Helsingin paras paikka

Milka Rissanen HS, teksti

Emil Ehnström, kartta ja analyysi

Jaetaan Helsinki ensin pieniin ruutuihin, joiden koko on 250 metriä kertaa 250 metriä.

Annetaan sitten jokaiselle ruudulle pisteitä. Pisteitä saa sen mukaan, minkä verran ruudun sisään osuu erilaisia palveluita.

Palveluiden pitää olla sellaisia, joita moni meistä päivittäin käyttää: bussi-, metro- tai ratikkapysäkki, rautatieasema, koulu, päiväkoti, kirjasto ja kauppa. Mitä enemmän on palveluita, sitä enemmän saa pisteitä.

Missä olisi tällaisilla kriteereillä Helsingin paras paikka asua?

Elokuisena arkipäivänä kaupungin paras sijainti ei ole kaupungin vilkkain. Yksittäiset ihmiset maastoutuvat harmaiden kerrostalojen seiniin.

Valkopaitainen mies on pujahtamassa kahden lapsen ja rattaiden kanssa sisään Selkämerenkadulla sijaitsevaan 1990-luvulla rakennettuun kerrostaloon. Vilkutamme hänelle lasioven läpi.

Onneksi olkoon! Asut Helsingin parhaalla paikalla.

”Niinkö? Mielenkiintoista. Esteettisiä arvoja ei varmaan ole otettu huomioon”, Peter Bäckmaniksi esittäytyvä mies toteaa ovenraosta.

Helsingin paras sijainti on ihan tarkalleen Selkämerenkadun halkaisema ruutu Ruoholahdenkanavan eteläpuolella. Idässä ruutu rajautuu Ruoholahden leikkipuistoon ja lännessä Selkämerenpuistoon.

Esimerkiksi päiväkoti, koulu ja pysäkki sijaitsevat alle 60 metrin päässä ruudun keskipisteestä. Pisteitä laski vain hieman etäisyys kauppaan. 282 muussa Helsingin ruudussa on lyhyempi matka ostoksille.

Sijoitus on kuitenkin vain senteistä kiinni. Voittajaruudun keskipisteestä tulee matkaa kauppaan, Alepa Jätkäsaareen, noin 150 metriä.

Tieto Helsingin parhaasta sijainnista ei oikeastaan yllätä Selkämerenkadulla asuvaa Peter Bäckmania.

Hän käyttää perheineen useita alueen lähipalveluita, kuten kauppaa, metroa, päiväkotia, liikuntapaikkoja, konservatoriota, kadunvarsi­kuppiloita ja jäätelökioskia. Joskus hän on jopa tehnyt laivareissun Jätkäsaaresta.

Alueen koulukin tulee tänä syksynä tutuksi, kun Bäckmanin seitsemänvuotias tytär Armi aloitti Ruoholahden alakoulun.

”Sijainti on se pääasiallinen syy, miksi tässä asutaan”, Bäckman sanoo.

”Jos Jyväskylä on Suomen keskipiste, niin Jätkäsaari on Helsingin.”

Jätkäsaaren ja Ruoholahden raja-alue nousi HS Helsingin selvityksessä parhaiden sijaintien kärkijoukkoon peräti neljän ruudun voimin.

Kuntaliiton kaupunkikehityspäällikkö Henrik Lönnqvistin mukaan siihen on melko yksinkertainen selitys: tiivis asuminen tuo mukanaan monipuolisia palveluita.

Jätkäsaaressa on juna-asemaa lukuun ottamatta kaikki lähellä.

Toisaalta alue päihittää ydinkeskustan. Ydinkeskustassa ei asuta yhtä tiheästi, eivätkä esimerkiksi päiväkodit ja koulut ole näin ollen välttämättä yhtä lähellä.

Ydinkeskusta kuitenkin voittaa muut alueet mennen tullen palveluiden kattavuudessa ja vaihtoehtojen määrässä. Pienellä alueella on monta kauppaa, joista valita. Lisäksi pysäkeiltä pääsee yleensä nopeammin liikkeelle useampaan eri suuntaan.

Lönnqvist pitää Jätkäsaarta kiinnostavana alueena, koska se on uusi ja kaupunkisuunnittelussa ikään kuin ”tyhjästä” luotu asuinalue. Hän pitää mahdollisena, että Kalasatamasta kehittyy vastaavankaltainen alue.

”Siellä on eväät monenlaiseen, kun on paljon asutusta ja kaupallisia palveluita. On mielenkiintoista nähdä, millainen alue siitä muodostuu suhteessa vanhaan kantakaupunkiin.”

Helsingin sadasta parhaasta sijaintiruudusta suuri osa sijoittuu keskusta-alueelle. Mutta joitain osuu myös kantakaupungin ulkopuolelle.

Lönnqvistin mukaan väestötiheys ei riitä tuomaan palveluita joka nurkalle. Siksi ne keskittyvät yleensä kunkin kaupunginosan aluekeskuksiin, jotka toimivat myös joukkoliikenteen solmukohtina. Tällaisia ruutuja on esimerkiksi Malmilla, Herttoniemessä ja Vuosaaressa.

”Kun lähiöitä rakennettiin vuosikymmeniä sitten, ruokakauppoja oli jokaisella kadulla. Esimerkiksi Roihuvuoressa voi nähdä vanhoja liikehuoneistoja katutasolla. Nykyään palvelut keskittyvät”, Lönnqvist sanoo.

Lönnqvistin mielestä hämmentävää on, että palvelut eivät keskity vain lähiöissä. Sama tapahtuu myös kantakaupungin uusilla ja voimakkaasti kehittyvillä alueilla. Esimerkiksi kauppakeskus Redi Kalasatamassa ja Tripla Pasilassa keräävät alueiden palvelut yhteen isoon keskukseen.

