Timo Junttilan kuvia ammatin­harjoittajista

Valokuvaaja Timo Junttila on ammatinharjoittaja eli hän työllistää itse itsensä. Hän ryhtyi kuvaamaan muita yksinyrittäjiä, joiden seurana on jatkuva epävarmuus.

Jarkko Sironen, 32,
rakentaja ja automekaanikko, Saarijärvi.
Janna Sironen, 28,
automekaanikko ja rengasasentaja.

Jarkko Sironen: ”Myös isäni on ammatinharjoittaja, hän on muurari. Minä teen sekä rakennusmiehen että automekaanikon töitä. Autot olivat aluksi harrastus. Tykkään puuhailla etenkin amerikkalaisten autojen kanssa. Opin niiden laittelun isältäni.”

Janna Sironen: ”Olen automekaanikko ja rengasasentaja. Pidän erityisesti Toyota-autojen huoltamisesta. Meillä on autokorjaamo Saarijärvellä. Yrittäjyys oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Olemme olleet pienyrittäjiä kahdeksan vuoden ajan.”

Joachim Ahlström, 42,
polkupyörämekaanikko, Helsinki.

”Minulle kävi niin, että päädyin harrastuksen kautta toiveammattiin. Pyörät olivat ennen intohimo, ja nyt ne ovat ammatti. Tähän työhön liittyy paljon nippelitietoa ja kädentaitoa. Minulla on ollut monia eri duuneja, mutta aina olen ollut kova tekemään töitä. Yrittäjänä voi olla itse oma herransa, mutta paljon töitä pitää tehdä. Varmaan helpompiakin tapoja olisi.”

”Minulla on kaksi pientä lasta, ja heidän mukaansa on paljolti järjestetty myös firman aukioloajat. Yrittäjänä sitä on vain selvinnyt. Pitää ajatella, että jos tämä ei toimi, sitten se vain menee nurin. Minulla ei ole velkaa, joten on helpompi toimia. Juuri nyt on hyvä tilanne. Lämpimän talven ansiosta sesonki alkoi varhain, ja koronan vuoksi nyt pyöräilee moni sellainenkin, joka normaalisti ei kaivaisi fillaria esiin.”

Peter Andersen, 73,
automaalari, Sipoo.

”Työpaikkani on omakotitaloni yhteydessä toimiva paja, jossa työskentelen yksin. Teen autojen korikorjauksia, maalauksia ja muita töitä. Pienyrittäjänä olen ollut vuodesta 1987, koska en löytänyt itselleni sopivaa työtä.”

”Olen tehnyt työkseni myös hitsausta ja sähkötarkastusta mutta pidän nykyistä työtä mukavampana, jopa unelmatyönä. Mutta jos saisin kiinnostavan tarjouksen, voisin ottaa työpaikankin vastaan. Pidän itseni kunnossa nostamalla puntteja pajalla. Painonnostotelineen rakensin itse. Mottoni kuuluu: tehdään eikä marista.”

Marke Murtomäki, 51,
joogaopettaja, Helsinki.

”Olen opettanut joogaa vuodesta 2000. Aikaisemmalta ammatiltani olen tanssija ja tanssinopettaja. En ole lainkaan yrittäjähenkinen. Olen pärjännyt kuitenkin hyvin johtuen kokemuksestani ja siitä, että minulla on paljon pitkäaikaisia oppilaita, jotka uskollisesti käyvät tunneillani. En ole kokenut sitä ihanaa yrittäjän vapautta, mistä aina puhutaan. Teen ne työt, jotka minun täytyy tehdä turvatakseni toimeentuloni.”

”Nyt tilanne ei ole kovin hyvä. Koronaviruksen vuoksi töitä ei ole. Tilanne on uusi ja käsittämätön kaikille. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joka päivä olen kuitenkin kiitollinen tästä työstä, ja toivottavasti saan tehdä sitä edelleenkin. Saan jakaa hyvää muille ihmisille, ja saan itse energiaa siitä.”

