Kaikki
kotona

Miten saada aika kulumaan, kun kotoa ei voi lähteä melkein mihinkään? HS:n valokuvaaja Sami Kero lennätti dronen kurkistamaan, mitä uusmaalaiset tekevät eristyksissä.

Gabriel Salmela ja Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufond
Missä: Dominikaaniveljeskunnan tiloissa Helsingin Kruununhaassa

”Meitä asuu kolme dominikaaniveljeä samassa asunnossa. Olemme katolisen kirkon pappeja, ja yksi meistä on vieraana jumissa täällä, koska ei pääse palaamaan Jerusalemiin. Elämme nyt eri kerroksissa ja kommunikoimme Whatsapp-sovelluksella. Kerran päivässä kokoonnumme tunnin mittaiseen hiljaiseen mietiskelyyn kappeliimme ja lähetämme sen videostreamina netissä.

Tänne on tulossa putkiremontti, joten vapaa-ajalla tutkin kansalliskirjaston nettipalvelusta, millaisia keittiöt olivat alkuperäisinä 1800–1900-lukujen vaihteessa.”

Riikka, Jan, Aino ja Kukka Walden
Missä: Paljussa Helsingin Jollaksessa

”Meillä aika ei ole tullut pitkäksi. Olemme lenkkeilleet, syöneet yhdessä joka päivä ja istuneet pihamme paljussa. Tyttäremme ovat tehneet virtuaalitanssitunteja.

Näissä oloissa vietimme myös syntymäpäiviäni, joihin kutsuimme videopuhelun välityksellä toisaalla asuvat kaksi tytärtämme ja omat vanhempani.”

Petri, 55, ja Sami Brander, 24
Missä: Kerrostalossa Helsingin Pikku-Huopalahdessa

”Olen ollut kuusi vuotta työttömänä. Soitan bluespunkia 24-vuotiaan poikani Samin kanssa. Meillä on bändi nimeltä Brandermen. Samilla on lievä kehitysvamma, ja hänen päivä- ja työtoimintansa mediapajassa on ollut nyt viikkoja jäissä.”

Ilkka Raitasuo, 74
Missä: Kerrostalossa Järvenpäässä

”Olen leskimies ja asun yksin. Olen ryhtynyt kokoamaan kolmelle lapselleni ja neljälle lapsenlapselleni valokuva-albumeita. Vihdoin on myös aikaa tutustua vanhempieni sota-ajan kirjeenvaihtoon. Kirjeitä on satoja.

Kun eristys on ohi, aion tehdä kotimaan kierroksen ’Savonmuassa’ ja Kainuussa. Kuulun ’triplasti riskiryhmään’, sillä olen yli seitsemänkymppinen ja minulla on diabetes ja sydämentahdistin.”

Petra Lampinen, 45
Missä: Omakotitalossa Helsingin Kumpulassa

”Asun kahdestaan kissani Jaakon kanssa. Kodissamme käy ainoastaan puolisoni ja hänen koiransa. Työskentelimme molemmat omissa kodeissamme myös ennen pandemiaa. Arki siis ei ole muuttunut mitenkään mullistavalla tavalla.

Olen soittanut enemmän pianoa kuin tavallisesti. Aloin opettaa puolisoani laulamaan. Minulla on kova ikävä kuoroani, se on minulle kuin perhe. Suunnittelen pihalle pottupeltoa.”

Minka Sukanen, Aleksi Huhtamäki, Jani Koskinen ja Joonas Ylönen
Missä: Kimppakämpässä Helsingin Jätkäsaaressa

”Koronavirus ajoi meidät kaikki takaisin Suomeen vaihto-opintojaksoiltamme Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Thaimaasta. Surffaaminen Australian hiekkarannoilla vaihtui tähän.

”Yritämme keksiä joka päivä toinen toistaan hauskempia tapoja viettää aikaa neljän seinän sisällä: pidämme kuntopiirejä ja tortillailtoja, pelaamme korttia sekä katsomme Gossip Girliä tuntikaupalla - ja haaveilemme siitä, että pääsisimme ulos pelaamaan jalkapalloa ja golfia.”

Elisa Korhonen, 35 ja ystävänsä Pete Rahikainen, 29
Missä: Päällekäisissä asunnoissa Katajanokalla Helsingissä

”Asun yksin, mutta paras ystäväni ja entinen kämppikseni Pete asuu yläpuolellani identtisessä asunnossa, joten käytännössä asumme yhdessä. Teemme paljon töitä, pelaamme yatzya, teemme palapeliä, kokkaamme, juomme viiniä ja kuuntelemme musiikkia.

Yksin ollessani katson sarjoja ja piirrän, luen ja soitan ukulelea. Soittelemme paljon videopuheluita perheelle ja kavereille.”

