Professori Anatoli Bruškov seisoo Amderman keskustassa osin romahtaneen talon edessä.arvitaan vain pikainen kävelykierros, jotta professori Anatoli Bruškov ymmärtää, että suunnitelmaa on muutettava.
Tuosta talosta on rappaus varissut, tuohon tullut pitkä halkeama on saatu paikattua, mutta rinteessä olevien autioiden ja maalipintansa karistaneiden kerrostalojen seinissä on jo niin isoja railoja, ettei sisälle uskalla enää mennä. Seuraavan risteyksen rakennus on osin romahtanut tiilikasaksi.
Utsjoen korkeudella olevan Amderman raitti on todellakin muuttunut Bruškovin edellisestä vierailusta neljä vuotta sitten. Ikiroudan päälle rakennetun kylän taloissa on nyt paljon enemmän vaurioita. Yli puolet niistä on kärsinyt, kun maa on alkanut pehmentyä.
Muutos on professorista kiinnostava. Bruškov ja väitöstutkija Julia Tšernjak ovat saapuneet Amdermaan selvittämään nimenomaan muutoksia ikiroudassa. He olivat kuitenkin ajatelleet keräävänsä näytteitä etäämpää tundralla.
”Meidän pitääkin selvästi varata enemmän aikaa mittauksiin taajamassa”, Bruškov sanoo ja katsoo harmaantunutta kerrostaloa, jonka oviaukko on nytkähtänyt vinoon.
Amderman satama on autio. Kylässä on enää muutama sata asukasta.mderma on pieni paikkakunta maailman pohjoisrannalla. Kartalla sen yläpuolella on Novaja Zemljan saariryhmä rajaamassa Karanmerta, mutta ei juuri muuta.
Tyhjyyttä on loivaan rinteeseen rakennetussa Amdermassakin, sillä se on oikeastaan kylä pikkukaupungin kulisseissa. Vielä 1980-luvulla asukkaita oli fluoriittikaivoksen ja sotilastukikohdan ansiosta noin 5 500, mutta enää ihmisiä on noin 300. Rakennuksia on silti yli 200, useimmat karuissa oloissa maalipintansa jo menettäneitä.
Kaikki on kaukana. Vuorokopteri Nenetsian autonomisen piirikunnan pääkaupungista Narjan-Marista lentää kolmen tunnin matkan kaksi kertaa viikossa. Vähänkin isompi pitää tuoda laivalla, sillä teitä ei ole.
Ilmastonmuutoksen suhteen Amderma on kuitenkin eturintamassa, kuten muukin arktinen alue. Täällä lämpeneminen on muuta maailmaa nopeampaa, keskimäärin kaksinkertaista.
Se vaikuttaa ikiroutaan eli maaperään, jossa lämpötila pysyttelee pääasiassa pakkasen puolella.
Noin neljännes pohjoisesta pallonpuoliskosta on sellaista, jolla esiintyy ikiroutaa.
Suomessa ikiroutaa on Lapin palsasoilla.
Nimestään huolimatta routa ei ole ikuista. Ilmaston lämpeneminen pehmentää ikiroutaa ja pienentää sen aluetta lähivuosikymmeninä.
Tavalla tai toisella ikiroudan pehmeneminen koskettaa jokaista maapallon asukasta. Tiedepiireissä kehitystä kutsutaan "tikittäväksi aikapommiksi".
Kansainvälinen ilmastopaneeli totesi elokuussa julkaistussa raportissaan, että 32 prosenttia Venäjän ikiroudasta sulaa vuoteen 2100 mennessä, vaikka päästöt vähenisivät.
Jos päästöt eivät lähivuosina vähene, ikiroudasta sulaa 76 prosenttia.
Molemmissa vaihtoehdoissa luonnon tasapaino keikahtaa selvästi. Venäjä on maailman suurin maa ja 65 prosenttia sen pinta-alasta on sellaista, jossa esiintyy ikiroutaa.
Varnjekin kylän asukkaat odottamassa juuri laskeutunutta reittikopteria.enäjällä on suuria suunnitelmia arktisille alueille. Moni näkee ilmastonmuutoksen edelleen etupäässä mahdollisuutena avata uusi jäätön merireitti Aasian ja Euroopan välillä sekä päästä käsiksi uusiin öljy-, kaasu- ja hiilivarantoihin.
Toisaalta Venäjän johto haluaa lisätä alueella sotilaallista läsnäoloa. Sen silmissä valvottavaksi on tulossa uusi raja, kun Jäämeri sulaa ja liikkuminen Koillisväylällä helpottuu.
Kaikki nämä suunnitelmat edellyttävät rakentamista.
”On tärkeä löytää rakennustapoja, jotka takaavat luotettavuuden. Ei tällaiseen ole varaa tulevaisuudessa”, Bruškov sanoo vaurioituneista taloista.
”Kaikkia kiinnostaa, miten tällaiset muodonmuutokset kehittyvät. Se on todella tärkeä kysymys, sillä kyse on suurista investoinneista. Jos tämä jatkuu, kukaan investoija ei halua osallistua.”
Siksi nyt yritetään rakentaa mallia, jolla muutoksia ikiroudassa pystyttäisiin ennakoimaan nykyistä paremmin. Bruškovin ja Tšernjakin mittaukset ovat osa tätä selvitystyötä.
Niinpä he nyt kipuavat mäkeä varuskunnan autioituneiden ja halkeamille menneiden talojen ohi. Kun kääntyy ympäri, näkee hienon hiekkarannan, meren, rinteeseen ripotellut talot ja täysin puuttoman maiseman.
Amderman keskustassa olevat talot ovat osin romahtaneet maan pehmennyttyä.ällaisen mallin rakentaminen ei ole lainkaan helppoa. Sitä on yritetty ennenkin. Amdermankin nyt notkollaan olevia taloja rakennettaessa on pohdittu ikiroudassa mahdollisesti tapahtuvia muutoksia, tehty laskelmia ja arvioita.
Vaikeuskerrointa lisää se, ettei arktinen alue ole mitenkään yhtenäinen. Eri paikat lämpenevät eri tahtiin, ikiroutakin alkaa eri paikoissa eri syvyydessä.
Myös maaperän – ja samalla ikiroudan – koostumuksessa on eroja. Tšernjakin pyrkimyksenä on selvittää maaperän suolapitoisuuden vaikutusta maan kantokykyyn.
Ikiroudassa on jäätyneenä sekä suolaista että makeaa vettä. Suolaisen veden sulamispiste on matalampi kuin makean, mikä tekee maaperän liikkeet vielä vaikeammiksi ennakoida.
Tämän takia Tšernjak ottaa maaperästä näytteitä eri korkeuksilla ja etäisyyksillä merestä. Niin saadaan käsitystä, miten suola on maaperään sijoittunut.
Ikirouta saattaa alkaa vain muutaman senttimetrin syvyydessä maan pinnasta. Syvimmillään se voi ulottua noin puoleentoista kilometriin.
Ikiroutaa voi ajatella jäätyneenä kompostina. Se kätkee sisälleen erilaisia maa- ja kiviaineksia, kasveja ja eläimiä. Vanhimmat ovat olleet hautautuneena ikiroutaan viime jääkaudesta lähtien eli yli 11 000 vuoden ajan.
Siperian Länsi-Jakutiassa jokien rapautuvilta penkereiltä ikiroudan sisästä on paljastunut muinaisia eläimiä, kuten mammutteja ja luolaleijonia.
Viime vuonna tutkijat löysivät koiranpennun muumioituneen ruhon, jonka vatsasta löytyi noin 14 000 vuotta sitten sukupuuttoon kuolleen villasarvikuonon dna:ta. Edesmenneen lajin edustaja oli ilmeisesti pennun viimeinen ateria.
Amderma on siitä poikkeuksellinen 300 asukkaan paikkakunta, että ihmiset asuvat asunnoissa, eivätkä omissa taloissaan. Tämä on pienten kerrostalojen kylä.
Yksi niistä on sininen. Sen ensimmäisessä kerroksessa on Valentina Serovan asunto. Talo on Lenininkadun harvoja rakennuksia, joissa ei näy vaurioita.
Serova istuu keittiönpöydän ääreen ja alkaa listata ilmastonmuutoksen seurauksia.
Amdermassa koko ikänsä asunut Valentina Serova asuntonsa eteisessä. Talo on säilynyt vaurioilta.alvet ovat edelleen kylmiä ja kesät etupäässä viileitä, mutta syyskesä on selvästi pidentynyt, hän sanoo.
”Aiemmin syyskuussa oli pakkasta, satoi jo lunta. Nyt niin tapahtuu loka–marraskuussa eli kuukautta myöhemmin.”
Samalla meri jäätyy aiempaa myöhemmin, jos jäätyy. Enää ei joka talvi jäädy.
”On myös ilmestynyt kasveja, jotka eivät kasvaneet täällä aiemmin. On lintuja, joita ei ennen ollut. Kaloja, joita ei aiemmin ole saatu saaliiksi.”
Horsma, voikukka, harakka, Serova luettelee. Monet muut puhuvat pajukosta.
”Jääkarhut ovat myös alkaneet tulla kylään useammin. Todennäköisesti, koska lämpenemisen vuoksi niillä on vähemmän syötävää.”
Erityisesti meren jäätymisen myöhentyminen on jääkarhuille ongelma. Ne syövät jäälautoilta metsästämiään hylkeitä, mutta jään puute estää pääsyn hylkeiden luo.
Sitten ovat tietysti muutokset maastossa. Tundralla ja rannikolla on maanvyörymiä, kylässä talot notkahtelevat.
Amdermalaiset luettelevat näitä muutoslistoja rauhallisesti. Tällaista tämä nyt on.
Osin kyse on laveasta sielusta. Pieni vinous ja lohkeilu eivät haittaa, kuten eivät ruostumaan jääneet rautaromut, autioituneet kerrostalot tai maahan eri tahtiin uponneet ja siihen jääneet betonipylväätkään.
Amdermalaiset ovat myös pikkukaupunkilaisia. Kun he puhuvat alueen luonnosta, he puhuvat hiljaisuudesta, rauhallisuudesta ja kauniista maisemista. He eivät ajattele olevansa siitä samalla tavalla riippuvaisia kuin kylässä silloin tällöin käyvät nenetsipaimentolaiset.
”Jos valtio haluaa säilyttää tämän paikan, sen on tuettava sitä”, Serova sanoo.
Virastotalolla kunnanjohtaja Margarita Zlatova on kuitenkin huolissaan. Vielä muutama vuosi sitten muutokset ikiroudassa näki vain etäämmällä tundralla, mutta parin kolmen vuoden aikana ongelmat ovat levinneet kiihtyvällä vauhdilla kylään.
”Ilmastonmuutoksen suhteen pääongelmamme on kotiemme säilyminen”, Zlatova sanoo.
Tutkijat ovat tehneet mallinnuksia, jotka näyttävät, miten nopeasti ikirouta sulaisi ilmaston lämmetessä.
Näin ikirouta muuttuisi, jos päästöt olisivat huipussaan vuonna 2040 ja alkaisivat sen jälkeen laskea:
2041–2060
2061–2080
Jos päästöt jatkaisivat kasvuaan ja ilmasto lämpenisi voimakkaasti vuosisadan loppua kohti, näin ikirouta-alueet muuttuisivat:
Iso osa Amderman rakennuksista on hylätty ja autioina.rktisten alueiden infrastruktuurista lähes 70 prosentin arvellaan sijaitsevan ikiroudan sulamisalueilla ja noin kolmanneksen hyvin riskialttiilla alueilla.
Amdermassa muutokset tapahtuvat nopeasti. Sekä upseerikerho että koulu romahtivat yhdessä päivässä. Lapset piti nopeasti siirtää päiväkodin rakennukseen.
”Tämä on akuutti ongelma”, Zlatova sanoo.
Yli kymmenen vuotta rakenteilla olleen urheilutalon työt on keskeytetty.
”Me vitsailemme, että lapsemme kasvavat, lapsenlapsia syntyy, mutta Amdermaan vain rakennetaan urheilutaloa.”
Ikiroudan sulaminen näyttää julkisuudessa juuri tältä. Romahtaneilta taloilta, temppuradoiksi muuttuneilta teiltä ja kiitoradoilta, odottamattomien metaaniräjähdysten synnyttämiltä kraattereilta sekä Jakutiassa pintaan nousevilta mammutin luilta.
Isommat huolet liittyvät globaaleihin seurauksiin. Ikiroutaan on sitoutunut valtavia määriä metaania ja hiilidioksidia. Ikiroudan sulaminen ja uusien kosteikkojen muodostuminen vapauttavat näitä kaasuja ilmakehään, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta entisestään.
Kun ikirouta sulaa, mikrobit alkavat lahottaa taikka mädättää roudassa olevaa orgaanista ainesta.
Ilmaan vapautuu hiilidioksidia ja metaania.
Sulavasta ikiroudasta voi vapautua kaikenlaista muutakin, mitä ei vielä tiedetä. Esimerkiksi bakteereita ja viruksia.
Kesällä 2016 Jamalin niemimaalla puhkesi yllättäen pernaruttoepidemia. Lähteenä pidettiin yli 70 vuotta sitten haudattuja poronraatoja, jotka paljastuivat sulaneesta ikiroudasta.
Eläimiä on haudattu ikiroutaan syvyyteen, jota silloin on pidetty turvallisena.
”Ikiroudan sulamista pitää seurata vakavasti, koska nämä kalmistot voivat sulaa. Sieltä voi päästä bakteereita veteen ja sitä kautta ihmisiin. Tiedämme pernarutosta, mutta siellä voi olla paljon sellaista, mitä emme tiedä”, Bruškov sanoo.
