oisteputket hohtavat kelmeää valoa parkkihallissa Itä-Pasilan uumenissa.

Sairaanhoitaja Minna Ursin ja sosionomi Jetta Laine valmistautuvat illan kierrokseen.

Pieneen ja valkoiseen Opel Corsaan on pakattu puhtaita huumeruiskuja, lämpimiä lapasia, koronamaskeja sekä hiv- ja C-hepatiittipikatestejä. Maassa retkottaa vielä kasa lahjoituksina saatuja makuupusseja, joita naiset nostelevat takakonttiin.

Kello lähestyy puoli neljää, ja edessä on päihdealalla toimivan A-klinikkasäätiön Katuklinikan iltavuoro. Sen työnkuva on etsiä, tavoittaa ja auttaa ihmisiä, jotka käyttävät huumeita pistämällä.

Klinikan asiakkaat ovat yhteiskunnan kaikkein syrjäytyneimpiä ihmisiä, joihin matalimmankaan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalvelut eivät aina ulotu. Monet ovat ongelmissa niin viranomaisten, lähipiirinsä kuin itsensäkin kanssa.

Harvalla on asunto, työtä ei juuri kellään. Taloudelliset ongelmat ovat arkipäivää.

Jos näitä ihmisiä halutaan auttaa, on mentävä sinne, missä he ovat. Kaduille, kujille, porttikonkeihin, puistoihin, yleisiin vessoihin ja matalan kynnyksen päivätoimintakeskuksiin.

Laine paiskaa takakontin kiinni. Työvuoro voi alkaa.

atuklinikan Opel kiitää pitkin Tuusulanväylää kohti illan ensimmäistä kohdetta, Malmin keskustaa. Sää on aurinkoinen, mutta vaaniva syksy jo uhkailee. Sadettakin on luvattu.

Ratissa istuu Ursin, etupenkillä Laine. Kahden naisen partioon ei kuulu muita, vaikka he tekevätkin laajasti yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Onko työ vaarallista?

”Kyllä tämä autoilu tässä on vaarallisinta”, Laine kuittaa pelkääjän paikalta. Naisia naurattaa.

Kaksikon puhetta kuunnellessa käy selväksi, että työparille on kehittynyt hyvä sosiaalinen silmä työnsä hoitoon. Heidän mukaansa joistakin tilanteista kannattaa pysyä kauempana kuin toisista.

Esimerkiksi tappeluihin tai kaupankäyntiin ei kannata mennä väliin. Rauhallisesti ihmisiä lähestyessä kaikki sujuu hyvin.

”Asiakkaiden käytös on pääsääntöisesti aina kiitollista ja kunnioittavaa meitä kohtaan”, Ursin kertoo.

Lisäksi Katuklinikka on Helsingin katujen päihteitä käyttäville ihmisille erittäin tärkeä apu.

Jo klinikan jakamat puhtaat käyttövälineet säästävät monelta ylimääräiseltä harmilta. Likaiset neulat levittävät tauteja ja aiheuttavat pistoinfektioita, jotka pahimmillaan voivat johtaa amputaatioihin. Klinikalta saa lisäksi apua esimerkiksi asunnonhakuun, viranomaisasioihin ja terveyshuoliin.

Katuklinikan kanssa voi myös jutella elämästä yleensä.

Klinikan asiakkaat ovat oppineet pitämään mutkattomista ja rennoista työntekijöistä. Joistakin asiakkaista on tullut tuttuja. Laine ja Ursin kertovat, että he ovat saaneet asiakkailta myös lempinimiä, kuten ”alamaailman pelastavat enkelit” ja ”Katuklinikan muijat”.

Kohtaamisia helpottaa sekin, ettei Katuklinikalle tarvitse kertoa omaa nimeä. Jokainen saa haluamansa nimimerkin.

Jätämme auton Malmin keskustan parkkihalliin. Täältä Katuklinikka tarkastaa yhden tietyn paikan.

Betonitalon kulmassa on ovi porraskäytävään.

”Nyt kannattaa katsoa vähän, mihin astuu”, Laine sanoo avatessaan oven.

Kehotus on osuva. Rappusilla makaa verinen huumeruisku ja pari muovisen shottilasin näköistä ”klikkikuppia”, joista huumausainetta annostellaan ruiskuun.

Kuivuvasta virtsalammikosta leviää läpitunkeva haju. Seinät ovat graffiteja täynnä. Yhdessä maalauksessa lukee ”roskat sitten tähän”. Siinä kohdassa oli ennen likaisten ruiskujen keräysastia.

