Tulipalon jälkeen

Joka päivä kahdeksassa suomalaiskodissa syttyy tulipalo. Vuokko ja Vesa Lahden perheeltä palo vei viiden pojan lapsuusmuistot ja kodin yhdeksäksi kuukaudeksi.

Veera Visapää, teksti

Päivi Karjalainen ja perheen kotialbumi, kuvat ja video

Puhelimen muistissa on vielä tallessa video tulipalopaikalta. Tärisevä kuva näyttää valtavan savupilven ja ympäriinsä juoksevat palomiehet. Sivulta lähestyy hahmo ja vaimea ääni kysyy jotain.

”Siinä palaa Vuokkolan unelma”, vastaa Vuokko Lahden ääni videolla.

”Onneksi Vesa ei ole tuolla.”

Ääni murtuu. Kuuluu itkua ja kuva katkeaa.

Tuosta päivästä tulee heinäkuussa kuluneeksi kolme vuotta. Tulipalossa tuhoutui 1800-luvulla rakennettu pohjalaistalo, Vuokon silmäterä, jota perhe oli remontoinut kolmentoista vuoden ajan. Savu ja sammutusvesi tärvelivät lähes kaiken irtaimiston.

”Erityisesti olen surrut sitä, että poikieni historia hävisi lapsuusiän tavaroiden mukana”, Lahti sanoo.

Palopäivän iltana perhe seisoi pihassa ja katsoi mustaa, pahanhajuista rankaa, joka oli vielä muutama tunti sitten ollut heidän kotinsa.

”Se oli järkyttävä näky. Kuin kaikkien tavaroidemme joukkohauta”, Vuokko Lahti muistelee.

”Kun lelut tuhoutuvat, niiden parissa vietetty aika karkaa lapselta.”

Lahden perheen kokemus ei ole harvinainen. Joka päivä kahdeksassa suomalaiskodissa syttyy tulipalo.

Kaikki tulipalot eivät johda kodin täydelliseen tuhoutumiseen, mutta kun niin käy, se on vakava isku lapsen turvallisuuden tunteelle. Koti kokoaa yhteen lapsen tärkeimmät asiat: rakkaat ihmiset, yhteiset muistot ja niistä muistuttavat esineet.

”Kun lelut tuhoutuvat, niiden parissa vietetty aika karkaa lapselta”, sanoo traumapsykoterapeutti Soili Poijula.

On iso työ kerätä lähipiiriltä valokuvia tuhoutuneiden tilalle, mutta se kannattaa yrittää tehdä.

”Lapselle on tärkeä nähdä, millaista oli silloin, kun hän oli pieni”, Poijula sanoo.

Vanha pohjalaistalo oli ollut Vuokko Lahden suuri unelma niin kauan kuin hän muisti. Vuonna 2004 hän kuuli talosta, joka saattaisi tulla myyntiin. Talossa haisi hevoselta ja pinnat olivat 1970-luvun vihreää värimaailmaa, mutta Vuokko rakastui. Perhe osti talon, jonka tontti nimettiin Vuokkolaksi.

Keväällä 2017 kolmentoista vuoden remonttiprojekti näytti olevan loppusuoralla. Lahti oli pitkään kaivannut elämänmuutosta. Hän tahtoi lopettaa työnsä paikallislehden toimittajana ja perustaa ikäihmisten perhekodin.

Lahden oma mummu oli 93-vuotias ja joutunut jo muuttamaan palvelukotiin Keski-Suomessa.

”Lopulta heinäkuun alussa tein päätöksen ja irtisanouduin”, Lahti kertoo.

Vuokkola ei sellaisenaan soveltunut perhekodiksi. Lahden perhe muutti asumaan Vuokon äidille vanhaan kyläkouluun. Vesa Lahti jäi purkamaan kylpyhuoneen seiniä ja piikkaamaan auki betonilattiaa. Kun inva-wc valmistuisi, voisivat kaikki, mummu mukaan lukien, muuttaa takaisin kotiin.

