Sara Vainio HS, teksti
Guillaume Darribau, kuvat ja videot
Barcelonassa oli viime vuonna ihmeellisen tyhjää, sanoo turistien rakastamissa rantakortteleissa pitkään asunut Dani Plou.
Lomalaisten paluu Espanjaan on jo alkanut, rantakaduilla juhlitaan joka yö.
Barcelonan turismi palaa pahempana, Plou ennustaa. Roskia, melua ja loputonta juopottelua.
Tämä Ploun ja Barcelonan tarina on ensimmäinen osa HS:n Matkakuume-sarjassa, jossa pohditaan matkailun tulevaisuutta pandemian vähitellen taittuessa. Palaako kaikki ennalleen vai muuttuuko jotakin?
atso, miten rauhallista!” ihastelee Dani Plou Martí ja pulahtaa Välimeren aaltoihin.
Keskipäivän helteessä Barcelonan kuuluisimman rannan La Barcelonetan kultaisella hiekalla lepää auringonpalvojia harvakseltaan. Veteen ei ole uskaltautunut kuin pari iäkästä rouvaa.
”En ole eläessäni uinut meressä niin paljon kuin tänä vuonna!”
Plou on asunut rannan tuntumassa vuosikymmeniä mutta alkoi käydä aamu-uinneilla vasta pandemia-aikana. Aiemmin rannalle ei mahtunut, tai sinne ei ainakaan tehnyt mieli mennä. Oli meluisaa, sotkuista ja useimmiten juhlat käynnissä.
Plou manailee noukkiessaan hiekasta jäätelöpaperin. Turistikaudella risteilijöiden jo muutenkin saastuttamassa vedessä lillui jatkuvasti muovikääreitä ja mukeja, hän kertoo. Hänellä on yhä tapana kerätä jokaisella uintireissulla mukaansa pussillinen roskaa.
Kulunut vuosi on ollut La Barcelonetassa kuin rinnakkaistodellisuudesta. Kun pandemia tyhjensi Helsingin keskustan turisteista, katukuva ei lopulta muuttunut merkittävästi, mitä nyt hiljeni entisestään. Barcelonassa ikkunoiden ja ovien eteen laskettiin metalliesteet.
Oli kuin joku olisi sammuttanut La Barcelonetan valot – kirjaimellisesti.
”Kun saimme viime kesäkuussa mennä tiukkojen rajoitusten jälkeen illalla ulos kävelemään, näissä ikkunoissa näkyi yksi, ehkä kaksi valoa”, Plou sanoo ja viittoilee rantaa reunustavien kerrostalojen suuntaan.
Pandemia iski lujaa, sillä elämä täällä on vuosien saatossa kiertynyt tiiviisti turistien ympärille. Kuten paikalliset sanovat: kaupunki elää turismista, sairastuu turismista, kuolee turismista.
Asunto toisensa jälkeen on muuttunut Airbnb:ksi, kun paikallisten tilipussit eivät enää riitä kohoaviin vuokriin. Alivuokraus on periaatteessa laitonta, mutta sitä on lähes mahdotonta pysäyttää.
Myös suurin osa asuinalueen liiketiloista on vaihtunut turismista eläviin kalliisiin puoteihin, matkamuistokojuihin ja ravintoloihin, jollaisia paikalliset eivät tarvitse tai voi käyttää.
”Messi-paita on varmaan Barcelonan myydyin tuote”, Plou sanoo.
Vaikka rannalla on vielä kesäkuun ensimmäisellä viikolla rauhallista, Barcelonan kaduilla kuulee taas ranskaa, saksaa ja englantia.
Espanja avasi kesäkuusta lähtien rajansa koronatestin tehneille turisteille ilman karanteenia. Käytännössä se tarkoittaa, että esimerkiksi Suomesta voi lentää tänne keskipäivällä ja olla paikallisten parissa jo alkuillasta.
Avautumista on paikallisten kesken odotettu mutta yhtä lailla pelätty.
