Automiehet
Valokuvaaja Kimmo Taskinen kuvasi miehiä ja heidän autoaarteitaan ympäri Suomen.
Trabant P601 Kübel F, 1969. Olli Heikkilä, Helsinki. Trabant suunnitteli DDR:n armeijalle ja rajavartiostolle avoautoja. Avo-Trabantin nykyinen omistaja Olli Heikkilä on pitkän linjan Trabi-harrastaja. Miehellä on ollut omistuksessa Itä-Saksan kulkupelejä jo 1970-luvulta lähtien. Aikoinaan Berliinin muurin yli kurkittuaan hän bongasi DDR:n armeijan käytössä olleen avo-Trabantin, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Heikkilä hankki pian oman P601:n, eikä Itä-Euroopan matkat jääneet siihen. Seuraavina vuosina varaosien hankintamatkat suuntautuivat usein Puolaan. Noilla matkoilla hän oppi yhden puolankielisen sanaparin, nie ma, suomeksi ei ole.
Borgward Hansa 1500, 1952. Lauri Rinta-Kanto, Espoo. Borgward-vanhuksen omistaja Lauri Rinta-Kanto käyttää autostaan nimeä Soma. Lempinimi tulee auton edellisiltä omistajilta Rinta-Kannon tädiltä Sofia Rinta-Kannolta ja hänen mieheltään Matti Vallivaaralta. Sofia ja Matti on siis So-Ma. "Nimi on siinä mielessä hyvä, että olin alunperin sitä mieltä, että auto on todella ruma", Rinta-Kanto naurahtaa. Mielipide on vuosien myötä muuttunut. Vain kerran Soma on pettänyt. Vuonna 2017 Borgward oli pestattu hääautoksi. Kymmenen minuuttia ennen hääseremonian päättymistä oli aika testata auton toimivuutta. Mitään ei tapahtunut. Hääparilla oli onneksi pelisilmää, ja viralliseen hääkuvaan pari kuvattiin työntämässä oikukasta autovanhusta.
Cadillac 62 Convertible, 1962. Aki Kaurismäki, Karkkila.”Tämä on henkilökohtainen auto”, toteaa elokuvaohjaajana tunnettu Aki Kaurismäki. Kaurismäki osti auton Ariel-elokuvan päähenkilön autoksi. Kun kuvaukset olivat ohi vuonna 1988, menopeli meni myyntiin. Yhtään ostotarjousta ei tullut. ”Otin tämän itselleni viikonlopuksi käyttöön, enkä ole tästä sen jälkeen luopunut.” Kaurismäki viettää talvensa Portugalissa. Takavuosina hän ajoi muuttomatkat valkoisella Cadillacillaan. ”Auto ei ole koskaan hajonnut Suomessa, mutta auta armias, jos menet Keski-Euroopan puolelle. Kaksi konetta on mennyt. Kerran kiertokanki tuli kyljestä ulos Ranskan kohdalla yön pimeydessä.”
Adler Trumpf Junior Limousine, 1939. Jorma Kervinen, Kotka. Saksalainen Adler valmisti aluksi kirjoituskoneita ja moottoripyöriä, mutta siirtyi myöhemmin myös autojen valmistukseen. Trumpf Junior oli tuotannossa vuosina 1934–1939. Etuvetoinen auto varustettiin 1,0 litran moottorilla, ja tuotantomäärä oli noin 210 000 kappaletta. Adler-automerkin taru päättyi toisen maailmansodan myrskyihin. Jorma Kervisen Adler-innostus ulottuu 1950-luvulle saakka. Nykyisen harrasteautonsa mies hankki vuonna 2004, mutta ensimmäiset muistot Adlerista ovat vuodelta 1953. Tuolloin nuori miehenalku oli isänsä mukana ostamassa ensimmäistä Adleria perheen käyttöautoksi.
GMC Safari Eleganza II, 1977. Jukka Tukiainen, Lappeenranta. GMC on yhdysvaltalainen, vuonna 1911 perustettu automerkki, joka kuuluu General Motors -konserniin. Jukka Tukiaisen GMC-matkailuautossa on V8-bensiinimoottori. Tankkiin mahtuu kerrallaan huimat 600 litraa polttoainetta. Persoonallisesta menopelistä kiinnostui myös elokuvaohjaaja Renny Harlin. Harlin olisi halunnut auton tekeillä olevaan elokuvaansa Luokkakokous 3. Auton omistaja ei kuitenkaan innostunut lainaamaan aarrettaan elokuvaryhmän käyttöön. Myös muut moottoroidut kulkupelit saavat Tukiaisen sydämen lyömään nopeammin. Kuvassa miehen testattavana on Simson Suhl -mopedi vuodelta 1958.