Tuija Lepo, 57
Missä: Senioreiden yhteistalossa Helsingissä

”Olen alkanut maalailla ominpäin akryyliväreillä ja värittää värityskirjoja. Ystävien kanssa pidämme myös virtuaalikahvitaukoja, vedämme virtuaalikalsarikännejä ja teemme virtuaalimuseokäyntejä. Lisäksi piristämme toisiamme ulkoilukuvilla ja koronameemeillä erilaisissa Whatsapp-ryhmissä.”

Heli Harjanne, 40
Missä: Pitäjänmäessä Helsingissä

”Lapset ovat kotona etäkoulussa ja minä vastaan heidän liikuntatunneistaan. Olen nostanut parvekkeelle spinning-pyörän, jolla treenaan. Kuntosalitreeniä teen parvekkeella painoilla ja kuminauhoilla. Poikkeusoloissa myös ruoanlaitto on innostanut minua erityisesti, ja meillä ollaankin nyt syöty hyvin.”

Juho-Pekka Palomaa, 28
Missä: Hakaniemessä Helsingissä

”Olen pelannut aika paljon tietokoneella, jonka onneksi hankin viime syksynä. Olen myös kuvannut ja editoinut videoita ja pidän tanssimusiikkiin keskittyvää radioshow’ta.

Tyttökaverini asuu Tukholmassa, ja meillä on videoyhteys päällä melkein 24/7. Arkiliikunta on jäänyt hyvin vähiin ja kaupankäyntikin on vaarassa.

Minulla on suolistosairaus ja käytän puolustuskykyä heikentävää lääkitystä, joten kuulun riskiryhmään.”

Hannu ja Veera Sääskilahti
Missä: Paritalossa Porvoossa

”Odotamme vauvaa, jonka laskettu aika on toukokuussa. Aika lailla kaikesta on luovuttu: neuvolan viimeiset valmennukset peruttiin, mammajumppa on peruttu. Kaverien tapaamiset on jätetty pois, baby showerit jäivät väliin. Kävelyllä voi onneksi vielä käydä.”

Sara Paananen, 24
Missä: Helsingin Kalliossa kihlattunsa Jasu Sohlbergin kanssa

”Ostin 6 000 palan palapelin ja levitin sen lattialle, mutta en aio tehdä sitä. Hankin myös tarvikkeet kotijoogaan – käyttökertoja pyöreä nolla.

Arkea kuvaa tällä hetkellä parhaiten Päiväni murmelina -leffa. Erona on vain Temptation Islandin katselu ja yritys järjestää romanttisia treffejä henkilön kanssa, joka tekee myös työtään etänä yksiöstämme käsin.”

Iona Maaranto, 29
Missä: Kerrostalossa Helsingin Etelä-Haagassa

”Minusta on sukeutunut parvekepuutarhuri, vaikkakin nyt minulla on vastassani joku mysteeriötökkä. Puutarhan hoidon lisäksi olen myös yrittänyt joogata livestreamin välityksellä.”

Karri Esala, 33
Missä: Tornitalossa Helsingin Kalasatamassa

”Asun avopuolisoni kanssa Helsingin Kalasatamassa. Saan aikani kulumaan pelaamalla Pandemic-lautapeliä, kuntoilemalla, piirtämällä ja laittamalla ruokaa.”

Noa, 10, ja Melissa Hankala
Missä: Kotona Vantaalla koiransa Pinin kanssa

”Noa päätti hajottaa lumiukon takapihalla. Itse olen miettinyt, kutsutaankohan minut koronatalkoisiin, kun työskentelen terveydenhuoltoalalla.

Olisi hyvä, jos ihmiset vähän enemmän kiinnittäisivät huomiota käsihygieniaan ja luopuisivat täksi ajaksi esimerkiksi käsikorujen ja rakennekynsien käytöstä.”

Tuuli Orasmaa, 28
Missä: Kommuunissa Helsingin Metsälässä

”Kommuunissamme asuu seitsemän nuorta aikuista. Eristyksen aikana olemme järjestäneet työpajoja kaikista mahdollisista aiheista. On ollut lindy hop -tanssia, banderollityöpaja, musisointia, seitan-työpaja, degrowth-keskustelua, väkivallatonta kommunikaatiota... ja keskipäivän jooga on hyvä etäpäivän katkaisija.

Kunpa ihmiset ottaisivat myös eristyksen jälkeen aikaa asioille, jotka heille ovat tärkeitä, kuten luovuudelle ja yhteisöllisyydelle.”

Sami Kero HS, kuvat

Essi Lehto HS ja Merituuli Saikkonen HS, tekstit ja tuottaminen

Olli Nurminen HS, verkkotaitto

Missä: