a

Tässä HS:n muuttuvassa jutussa voit tehdä aikamatkan menneeseen elämääsi ja sen varrelle mahtuneisiin säihin. Voiko niiden perusteella päätellä jotakin ilmastonmuutoksen etenemisestä?

Oona Laine HS

Sää on kiistaton osa kuljettua elämänpolkua. Se leimaa merkkipaalujamme niin hyvässä kuin pahassa.

Yksi muistaa häidensä ukkosmyrskyn, joka kaatoi kaikki juhlateltat kumoon. Toinen kalsean opiskelijavapun, joka olisi voinut lämpötilansa puolesta olla tammikuussa. Kolmas ”sen megahellekesän”, jolloin yötkin olivat niin paahteisia, ettei pitkähihaista tarvinnut koskaan ottaa mukaan.

Vaikka haluaisimme, emme pääse säätiloja pakoon.

Nykyisin ainoa harmi ei ole kuitenkaan se, että sateenvarjo on hukassa juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi. Säätila saattaa nimittäin herättää huolta myös ilmastonmuutoksesta.

Kriisi ikään kuin konkretisoituu omissa kokemuksissa, joissa talvet lämpenevät ja myrskyt riepottelevat.

Tässä HS:n muuttuvassa jutussa voit tehdä aikamatkan menneeseen ja tutustua elämäsi säihin. Säädata on tuotettu yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ville Siiskosen kanssa.

Yllättääkö jokin yksityiskohtia? Muistitko elämäsi äärimmäiset sääilmiöt oikein?

Entä pitääkö niihin suhtautua pelkkinä yksittäisinä säätiloina, vai paljastavatko ne jotakin ilmastonmuutoksesta?

Tämä juttu kertoo, millaisia sääilmiöitä juuri sinun elämäsi varrelle on osunut. Emme tallenna vastauksiasi.

Kerro aluksi syntymävuotesi ja asuinmaakuntasi. Jos olet asunut monessa eri maakunnassa, voit valita sen, jossa olet viettänyt eniten aikaa. Voit myös käydä jutun läpi useamman kerran ja verrata eri asuinpaikkojesi säähistoriaa. Ilmatieteen laitos on tehnyt säännöllisiä mittauksia vuodesta 1959 lähtien, minkä vuoksi tätä aiempaa vuotta ei ole voi valita.

Aloita

Aloitetaan yksinkertaisesta mutta sitäkin kiinnostavammasta kysymyksestä. Minä elämäsi päivänä on ollut kaikkein kuuminta ja milloin kylmintä?


Koko Suomen mittaushistorian kuumin päivä koettiin kymmenisen vuotta sitten, 29. heinäkuuta vuonna 2010. Silloin Joensuun lentoasemalla Liperissä mitattiin 37,2 asteen hellelukemat.

Alin lämpötila on puolestaan kirjattu Kittilän Pokassa 28. tammikuuta vuonna 1999, jolloin mittari näytti hurjaa lukua: –51,5 pakkasastetta.

Äärimmäiset lämpötilat eivät itsessään kerro ilmastonmuutoksesta, painottaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Antti Mäkelä. Hän työskentelee ryhmäpäällikkönä Ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt -ryhmässä.

”On muistettava, että ilmasto tarkoittaa tilastointia säätapahtumista ja -havainnoista. Näin ollen se koostuu keskiarvoista ja pehmentää äärimmäisyyksiä”, Mäkelä kuvailee.

Tästä huolimatta on selvää, että ilmastonmuutos muuttaa äärimmäisten sääilmiöiden todennäköisyyttä.

Erilaisten lämpötilojen esiintymiselle on määritelty omat todennäköisyytensä. Esimerkiksi todennäköisyys 30 asteen lämpötilalle kesäkuussa Helsingissä on toistaiseksi melko pieni.

”Kun ilmasto sitten lämpenee, todennäköisyys saman lämpötilan esiintymiselle on tulevaisuudessa paljon suurempi verrattuna siihen, mitä se menneessä ilmastossa oli”, Mäkelä summaa.