Mitsubishi Starion, 1990. Jarkko Kiskonen, Lappeenranta. Mitsubishi Starion oli tuotannossa vuosina 1982–1989. Starion on yksi ensimmäisistä japanilaisista turboahdetuista autoista. Auto oli useimmiten varustettu 2,0-litraisella 4G63-moottorilla, mutta lappeenrantalaisen Jarkko Kiskosen Starionissa on harvinaisempi 2,6-litrainen ja neljäsylinterinen turbokone. Auton huippunopeus on 220 km/h ja se kiihtyy nollasta sataan 7,6 sekunnissa.
Toyota Celica ST, 1972. Vesa Tuomisto, Lappeenranta. Lappeenrantalaisen Vesa Tuomiston omistamassa Celicassa on viisilovinen manuaalivaihteisto, ja auto on varustettu 1,6 litran koneella. Auto on entisöity läpikotaisin. ”Ihan nippeleinä tämä oli”, automies muistelee. Menopeli tuli Tuomiston talliin vuonna 2000, ja entisöintityö valmistui viisi vuotta myöhemmin. Nyt auto on kuin uusi. Celica ei ole ensimmäinen Toyota-merkkinen auto Tuomiston tallissa. Japanilaismerkki on ollut intohimon kohteena jo vuodesta 1984 saakka. Mies laskee, että Toyota-autoja on ollut vuosien varrella omistuksessa yli sata kappaletta.
Oldsmobile Curved Dash, 1903. Seppo Asikainen, Savonlinna. Suomen vanhimpiin ajokuntoisiin autoihin kuuluva Oldsmobile Curved Dash majailee savonlinnalaisen Seppo Asikaisen autotallissa. Auto tuotiin Suomeen Kaliforniasta vuonna 2017. Asikainen kunnosti autoa noin vuoden. Menopelissä on vaatimattomat 4,5 hevosvoimaa ja sen huippunopeus on noin 35 km/h. Autossa on 1600-kuutioinen, yksisylinterinen vesijäähdytteinen moottori. Viime talven jälkeen auto hörähti käyntiin ensimmäisellä yrityksellä. ”Sitä en osannut odottaa”, pitkään vanhojen autojen parissa puuhastellut Asikainen naurahtaa.
Jaguar Mk1, 1957. Kalevi Putkonen, Savonlinna. Kalevi Putkosen autoaarre on Jaguar Mark 1 vuodelta 1957. Auto muistuttaa erehdyttävästi Jaguar Mark 2 -mallia, jota valmistettiin huomattavasti enemmän kuin edeltäjäänsä. Mark 1:n tuotantomäärä oli 57 000 kappaletta. Sen seuraajaa valmistui noin miljoonan auton verran. ”Vain asiantuntijat erottavat autot toisistaan”, Putkonen kertoo. ”Tässä on lasipinnat matalammat, kojelauta on täysin erilainen", Putkonen listaa. Autovanhuksen yleisilme on silmiinpistävän siisti. "Täytyy olla rakkaus ja palo, että auto pysyy kunnossa", koko ikänsä Jaguarien lumoissa ollut Putkonen kertoo.
Chevrolet Apache Pickup, 1958. Lasse-Pekka Mikkonen, Savonlinna. Lasse-Pekka Mikkosen harrasteauto on Chevrolet Apache Pickup vuodelta 1958. Auto on äskettäin kunnostettu viimeisen päälle. Näyttävän auton konepellin alla majailee 4,8-litrainen kone, joka on hoitanut tehtäväänsä tämän auton sisuksissa vasta tuhannen kilometrin verran. Kaupunkiajossa Chevy-vanhus herättää ansaittua huomiota. ”Lapset kutsuvat tätä autoa Martiksi Autot-piirroselokuvan innoittamana”, Mikkonen kertoo.