Helikopterista kuvattu joki Nenetsian pohjoisosissa.kiroudassa olevat bakteerit ja virukset ovat kiinnostaneet Bruškovia jo pitkään, hän on tehnyt niiden parissa tieteellistä tutkimusta jo 1990-luvulta alkaen.
Muutama vuosi sitten hän sai kansainvälistä huomiota, kun hän pisti itseensä Jakutian ikiroudasta löytynyttä bakteeria. Sen iäksi arvioitiin 3,5 miljoonaa vuotta. Hänen mukaansa mitään haittavaikutuksia ei ilmennyt.
Häntä myös kiinnostaa, miten bakteerit ovat voineet pysyä elossa ikiroudassa jopa miljoonia vuosia. Ehkä niiden avulla voitaisiin jopa selvittää ihmisten eliniän pidentämistä, hän pohtii.
Nämä puheet ja toimet ovat tuoneet sensaatiojulkisuutta, kulmien kohottelua ja kiinnostavan listauksen netin hakukoneilla, mutta päätyökseen Bruškov on Moskovan valtionyliopiston geokryologian professori ja ikiroudan arvostettu asiantuntija.
Vielä ei siis osata sanoa, mitä kaikkia sulavasta ikiroudasta voi irrota. Sieltä voi tulla hyödyllisiäkin bakteereita, kuten professori halusi koe-eläimeksi ryhtymällä osoittaa. Mutta osasta ei voida sanoa paljonkaan edes niiden vapauduttua.
”Ikiroudasta on jo tullut tuntemattomia viruksia, joita ei yleisesti ymmärretä.”
Osa näistä bakteereista ja viruksista on tuskin tottunut ihmisiin. Ne voivat kuitenkin olla geneettiseltä materiaaliltaan meille uudenlaisia. Niitä ei esimerkiksi saa hengiltä keittämällä.
”Ne voivat olla aluksi harmittomia, mutta kun ne alkavat toimia modernissa biofäärissä, ne ovat vuorovaikutuksessa muiden lajien kanssa, siirtävät dna:taan ja kehittyvät, ja niiden ruokana ovat ihmiset.”
Yksinäinen koira hylätyssä talossa. Amderma on on pienten kerrostalojen kylä.un on tehokas, Amderman ehtii käydä tarkasti läpi viikossa. Bruškov ja Tšernjak laskevat kaikki talot, listaavat vauriot, mittaavat muutokset, keräävät näytteet.
Koska tavoitteena on malli, pitää yrittää selvittää kaikki syyt.
Mikä vaikutus vaurioihin on ikiroudan yleisellä lämpenemisellä, mikä talojen lämmityksellä, väärin rakentamisella, maaperän suolalla tai erityisen runsaslumisella talvella. Suuri lumimäärä pitää maan lämpimänä.
Näiden vaihtoehtojen huomioiminen ei tarkoita, että Bruškov suhtautuisi jotenkin epäillen ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi runsaslumisuus selittyy ilmaston lämpenemisellä, hän muistuttaa. Kun meri ei jäädy, vettä on enemmän kierrossa.
Monin paikoin ikirouta ei vielä varsinaisesti sula, vaan vasta lämpenee.
Sen päällä oleva yleensä kymmenien senttien paksuinen maa-aines jäätyy talvisin ja sulaa kesäisin. Tämä sula maa-aines yltyy kuitenkin vuosi vuodelta syvemmälle. Niin ikiroudan yläpinta pehmenee.
Tämä aiheuttaa jo itsessään ongelmia, talot sortuvat ja ikiroudan pehmenevästä yläreunasta alkaa jo vapautua ilmakehään metaania ja hiilidioksidia.
Samalla ikiroudan lämpeneminen etenee kohti sulamispistettä. Paikoin tundralle on jo ilmestynyt järviä, jotka ovat näkyvä merkki sulamisesta.
”Ilmasto on muuttunut ja koko ketjun olosuhteet ovat muuttuneet, mikro-organismeista ja bakteereista ihmiseen. Olosuhteet ovat muuttuneet kaikilla tasoilla”, Bruškov sanoo.
Jotkut sanovat, että tämä on hyvä Venäjälle, kylmälle maalle.
”Että lämpenee, voimme uida Karanmeressä, saamme kasvatettua meloneita Moskovassa. Ongelma vain on, että emme tiedä, mitä kaikkea tästä aiheuttamastamme epävakaudesta seuraa.”
Paljon on jo nähty. Aiempaa laajempia metsäpaloja, tulvia, maan vajoamista ja niin edelleen.
”Voimme mahdollisesti menettää Siperian boreaalivyöhykkeen metsän, sillä puille on riittävästi vettä pääosin ikiroudan ansiosta.”