Etenkin erityisen lämpimiä päiviä on jatkossa Suomessa yhä enemmän. Väitteestä on Mäkelän kanssa samaa mieltä myös Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen.

”Kun katsoo viimeistä neljää vuotta, huomaa, että lämpötila on Suomessa ylittänyt joka vuosi 33 asteen rajan. Aiemmin tällainen oli paljon harvinaisempaa. Tulevat vuodet osoittavat, onko kyseessä sattuma vai jo selkeä trendi”, Korhonen sanoo.

Mäkelä puolestaan nostaa esiin paljonpuhuvan eron kahden peräkkäisen mittausjakson välillä. Kun verrataan ajanjaksoja 1981–2010 ja 1991–2020, silmiinpistävintä on, että jokaisen Suomen maakunnan keskilämpötila on noussut vähintään puolen asteen verran.

”Keskimäärin lämpötila on 0,6 astetta korkeampi kuin edellisessä mittausjaksossa. Lämpeneminen etenee siis hurjalla vauhdilla”, Mäkelä kuvailee.

Tarkastellaan seuraavaksi hieman pidempiä jaksoja. Muistatko, milloin helteistä tai pakkasista ei meinannut tulla loppua?


Suomen mittaushistorian ylin kuukausikeskilämpötila oli heinäkuussa 2010. Silloin lämpö pysytteli Puumalan mittauspisteellä koko kuukauden ajan keskimäärin 23 asteessa. Verrokkina on syytä mainita, että heinäkuun keskilämpötila on Suomessa tyypillisesti 15,7 astetta.

Alin kuukausikeskilämpötila, –29,7 astetta, on mitattu Kuusamossa tammikuussa 1985. Koko maassa tammikuun keskilämpötila on nykyisin keskimäärin -9,3 astetta.


Monella meistä on tuntuma, että kesät sen kun kuumenevat. Esimerkiksi viime kesä jäi mieleen pitkittyneiden hellejaksojensa ansiosta.

Toisinaan kuumuus oli niin läpitunkevaa, että se näkyi terveydenhuollon kuormittumisena ja ilmastointilaitteiden hamstrauksena.

Kun tutkailee varhaisempaa säähistoriaa, räikeänä erottuu lähinnä 1930-luku, joka oli Suomessa poikkeuksellisen kuuma. Sen jälkeen lämpölukemat ovat pysytelleet melko tasaisina, kunnes lähtivät 1980-luvulla jyrkkään nousuun.

”Siitä käynnistynyt lämpeneminen on ollut todella nopeaa”, Hannele Korhonen korostaa.

Muistijälki elämän talvista on usein päinvastainen: ne eivät enää ole entisellään. Pitääkö tämä kutinsa?

”Kyllä se pitää”, Korhonen toteaa.

”Väite siitä, että lapsuuden talvet olivat toisenlaisia kuin nykyiset, ei ole tuulesta temmattu. Etelä- ja Keski-Suomessa lumi tulee tilastojenkin valossa yhä myöhemmin.”

Vuodenaikojen ohella eräät eletyt juhlapyhät saattavat kutkuttaa muistoissasi. Vieläkö muistat, milloin vietit elämäsi kylmimmän vapun ja lämpimimmän joulun?


Viimeisen kymmenen vuoden aikana kaikkein kylmin vappusää on koettu vuonna 2014. Tällöin Oulun mittausasemalla vuorokauden keskilämpötila oli vain yhden asteen, Helsingissä puolestaan noin neljä astetta.

Pakkasesta ja lumesta vappukansa on päässyt ”nauttimaan” pääkaupungin kaduilla ainakin vuonna 1975. Lumiset vaput ovat kuitenkin mittaushistorian aikana olleet perin harvinaisia.

2000-luvun kylmin joulu sijoittui vuoteen 2010. Eri puolilla maata pakkasta oli aattoyönä 25–34 astetta, ja joulupäivänäkin monin paikoin liki 25 astetta. Jouluyönä lämpötila laski Itä-Suomessa lähes –30 asteeseen.

Helsingissäkin pakkasta oli tuolloin yli 10 astetta.

Lämpötilojen ohella elämämme säitä määrittävät sateet. Vilkaistaan seuraavaksi niitä.


21. heinäkuuta vuonna 1944 Espoon Lahnuksessa satoi yhden vuorokauden aikana käsittämättömän määrä, 198,4 millimetriä vettä. Kuvaavaa on, että keskimäärin vuoden suurin vuorokausisademäärä kipuaa 88 millimetriin.

Myöhään illalla alkaneen ukkossateen vaikutukset olivat valtavat. Sääspektaakkelista kirjoitettiin Helsingin Sanomissa, jonka mukaan vanhimmatkaan asukkaat eivät muistaneet kokeneensa ”tällaista rajuilmaa”. Börje Österberg kirjoitti tapauksesta myös paikallishistoriaa käsittelevässä Kiloboken-kirjassa.

Tulvaveden mukana meni muun muassa neljä siltaa, ja Vanhankartanon järvi täyttyi puutavarasta ja heinästä. Osa teistä ei ollut ajokunnossa moneen päivään, ja Leppävaaran ja Kilon juna-asemilla ihmisten oli kahlattava polviaan myöten vedessä.

Vuonna 2015 satoi puolestaan enemmän vettä kuin minään muuna vuonna mittaushistorian aikana. Silloin Puolangan Paljakan mittauspisteelle virtasi sadepisaroita yhteensä 1242,2 millimetrin verran. Keskimääräinen sademäärä koko maassa on 599 millimetriä vuoden aikana.

Kun tarkastelee kokonaiskuvaa viime vuosilta, yksi asia on tutkimusprofessori Korhosen mukaan selvääkin selvempi: Pohjois-Euroopassa sademäärät ovat kasvaneet ja rankkasateet voimistuneet.

Kun on enemmän rankkasateita, on myös enemmän hulevesistä syntyviä taajamatulvia, Suomen Ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö ja johtava hydrologi Noora Veijalainen kertoo. Hulevettä muodostuu kaupunkeihin sade- ja sulamisvesistä, ja vesi pitää saada jotenkin johdetuksi pois.

”Hulevesitulvien yleistyminen on trendi, joka oletetaan tapahtuvaksi kaikissa ilmastoskenaarioissa”, hän sanoo.

Veijalainen nostaa yksittäisenä esimerkkinä esiin Porissa vuonna 2007 koetun rankkasadetulvan ja parin vuoden takaisen Helsingin tulvimisen, jolloin vettä pääsi maanalaiseen tunneliverkostoon saakka.

Yksi tunnetuimmista tulvista nähtiin vuonna 2005, kun Suomenlahdelta Helsinkiin virrannut vesi valtasi koko Kauppatorin. Kyseessä on Antti Mäkelän mukaan mittaushistorian pahin meritulva, jollaista kukaan ei ollut Suomessa aiemmin päässyt todistamaan.

Isoja tulvia on ollut toki kaukaisemmassakin menneisyydessä, kuten vuoden 1899 Valapaton tulva. Sen aikaan Saimaan vedenpinta oli puolitoista metriä tavallista korkeammalla. Tulvan seurauksena Suomessa alettiin ensimmäisen kerrata mitata järjestelmällisesti veden korkeutta.

Myös vuosi 1966 tuli Etelä-Suomessa tunnetuksi hurjista tulvistaan. 1980-luvulla Pohjanmaan tulvat puolestaan pakottivat alueen asukkaat pohtimaan tulvasuojelun keinoja, kuten penkereiden rakentamista.

”Tehtyjen mallinnusten perusteella etenkin Saimaan, Päijänteen ja Kokemäenjoen talvitulvat tulevat jatkossa olemaan nykyistä suurempia ja seurauksiltaan vakavampia. On kuitenkin ymmärrettävä, että eri alueilla ja vesistöissä vesistötulvat muuttuvat eri tavalla”, Veijalainen toteaa.