Paluumuuttoa piti odottaa yli yhdeksän kuukautta.

”Naapuri sai vain sanottua, että missä sammutustarvikkeet, teidän talonne savuaa.”

Perheenäiti oli juuri saanut päivällisen syötyä, kun puhelin soi.

”Naapuri sai vain sanottua, että missä sammutustarvikkeet, teidän talonne savuaa”, Lahti kertoo.

Ensimmäinen reaktio oli epäusko. Lahti ajatteli, että naapuri luuli remontista nousevaa pölyä savuksi. Pian hänelle valkeni tilanteen vakavuus.

Lahti nappasi autonavaimet. Älä kerro tästä lapsille vielä mitään, hän suhahti äidilleen ja juoksi autolle. Lapset muistavat yhä oudon tunteen, kun näkivät äidin kaasuttavan pihasta.

”Myöhemmin kuulin, että naapurin lapset olivat laittaneet meidän lapsille videota palavasta talosta.”

”Se oli hyvä muistutus siitä, että lapsille kannattaa puhua itse. Tieto kulkee nykyään niin nopeasti.”

Palopaikalla Lahti joutui pujottelemaan ihmisten välistä, jotta pääsi lähemmäs taloa. Pienellä paikkakunnalla tieto tulipalosta oli levinnyt nopeasti.

Toisella puolella pihaa Vesa Lahti seisoi aivan hiljaa ja tuijotti taloa. Äkkiä mies kääntyi ja lähti kävelemään törmää alamäkeen.

”Mieleeni välähti ajatus, että nyt se kävelee jokeen”, Vuokko Lahti sanoo.

Hätääntyneenä hän juoksi miehensä kiinni. Myöhemmin Vesa on nauranut, että ei hän nyt mitään sellaista talon vuoksi tekisi. Mies oli muistanut, että hänen varatakkinsa on tallissa ja lähtenyt heti etsimään sitä.

Psykoterapeutti Marja Schulman sanoo, että lasten kannalta kriisitilanteessa ratkaisevaa on vanhempien selviytyminen.

”Lapset havainnoivat äärimmäisen tarkasti aikuista ja päättelevät hänestä, kuinka paha kriisi on kyseessä”, Schulman selittää.

Rauhallinen ja arjen perusrutiinit pitävä aikuinen luo lapseen toivoa. Vanhempien käytöksen perusteella lapsi arvioi, onko hänellä lupa tuntea pelkoa ja surua.

”Lapsi haluaa suojella vanhempiaan uudelta järkytykseltä. Jos lapsi huomaa, että vanhempi on sokissa, hän pitää tunteet sisällään”, Schulman sanoo.

Vuokko Lahti paistattelee päivää nuorimman poikansa Vertti Lahden ja kuuron Elli-kissan kanssa.

Toisaalta Schulman ymmärtää, ettei perheen aikuisilla ole sokkitilanteessa voimavaroja olla vanhempia. Hoidettavia asioita on valtavasti ja taloudellinen tilanne huolestuttaa. Silloin isovanhempien ja muiden lähellä olevien aikuisten rooli korostuu.

Vuokko ja Vesa Lahti veivät lapset palopaikalle vasta tulen sammuttua. Soili Poijula pitää valintaa viisaana. Visuaaliset muistikuvat ovat vahvoja trauman aiheuttajia. Lasta pitäisi suojella näkemästä kotia liekeissä.

Tulipalon jälkeen lapselle voi jäädä pelko kodin tuhoutumisesta uudelleen.

”Hän voi muuttua takertuvaksi, aggressiiviseksi tai taantua. Kuivaksi oppinut lapsi alkaa yökastella”, psykoterapeutti luettelee.

Poijulan mukaan lapset eivät osaa puhua tunteistaan, vaan ovat tässäkin aikuisia fyysisempiä.

”Lapsi voi alkaa valittaa vatsakipua tai päänsärkyä. Uni ei tule illalla ja ruoka ei maistu. Aikuisen tärkein tehtävä on olla läsnä lasta varten ja pitää häntä lähellä.”

