Kristian Mäki-Jussila on Suomen paras vapaasukeltaja. Hän on sukeltanut 75 metrin syvyyteen ilman happilaitteita. Pituussukelluksessa hänen Suomen ennätyksensä on 184 metriä. Henkeä hän on pidättänyt seitsemän minuuttia.
Hetkessä eläminen, hyväksyminen, irti päästäminen.
Moni hakee elämäänsä merkitystä, tasapainoa ja mielenrauhaa, mutta harva osaa etsiä sitä kymmenien metrien syvyydestä vedenpinnan alta.
Se on kuitenkin paikka, joka mullisti Kristian Mäki-Jussilan elämän.
Mäki-Jussila on vapaasukeltaja. Se tarkoittaa sukeltamista ilman hengityslaitteita.
”Tästä ajatellaan, että on hurjapäiden hommaa, mutta ei tämä ole. Varsinkin syvyyssukellus on todella seesteinen, unenomainen ja rauhallinen kokemus”, Mäki-Jussila, 37, toteaa.
Unenomaisuus ja seesteisyys eivät kuitenkaan odota heti pinnan alla, vaan alussa sukeltaja joutuu tekemään töitä päästäkseen positiivisen nosteen alapuolelle.
Sukeltaja etenee noin metrin sekunnissa, ja palkinto odottaa 20 sekunnin päässä. Vapaapudotusvaihe alkaa, kun vedenpaine on kasvanut noin kolminkertaiseksi ilmakehän paineeseen verrattuna.
Keuhkot puolestaan ovat painuneet noin kolmannekseen normaalista koostaan.
”Se on kriittinen vaihe, jossa on oltava tosi rento ja keskityttävä paineentasaukseen. Muuten ei pääse alas, koska korvat eivät vain anna mennä.”
Vapaasukeltajat tasaavat painetta niin sanotulla suuntäyttötekniikalla ja Frenzelin menetelmällä, jotka vaativat perusteellista harjoittelua.
Suu täytetään ilmalla 20–30 metrin syvyydessä, ja sitten suljetaan kurkunkansi.
”Kielellä käytännössä työnnät ilmaa kitalakea kohti männän tavoin. Kitapurjeen pitää olla sellaisessa asennossa, ettei se tuki nenään ja korviin meneviä käytäviä. Sitten työnnät kielellä ilmaa korviin, ja paine tasaantuu”, Mäki-Jussila kertoo.
Alipaine kasvaa koko ajan, joten kurkunkannen aukeaminen tarkoittaa suussa olevan ilman imeytymistä takaisin keuhkoihin. Silloin sukellus pitää keskeyttää, koska painetta ei enää pysty tasaamaan.
Jos paine ei pääse tasoittumaan ilman täyttämissä onteloissa, seurauksena on painevamma. Kyseessä on ali- tai ylipainevamma riippuen siitä, ollaanko menossa alaspäin vai tulossa pintaa kohti.
”Joko hyväksyt tilanteen ja mukaudut paineen kasvuun, tai tärykalvot puhkeavat. Kun mukaudut, jatkat rennosti harmonisessa tilassa vapaapudotukseen. Sitten vain olet ja odotat, että syvyys imee alaspäin. Se on todella mahtava fiilis.”
”Vapaapudotus on syy harrastaa syvyyssukellusta. Pitää elää sataprosenttisesti hetkessä. Jos keskittyminen herpaantuu, ilma karkaa suusta keuhkoihin, etkä saa enää korviin ilmaa ja pysty tasaamaan painetta, joudut uimaan ylös.”
Tämän jutun kuvauksissa Kristian Mäki-Jussila sukelsi 45 metrin syvyyteen, mutta parhaimmillaan hän on käynyt 75 metrissä. Paine on siellä noin 8,5-kertainen verrattuna ilmakehän paineeseen.
”Tuntuu hellältä rutistukselta”, Mäki-Jussila sanoo ja nauraa.
Sukeltaminen 75 metriin vie noin 75 sekuntia, ja kääntöpaikalta alkaa sukelluksen pisin työvaihe. Sukeltaja joutuu potkimaan noin 40 metriä tosissaan päästäkseen kohti pintaa.
Keuhkojen tilavuus on supistunut merkittävästi lähtötilanteesta. Ilman tilalle on kuitenkin virrannut muutama litra verta, mikä estää osaltaan rintakehää painumasta kasaan. Puku on myös puristunut tiukaksi, eikä mitään nostetta ole tarjolla.
