sai lähteä telkkarin edestä jo rippijuhlien alla, eikä se ole palannut.
Jäljellä ovat pilatespallot, tasapainolauta, kuminauhat, puntit sekä hyppynaru, jossa on laskuri – kaikki tungettuna pois silmistä.
Välineet voisi kyllä valita myös estetiikan mukaan. Niin kuin vanha ystäväni, rouva Katajanokalta, tekee.
Ystäväni jumppaa aina, kun katsoo televisiota. Telkkarin edessä on Kukkapuron musta Karuselli-tuoli ja iso punakirjava persialaismatto. Punamusta pilatesrulla on aseteltu siihen harkitusti pilkuksi.
Punainen jumppapallo on seinän vieressä koriste-elementti. Upeasta korista törröttää jumppamattoja kuin kukkia vaasista. Eräänlainen ikebana-asetelma!
Harkittu tyyli kertoo, ettei treenivälineitä tarvitse hävetä. Ne ovat osa elämäntapaa, jota kehtaa esitellä.
Treenaamisesta on tullut kaikkien sosiaaliluokkien tekemistä. Ja kaikkien ikäluokkien. Vanhatkin ihmiset treenaavat kotona voimalaitteilla. Se on usein terveysliikuntaa.
Maalta kotoisin oleva ikätoverini sanoo, ettei hänen äitinsä kuntoillut. Maalla vanhat ihmiset makoilivat, hän sanoo. He olivat tehneet työnsä ja heillä oli oikeus olla passattavana. Kunto sai rapistua.
Kaupunkilainen isäni osti vielä yli 80-vuotiaana kotiin stepperin. Äiti ei tykännyt, se vei niin paljon tilaa. Varsinkin, kun laite piti sijoittaa makuuhuoneen oven väliin.
Isällä oli aivohalvauksen jäljiltä huono tasapaino. Hän otti polkimille noustessa tukea ovenpielistä ja polkiessa leuanvetotangosta.
Isä kuoli tammikuussa. Äiti työnsi stepperin sängyn alle. Ei sitä roskiin heitetä. Palvelutalo on luvannut ottaa sen, kunhan joku sen sinne vie.
Äiti on nyt 89-vuotias. Leuanvetotanko on yhä oviaukossa, kuten aina. Joka aamu alkaa kotona jumpalla.
Niin kuin niin monella suomalaisella.
Tämä artikkeli on osa HS:n Kuvia Suomesta -sarjaa. Voit lukea sarjan aiempia osia verkossa osoitteessa hs.fi/kuviasuomesta.
Juhani Niiranen HS, kuvat
Anna-Stina Nykänen HS, teksti
Antti Saloniemi HS, verkkotaitto
JULKAISTU 30.6.2019, © Helsingin Sanomat