Fiat 500L, 1970. Hannu Putkonen, Savonlinna.”Tässä on panostettu turvallisuuteen. Tässä autossa on karjapuskurit”, pikku-Fiatin omistaja Hannu Putkonen nauraa. Nykystandardien mukaan vuoden 1970 Fiat 500L ei menestyisi yhdessäkään turvallisuustestissä. Auton valtti oli aikoinaan pieni koko ja pieni hinta. Tämä Fiat on ollut nykyisellä omistajallaan kolme vuotta. Ajokilometrejä tulee noin 100 vuodessa. ”Tämä on katettu skootteri. Ei tällä tee mieli tehdä pitkiä ajomatkoja.” Yksinkertainen tekniikka ei ole tuottanut Putkoselle päänvaivaa. ”Elektroniikka ei mene rikki kun sitä ei ole.”
Pontiac Landau Sport, 1928. Keijo Holopainen, Joensuu. Keijo Holopainen on pitkän linjan moottoriajoneuvojen harrastaja. Toisinaan harrastuksen pääpainona ovat moottoripyörät, toisinaan vanhat autot. Vuoden 1928 Pontiac Landau siirtyi Holopaisen omistukseen vain kolmen eri omistajan jälkeen. Autolla oli ostohetkellä ajettu vain 92 000 kilometriä. Holopainen kunnosti auton ja se on nyt museotarkastettu. Toimelias mies ei tyydy pelkästään moottoripyörien ja autojen entisöintiin. Häneltä luonnistuvat niin kirkonkellojen valutyöt, metalliesineiden taonta kuin hirsitalojen rakentamisetkin. Itse rakennettu autotalli huokuu Pontiac Landaun tuotantoajan tunnelmaa.
Citroën Acadiane, 1980. Toppo Koponen, Joensuu. Toppo Koposen harrasteauton lempinimi on Ryynänen. Citroën Acadiane oli Citroënin vuosina 1978–1987 valmistama tila-auto, joka perustui Dyane-malliin. Muutaman mutkan kautta Dyane on muuntautunut Ryynäseksi, eikä Koponen osaa enää autoaan muuksi kutsua. ”Minulla kaikki lähtee lapasesta”, summaa Koponen, joka tunnetaan myös Eläkeläiset- ja Kumikameli-yhtyeistään. Mies ei tässä yhteydessä tarkoita railakkaita lavaesiintymisiään, vaan kiintymystään ranskalaisautomerkkiin. Parhaimmillaan Koposen pihamaata koristi viisi Citroëniä. ”Kun huomasin, että kaikista piti maksaa myös vakuutusmaksut, piti alkaa vähentää autojen määrää”, Koponen nauraa.
Lada 1200L, 1979. Reino Puurunen, Iisalmi. Reino Puurusen autoaarre on Lada 1200L vuodelta 1979. ”Autossa on moottorina 1,2-litrainen rivinelonen, mutta kiihtyvyydestä en ossaa sanoa mittään”, Puurunen toteaa. 44 vuotta erilaisissa autoalan töissä toiminut Puurunen hankki Ladan vuonna 1990, mutta myi sen pois heti seuraavana vuonna. 2000-luvun alussa vanha suola alkoi janottaa, ja mies hankki jälleen itäauton itselleen. Entisöintitöitä helpottivat useat vierailut työn puolesta itärajan takana. Varaosia oli helppo hankkia. Puurunen vieraili Venäjällä linja-autonkuljettajan ominaisuudessa omien laskujensa mukaan noin 250 kertaa.
Wartburg 1.3, 1990. Riku Kukkonen, Siilinjärvi. Siilinjärveläiset Riku Kukkonen (oik.) ja ”nuorempi konstaapeli” Antti Kukkonen esiintyvät usein näyttävissä DDR:n poliisin asusteissaan erilaisissa autotapahtumissa. Riku Kukkonen on harrastanut Warreja 1980-luvulta saakka. Itä-Saksan virkavallan väreihin maalattu auto herättää toisinaan myös Suomen poliisin mielenkiinnon. ”Joskus poliisi on pysäyttänyt, mutta ei löytynyt lakipykälää, joka olisi kieltänyt autolla ajon.” Poliisin kanssa ei ole muutenkaan tullut hankaluuksia. ”Hyvässä yhteisymmärryksessä ollaan menty.” Auton varustukseen kuuluvat muun muassa megafoni, käsiraudat, DDR:ssä valmistettu yhteyspuhelin ja Pohjois-Korean passi.