”Moni on menettänyt työnsä, mutta löysimme pandemiassa naapuruston yhteisön ja autoimme toisiamme. Kun rajat avattiin, niin viuh, jokainen häipyi taas omille teilleen”, kertoo Ploun puoliso Cristina Fernández.
Goottilainen kortteli
Naapureihin tutustuminen on muistuttanut Plouta siitä, millaista La Barcelonetassa oli ennen.
Plou muutti kortteliin 1980-luvun lopulla 17-vuotiaana ja ehti nähdä eloisan, kylämäisen korttelin tiiviine yhteisöineen. Hänen isoisänsä pyöritti asunnossa pientä perhelääkärin vastaanottoa, jolla vierailivat korttelin käsityöläiset ja romanit.
Rantaraitilla myytiin yksinkertaista ruokaa kojuissa, ja annoksensa sai syödä hiekalle asetelluilla tuoleilla.
Sitten tulivat vuoden 1992 olympialaiset, jotka tekivät Barcelonasta muodikkaan matkakohteen.
Nuhjuiset rantaravintolat korvattiin sellaisilla, joita Plou luonnehtii näyttäviksi, keinotekoisiksi ja lyhytikäisiksi. Samalla koko tunnelma muuttui. Paikallisilla yrittäjillä on ulkomaisista asiakkaistaan sanonta: sama se, palvelenko hyvin vai huonosti, he tulevat vain kerran.
Turistien määrä on kasvanut melkoista vauhtia. Virallisten majoitustietojen mukaan koko Barcelonan provinssissa vieraili vuonna 1990 alle kaksi miljoonaa turistia. 2010-luvun alkuun mennessä pelkästään Barcelonan kaupungin alueella yöpyi 6,4 miljoonaa ihmistä ja vuonna 2019 jo lähes 14 miljoonaa.
Lisäksi kaupungissa käy päiväretkillä vajaat 3 miljoonaa risteilyturistia ja suuri joukko läheisten rantakaupunkien turisteja.
Nykyisin turismi muodostaa noin 15–17 prosenttia Barcelonan taloudesta.
Viimeistään 2010-luvulla jatkuva alkoholin liikakäyttö ja kaduille virtsailu alkoivat suututtaa paikallisia, Plou kertoo. Kulmilla alkoivat kierrellä turistien vanavedessä myös huumediilerit ja varkaat.
Ploun rantakorttelissa sijaitsevassa toisen kerroksen asunnossa nukkuminen oli varsinkin kesäkuukausina vaikeaa jatkuvan melun takia. Alakerran irlantilaisen pubin kaiuttimien basso tärisytti koko rakennusta.
”Monet niistä ihmisistä, jotka aikoinaan tunsin historiallisessa keskustassa, ovat häipyneet muualle. Ne, jotka korjasivat kenkiä, ja ne, jotka myivät ruokaa markkinoilla. Naapurustossa ei ole enää palveluita meille”, Plou toteaa.
Vaikka meno rauhoittui koronarajoitusten myötä, vuodenvaihteessa myös Plou ja Fernández päättivät muuttaa karkuun turismin uutta tulemista. He ostivat asunnon ylhäältä kaupunkia reunustavilta kukkuloilta.
Muutosta tuskin on luvassa, Plou arvelee. Hän pitää selvänä, että massaturismi palaa Barcelonaan ja tuo vanhat ongelmat mukanaan. Jos ei heti tänä kesänä, niin viimeistään seuraavana.
”Olen pessimisti. Se palaa samanlaisena, luultavasti pahempana.”
Merkkejä on jo ilmassa. Kun haemme La Barcelonetan asunnosta muutamat Ploun vanhaan osoitteeseen kulkeutuneet kirjeet, vuokralle muuttanut paikallinen opiskelija kertoo, että irlantilaispubin jytinä valvottaa jo lähes joka yö.
Font Màgica
Kun kaupungilla kysyy vastaantulijoiden tunnelmia, huomaa nopeasti, ettei Plou ole pessimisminsä kanssa yksin. Font Màgican tanssivilla suihkulähteillä koiraansa ulkoiluttaa 27-vuotias Arantxa Martín, joka on niin ikään muuttanut äskettäin pois La Barcelonetasta.
