Pysäkillä
aika kuluu

Valokuvataiteilija
Juha-Pekka Inkinen
teki ajan kulumisen näkyväksi.
Hän kuvasi 17 vuoden ajan bussipysäkeitä.

Mitä on aika?
Kaikkihan me tiedämme. Se on nahistuva ilmapallo, tyhjentynyt muropaketti ja arpeutuva haava.

Se on sitä, kun huominen vaihtuu eiliseksi. Sitä, kun joutsenet muuttavat, komeetat kiiruhtavat ohi ja sylivauvoista tulee äijänkäppyröitä. Patsaita pystytetään ja kaadetaan, tulivuoret säpsähtävät hereille ja nukahtavat, imperiumit kukoistavat ja tuhoutuvat.

Se on sitä, kun sekunnit kasautuvat minuuteiksi, minuutit tunneiksi, tunnit päiviksi, päivät viikoiksi, viikot kuukausiksi, kuukaudet vuosiksi ja vuodet vuosituhansiksi. Tapahtumat viilettävät, marssivat, ryömivät ja roiskahtavat menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaisuuteen. Siitä kaikesta aivojen hippokampus, kuoriosat ja mantelitumake vuolevat kirjavia muistoja.

Juuri sitä on aika. Vai onko?

Ei välttämättä, jos kysytään fyysikoilta. Heillä on enemmän kysymyksiä kuin varmoja vastauksia.

Mitä oikeastaan tapahtuu, kun aika etenee? Onko sen kulku itse asiassa illuusio? Loppuuko se joskus kokonaan ja kaikkialta? Miksi voimme pysähtyä tilassa mutta emme ajassa?

Miksi aika kulkee aina eteenpäin, ainakin arkitodellisuudessa? Kananmunasta saa omeletin mutta omeletista ei ehjää kananmunaa.

Mitä siis on aika?

Mieletön mysteeri.

5.5.1987

Einstein sanoo 80 vuotta sitten, että menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välinen ero on vain sitkeä, pysyvä illuusio.

5.10.1987

TV1 esittää klo 21.20 Aki Kaurismäen elokuvan Rikos ja rangaistus.

Kolme kuukautta aiemmin Yhdysvalloista Neuvostoliittoon luovutettu sotarikollinen Karl Linnas kuolee leningradilaisessa sairaalassa sydämen vajaatoimintaan.

121 vuotta aikaisemmin Dostojevski kirjoittaa romaanin Rikos ja rangaistus.

15.12.1987

Yleisen suhteellisuusteorian täysin määrättyä maailmankaikkeutta voi ajatella valmiina rakenteena, jossa kaikki ajanhetket ja kaikki tapahtumat ovat olemassa aina ja ikuisesti.

5.3.1989

Kymmenen kuukauden kuluttua murtuu Berliinin muuri.

Jääkiekon MM-kisat pelataan Tšekkoslovakiassa 30 vuotta aiemmin. Suomi voittaa Länsi-Saksan 5–3.

5.3.1989

Ajan suunta on seurausta syy-seuraussuhteiden epäsymmetrisyydestä. Tiedämme enemmän menneisyydestä, koska menneisyydessä olevat tekijät ovat syitä niille seurauksille, joita voimme havaita nykyhetkessä.

Vuonna 1986 Juha-Pekka Inkinen oli 31-vuotias valokuvataiteilija. Hän kehitti ajan tutkimiseen menetelmän.
Tuli nimittäin oivallus: aika lymyää bussipysäkeillä! Katosten alla näkyy alkuja ja loppuja, lähtöjä ja paluita. Odottamista.

Erityisesti aika tuntui tiivistyvän pysäkkien mainoksiin. Ne hautautuvat syvälle muistin syövereihin, mutta kun saman julisteen näkee vuosien päästä, mieleen herahtaa muistoja.

Mainoksista tulee ajankuvia.

Inkinen alkoi seurata muutamia bussipysäkkejä Helsingin Siltamäessä ja sen lähistöllä. Oli selvää, että kuvaustyön piti kestää tarpeeksi kauan. Seitsemän vuotta tuntui sopivalta.

Ohessa riitti muutakin tekemistä. Syntyi valokuvanäyttelyitä ja kirjoja, mutta aiheet olivat toiset. Pysäkkiprojekti jatkui. Seitsemästä vuodesta tuli kuin varkain seitsemäntoista.

Vuonna 2003 lasikuitupysäkit vaihdettiin lasisiin ja mainokset katosivat. Projekti päättyi.

Mutta vasta hiljan Inkinen ymmärsi, mitä kuvista kuului tehdä. Kirja.

Pysäkkiaikakirjat ilmestyi alkusyksystä Minervan kustantamana. Myös tämän jutun kuvatekstit ovat teoksesta.

10.7.1989

Ajatus siitä, että koko maailmankaikkeudessa vallitsisi hyvin määritelty nyt, on illuusio, oman kokemuksemme perusteeton laajennus. Se on kuin paikka, jossa sateenkaari koskettaa metsää. Voimme kuvitella näkevämme sen, mutta jos menemme etsimään, sitä ei ole.