BMW 1800 Ti, 1964 ja Volvo 144, 1972. Niilo Kauppinen, Sonkajärvi. Niilo Kauppisen pihaa koristaa autokokoelma vuosikymmenten takaa. Käyttöautona toimii milloin mikäkin kulkupeli. Toisinaan kaupoille päräytetään Saab 99 GL:n kyydissä, välillä tarpeelliset ajot suoritetaan vanhemmalla Saab 96 -autolla. Autokokoelman harvinaisin auto on epäilemättä BMW 1800 Ti vuodelta 1964, mutta omistajalleen tärkein auto on Volvo 144 de luxe sport vuodelta 1972. ”Tein asuntovaunureissun Pohjois-Norjaan 1970-luvun alussa, ja vaunun veturina oli silloin Lada. Välittömästi matkan jälkeen vaihdoin Ladan käytettyyn Volvoon. En ole katunut päätöstä hetkeäkään.”
Volvo 1800S, 1965. Timo Pääkkönen, Kajaani. Ensimmäiset Volvo 1800 -mallit valmistettiin Britanniassa. Alkupään tuotannon autot tunnetaan nimellä P1800. Valmistus siirrettiin Göteborgiin vuonna 1963, ja mallinimi muuttui muotoon 1800S. Auto sai lempinimen Pyhimys-Volvo Roger Mooren tähdittämän Pyhimys-televisiosarjan myötä. Mooren hahmo Simon Templar kurvaili sarjassa valkoisella P1800-autollaan. Kajaanilainen Timo Pääkkönen on vannoutunut Volvo-mies. Volvo 1800S tuli Pääkkösen omistukseen vuonna 1999. Pääkkönen hankki ensimmäisen Volvonsa vuonna 1985 heti armeijasta päästyään, eikä merkkiä ole tarvinnut vaihtaa.
Ferrari 430 Scuderia, 2008. Markku Lankolainen, Kajaani.”Tämä ei sitten ole Ferrari F430”, kajaanilainen Markku Lankolainen täsmentää. Lankolaisen autoaarre on Ferrari 430 Scuderia vuodelta 2008. 430 Scuderia on sata kiloa kevyempi, ja selvästi tehokkaampi kuin tavallinen F430. Itse F1-legenda Michael Schumacher osallistui tämän erikoismallin suunnitteluun. Autossa on F1-tekniikkaa ennätyksellisen paljon. ”Olen aina ollut formulafani, ja tämä auto on toiveiden täyttymys”, tyytyväinen mies toteaa. Lankolaisen pisin ajoreissu Ferrarin ratissa suuntautui muutama vuosi sitten Ruotsiin Koenigseggin autotehtaalle.
Volvo Amazon, 1965. Pasi Kilpeläinen, Kajaani. Pasi Kilpeläinen etsi kauan sopivaa Volvo Amazon -yksilöä, kunnes syksyllä 2019 viimein tärppäsi. Amazonilla on Kilpeläisen sydämessä tärkeä paikka. Kun nuori mies 1980-luvulla sai ajokortin, oli Amazon se auto, jolla ajotaidot otettiin lopullisesti haltuun. Menopeleistä kiinnostuneella Kilpeläisellä on Amazonin lisäksi tallissa myös Harley Davidson -moottoripyörä sekä 1969 vuosimallin Corvette. ”Olen surullinen esimerkki siitä kun harrastus lähtee käsistä”, Kilpeläinen tuumaa. Väitteen tukena on Kilpeläisen ylläpitämä Kajaanin ase- ja varusmuseo.
EMW 327 Sport Coupe, 1955. Jouko Ronkainen, Kuusamo. Kuusamon Wanhan Raatesalmen perinnetilan pihalla valokuvattu Jouko Ronkainen omistaa vuoden 1955 EMW 327 -autokaunottaren. Mies on itse asiassa omistanut kyseisen auton jo kohta 50 vuotta. 1970-luvun alusta vuoteen 1994 auto toimi Ronkaisen käyttöautona. ”Sen jälkeen löin auton atomeiksi ja entisöin”, mies kertoo. Nykyisin Ronkaisen pakolliset liikkumiset hoidetaan muiden menopelien avulla, mutta EMW pysyy silti edelleen omistuksessa.
Triumph Spitfire Mk4, 1974. Alex Teppo, Rovaniemi. Alex Tepon kesäauto on Triumph Spitfire Mk4 vuodelta 1974. Tepolla oli vuonna 2015 mielessä brittiläisen urheiluauton hankinta, ja hankintamatkalle Keski-Eurooppaan lähdettiin seikkailumielellä. Etsintäyritykset suuntautuivat Saksan kautta Hollantiin. Ajatuksissa pyöri lähinnä MG:n hankinta, mutta kun sopivaa yksilöä ei löytynyt, tarttui mukaan Triumph Spitfire. Auto ajettiin Suomeen. ”Samoilla silmillä ajettiin koko matka. Öljyä piti lisätä 200 kilometrin välein.” Roadtrip Alankomaista Saksan, Tanskan ja Ruotsin halki päättyi kuitenkin onnellisesti, ja auto pääsi turvallisesti Rovaniemelle.