Tulevaisuudessa tulvat saattavatkin asiantuntijoiden mukaan olla pikemminkin arkitodellisuutta kuin yksittäisiä sattumuksia.

Tähän vaikuttaa merkittävästi merenpinnan kohoaminen.

”Siinä missä todennäköisyys Kauppatorin tulvan kaltaiselle tapahtumalle oli aiemmin kerran 50 vuodessa, muutamassa kymmenessä vuodessa todennäköisyys kohoaa siihen pisteeseen, että meillä voi tulvia yhtä pahasti joka kymmenes vuosi”, Antti Mäkelä selittää.

”On arvioitu, että vuosisadan lopussa Helsingissä saattaisi tulvia näin äärimmäisesti joka toinen vuosi”, Hannele Korhonen jatkaa.

Ei kuitenkaan sateita ilman lunta – ainakaan toivottavasti. Katsotaan siis, millainen lumihistoriasi on.


Lumensyvyyden Suomen ennätys on vuodelta 1997, jolloin Enontekiöllä Kilpisjärvellä mitattiin 190 senttimetrin verran lunta. Keskimäärin lunta on Kilpisjärvellä noihin aikoihin ollut 69 senttimetriä.

Lumi on ollut kiinteä osa talvea kaikkialla muuallakin maassamme.

Lähihistoriassa on Mäkelän mukaan kuitenkin esiintynyt joukko talvia, jotka ovat olleet talvia vain lainausmerkeissä. Toisin sanoen ne eivät ole täyttäneet kyseisen vuodenajan tieteellisiä kriteerejä. Kriteerit täyttyvät, kun vuorokauden keskilämpötila on pysytellyt riittävän kauan nollan asteen alapuolella.

Vuodenajoista talvi on muuttunut lyhyessä ajassa paljon.

”Käytännössä syksy on joskus jatkunut suoraan kevääseen. Talvet ovat lyhentyneet molemmista päistään oikeastaan kaikkialla Suomessa koko 2000-luvun, ja ilmiö yleistyy tulevaisuudessa. Maan eteläosissa muutos on jo nyt näkyvissä”, Mäkelä toteaa.

”Lumitalvet tulevat tosiaankin olemaan yhä harvinaisempaa herkkua”, Hannele Korhonen kiteyttää.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että talvet karkaisivat kokonaan kokemuspiirimme ulkopuolelle. Harvinaisemmiksi ne kuitenkin muuttuvat – lukuun ottamatta kaikkein pohjoisinta Suomea.

Lapissa ja itäisessä Kainuussa voidaan tulevina vuosina todennäköisesti todistaa jopa ennätyksellisiä lumikertymiä, Mäkelä mainitsee.

”Valtavat lumikinokset pohjoisessa eivät sodi ilmaston lämpenemistä vastaan vaan ovat linjassa sen kanssa. Ne kielivät sademäärien runsastumisesta. Niillä alueilla, joilla lämpötilat talvella ovat pakkasen puolella, sade tulee siis edelleen lumena”, hän perustelee.

Talvet ovat muuttuneet myös sikäli, että 1960-luvulta alkaen lumen sulaminen on eteläisessä Suomessa aikaistunut jokaisen vuosikymmenen aikana 3–4 vuorokauden verran. Lapissa talvi on samassa ajassa lyhentynyt 1,5–3 päivää.

Yhtä lailla lumen syvyys on pienentynyt eteläisessä ja läntisessä Suomessa.

”Näyttää siltä, että keväällä on yhä lämpimämpää ja lumi sulaa aiemmin, tai sitten lumen sijasta taivaalta sataakin pelkkää vettä”, Hannele Korhonen kuvailee.

Muutosta on siis ilmassa, myös oman elämäsi säiden perusteella. Kaikkein vahvimmin ilmastokriisi vaikuttaa ilman lämpötilaan. Suunnataan katse siihen, miten keskilämpötila on vuosikymmenten saatossa alueellasi kohonnut.