”Suomessa syvällä on yleensä ihan pilkkopimeää. On mahtava fiilis, kun jossain vaiheessa alkaa näkyä päivänvaloa.”
Turvasukeltaja tulee vastaan 10–30 metriin ja seuraa vapaasukeltajan pinnalle asti. Mäki-Jussila sanoo turvajärjestelmän olevan hyvin varma.
”Syvällä paineen kasvaessa hapen osapaine kasvaa, eli happi imeytyy huomattavasti paremmin keuhkoista verenkiertoon. Käytännössä happea on aina hyvin tarjolla syvällä.”
Tajunnan menettämisen riski on suurin 20 viimeisen metrin aikana. Paine pienenee, ja happea on vähemmän tarjolla. Tämä riski poistetaan turvasukeltajan avulla.
Ennen pintaan tulemista on tärkeää puhaltaa ylimääräistä ilmaa ulos, jottei altisteta keuhkoja ylilaajenemisriskille. Sukellusrefleksi laukaisee verisuonten supistumisen eli vasokonstriktion.
Keho keskittää verenkierron sydän–keuhkot–aivot-akselille, eli sinne missä verta tarvitaan eloonjäämisen kannalta eniten. Keuhkoihin menee paljon verta, eikä siellä ole niin paljon tilaa ilmalle, joka laajenee pintaa kohti noustessa.
Kahden ja puolen minuutin suorituksen jälkeen sukeltaja pääsee pinnalle ja voi taas hengittää.
”Otetaan maski pois ja näytetään turvasukeltajalle ok-merkki. Siitä tietää, että motoriikka toimii. Sitten sanotaan vielä ’I’m ok’. Kun pystyy puhumaan, saadaan varmistus, että sukeltaja on kunnossa.”
Aina kaikki ei suju ongelmitta. Kymmenien metrin syvyydessä kohdatut vaikeudet ovat aina hengenvaarallisia. Kilpailuissa onnettomuuksia tapahtuu tarkkojen turvamääräysten ansioista varsin harvoin, mutta muuten vapaasukellusturmia raportoidaan vuosittain.
”Valmistautumisessa mennyt jotain katastrofaalisesti pieleen, tai sitten pohjalla on tapahtunut jotain.”
”Jos esimerkiksi tärykalvo puhkeaa pohjalla ja kylmä vesi pääsee korvaan, tasapainoaisti menee hetkeksi sekaisin. On tapauksia, jossa tärykalvo on puhjennut, ja sukeltaja on lähtenyt uimaan vaakatasossa. On vetänyt köyttä ja pohjapainoa puoli minuuttia, ja kun vesi korvassa on lämmennyt ja tasapainoaisti alkanut toimia, ei ole enää ehtinyt pintaan.”
Mäki-Jussilla muistuttaa yksinkertaisesta tavasta ehkäistä vakavat vaaratilanteet. Se pätee niin kokeneilla sukeltajilla kuin vasta-alkajilla.
”Älä koskaan sukella yksin.”
Vapaasukellus jaetaan kolmeen osa-alueeseen, ja niistä vain syvyyssukellus on avovesilaji. Pituussukellus ja staattinen hengenpidätys tehdään aina uimahallissa. Tätä juttua varten Mäki-Jussila esitteli poikkeuksellisesti myös pituussukellusta ja hengenpidätystä Kerimäen avolouhoksella.
Lajit eroavat merkittävästi toisistaan, vaikka hengityksen pidättäminen kaikkia yhdistääkin.
Pituussukellus on syvyyssukellukseen verrattuna varsin erilainen laji. Vapaapudotuksen huumaa ei ole, ja paineenvaihtelun tuomien haasteiden sijaan pitää keskittyä oman olon tarkkailuun. Muuten suoritus päättyy tajuttomuuteen, kuten Mäki-Jussilallekin on käynyt.
”Teen venyttelyt ja yritän päästä sukellusmoodiin. Yritän visualisoida sukellusta, mikä on molemmissa lajeissa tärkeää. Sitten vain menen radalle, täytän keuhkot ja aloitan sukelluksen.”
Keuhkojen täyttäminen kuulostaa yksinkertaiselta, mutta vaatii harjoittelua. Mäki-Jussila käyttää niin sanottua ”pakkaamista” saadakseen optimaalisen määrän ilmaa keuhkoihin. Hän käyttää samaa tekniikkaa myös syvyyssukelluksessa ja staattisessa hengenpidättämisessä.