Cadillac Fleetwood, 1961. Mikko Raivio, Rovaniemi. Mikko Raivio omistaa oikean autoaarteen. Raivion Cadillac Fleetwood toimi presidentti Urho Kekkosen virka-autona vuosina 1961–1968. Edustuskäytön jälkeen menopeli vietti vähemmän kunniakkaita päiviä eri omistajien huomassa, ja auto ehti olla noin 30 vuotta pois liikenteestä. Vuonna 1995 Cadillac-vanhus löytyi romuttamoyrittäjän pihalta melko huonossa kunnossa. Moottori löytyi keskeltä romukasaa. Raivio ulkoiluttaa harrasteautoaan säästeliäästi. Yksi syy maltilliseen käyttöön on auton miehekäs kulutuslukema 25,9 litraa sadalla kilometrillä.
Datsun Bluebird, 1963. Ahti Vaara, Rovaniemi. Ahti Vaaran käyntikortti herättää hämmennystä. Vaara on merkinnyt korttiinsa titteliksi Fiat-ritari ja mobilisti. Lisämerkintänä kortin alalaidassa on teksti: Lapin läänin paras urheilija 1968. ”No tuona vuonna ei nyt sattunut juuri muitakaan ehdokkaita olemaan”, vaatimaton mies naurahtaa. Ahti Vaara oli kuusinkertainen Suomen mestari jää- ja rata-ajoissa vuosina 1966-1976. Vaaran autokokoelmista löytyy useampi Fiat, mutta tänä kesänä huomiota on saanut myös vanha Datsun Bluebird. Vaikka vanhoja autoja on omistuksessa useampikin yksilö, ovat ajokilometrit nykyisin hyvin vähäisiä.
Rolls-Royce Silver Shadow, 1973. Ilkka Keränen, Rovaniemi. Ilkka Keräsen aarre on Rolls-Royce Silver Shadow vuodelta 1973. Keräsen hoteisiin auto päätyi sattuman kautta. "Otin kuppia naapurissa asuvan merikapteenin kanssa. Kapteeni kertoi hänen kummityttönsä omistavan Rollsin. Auto oli erittäin vähällä käytöllä, ja ehkä myynnissä", Keränen valaisee. Koeajo sovittiin myöhemmäksi ajankohdaksi, ja ajon jälkeen hintakin saatiin kohdalleen. Remontteja ei juurikaan tarvinnut tehdä. "Vilkun releen vaihdoin." Nykyisen omistajan ajot rajoittuvat lähinnä autotapahtumiin ja hääajoihin. "Lähinnä elvistelyajoja kaupungilla", mies paljastaa.
Jaguar E-Type, 1973. Pentti Jääskö, Rovaniemi. Pertti Jääskö omistaa monissa äänestyksissä maailman kauneimmaksi autoksi valitun Jaguar E-Typen. Legendaarinen automalli oli tuotannossa vuosina 1961–1974. Jääskön E-Type on vuosimallia 1973, eli auto on kolmannen mallisarjan edustaja. Autoja ja moottoripyöriä harrastava mies oli haaveillut omasta E-Typestä pikkupojasta saakka. Miehen tallista löytyy Jaguarin lisäksi Mersuja ja harvinainen Sabertooth-moottoripyörä. Toisinaan ajoreissuille pääsee mukaan myös chihuahua-rotuinen Suupe-koira.
Mercedes-Benz 170 VA, 1951. Jaakko Kangas, Kauhava. Kauhavalainen Jaakko Kangas on vasta toinen vuoden 1951 Mercedes-Benz 170:n omistaja. Kangas hankki auton itselleen noin 30 vuotta sitten. Vanhoihin autoihin perehtynyt mies entisöi mersuvanhuksen aikaa säästämättä muiden töiden ohessa. Kulkupeli valmistui muutama vuosi sitten tyttären hääautoksi. ”Tämä ei ole hätäisen miehen hommaa”, entisöintimestari naurahtaa. Kangas omistaa myös monia muita autoaarteita. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti amerikkalaiset autot, mutta myös harvinaisemmat moottoripyörämerkit. Yksi kokoelman erikoisuuksista on puolalainen 350-kuutioinen Junak vuodelta 1962.