Luis Mariño, 44,
kahvila-ravintolayrittäjä, Helsinki.

”Olen ammatiltani kokki ja olen koko elämäni suunnitellut omaa ravintolaa. Neljä vuotta sitten avasin Kalliossa Cafelito-kahvilan. Oli helpompi aloittaa kahvilasta kuin ravintolasta. Kahvilaan ei tarvinnut niin paljon rahaa. Ja minulla on kotona pieni lapsi.”

”Ajattelen, että tämä on koulu. Opin, mitä on olla yrittäjä ja miten johtaa omaa firmaa. Teen kaiken kahvilassa itse. Vain viikonloppuisin käy toinen ihminen auttamassa. Ideani on tehdä Cafelitosta isompi ja alkaa tarjota enemmän ruokaa.”

Kaija Aalto, 62,
kahvilayrittäjä, Helsinki.

”Olen ollut työelämässä 21-vuotiaasta lähtien. Olin aiemmin pienyrittäjänä leirintäalueella Haapavedellä pikkuserkkuni kanssa. Nyt pyöritän Maunulan Maja -kahvilaa Helsingin Keskuspuistossa. Yrittäjänä olen ollut yhteensä 29 vuotta.”

”Saan iloa tyytyväisistä asiakkaista, jotka saavat, mitä tulevat hakemaan. Se auttaa jaksamaan. Huono puoli on, että oman työn tuntipalkka jää pieneksi. Päivät ovat pitkiä, usein kaksitoista tuntia. Vastapainona täytyy muistaa nukkua ja ulkoilla, jotta pysyy kunnossa. Maunulan Maja on toistaiseksi suljettu koronan vuoksi.”

Leena Kouhia, 56,
keraamikko ja muotoilija, Helsinki.

”Ei minua ole koskaan pelottanut, sillä olen luottanut itseeni ja tiennyt, että työteliäänä ja fiksuna tyyppinä keksin aina jotain. On vaikea kuvitella, että kukaan tulisi tarjoamaan minulle enää vakituista työtä. Kuusi vuotta sitten lähetin yli 200 työhakemusta ja pääsin kahteen yritykseen haastatteluun enkä saanut kummastakaan töitä.”

”Nyt olen hyödyntänyt itse osaamiseni, perustanut yrityksen ja luonut brändin, joka tuntuu saaneen hyvin jalansijaa. Nautin työstäni niin, että työskentelen pajallani joka päivä. Pitkän freelance-uran tehneenä tiedän, että kaikki hyvä voi päättyä nopeastikin. Toisaalta se tieto pitää luovuuden yllä ja myllyn pyörimässä. Pitää olla aistit avoinna ja tajuta oman alansa mahdollisuudet.”

Kristiina Nurmi, 38,
vaatesuunnittelija, Helsinki.

”Suunnittelen omaa pientä vaatemallistoa nimeltään Santa Malandra. Olen asunut eri maissa ja tehnyt erilaisia töitä. Olin yliopistolla assistenttina, pyöritin Espanjassa kasvisravintolaa ja työskentelin visualistina. Olen myös ohjannut meditaatiota ja joogaa noin kymmenen vuotta.”

”Olen tehnyt niin monenlaista työtä elämäni aikana, että en pelkää elantoni menettämistä. Jotain voi aina tehdä. Yrittäjänä olen joutunut sietämään epävarmuutta ja olen joutunut työstämään omaa luottamustani elämää kohtaan. Luotan, että asiat menevät niin kuin pitää ja kaikesta selvitään jollakin tavalla.”

Asko Sironen, 59,
muurari, Saarijärvi.

”Aloitin työnteon alle kymmenvuotiaana muurari-isäni apulaisena. Olen ansainnut leipäni muurarin töillä 38 vuotta.”