”Lapsi saattaa ajatella, että koti katosi, koska minä olin eilen tottelematon.”

Schulmanin mukaan aikuiset lähtevät herkästi etsimään syyllisiä toisten toiminnasta, mutta lapsi kääntää katseen sisäänpäin.

”Lapsi luo oman tarinansa tapahtuneesta. Hän saattaa ajatella, että koti katosi, koska minä olin eilen tottelematon. Siinä ei ole aikuiselle mitään järkeä, mutta lapselle on”, Schulman sanoo.

Leikki on lapselle tärkeää myös kriisin käsittelyssä. Piirustuksiin alkaa ilmestyä liekkejä ja palomiesasu kaivetaan naamiaislaatikosta.

Myöhemmin trauman voi paljastaa yllättävä reaktio. Poijula puhuu niin sanotuista triggereistä. Ne ovat havaintoja, jotka laukaisevat uudelleen traumaattisen kokemuksen aiheuttamat reaktiot ja tunteet. Tulipalon triggereitä voivat olla esimerkiksi savun haju tai sireenien ääni.

Yllättävät tavarat voivat muuttua kriisin hetkellä tärkeiksi.

Vuokko Lahti kehotti lapsiaan ottamaan jotakin mukaan vanhasta kodista. Jokainen lapsi halusi oman huoneensa seinäkellon.

”Ihmettelin sitä. Tavarat, joita he valitsivat, eivät tuntuneet tärkeiltä”, Lahti sanoo.

Nuorimmalle pojalle iski hätä Väinö-apinasta, joka ei ollut aiemmin herättänyt mitään kiinnostusta.

Väinöä ei löytynyt talosta, joten Lahti työsti lapsen hätää luomalla Väinölle seikkailun.

”Kerroin lapsille joka ilta tarinaa, jossa Väinö oli huomannut talon olevan liekeissä, pelastautunut ja lähtenyt merille.”

Soili Poijula vahvistaa, että yllättävät tavarat voivat muuttua kriisin hetkellä tärkeiksi. Hän kertoo pakolaisperheistä tehdystä havainnosta.

”Monella perheellä on mukanaan vanhan kotinsa avain. He tietävät, etteivät palaa enää koskaan, mutta kantavat avainta mukanaan.”

Hän näkee samaa logiikkaa Lahden lasten seinäkelloissa.

”Lapselle mennyt aika voi tiivistyä kelloon. Sehän on oikeastaan hyvin loogista”, Poijula miettii.

Poijulan mielestä Väinö-apina kuvaa hienosti koko perheen tarinaa.

”Tapahtui jotakin kamalaa, mutta he pelastuivat ja kokivat sen jälkeen yhdessä uutta.”

Väinö-apina joutui tulipalossa kateisiin, joten Lahtien perhe keksi tarinan, jossa Väinö oli lähtenyt merille. Myöhemmin kuopukselle tärkeäksi tullut pehmolelu löysi takaisin omistajansa syliin.

Marja Schulman kannustaa aikuisia olemaan kekseliäitä, jos voimavaroja riittää.

”Hautajaiset ovat monelle tärkeä osa surutyötä. Palaneelle kodille voi pitää muistotilaisuuden.”

Sisältä mustunut talo piti tyhjentää. Vesa Lahti ehdotti vaimolleen, että tämä pyytäisi Facebookissa ihmisiä apuun. Vuokko arasteli, mutta julkaisi lopulta avunpyynnön. Olisihan muutamakin käsipari plussaa valtavassa raivausurakassa.

Seuraavana päivänä Vuokkolan pihalla odotti viitisenkymmentä ihmistä. Maa- ja kotitalousnaiset järjestivät kahvi- ja pullatarjoilun talkooväelle. Kolmen tunnin kuluttua 16 tonnin jätekontti oli täynnä ja talo tyhjä.

Astiat tuhoutuivat lukuun ottamatta parempaa kahvikalustoa. Tekstiileistä saatiin pelastettua isännän tumma puku, pari kansallispukua ja vanhimman pojan rippipuku. Kaikki arjen käyttötavara tärveltyi.

