Valokuvaaja kävi viime talvena Suomussalmella ja Kannaksella. Siellä Suomen kohtalo ratkaistiin 80 vuotta sitten.

Tuomo Manninen, kuvat

Esa Lilja HS, teksti

Lehtopuro, Suomussalmi.

Tällä paikalla ammuttiin talvisodan ensimmäiset laukaukset 30. marraskuuta 1939. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomussalmella rajan yli kokonaisen divisioonan eli noin 17 000 sotilaan voimin, ja aluksi hyökkääjiä oli vastassa alle sata suomalaista rajavartijaa ja reserviläistä. Neljän miehen partio ja erään rajaseudulla asuneen talon isäntä kohtasivat vihollisen rajan pinnassa Lehtovaaran lähellä. Tapahtumien kulusta on ristiriitaisia kuvauksia.

Yksi suomalaisista oli 24-vuotias vänrikki ja teologian ylioppilas Martti Elo. Elo sai vastuulleen kymmenien kilometrien mittaisen erämaarintaman ja kourallisen miehiä.

Parissa päivässä hyökkäyksen voima paljastui suomalaisille. Elo yritti useaan otteeseen raportoida esimiehilleen, että raskaasti aseistettuja hyökkääjiä liikkui metsässä tuhansittain ja että Juntusrannan kylä menetettäisiin pian. Eloa ei kuitenkaan uskottu. Lopulta hän lähti hiihtämään kohti Suomussalmella sijainnutta esikuntaa. Siellä hän aikoi selittää tilanteen vakavuuden itse.

Hiihtomatkalla Elo törmäsi korkeampaan upseeriin, joka moitti Eloa asemien jättämisestä ja uhkaili jatkotoimilla. Elo ei kestänyt tilanteen aiheuttamaa painetta. Joulukuun 3. päivän iltana hän asetti sotilaskiväärin piipun suuhunsa ja tappoi itsensä.

TILAAJILLE

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaus päättyy automaattisesti
Lue 2 viikkoa maksutta Olen jo tilaaja