Dodge D11 De Luxe, 1939. Petri Perämäki, Lapua. Kun lapualainen autoharrastaja Petri Perämäki hankki Dodge-vanhuksen muutama vuosi sitten, oli miehen vakaa aikoimus muokata auto hot rod -henkiseksi menopeliksi. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti auton olevan niin hyvässä kunnossa, että rodisuunnitelmat saivat jäädä. ”Näin hyväkuntoiset 1930-luvun autot alkavat olla niin harvinaisia, että en raaskinut muuttaa alkuperäisilmettä.” Miehen kokoelmista puuttuu siis vielä täydellinen rodi. Sopivan huonokuntoinen autovanhus on etsinnässä. Autoja onkin tullut ja mennyt Perämäen tallin kautta vuosien varrella todella paljon. Mies laskeskelee omistaneensa noin 200 autoa.
Ford Anglia, 1965. Tapio Peltonen, Lapua. Lapualainen Tapio Peltonen on kiintynyt tavallisiin, arkiajoon tarkoitettuihin autovanhuksiin. Omistuksessa on vuosien varrella ollut muun muassa Opel Kadett, Vauxhall Viva sekä Volkswagen Kupla. ”Kuplasta tämä harrastus lähti vuonna 1966”, mies muistelee. ”Näille osaa itsekin tehdä jotain, kun nämä eivät ole niin täynnä sähkötekniikkaa.” Peltonen on ajellut Angliallaan lähinnä tavallisia arkiajoja. Teknisiä murheita ei autossa juuri ole ollut. Kuluvia osia on luonnollisesti jouduttu joskus uusimaan, mutta muuten aika on kohdellut tätä autovanhusta lempeällä kädellä.
Ford Mustang, 1964. Raimo Lähdesmäki , Ilmajoki. Ilmajokelaisen Raimo Lähdesmäen kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti vanhat amerikkalaiset kulkupelit. Miehen autokokoelman vanhimmat autot ovat 1920-luvulta. Vuosimallin 1964 Ford Mustangin lisäksi tallista löytyy pari muutakin Mustangia. ”Yhden omistamani Mustangin jouduin myymään edelliselle omistajalle takaisin”, mies kertoo. Lähdesmäki oli jo ehtinyt kiintymään ostamaansa poniautoon, kun myyjä soitti takaisin. ”Myyjä kertoi, että perherauha menee, kun vaimo ja tytärkin haluavat auton takaisin.” Lähdesmäki heltyi ja myi auton edelliselle omistajalle. Rahallista voittoa ei tainnut tulla kummallekaan osapuolelle.
Audi 72, 1966. Teemu Salonen, Ylöjärvi. Rakkaalla harrasteautolla on usein monta nimeä. Joskus mallinimi puuttuu kokonaan. 1960-luvun puolivälissä Auto Unionin Ingolstadtin tehtaalla valmistettiin vain yhtä Audi-mallia, eikä mallinimeä tarvittu. Vuoden 1966 autot tunnetaan F103-sarjan autoina, mutta ne on jälkikäteen nimetty myös hevosvoimien mukaan numerolla 72. Teemu Salosen Audi on vuodelta 1966. Auton perään on kiinnitetty Audi 60 -logo. Audi 60:n tuotanto alkoi kuitenkin vasta 1968. On siis uskottava Salosen auton virallista museoajoneuvolausuntoa, jossa lukee mallinimen kohdalla 72, F103-sarja. Pari vuotta sitten kulkupeli pääsi vilahtamaan Teppo Airaksisen Juice-elokuvassa.
Frazer Standard, 1948. Hannu Juurinen, Pälkäne. Toisen maailmansodan jälkeen lähes kaikki teollisuuden alat olivat raunioina. Kova autopula tarjosi tilaisuuden uusille yrittäjille. Pitkän linjan autoalan osaaja Joseph Frazer katsoi tilaisuutensa tulleen, ja ryhtyi osakkaaksi Kaiser-Frazer-yhtiöön. Syntyi kokonaan uusi automerkki Frazer. Pälkäneellä asuva Hannu Juurinen hankki keräilyaarteensa vuonna 2006. Juurinen on vasta toinen autovanhuksen omistaja. Osaava autoharrastaja kunnosti menopelin läpikotaisin ja nykykuntoisena auto on uuden veroinen. Sekarotuinen Roi-koira ei ole kiinnostunut Frazerista eikä muistakaan autoharvinaisuuksista.
Ferrari Daytona Spyder replica, 1974. Aki Virtaniemi, Luhanka. Aki Virtaniemen silmäterä on Ferrari Daytona Spyder. Auto on vuonna 1974 valmistunut tehdastekoinen replica. Autossa on Corvetten alusta ja moottori, mutta myös paljon Ferrarin alkuperäisiä osia. Auto oli kauan automuseossa New Yorkissa ja näyttävä menopeli saapui Suomeen noin 20 vuotta sitten. Virtaniemen omistuksessa auto on ollut noin kymmenen vuoden ajan.
Fiat X1/9 Special Coupe, 1978 ja Siata 850 Spring, 1969. Pentti Multamäki, Ryttylä. Pentti Multamäen tallissa majailee vain priimakuntoisia harrasteautoja. Multamäki on saanut useita tunnustuspalkintoja valtakunnallisista entisöinnin laatukilpailuista. Erityisen rakas auto on Fiat X1/9. ”Niki Laudalla oli myös tällainen, väritystä myöten”, mies kehaisee. Yksi kokoelman erikoisuuksista on Siata 850 vuodelta 1969. Siata eli Società Italiana Auto Trasformazioni Accessori oli italialainen autonvalmistaja, joka oli toiminnassa vuosina 1926–1975. Pienen automerkin kohtaloksi koitui 1970-luvun öljykriisi.
Morris Mini Moke, 1967. Riku Kivirinta, Janakkala. Alunperin Mini Mokesta piti tulla Britannian armeijan kevyt maastoajoneuvo, mutta pienellä maavaralla ja pelkällä etuvedolla varustettu kulkupeli ei soveltunut armeijan käyttöön. Sympaattinen auto sai siviilipuolella suopeamman vastaanoton. Janakkalassa asuva Riku Kivirinta hankki Mini Mokensa vuonna 2011. Innokkaan autoharrastajan omistuksessa on kuusi Miniä sekä pari muuta automallia päälle. Musiikki kuuluu myös tärkeänä osana tämän Mini-harrastajan arkeen. Kivirinnan yhtyeen nimeäkään ei tarvinnut kauan miettiä. Se on tietenkin Mokes.
Chevrolet Corvette, 1971. Jukka-Pekka Mäkelä, Kaarina. Ensimmäinen Corvette-versio esiteltiin yleisölle vuonna 1953. Kaarinalaisen Jukka-Pekka Mäkelän amerikkalainen autoikoni on vuosimallia 1971. Autoa kunnostettiin pikkuhiljaa 1,5 vuoden ajan, ja nyt se on kuin uusi. ”Näihin saisi upotettua loputtomasti aikaa”, automies tuumaa. Vaikka Mäkelä on silminnähden ylpeä autostaan, ei amerikkalainen auto ole hänelle pakkomielle. ”Todella upeita kaaroja löytyy Amerikan lisäksi myös Euroopasta ja Japanista”, mies selventää. Nyt auto on jo menossa vaihtoon, mutta uusi hankinta ei ole vielä selkeytynyt. Aika näyttää, mikä autoaarre seuraavaksi komistaa Mäkelän autotallia.
Olli Heikkilä oli joitain vuosia sitten ajelemassa Helsingissä. Hän kävi tankkaamassa Itäväylän varressa. Tuntematon kaveri tuli juttusille, sillä hän tunnisti Heikkilän auton.
Heikkilä vähän hämmästyi – sen verran harvinainen auto vuoden 1969 vihreä Trabant P601 on.
”Hän sanoi, että 1980-luvulla hänet pidätettiin Itä-Berliinissä ja vietiin poliisiasemalle tällaisella autolla”, Heikkilä kertoo.
Heikkilä keräilee Trabanteja ja Citroën-merkkisiä autoja. Hän on yksi autoharrastajista, joita HS:n valokuvaaja Kimmo Taskinen kuvasi tänä kesänä autoineen eri puolilla Suomea.
Vanhojen museoautojen suosio on kasvanut Suomessa nopeasti. Esimerkiksi vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan museoautojen määrä oli kaksinkertaistunut verrattuna vuoteen 2005. Tilastokeskusken mukaan vuonna 2019 Suomessa oli yhteensä 31 181 museoautoa.
Museoajoneuvoksi voidaan hyväksyä ajoneuvo, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta. Auton kunnon pitää olla alkuperäinen tai sitä vastaava, eli auto voi olla entisöity, kunhan työt on tehty asianmukaisesti.