28.3.1990

90 vuotta aiemmin, toisen sortokauden aikana, Suomessa lakkautetaan 24 sanomalehteä.

11 vuoden päästä, syyskuun 2001 terroristihyökkäyksen jälkeen, Yhdysvalloissa rajoitetaan sananvapautta.

26.8.1990

Julius Caesar hyökkää Britanniaan 2045 vuotta aiemmin, mutta joutuu lopulta palaamaan Galliaan.

19 vuotta aiemmin Julius Caesar suunnittelee rakentavansa Gallian metsiin kaupungin nimeltä Jumaltenranta Asterix -sarjakuvassa.

Darude täyttää 15 vuotta.

19.12.1990

Runsaat 263 vuotta aiemmin Isaac Newton laatii ämpärikokeen. Kuvitellaan maailmankaikkeus, joka sisältää vain ämpärin. Newtonin kuvauksen mukaan tämä ämpäri voitaisiin laittaa pyörimään suhteessa absoluuttiseen avaruuteen, jolloin ämpärissä oleva veden pinta muuttuisi koveraksi. Koska kaikkeudessa ei kuitenkaan olisi mitään muuta, olisi mahdotonta vahvistaa, että ämpäri todellakin pyörii. Vaikuttaa aivan yhtä mahdolliselta, että veden pinta ämpärissä pysyisi tasaisena.

26 vuoden päästä näemme hämmästyttäviä ämpärijonoja.

12.12.1991

Ensimmäiset puhelinkioskit tulevat käyttöön Helsingissä 79 vuotta aiemmin ja poistuvat 16 vuoden kuluttua.

Ensimmäinen suomalainen cd-levy julkaistaan seitsemän vuotta aiemmin. Vinyylilevyt lopulta lähes katoavat markkinoilta.

Vinyylilevyjä myydään taas cd-levyjä enemmän 29 vuoden päästä.

Ajan arvoituksellisuus on kiehtonut itseä aina, Inkinen sanoo.
Miten huimaavaa onkaan vaikkapa se, mitä tiede sanoo ajan olemuksesta.

Erityisen vaikutuksen on tehnyt kosmologi Syksy Räsäsen virke, jossa puhutaan yleisestä suhteellisuusteoriasta. Se on peräisin tutkijan blogista: Maailmankaikkeutta voi ajatella valmiina rakenteena, jossa kaikki ajanhetket ja kaikki tapahtumat ovat olemassa aina ja ikuisesti.

Ajatus kuulostaa maallikon korviin niin käsittämättömältä, että sitä voisi melkein luulla huuhaaksi.

”Ja silti se on kovaa tiedettä!”

Aiheessa viehättää sekin, että siihen on tarpeeksi vaikea tarttua. Aikaa on hankala haistaa, koskettaa tai maistaa.

”Sitä voi tietysti mitata kelloilla, mutta ennemminkin se tuntuu kudoksissa, solujen väleissä ja aavistuksissa.”

Valokuviin sen voi näköjään vangita. Mistä ne sitten muodostuvat, ajankuvat?

Siitä, että taltioidut asiat alkavat näyttää oudoilta, Inkinen sanoo.

Myös sellaiset, joiden keskellä on joskus itse elänyt.

Hän siteeraa brittikirjailija L. P. Hartleyta:

”Menneisyys on outo maa, siellä kaikki tehdään toisin.”

22.6.1993

Kettu sanoo Pikku Prinssille:
"Tulet vastuulliseksi siitä, mitä olet kesyttänyt."

25.3.1994

Lehtipuhallin ei vielä ole tullut Suomeen, mutta kuuden vuoden päästä se valitaan Suomen Luonto -lehden kisassa vuoden turhakkeeksi.

Te tahtoisitte tehdä ajasta virran, jonka partaalla voisitte istua ja katsella virran kulkua.
-Kahlil Gibran

2.3.1996

24 vuoden päästä tulevat turvavälit ja koronavirus sulkee kodit, ravintolat ja rajat.

28.7.1998

Särkänniemen delfinaario suljetaan 17 vuoden kuluttua, ja delfiinit lennätetään Kreikkaan.

"Miten pitkä on ikuisuus", kysyy Liisa.
"Joskus vain yksi sekunti", vastaa Valkoinen Kani.
- Lewis Carroll
(Tämä lainaus ei ilmeisesti ole Lewis Carrollin kirjoittama, vaikka useissa verkkolähteissä ja Inkisen kirjassa niin väitetään. Lainaus ei myöskään ole Tim Burtonin elokuvasta Alice in Wonderland (2010), kuten tässä jutussa aiemmin kerrottiin. Lainauksen alkuperä on toimitukselle epäselvä. (toim. huom.))

16.6.2000

Eletään aikaa ennen sanoja läpändeeros, jonne ja elikkäs.

28.2.2003

Antroposeeni on meneillään oleva geologinen epookki. Antroposeenin katsotaan alkaneen teknisestä vallankuomuksesta.

Lasikuitupysäkkeihin ei enää myydä mainoksia.

Juha-Pekka Inkinen, kuvat ja kuvatekstit

Anni Pasanen, teksti

Ea Vasko, kuvatoimittaminen ja ulkoasu