”Pakkaamisessa ylipaineistetaan keuhkoja. Ihminen saa tietyn määrän ilmaa vetämällä kerran syvään henkeä. Sen jälkeen aloitetaan pakkaus.”
”Imaistaan suu täyteen ilmaa, suljetaan huulet ja painetaan ilma poskilla keuhkoihin. Sitten suljetaan kurkku ja toistetaan.”
Pakkaaminen on hieman kiisteltyä, koska siihen liittyy keuhkojen ylilaajenemisriski. Hyödyllisyyden voi myös kyseenalaistaa, sillä pakkaamiseen menee aikaa. Mäki-Jussilan kokemuksen mukaan suurin osa huippusukeltajista kuitenkin pakkaa.
Pakkaamista ei pidä sekoittaa hyperventilaatioon eli ylihengittämiseen. Hyperventiloimalla hiilidioksidin määrä kehossa vähenee, mikä on pitkän sukellussuorituksen kannalta vaarallista.
Voimakkaan hengittämisen tarpeen saa nimittäin aikaan hiilidioksidin määrän lisääntyminen. Hapen puutteen aiheuttama vaikutus on huomattavasti vähäisempi.
Pahimmassa tapauksessa happi loppuu keuhkoista ennen kuin hiilidioksidin määrän kasvu ehtii viestiä hengittämisen tarpeesta.
Mäki-Jussila tekee 20 pakkausliikettä noin puolessa minuutissa ja lähtee liikkeelle.
Pituussukelluksessa on tärkeää pysyä vaivattomasti sukellussyvyydessä. Siksi sukeltajalla on yleensä kaulapaino selässä tasapainottamassa keuhkojen kelluttavaa voimaa.
Mäki-Jussila etenee rauhallisin uintiliikkein, ja ensimmäiset 25 metriä taittuvat helposti.
”Yritän rentoutua, saavuttaa flow’n ja vaipua unenomaiseen tilaan.”
Ihminen hengittää normaalisti noin 4–5 sekunnin välein, ja veden alla ensimmäinen hengittämisen tarve tulee 25–50 metrissä. Se tuntuu alkuun nielemisen tarpeena ja vähän tiukkana olona. Pallea alkaa nykiä ja tehdä hengitysliikettä.
Nykiminen kertoo siitä, että hiilidioksidin määrä on kasvanut ja elimistö haluaisi siitä eroon.
”Keho sanoo ’hengitä, hengitä’. Olen kuitenkin ajatellut niin, että mitä aikaisemmin hengittämisen tarve tulee, sitä aikaisemmin sukellusrefleksi ja hapen säästötoimenpiteet astuvat kehiin.”
Alkaa tiukempi keskittyminen suoritukseen. Rentous täytyy kuitenkin pystyä säilyttämään, jotta happea säästyisi.
Mäki-Jussilan ennätys pituussukelluksessa ilman räpylöitä on 184 metriä. Matkaa on siis vielä runsaasti jäljellä. Pahin tunne tulee jo ennen puoltaväliä.
”Sen jälkeen helpottaa, mutta todella vähän. Jossain vaiheessa aistit hieman turtuvat, kun happea on vähemmän. En ajattele sukellettavaa matkaa, yritän vain keskittyä siihen, onko minulla kaikki hyvin. Onko happea riittävästi?”
Hengenpidätyksen kestoon vaikuttavat muun muassa kehon kaasuvarastot keuhkoissa, veressä ja kudoksissa sekä kyky sietää matalia happi- ja korkeita hiilidioksidipitoisuuksia.
Hengitystarpeeseen vaikuttavat hiilidioksidipitoisuuden nousu, veren happamoituminen ja happipitoisuuden lasku. Lihastyöskentely tuottaa maitohappoja ja muuttaa verta happamaksi lyhentäen näin hengenpidätyksen kestoa.
”Jos kaikki on hyvin, teen yhden uintiliikkeen ja mietin uudestaan. Etsin merkkejä tajunnanmenetyksestä. Putkinäkö, lämmön tunne, alkaako sukellus tuntua helpolta. Kun tuntuu siltä, että pystyy mihin vaan, on todella lähellä tajunnan menetystä.”