”Onneksi olimme olleet äidilläni remonttievakossa. Siellä meillä oli vähän vaatteita ja perustavaroita”, Lahti kertoo.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että palo oli syttynyt 1970-luvulta peräisin olleesta valokatkaisimesta. Tieto oli Vesa Lahdelle helpotus. Mies oli pelännyt, että syy olisi hänen aloittamassaan remontissa.

Omakotitaloissa tulipalo syttyy tyypillisimmin juuri viallisesta sähkölaitteesta. Kerrostalo- ja rivitalokotien palot lähtevät usein liikkeelle ruuanlaitosta.

Pelastusylitarkastaja Jari Lepistö kertoo, että lapsiperheissä tulen käsittelystä ja älylaitteiden latauksista johtuvat riskit ovat hieman suuremmat kuin keskimäärin.

”Kännykkä kuumenee melkoisesti latauksessa, ja jos ladattava kännykkä sujahtaa nukahtaessa vuodevaatteiden sopukoihin, palovaara on ilmeinen”, Lepistö sanoo.

Myös erilaiset pesukoneet käyvät lapsiperheissä tiheään. Lepistö muistuttaa, ettei koneita saa jättää yksin päälle perheen ulkoilun tai kaupassa käynnin ajaksi.

Tulipalojen määrä on laskussa. Vuonna 2019 kodeissa syttyi neljäsataa tulipaloa vähemmän kuin vielä viisi vuotta aiemmin.

Tulipalot saavat aikaan auttamisvyöryn. Kodin menettämiseen on helppo samastua.

Talkoot olivat vasta alkua. Tutut tulivat mukanaan vaatteita, täkkejä ja lakanoita. Eräs kyläläinen oli käynyt keräämässä talosta kaikki lasten pehmolelut ja pessyt ne. Pehmojen joukosta löytyi myös Väinö.

Kriisitilanteessa aineellista tukea tarjoavat sosiaalitoimi, seurakuntien diakoniatyö ja järjestöt, kuten Suomen Punainen Risti. Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Merja Lehtisalo kertoo, että tulipalot saavat aina aikaan valtavan auttamisvyöryn.

”Kodin menettämiseen on helppo samastua”, hän otaksuu.

Kodin palaminen on koskettanut Lehtisaloa läheltä. Hän oli viime jouluna sisarensa kanssa joulupöydässä, kun heille tuli tieto siskon kodissa syttyneestä tulipalosta. Seurakunnan diakoniatyö järjesti kirkon Kotimaanavun kautta perheelle rahankeräyksen.

Kerätty rahasumma odottaa diakoniatyön avustustilillä.

”Näin perhe ehtii ajan kanssa miettiä, mitä oikeasti tarvitsee. Kerätyn rahan käyttämisestä sovitaan diakoniatyöntekijän kanssa”, Lehtisalo kertoo.

Kriisissä henkistä tukea tarjoaa alueen sosiaali- ja kriisipäivystys. Vuokko Lahti kertoo, että heille tarjottiin keskusteluapua, mutta se ei tuntunut tarpeelliselta. Hän kuitenkin pyysi, että perhe pidetään listoilla siltä varalta, että hätä iskee myöhemmin.

”Olemme aina puhuneet paljon lasten kanssa, myös vaikeista asioista”, Lahti sanoo.

Veetu Lahti (keskellä) on ajanut kotipelloilla loppuun monta romuautoa. Veljet Viki (vas.) ja Vertti osallistuvat usein vanhan Ladan korjailuun.

Vakuutusyhtiö teki Lahden perheelle tarjouksen: 175 000 euroa kaikesta, mukaan lukien irtaimisto. Lahti ei yleensä kiroile, mutta sen puhelu aikana hän käytti kaikki osaamansa kirosanat.

”Täysarvovakuutuksen piti selvästi korvata joko talon kunnostus tai uuden rakentaminen. Uusi pohjalaistalo maksaa yli puoli miljoonaa, joten korjaaminen oli edullisempi ratkaisu.”