Kauppakeskusten voittokulku ei ole siis vain esikaupunkialueiden ilmiö. Myös verkkokauppa tulee kovaa ja muuttaa palvelutarjontaa, Lönnqvist sanoo.

Helsinkiin tämän vuosituhannen puolella nousseiden merellisten kaupunginosien laitamat eivät ole tämän selvityksen voittajia.

Kaupungin tiivistyessä asutus leviää merinäköalapaikoille, kuten Sompasaareen ja Hernesaareen. Palvelut eivät kuitenkaan seuraa yhtä nopeasti perässä.

Vaikka palvelutaso on näillä alueilla kantakaupungin keskitasoa, hinnat ovat Helsingin korkeimpia. Esimerkiksi Hernesaaren ja Eiran postinumeroalueen keskimääräinen neliöhinta on yli 8 000 euroa.

”Palvelutaso vaikuttaa tutkitusti asuntojen hintoihin, siitä ei ole kahta sanaa. Se on kuitenkin vain yksi asia”, Lönnqvist sanoo.

”Tuskin kukaan Eirasta lähettää kaupungille vihaista postia, että täältä puuttuu kaikki.”

Lönnqvistin mielestä pääkaupunkiseudulla on syntynyt illuusio siitä, että kaikki asunnot olisivat kalliita. On totta, että kantakaupungin hinnat ovat nousseet hurjasti, mutta kaupungissa on myös edullisempia alueita, hän sanoo.

Esimerkiksi Vuosaaresta löytyy asuntoja järkevään hintaan kohtuullisen hyvän palvelutarjonnan ääreltä.

”Mutta jos täytyy asua kantakaupungissa, niin sitten voi olla hankalaa.”

Ei ole yllätys, että selvityksessä heikoimmin sijoittuneet alueet löytyvät kaupungin rajoilta. Sieltä on siis pisin matka valittuihin palveluihin.

Entinen Lounais-Sipoo, nykyinen Östersundom, liitettiin Helsinkiin vuonna 2009. Sen jälkeen alueen kehitys tyssäsi. Nyt maa-alue on suurimmalta osin rakennuskiellossa keskeneräisen kaavoituksen vuoksi.

Heti rajan toisella puolella Sipoossa on sen sijaan täysin vastakkainen kehityssuunta. Söderkullan eteläiseen keskukseen on viime vuosina noussut esimerkiksi uusia taloja, koulu ja kirkko.

Lönnqvist pitää kahden rajalla olevan alueen dynamiikkaa ”jännänä”. Hän arvelee, ettei Östersundomin kehittäminen ole Helsingin kaupungin ykkösprioriteetti, koska keskustan alueelle on nyt kova kysyntä ja siihen halutaan panostaa.

Yhdysvalloissa kutsutaan ruokaerämaaksi sellaista pienituloisten asuinaluetta, jossa elintarvikkeiden saaminen on heikkoa. Sen katsotaan aiheuttavan esimerkiksi terveysongelmia ja epätasa-arvoa.

Henrik Lönnqvist ei näe, että Helsingissä voitaisiin puhua vastaavasta ilmiöstä. Ihmiset hakeutuvat asumaan alueille, joissa on sellaista palvelutarjontaa, jota he tarvitsevat. Alueet, joissa on vähiten palveluita, ovat usein pientaloalueita.

”Sinnekin ihmiset menevät kuitenkin asumaan ihan vapaaehtoisesti”, Lönnqvist sanoo.

Lähiöissä ja alueilla, joissa asuu pienituloisempaa väkeä, on usein myös heikommin palveluita. Kysymys siitä, voiko se kasvattaa eriarvoisuutta entisestään, ei ole Lönnqvistin mielestä aivan yksinkertainen.

”Selittyykö lähiöiden todennäköisesti huonompi palvelutaso sillä, että siellä asuu pienituloisia ihmisiä? Vai sattuvatko palvelut keskittymään metroaseman viereen ostariin, koska lähiöt ovat harvempaan asuttuja kuin vaikkapa kantakaupungin alueet?”

Muuhun Suomeen verrattuna helsinkiläisillä on kattavat palvelut.

”Kaupunki on tehnyt osansa ja tullut sallivammaksi, jolloin kaupalliset palvelut ovat monipuolistuneet hurjasti”, Lönnqvist sanoo.

Hän ei osaa sanoa, onko Helsingin palvelutaso kansainvälisessä mittaluokassa riittävä. Tai mitä voisi olla enemmän.

Helsinki on kuitenkin pärjännyt toistuvasti kansainvälisissä kaupunkien elämänlaatua mittaavissa vertailuissa. Heinäkuussa Helsinki sijoittui maailman kolmanneksi parhaaksi kaupungiksi asua ja elää.

"Toki nämä systemaattisesti korkeat sijoitukset selittyvät osin myös yleisillä yhteiskunnallisilla tekijöillä, eivät ainoastaan palveluilla", Lönnqvist sanoo.

Alueen palvelutaso ei tietenkään ole ainoa kriteeri asuinpaikan valinnalle. Kun Nurmijärvi-ilmiöstä käytiin keskustelua vuonna 2014, silloinen pääministeri Matti Vanhanen totesi HS:lle, että ”tärkeimpien palveluiden täytyy löytyä läheltä, oopperaan ja teatteriin voi sitten lähteä Helsinkiin”.

”Ja kantakaupungista saattaa löytyä joku, joka kaipaa suunnattomasti maaseudun rauhaan”, Lönnqvist sanoo.