”Yritän olla hetkessä ja mennä niin kauan, kunnes merkkejä tulee. Keskityn sataprosenttisesti siihen, että löydän merkit. Kun merkit tulevat, lopetan sukelluksen.”
Aina merkkejä ei huomaa ajoissa.
Mäki-Jussila kertoo menettäneensä tajuntansa ”liian monta kertaa”, ja lähes aina kilpailutilanteessa. Syynä on kilpailun aiheuttama jännitys, joka vie rentouden ja tuo adrenaliinia, joka tehostaa verenkiertoa ja lisää siten hapenkulutusta.
Usein sukeltaja haluaa ajatella, että pystyy kilpailussa samaan suoritukseen kuin harjoituksissa. Se saa jatkamaan pidemmälle kuin pitäisi.
Tajunnan menettäminen ei kuitenkaan ole jättänyt Mäki-Jussilaan pelkoja.
”Se ei ole millään tavalla traumaattista tai inhottavaa. Sitä voisi kuvata nukahtamiseksi, ja sitten herää siihen, että turvasukeltajat puhuvat ja läpsivät poskille. Olo on vähän hämmentynyt. Lähimuisti menee yleensä, eikä ihan viimeisiä metrejä muista.”
180 metrin sukeltamiseen menee aikaa noin kolme minuuttia. Se kuulostaa todella pitkältä ajalta pidättää hengitystä.
”Sitten vain olet ja odotat, että syvyys imee alaspäin. Se on todella mahtava fiilis.”
Sukeltajilla on kuitenkin vielä yksi kilpailulaji. Siinä pyritään pidättämään hengitystä veden alla mahdollisimman pitkään.
Staattisessa hengenpidätyksessä kolme minuuttia on vasta hyvän suorituksen puoliväli.
Mäki-Jussila kertoo pidättäneensä hengitystä peräti seitsemän minuuttia lajissa, jonka vaatimukset keskittyvät erityisesti henkiselle puolelle.
Tehtävä kuulostaa yksinkertaiselta: kellu kasvot vedessä mahdollisimman pitkään.
”Mielen hallinnan kannalta se on kuitenkin ehkä vaikein laji.”
Syvyys- ja pituussukelluksessa mietittävänä on monta sukeltamiseen liittyvää asiaa, joilla saa harhautettua omaa huomiota pois hengittämisestä.
Staattisessa hengenpidätyksessä ei ole mitään.
”Olet sataprosenttisesti siinä tuntemustesi ja ajatustesi kanssa.”
”Monesti vapaasukeltajan suusta kuulee, että ’olisin voinut olla pidempäänkin’. Ei syyn tarvitse olla, että happi loppui, vaan joku lakipiste on saavutettu jossain.”
Valmistautuminen noudattelee samoja linjoja kuin sukellussuorituksissakin.
”Staattisessa hengenpidätyksessä voidaan hengittää hieman enemmän kuin syvyys- tai pituussukelluksessa, jotta hiilidioksidin taso olisi hieman alhaisempi alussa ja hengittämisen tarve ei tulisi niin aikaisin. Pieniä juttuja, joita pitää kokeilla ja oppia.”
Hengittämisen tarve tulee kuitenkin aina. Sen jälkeen kyse on pitkälti mielenhallinnasta ja omien rajojen tiedostamisesta.
Kristian Mäki-Jussila kertoo kelluvansa yleensä noin puolet suorituksesta silmät suljettuina tavoitellen unenomaista tilaa.
”Kun alkaa tuntua tukalammalta, avaan silmät, jotta on helpompi keskittyä etsimään merkkejä lopettamisesta. Etsin merkkejä tajunnan heikkenemisestä ja yritän lopettaa oikeaan hetkeen.”
Staattisen hengenpidättämisen ennätystilastoista löytyy varsin hurjia lukuja. Yli 24 minuutin maailmanennätys on kuitenkin tehty hengittämällä ennen suoritusta sataprosenttista happea. Maan pinnalla ilmassa happea on 21 prosenttia.
Myös Mäki-Jussila on kokeillut hengityksen pidättämistä sataprosenttisen hapen avulla.
”Se oli todella hauska kokeilu, ja olen pidättänyt hengitystä sillä tavalla 13 minuuttia. En kuitenkaan harjoittele sitä. Happea käytetään lähinnä palautumiseen ja ensiapuna.”
”Olet sataprosenttisesti siinä tuntemustesi ja ajatustesi kanssa.”
Mäki-Jussilalla on hallussaan Suomen ennätykset pituussukelluksessa ilman räpylöitä (184 metriä) ja kahdella räpylällä, eli stereoräpylöillä (181 metriä). Tunnetuin hän on kuitenkin todella hurjalta kuulostavasta tempusta.
Mäki-Jussila sukelsi maaliskuussa Kuortaneella jään alla 101 metriä ilman märkäpukua. Tulos on epävirallinen maailmanennätys, sillä virallisia valvojia ei ollut paikalla. Virallinen maailmanennätys on ”vain” 76 metriä.
Vaikka jään alla sukeltaminen kuulostaa hullulta, oli ennätysyrityksessä turvallisuus varmistettu muun muassa neljän turvasukeltajan avulla. Itse suorituksessa kylmyys aiheutti keholle ja etenkin sydämelle ristiriitaisen tilanteen.
”Kylmäshokki nostaa alkuun sykkeen ja hengitys nopeutuu. Kun pidättää hengitystä, syke laskee.”
”Kylmä tehostaa sukellusrefleksiä, syke laskee voimakkaasti ja verisuonet supistuvat. Keuhkoihin virtaa enemmän verta. Se tekee happimielessä sukeltamisesta helpompaa. Yleensä pitkissä sukelluksissa on siniset huulet, koska on vähän happea elimistössä, tuossa ei.”
Jään alla sukeltaminen eroaa merkittävästi normaalista pituussukelluksesta, sillä suorituksen voi keskeyttää vain avantojen kohdalla.
”Jään alla sukellus on mielenhallintaa. Vaikeinta on rauhoittuminen, rentoutuminen ja sukellukselle antautuminen, ettei ala panikoida.”
Riittikö 101 metriä ja epävirallinen maailmanennätys?
”Se riitti sille päivälle, mutta aika nopeasti aloin miettiä, mitä voisi parantaa ja miten paljon pidemmälle voisi päästä.”
”Minulla on vain yksi asia mielessä: haluan olla parempi sukeltaja kuin eilen.”
”Niin kauan kun voin hengittää, voin pidättää hengitystä.”
Mäki-Jussilan elämä pyörii vapaasukelluksen ympärillä. Hän on perustanut oman vapaasukelluskoulun ja pitää tyttöystävänsä kanssa lajin kursseja eri puolilla Suomea.
”Meillä on pakettiauto, joka on varustettu sängyllä ja keittiöllä. Kun töistä pääsen, yleensä lähdetään johonkin louhokselle, uimahalliin, kiipeilemään tai hyppäämään laskuvarjolla. Kaikki aika vietetään tuossa autossa.”
Vuonna 2018 osallistuminen SM-kisoihin oli vaarassa nilkan murtumisen vuoksi. Lääkäri tuli kuitenkin maininneeksi, että on olemassa veden kestävää kipsiä. Mäki-Jussila pääsi sittenkin kisoihin ja otti yhteistuloksissa pronssia.
Pituussukelluksen hän suoritti vain yhdellä räpylällä, ja ilman räpylöitä kilpailtavassa pituussukelluksessa hän eteni pitkälti käsivedoin, koska rintauintipotku ei onnistunut kipsi jalassa.
”Niin kauan kun voin hengittää, voin pidättää hengitystä, vaikka minulle kävisi elämässä mitä tahansa. Vapaasukelluksesta ei tarvitse luopua, niin kauan kuin aivot toimii.”
Eikä syitä luopumiselle ole, päinvastoin. Mäki-Jussila ihmettelee puolitosissaan, mikseivät kaikki harrasta vapaasukellusta.
”Minulla oli todella huono itseluottamus ennen vapaasukellusta. Tämä on mullistanut elämäni täysin ja antanut syyn huolehtia itsestäni. Vapaasukelluksen takia aloin venytellä, joogata ja syömään terveellisesti, jotta voisin sukeltaa pidemmälle.”
”Olen todella iloinen, että olen löytänyt elämänkumppanin, joka ajattelee että vapaasukellus on paljon enemmän kuin hengen pidättämistä.”
Juttua varten on haastateltu myös Puolustusvoimien sukelluslääketieteen keskuksen ylilääkäriä Tomi Wuorimaata.
Vapaasukelluksen ennätystilastot: Vapaasukelluksen kansainvälinen kattojärjestö on AIDA (International Association for the Development of Apnea). Se rekisteröi ennätyksiä kahdeksassa lajissa.