Vaikka ihmiselämän varrelle sattuvat sään ääri-ilmiöt saattavat paljastaa jotakin ilmastonmuutoksesta, ne eivät ole yksiselitteinen totuus suuntaan tai toiseen.

Äärimmäisiä sääolosuhteita on ollut, on ja tulee olemaan jatkossakin. Ilmastonmuutoksen seurauksena osa ilmiöistä yleistyy ja voimistuu.

”Selvää joka tapauksessa on, että yksittäisestä päivästä tai talvesta ei Suomen kaltaisessa maassa voi itsessään vetää mitään johtopäätöksiä”, Hannele Korhonen kiteyttää.

Tulevaisuuden Suomessa alueiden väliset erot korostuvat.

Näitä eroja esittelee Ilmastopaneelin kokoama tuore raportti, jossa tarkastellaan eri sää- ja ilmastotekijöitä sekä kuvataan tulevia muutoksia vuoteen 2050 saakka kaikissa Suomen maakunnissa. Raportissa on huomioitu eri skenaariot siitä, miten kasvihuonekaasupäästöt kehittyvät.

Ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt vaikuttavat eri tavoin riippuen siitä, missä päin maata ollaan.

Katsotaan siis vielä lopuksi, miltä oman maakuntasi tulevaisuus raportin mukaan näyttää.

Konkreettinen esimerkki alueiden eroavaisuuksista on merenpinnan kohoaminen.

Kun merenpinta kohoaa pääkaupunkiseudulla eli Suomenlahden ympäristössä, se vaikuttaa esimerkiksi siihen, mihin taloja voi tulevaisuudessa rakentaa ja mihin ei.

Esimerkiksi Pohjanmaalla tilanne on toinen. Tämä johtuu Ympäristökeskuksen Noora Veijalaisen mukaan Pohjanlahden seudulla tapahtuvasta maan kohoamisesta. Maa näet kohoaa siellä meren kanssa samaan tahtiin.

Merkittävää alueellista vaihtelua on raportin mukaan odotettavissa etenkin lumen ja roudan esiintymisessä.

Kun routa vähenee eteläisemmässä Suomessa, se tekee esimerkiksi talvi- ja syysmyrskyistä tuhoisampia.

”Vaikka myrskyjen voimakkuus ei muuttuisi, puut kaatuvat helpommin, koska routa ei enää ole ankkuroimassa niitä kiinni maahan”, Korhonen perustelee.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Jaana Sorvali on työssään huomannut, että jos puhe keskittyy liikaa alueiden välisiin erovaisuuksiin, siitä seuraa hedelmätöntä vastakkainasettelua.

”Keskustelu voi kilpistyä siihen, että on eteläinen Suomi ja muu Suomi. Sitten aletaan helposti syytellä pohjoisessa asuvia, jotka ajelevat autoillaan, kun taas etelässä tuprutellaan kivihiiltä”, Sorvali aloittaa.

”Yhtä lailla vastakkain laitetaan maaseutu ja kaupunki. Olen pohtinut, miten pääsisimme tästä eroon ja keksisimme yhdessä ratkaisuja, joilla syntymättömien lapsien tulevaisuus turvattaisiin.”

Suomen ilmastonmuutospuhetta leimaa voimakkaiden kokemusten puute, Sorvali arvioi. Koska olemme toistaiseksi säästyneet ilmastonmuutoksen aiheuttamilta vaaroilta, ne koetaan kaukaiseksi todellisuudeksi, joka ei koske itseä. Se on Sorvalista täysin ymmärrettävää.

”Samalla se tekee kriisiin puuttumisesta hankalaa. Että pitäisi tehdä toimenpiteitä, jotta riskit jäisivät tieteen ennustuksia pienemmäksi”, Sorvali kuvailee.

Tämä voi olla yksi syy siihen, että maakuntien ilmastosuunnitelmat ovat tuoreen ilmastoraportin mukaan olleet puutteellisia. Ne ovat painottuneet ilmastonmuutoksen hillintään, ja kriisiin sopeutuminen on jäänyt vähäisemmälle huomiolle.

Kaksi asiaa on joka tapauksessa varmaa. Ensimmäinen niistä on se, että vuosien vieriessä äärimmäisyydet normalisoituvat ja osa niistä myös voimistuu.

Jo nyt tätä todistavat tapaukset maailmalta, kuten kesällä 2021 ihmishenkiä vaatineet tulvat Saksassa tai Kanadan 50 asteen helleaallot.

Äärimmäiset sääilmiöt eivät ole kohta mahdottomia myöskään Suomessa. Siksi yksittäisiltäkään sään ääri-ilmiöiltä ei kannata ummistaa silmiään – olkoonkin, että ne eivät yksinään kerro koko totuutta.

Entäpä se toinen tosiasia, jota asiantuntijat peräänkuuluttavat?

Hannele Korhonen summaa sen haastatelluista asiantuntijoista tyhjentävimmin: ihmisten vaikutus äärimmäisten sääilmiöiden muutoksiin on kiistaton.

Mutta sanoo Korhonen onneksi muutakin.

”Tuleviin muutoksiin voimme vielä vaikuttaa, ja kaikki on siltä osin ihmiskunnan omissa käsissä.”

Jutun data-aineisto on Ilmatieteen laitoksen keräämä. Jutussa kesän määritelmänä on käytetty kesäkuukausia (kesä-, heinä- ja elokuu) ja talven määritelmänä kahta talvikuukautta, tammi- ja helmikuuta. Kullekin maakunnalle on pyritty löytämään mahdollisimman edustava mittauspiste. Mittauspisteet ovat:

Ahvenanmaa: Jomala Maarianhamina lentoasema, sade- ja lumensyvyystiedot mittauspisteeltä Jomala Jomalaby

Varsinais-Suomi: Kaarina Yltöinen

Uusimaa: Helsinki Kaisaniemi

Satakunta: Pori lentoasema, sade- ja lumensyvyystiedot mittauspisteeltä Kokemäki Rausenkulma

Kanta-Häme: Jokioinen Ilmala

Kymenlaakso: Kouvola Anjala

Päijät-Häme: Heinola Asemantaus

Etelä-Karjala: Lappeenranta lentoasema, sade- ja lumensyvyystiedot mittauspisteeltä Lappeenranta Lepola

Pirkanmaa: Juupajoki Hyytiälä

Keski-Suomi: Jyväskylä lentoasema

Etelä-Savo: Mikkeli lentoasema, sade- ja lumensyvyystiedot Savonlinna Punkaharju Laukansaari

Etelä-Pohjanmaa: Seinäjoki Pelmaa

Pohjois-Savo: Kuopio Maaninka

Pohjois-Karjala: Liperi Joensuu lentoasema, sade- ja lumensyvyystiedot Joensuu Pyhäselkä

Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa: Kruunupyy Kokkola-Pietarsaari lentoasema, sade- ja lumensyvyystiedot Kaustinen Tastula

Kainuu: Kajaani lentoasema, sade- ja lumensyvyystiedot Kajaani Paltaniemi

Pohjois-Pohjanmaa: Siikajoki Ruukki

Lappi: Sodankylä Tähtelä

On hyvä huomioida, että aineistossa saattaa olla joitakin aukkoja yksittäisten mittauspisteiden kohdalla. Kyseessä on kuitenkin monipuolisin mahdollinen Suomessa tarjolla oleva aineisto.

Oikaisu 6.10.2021 klo 11: Korjattu lumensulamisen tietoja Päijät-Hämeen osalta. Aiemmin juttu näytti, että vuonna 2009 lumi olisi sulanut vasta 8.10., mutta tämä ei pidä paikkaansa, koska Ilmatieteen laitoksen havaintodatassa on puutteita kyseisenä vuonna. Vuoden 2009 lumitietoja ei näin ollen käytetä jutussa lainkaan.