Pian vakuutusyhtiö myöntyi. Lahdelle tuttu rakennusmestari otti tehdäkseen korjaussuunnitelman.

”Se oli helpotus. Pystyimme luottamaan, että hän on meidän ja tämän talon puolella ratkaisuissaan.”

Palon jälkeen Lahti ei jaksanut lähteä luetteloimaan ”jokaista nippeliä ja nappelia”, joka vakuutusyhtiön pitäisi kodin irtaimistosta korvata. Perhe kuittasi vähän yli 20 tuhannen euron korvaussumman, vaikka vakuutus olisi kattanut tavaraa 75 tuhanteen asti.

Jälkeenpäin Lahti on miettinyt, olisiko pitänyt jaksaa enemmän. Yhä hän kuukausittain huomaa jotain puuttuvan. Viime talvena he ostivat jalkalamppuja.

Sekä vanhempien että lasten mielestä Vuokkola on vielä entistäkin parempi.

Rakennustyömaalla Vuokko Lahti aisti varovasti talon uusia tunnelmia. Ovikammari alkoi näyttää keltaiselta. Makuuhuoneessa tuntui petroolinsiniseltä.

Alkuaikoina Veetu pohti, uskaltaako vanhassa kodissa enää nukkua.

Lahti tunsi painetta korjata talo aikalaishenkeen myös sisustuksen osalta. Lopulta hän antoi itselleen armoa. Seinillä on nyt värikkäät Pip Studion kukka- ja lintutapetit.

”Tämä on meidän koti eikä museo”, Lahti perustelee.

Veetu pohti alkuaikoina evakkokodissa, uskaltaako vanhassa kodissa enää nukkua vai pelottaako tulipalo liikaa. Paluun jälkeen ei nukahtamisvaikeuksia ole kuitenkaan ilmennyt.

Uudelleenrakennus kesti yhdeksän kuukautta. Nyt Lahti ihmettelee, kuinka nopeasti kaikki tapahtui, vaikka silloin odotus tuntui tuskastuttavan pitkältä.

Sekä vanhempien että lasten mielestä Vuokkola on vielä entistäkin parempi. Vihtori tietää tasan tarkkaan, mistä se se johtuu.

”Täällä on nopeampi nettiyhteys”, hän sanoo ja virnistää.

Jokaiselle pojalle oma huone on rakas, mutta tupa on perheen elämän keskus.

”Siinä syödään, istutaan, jutellaan, tehdään läksyjä, katsotaan telkkaa”, Lahti listaa.

Tulipalo muutti suhdetta tavaraan ja aikaan. Aiemmin Lahti jemmasi tuliaisiksi saamansa ihanat kynttilät. Hän sytyttäisi ne sitten joskus, kun olisi tarpeeksi hieno tilaisuus.

Nykyään hän purkaa sellofaanin ja raapaisee tulitikun.

”Elämä on tässä ja nyt. Minulla on lupa iloita siitä.”

Perhe ehti asua kahdessa väliaikaisasunnossa ennen kuin pääsi muuttamaan takaisin korjattuun taloon. Lahti tuntee lapsellista iloa jokaisesta lattialistasta, nojatuolista ja leivontakulhosta.

”Menetin kotini ja sain sen takaisin. Sitä kiitollisuutta haluan jakaa koko kylälle”, Lahti sanoo.

Vuokkolan ovet ovat aina kaikille auki.

Uutta Vuokkolaa asuvat Lahtien lisäksi muiden eläinten muassa kissat Nikke ja Elli. Vuokon vanhin poika on jo muuttanut omilleen.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Meidän Perhe -lehdessä 5/2020.

Veera Visapää, teksti

Päivi Karjalainen ja perheen kotialbumi, kuvat ja video

Kristiina Marttinen HS, videoeditointi

Heidi Moisio HS, tuottaminen

Niina Behm HS, kuvatuottaminen ja verkkotaitto