Rappukäytävässä näkyy viitteitä siitä, miten tiukan otteen vakava huumeriippuvuus ihmisestä ottaa. Huumeriippuvaiselle muodostuu päihteistä koko elämän keskipiste. Riippuvuus saa pahimmillaan aikaan niin kovan himon, että käyttö jatkuu, vaikka käyttäjä ymmärtäisi sen aiheuttavan merkittäviä haittoja.

Laine ja Ursin kertovat, että täällä nukutaan öitäkin.

Tällä kertaa yhtään käyttäjää ei kuitenkaan näy. Eikä kohderyhmäläisiä ole Ala-Malmin torillakaan.

Jatkamme matkaa.

ää on tällästä etsiskelyä”, Laine kertoo ja vilkuilee ympäriinsä Kontulan ostoskeskuksen ihmisvilinässä. Kukaan ei vaikuta olevan kovin sekaisin.

Usein on niin, ettei Malmilta tai Kontulastakaan löydy iltaisin ketään. Niin käy tälläkin kertaa.

Varsinkin kuukauden loppua kohden päihteidenkäyttäjien määrä kaduilla vähenee, kun etuuksina saadut rahat hupenevat. On mahdotonta sanoa, missä esimerkiksi asunnottomat sattuvat silloin viettämään aikaansa.

Silti kahden hengen partio tavoittaa valtavan määrän Helsingin huumeidenkäyttäjiä joka viikko. Koronakevään ja -kesän aikana asiakaskontakteja on kirjattu 1 626. Kokonaisuudessaan eri nimimerkkejä on Katuklinikan rekisterissä tältä vuodelta jo 711.

Puhtaita huumeruiskuja klinikka on jakanut tänä vuonna yli 70 000. Likaisia käyttövälineitä taas on otettu vastaan hieman enemmän, noin 80 000.

Ne ovat isoja lukuja kahden hengen partiolle yhdessä kaupungissa.

pelin nokka kääntyy kohti kantakaupunkia. Sillä suunnalla on odotettavissa kierroksen ensimmäiset varmat asiakaskontaktit.

Autossa Jetta Laineen kännykkä soi. Tavanomainen asiakaspuhelu.

”Onks kaikki hyvin?”

”Onko asunto vielä?”

”Hyvä, hyvä.”

”Tullaaks me kahville joku päivä?”

Katuklinikan monivuotinen tuttu asiakas on saanut oman asunnon. Hän on alle kolmekymppinen nainen. Nyt klinikan tehtäviin kuuluu pitää häneen yhteyttä ja auttaa tarvittaessa.

Laine ja Ursin sanovat, että asunnottomuus on monelle asiakkaalle iso ongelma. Siihen yritetään löytää yhdessä ratkaisuja, jos asiakas niin tahtoo.

Asunnon saaminen on kriittinen hetki. Se voi olla askel parempaan, tai sitten voi käydä niin, että huumeporukat siirtyvät vaivalla saatuun asuntoon. Silloin yleensä koti lähtee taas alta.

”Näille ihmisille sanotaan joka päivä, että menkäähän siitä puistonpenkiltä tai metroasemalta jonnekin muualle. Mutta kun ei heillä ole mitään paikkaa, minne mennä”, Ursin kertoo.

Pitkälle edenneessä huumeriippuvuudessa käytöstä on kehittynyt tapa, jota ympäristön ärsykkeet vauhdittavat. Aivokuvantamistutkimuksissa on selvinnyt, että riippuvaisten aivojen tietyt osat reagoivat, kun heille näytetään kuvia riippuvuutta aiheuttavista asioista.

Jos ihmisen koko lähipiiri käyttää huumeita, riippuvuutta vahvistavia ärsykkeitä on tarjolla loputtomasti. Samalla tavalla esimerkiksi markettien aulojen peliautomaatit luovat ärsykkeitä peliriippuvaiselle.

Aleksis Kiven kadulta löytyy klinikan Opelille parkkipaikka.

Junatien bussipysäkillä istuu kaksi naista, nuorempi ja vanhempi. Laine ja Ursin kävelevät heidän luokseen.

Kauempana seisoskelee siististi pukeutunut mies, joka tarkkailee tapahtumia.

Vanhempi nainen ei oikein reagoi kysymyksiin. Nuorempi esittäytyy hennolla äänellä Liisaksi. Hän hytisee kylmästä.

”Onks teillä pipoja?” hän kysyy varovasti.

Pipoja ei ole, mutta lapaset ja makuupussi klinikalta liikenee. Liisalle tehdään myös hiv- ja C-hepatiittitesti.

Hi-virustilanne on toistaiseksi Helsingin huumepiireissä rauhallinen, mutta asiaa seurataan herkeämättä. C-hepatiitti on yleisempi, ja sitä Katuklinikan mielestä pitäisi hoitaa huumepiireissä aktiivisemmin.

Taudit leviävät helposti likaisten neulojen kautta. Nyt Liisa saa puhtaat käyttövälineet.

Myöskään koronavirus ei ole tiettävästi levinnyt merkittävästi katujen päihdepiireissä, mutta sitäkin tilannetta seurataan.

Liisa kertoo käyttävänsä päivittäin Subutexia ja välillä myös amfetamiinia. Hän on 26-vuotias.

Liisa kertoo, että kun hän oli pieni, hänen äitinsä oli aina päihtynyt. Pian Liisa otettiin huostaan. Koulussa hän päätyi erityisryhmään jo neljännellä luokalla. Liisan mukaan syrjäytyminen on siitä asti vain syventynyt.

Huumekoukussa Liisa on ollut jo jonkin aikaa. Aluksi Subutex-kokeilu toi hyvän olon, mutta se vaihe oli pikaisesti ohi. Nyt aine ei tunnu enää miltään. Hän on pyrkinyt siitä eroon monta kertaa, mutta ”aina joku tarjoaa, vaikka ilmaiseksikin”.

”Tää on niin rankkaa... Toivon, että tää loppuis joku päivä”, hän sanoo.

Liisa on juuri vapautunut tutkintavankeudesta. Häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Hän sanoo olevansa syytön mutta myöntää muutamien asioiden menneen pieleen.

Liisaa itkettää.

uomen käytetyin huumausaine on kannabis. Klinikan kierroksella käy kuitenkin selväksi, että eniten ongelmia aiheuttavat Subutex ja amfetamiini.

Suomen eniten väärin käytetty opioidi on buprenorfiini, joka on Subutexin vaikuttava aine. Kaikkialla muualla Euroopassa Viroa lukuun ottamatta opioidien kärkisijaa pitää heroiini.

Subutex on alun perin tarkoitettu opioidiriippuvaisten korvaushoidoissa käytettäväksi lääkkeeksi. Päihdekäytössä Subutex-tabletteja yleensä murskataan ja käytetään suonensisäisesti, mihin ainetta ei ole tarkoitettu.

Korvaushoitoon tarkoitettua Subutexia salakuljetetaan Suomeen pääosin Ranskasta. Buprenorfiini aiheuttaa Suomessa eniten huumemyrkytyskuolemia.

Suomessa huumeiden suonensisäinen käyttö on ylipäänsä yleistä verrattuna muihin maihin.

Subutex toimii leimallisesti juuri niin kuin Liisa kuvaili. Aluksi se saa käyttäjän rakastumaan aineen luomaan rentouttavaan tunteeseen, mutta pian sen vaikutus hälvenee. Pitkään käytettäessä Subutexin sanotaan kuihduttavan tunteita ja muuttavan persoonaa.

Tänä vuonna Subutexin saatavuus on heikentynyt Suomessa koronarajoitusten ja suurten takavarikkojen takia. Hinnat ovat nousseet.

Bussipysäkille rientää juoksuaskelin toinen nuori nainen. Hän on 22-vuotias Emilia.

Emilia huomaa itkuisen Liisan. He halaavat.

Myös Emilia on Subutex-koukussa. Hänetkin otettiin lapsena huostaan.

Emilia kertoo, että hänen sijaisperheensä isä totesi hänelle jo varhain, ettei hänestä tule muuta kuin narkkari. Samanlainen kun äidistään.

Sanat porautuivat syvälle nuoren tytön mieleen.

Emilian ensimmäinen huumekokeilu tapahtui 14-vuotiaana erään koulupäivän jälkeen. Ekstaasista kokeilut etenivät Subutexiin. Draaman kaari on ollut tyypillinen: ensin aineiden kanssa oli ”kuherruskuukausi”, mutta sitten kaikesta tuli vain loputonta lääkintää.

”Ei täs oo mitään järkee, ihan turhaa”, Emilia sanoo.

Subutexin lisäksi hän käyttää amfetamiinia eli piriä. Sen hän kuvailee sentään vaikuttavan siten, että hetken ”kaikki näyttää ihanalta”.

Kun klinikka siirtyy bussipysäkiltä eteenpäin, sivummalta seurannut siististi pukeutunut mies hiippailee pysäkille vanhemman naisen viereen, istuutuu ja alkaa jutella.