”Pienyrittäjyyden parhaat puolet ovat, että saa itse valita työt. Voin tehdä välillä pidemmän päivän ja toisena lyhyemmän. Huonoimmat puolet ovat, että joskus joutuu työn valmistuttua odottamaan palkkaa pidempään kuin on sovittu.”

Tapani Rinne, 58,
muusikko, Helsinki.

”Olen ollut työelämässä 38 vuotta ja siitä 28 vuotta yrittäjänä. Identiteetiltäni olen muusikko ja taiteilija, mutta käytännön syistä olen joutunut perustamaan yrityksen. Esiintymisen tai musiikkituotannon tilaaja haluaa usein vain yhden laskun ilman, että joutuu maksamaan sotuja ja muita sivukuluja.”

”En ole koskaan tehnyt muuta työtä kuin musiikkia. Musiikki motivoi minua niin, että en ole muuta kaivannut. Juuri nyt tilanne näyttää koronan vuoksi huonolta, mutta toisaalta musiikkia on ollut aina ja sitä tulee aina olemaan. Ihminen tarvitsee taidetta, ja sen merkitys tulee todennäköisesti kasvamaan.”

Ville Lehto, 44,
nuohooja, Hyvinkää.

”Työskentelin aiemmin timpurina. Se oli kovin suhdanneherkkää. Seitsemän vuotta sitten vaihdoin ammattini. Ryhdyin nuohoojaksi ja perustin yrityksen, kun Hyvinkäällä aukesi mahdollisuus.”

”Koen tärkeäksi, että teen työtä paloturvallisuuden ja puhtaamman polton eteen. Hienoa on myös se, että voin hieman suunnitella aikataulujani. Kotona on pienet lapset. Päivät tosin ovat pitkiä, koska varsinaisen nuohoustyön päälle tulevat paperihommat ja muut. Aika paljon pitää tehdä työtä palkan eteen. Koronan jälkeen puhelimen on soinut harvemmin, mutta on liian aikaista sanoa enempää.”

Joonas Brandt, 42,
valokuvaaja, Helsinki.

”Olen työskennellyt alalla vuodesta 2002. Olin kuusi vuotta työsuhteessa lehtitalon kuvaajana, mutta palasin freelanceriksi vuonna 2011. Freelancerina on vapaus valita työnsä, mutta hintana on epävarmuus. Työtilanne oli viime aikoina hyvä, mutta tämä poikkeustila tyhjensi kalenterin.”

”Aika ajoin on kyllä vaikea elää taloudellisen epävarmuuden kanssa. Mutta sitä joutuvat kaikki freelancerit sietämään. Työ antaa minulle paljon merkityksellisyyden kokemuksia ja mahdollisuuksia kohdata ihmisiä. Joskus pääsee myös kurkistamaan kulissien taakse. Valokuvaajana on tärkeää pitää kiinni omasta tekijyydestä ja tehdä omia projekteja.”

Mare Laakkonen, arboristi, Lohja.

”Työssäni iloitsen, kun päätetään, että puuta ei kaadetakaan. Usein puu voidaan pitää turvallisesti pystyssä pitkään. Niin se jatkaa historiaa ja kertoo tarinaa. Pihaan voidaan jättää myös maarunko. Siellä elämä jatkuu. Isäni oli kultaaja, ja mielestäni arboristin työssä on paljon samaa kuin restauroinnissa. Ison puun toimitusaika on sata vuotta, mutta se on helppo kaataa hetkessä.”

”Asiakkaani ovat sekä yksityishenkilöitä että kuntia ja kaupunkeja. Erityisesti pidän kartanoista, joiden pihoissa kasvaa vanhaa puustoa ja kasvistoa. Olen tehnyt paljon töitä myös Kaivopuistossa. Olen ollut päätoiminen yrittäjä kaksi vuotta. Ala on herkkä suhdanteille ja painottuu kevääseen ja kesään. Nyt on jännät paikat koronan vuoksi. Minulla on merkittävä työ Hämeenkylän kartanolla, ja nyt hotelli on laitettu toistaiseksi kiinni.”