Mikäli autolle hankkii museoajoneuvon vakuutuksen, sillä saa ajaa vain kolmenakymmenenä päivänä vuodessa, ja se pitää katsastaa neljän vuoden välein.
Taskinen kuvasi myös uudempia autoja, mutta pääosin museoautoja.
”Vanhat autot ovat muotoilultaan niin hienoja”, vuodesta 1995 autoja Helsingin Sanomiin kuvannut Taskinen sanoo.
Hän halusi saada mukaan autoja koko Suomesta. Kesän aikana kuvausreitti kulki pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen ja sieltä Kainuun kautta Lappiin. Lopuksi Taskinen ajoi Pohjanmaan läpi takaisin etelään Tampereen ja Turun seuduille.
Lisäksi Taskinen halusi saada kuviin autoja mahdollisimman monilta vuosikymmeniltä: vanhin auto on vuoden 1903 Oldsmobile, ja uusin vuoden 2008 Ferrari.
Taskinen on kuvannut viime vuosina Helsingin Sanomiin pääasiassa pelkkiä autoja, ei niiden omistajia. Nyt omistajatkin piti saada mukaan, koska ”ihminen haluaa katsoa kuvassa toista ihmistä”.
Taskinen pelkäsi, että omistajia olisi hankalaa saada kuviin mukaan.
”Lopulta alkoi olla jo runsaudenpula: kun meni kuvaamaan jotain autoa ja omistajaa, hän tunsi jonkun toisen, jolla on hieno auto. Hän taas tunsi jonkun toisen ja niin edespäin.”
Autoja ja omistajia päätyi kuviin 35 kappaletta.
Vanhoissa autoissa kiehtoo muotoilun lisäksi se, että niihin liittyy usein tarinoita. Näin on myös Olli Heikkilän Trabantin kanssa.
”Isällä oli 60-luvun alussa Trabant. Sitten 70-luvun puolivälissä ostimme isän kanssa sadalla markalla Trabantin, korjasimme sen, ja se päätyi minulle ensimmäiseksi autoksi. Siitä lähtien minulla on aina ollut Trabant”, Heikkilä sanoo.
Vuoden 1969 P601:n hän päätti ostaa jo varhain.
”Olin 1980-luvulla Berliinissä. Siellä on Brandenburgin portti, josta pystyi katsomaan Itä-Berliinin puolelle. Silloin näin, kun DDR:n armeija ajoi Trabanteilla. Autossa viehätti se, että niin onnettomasta autosta oli tehty maastoversio, jossa ei ollut minkäänlaista nelivetoa tai lisätehoa. Se on koominen yhdistelmä.”
Auton hän hankki heti, kun Berliinin muuri oli murtunut ja auton osto oli mahdollista.
Toisin kuin monet autoja harrastavat, Heikkilä ei käy juurikaan autokokoontumisissa, joita järjestetään Suomessa hurjia määriä. Kesäisin hän ajelee autoillaan kauppaan ja mökille, talvisin hän ropailee niitä.
Tällä Trabantilla ei kärsi ajella huonolla säällä.
”Jos keli on alle hellerajan, siellä on kylmä. Ja vaikka tähän saa sivu- ja kattoverhoilun, sateella tulee vettä sisään.”
Taskinen harmittelee, ettei löytänyt kuviin naisia vanhoine autoineen. Myös nuorempia miehiä löytyi vain vähän.
Iän suhteen kysymys lienee siitä, mistä Heikkilän Trabantinkin kohdalla: sitä hamuaa jotain, mitä lapsena ihaili ja mistä on muistoja.
1990-luvun lapsille ne ovat vaikkapa tehokkaita japanilaisia autoja, ja vähän vanhemmille Ford Mustangeja, Pyhimys-Volvoja – ja Trabanteja.
Tämä artikkeli on osa HS:n Kuvia Suomesta -sarjaa. Voit lukea sarjan aiempia osia täältä.
Kimmo Taskinen HS, kuvat ja kuvatekstit
Jose Riikonen HS, teksti
Mira Helstelä HS, tekstieditointi
Kimmo Taskinen HS, verkkotaitto
Oikaisu 22. elokuuta kello 10.24: Museoajoneuvolla saa ajaa enintään 30 päivää vuodessa, jos sille hankkii museoajoneuvon vakuutuksen.
JULKAISTU 20.8.2020 © Helsingin Sanomat