Näyttää siltä, että hän yrittää ostaa seksiä mutta tulee torjutuksi.

uumeriippuvuus on monimutkainen aivokemiallinen kierre, joka kietoo käyttäjät päivä päivältä tiukemmin otteeseensa.

Tyypillisesti päihteidenkäytön alkuvaiheeseen voi kuulua voimakas, jopa jumalainen mielihyvän tunne. Kokemus on kuitenkin yksilöllinen.

Ensimmäisten kertojen hyvä tunne johtuu siitä, että mielihyvää säätelevät hermoradat aktivoituvat käyttäjän aivoissa ja vapauttavat dopamiinia sekä muita välittäjäaineita. Palkitseva tunne saa kokeilemaan ainetta uudelleen ja uudelleen.

Syy riippuvuuden kehittymiseen on todennäköisesti evoluutiossa. Dopamiini ja muut välittäjäaineet ovat eräällä tavalla olleet lajimme elinehto: ne motivoivat ihmisiä esimerkiksi lisääntymään ja syömään.

Matka jatkuu.

Katuklinikan naiset kertovat autossa, että Helsingissä riippuvuuteen sairastuneille on tarjolla apua pieniin ja suuriin kysymyksiin, aina nopeasta ensiavusta katkaisuhoitoon hakeutumiseen saakka.

Vaikeus on ihmisten sitouttamisessa ja tavoittamisessa. Huumeidenkäyttöön liittyy perinteisesti häpeää, pelkoa ja elämänhallinnan puutetta.

Myös poliisi pyrkii nykyisin ohjaamaan päihdeongelmaisia avun piiriin. Huumeriippuvaiset kuitenkin karttavat poliisia viimeiseen asti, sillä käyttörikoksista seuraa Suomessa lain mukaan rangaistuksia.

Laineen ja Ursinin näkemys on, ettei nykyinen huumausainelainsäädäntö toimi vakavasti päihderiippuvaisten ihmisten kohdalla. Rangaistuksen pelko ei saa riippuvaisia lopettamaan. Sen sijaan se aiheuttaa lisää ongelmia ja vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. Se taas syventää kokonaisongelmaa.

”Kyllä siinä on jo aika paljon tapahtunut ennen kuin joku tuolla piikittää itseään. Eivät ne rangaistukset enää auta”, Ursin sanoo.

Samaa viestiä ovat toistaneet muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja A-klinikkasäätiö.

Vasta-argumenttien mukaan huumeiden käytön dekriminalisointi lisäisi ongelmakäyttöä.

Seuraavana Katuklinikan reitillä on paikka, joka on saanut kutsumanimensäkin päihdemaailmasta. Saavumme Sörnäisten kainaloon Vaasanpuistikkoon eli tuttavallisemmin Piritorille.

Nimensä aukio on saanut amfetamiinilta, joka on Suomen suosituin pistohuume. Helsinki on jälleen noussut väkilukuun suhteutettuna amfetamiinin käytössä Suomen pääkaupungiksi. Se selviää THL:n uusimmasta jätevesitutkimuksesta.

Amfetamiinia esiintyy tavallisimmin jauheena. Sitä käytetään suun kautta, nuuskaamalla tai suonensisäisesti pistämällä. Se vaikuttaa elimistöön kiihdyttävästi.

Amfetamiini tekee käyttäjästä energisen, valppaan ja itsevarman. Se syrjäyttää näläntunteen ja saa valvomaan öitä. Vaikutus kestää noin neljästä kuuteen tuntia.

Aineen riskejä ovat esimerkiksi rytmihäiriöt, kallonsisäiset verenvuodot, pelkotilat ja harhaisuus.

Laskeudumme Piritorin metroaseman liukuportaita. Heti niiden alapäässä näkyy sekalainen sakki päihteidenkäyttäjiä.

Kauankaan ei ehditä jutella, kun vartijat patistavat koko konkkaronkan ulos. Joukkio tottelee, mutta sekään ei riitä. Yläpään ovillekaan ei saa jäädä. Lopulta sopiva paikka löytyy parikymmentä metriä sivummalta, keskeltä Piritoria.

Vaasanpuistikon kiveys alkaa kastua illan ensimmäisistä pisaroista.

iritorilla piisaa Katuklinikalle hommia. Moni kertoo huolistaan. Käyttövälineitä ja lapasia jaetaan tarvitseville. Yhden kanssa selvitetään vuokra-asunnosta häätöön liittyviä asioita.

Eräs kuhinaa etäältä seuraava on keski-ikäinen Miksu. Hänellä on kaksi lasta, joita hän ei juurikaan tapaa. Hän erosi vaimostaan 11 vuotta sitten.

”Mulla on vakava päihdeongelma”, Miksu tiivistää kuulumisensa.

Lapsuuttaan hän kuvaa mahtavaksi, mutta kaveripiiriään ei niinkään. 13-vuotiaana alkoi kannabiksen polttelu. Isä oli alkoholisti, joka Miksun mukaan tappoi kaksi ihmistä ja oli vankilakierteessä.

”Faija oli kusipää, joka joi kirkkaita. Niihin mä en koske, koska sitten mäkin saatan kilahtaa.”

Miksun päihteitä ovat miedommat alkoholijuomat, Subutex ja amfetamiini. Jälkimmäinen saa kuulemma hänen päänsä niin sekaisin, että siitäkin hän yrittää pysyä erossa.

Miksu sanoo, että hänellä menee erittäin huonosti. Asuntoa ei ole, eikä motivaatio riitä enää mihinkään. Kuolemanpelkokin on kadonnut.

”Välil mä kelaan, että pitäs hypätä junan alle. Mä en kuitenkaan tee niin, koska sille kuskille tulis elinikäiset traumat. En halua kenellekään pahaa.”

Joukossa pyörii myös nuorehko nainen, jolla tuntuu koko ajan olevan kiire jonnekin. Hän on 25-vuotias Katri, joka sanoo käyttävänsä niin ikään Subutexia ja amfetamiinia.

”Sen haluan sanoa, että tää Katuklinikka tekee helvetin hyvää duunia”, hän toteaa ja laittaa puhtaiden käyttövälineiden pussin taskuunsa.

Katri kertoo, että hän opiskeli peruskoulun jälkeen ammattiopistossa Itä-Suomessa pienellä paikkakunnalla mutta ajautui rehtorin kanssa kahnauksiin. Rehtori syytti häntä huumeidenkäytöstä, vaikka Katrin mukaan vain hänen kaverinsa käyttivät.

Lopulta hänelle lyötiin käteen erottamispäätös. Syy: koulumotivaation lasku.

”Aika kova päätös mun mielestä tommosen syyn takia.”

Erottamisen jälkeen maalaistyttö muutti Helsinkiin. Hän oli 17. Huumeidenkäyttö alkoi, kun uudesta kaupungista löytynyt kaveri tarjosi ”nokat” eli amfetamiinia nenään nuuskaamalla. Myöhemmin hän uskaltautui myös piikittämään.

Katri aikoo kuitenkin lopettaa vielä tänä vuonna. Se on vaikeaa, koska Katrin poikaystävä ja koko lähipiiri käyttävät aineita. Silti Katri on varma, että tämä on viimeinen vuosi.

”Juhlat on nyt juhlittu”, hän sanoo, kunnes häipyy parin kaverinsa kanssa.

Apua tarvitsevia riittäisi tunneiksi, mutta aikaa yhteen paikkaan on rajallisesti. Katuklinikan on jatkettava matkaa.

arva, jos kukaan, jää ensimmäisestä kerrasta huumekoukkuun. Vakavan riippuvuuden kehittyminen vaatii tutkimusten mukaan toistoja.

Usein hyvät ensimmäiset kokemukset saavat kokeilemaan uudelleen. Huumeiden käyttökertojen lisääntyessä toleranssi kasvaa ja himo kehittyy. Sama määrä ainetta ei enää tyydytä aivoja samalla tavalla kuin aiemmilla kerroilla.

Himo huumeisiin kuitenkin säilyy, vaikka aivot eivät saisikaan enää samanlaista palkintoa kuin ensimmäisillä käyttökerroilla. Näin kerta-annokset kasvavat ja riippuvuuden kierre kiihtyy.

Käytön lisääntyessä aivojen mielihyvämekanismit alkavat lamaantua. Huumeet nousevat elämisen keskiöön. Tällöin käytöstä tulee itselääkintää ahdistusta ja vieroitusoireita vastaan eikä mielihyvä olekaan enää käytön päämäärä.

Addiktiota ei synny kaikille. Riippuvuuden kehittymiseen vaikuttavat esimerkiksi geenit ja kasvuympäristö. Isot määrät kovia huumeita vahingoittavat kuitenkin kaikkia käyttäjiä.

Erityisen suuri riippuvuuden riski on niillä, jotka hakevat aineilla ulospääsyä elämän kurjuudesta. Siksi esimerkiksi rikkinäisen lapsuuden ja nuoruuden kokemukset voivat vaikuttaa huumeongelmien syntymiseen.