”Minäkin halusin ehtiä pois turistiaallon alta”, Martín sanoo.
Coco-koira hyppii kiltisti lähteen portaat Martínin edellä. Koira oli yksi syy hänen muuttopäätökseensä. Talvikaudella Coco sai kirmata La Barcelonetan rannalla, mutta turistien myötä alue on jälleen suljettu koirilta.
”En silti vihaa turisteja. Olen tarjoilija, ja monet yritykset tarvitsevat heitä.”
Turistikaudella Cocon kanssa on myös mahdotonta kävellä La Barcelonetassa ilman että joku tulee jatkuvasti koskettamaan sitä. Koira muuttuu ihmisjoukoissa pelokkaaksi ja arvaamattomaksi, Martín sanoo.
”En silti vihaa turisteja. Olen tarjoilija, ja monet yritykset tarvitsevat heitä.”
Martín muistelee lämmöllä vuoden kestänyttä rauhaa entisessä kotikorttelissaan.
”Saatoin viedä Cocon rannalle ja juoda kahvit Passeig del Bornilla. Ennen se ei olisi ollut mahdollista.”
Barrí Goticin kapeat kujat kiemurtelevat autioina aina uudelle aukiolle. Plaça dels Traginers, Plaça del Regomir, Plaça de Sant Miquel.
Aamuaurinko tanssii kattojen rajassa. Goottilaisen kaupunginosan kujilla matkailijaa tervehtivät vain rakennusten seiniä koristavat historialliset kaiverrukset ja räystäillä irvistävät kiviset gargoilit. Jyhkeät kivirakennukset ovat lähes tuhat vuotta vanhoja, ja varhaisimmat rakenteet periytyvät Rooman valtakunnan ajoilta.
Plaça de la Verònicalla kahvilatyöntekijä järjestelee pöytiä. Tapakset ovat tarjouksessa, mutta asiakkaita ei vielä ole.
Juuri tällaisesta Barcelonasta saattoivat haaveilla ne aiempina vuosina tänne matkanneet suomalaiset, jotka hotelliaamiaisen jälkeen joutuivat väkipakolla tunkeutumaan ihmismassan vietäviksi tai etsivät turhaan vessaa krääsäkauppojen neonvalojen vilkkeessä.
Suljetut liikkeet ja hotellit muistuttavat kuitenkin rauhan hinnasta. Tämä on Barcelonan paradoksi: ilman turisteja se nukkuu mutta turistien kanssa tukehtuu.
Kaupunginosan asukasyhdistysaktiivin Daniel Pardon toimisto on Barrí Goticin pienellä sivukadulla.
Täällä asukkaat järjestävät työpajoja ja suunnittelevat mielenilmauksia – usein juuri liikaturismia vastaan.
Turismi oli vuonna 2017 asukkaille tehdyn kyselyn mukaan Barcelonan merkittävin sosiaalinen ongelma.
Saman vuoden tilastojen mukaan turismisektori hotelleineen ja ravintoloineen on kaupungin epävarmin ja heikoimmin säännelty ala. Keskipalkka jää puoleen muiden alojen keskipalkasta.
”Nykyään voi sanoa, että jokainen barcelonalainen tuntee jonkun, joka on häädetty tai joutunut tekemään kurjaa työtä surkeilla ehdoilla”, Pardo sanoo.
Hänen mukaansa varsinkin asumiskysymys on kaikkien huulilla. Ihmiset lähtevät Barcelonan keskustakortteleista paitsi pakon edessä myös vapaaehtoisesti, koska keskellä turistivilinää ei ole kivaa asua.
”Hinnat nousevat, julkinen liikenne on romahtanut, et voi käydä lähikaupassa, et voi nukkua yöllä”, Pardo luettelee naapuruston huolia.
”Tulee hetki, jolloin ihmiset päättävät, etteivät halua tehdä elämästään sotaa, ja lähtevät. Yhteisö hajoaa, ja siitä syntyy itseään ruokkiva kierre. Se, mikä saa meidät pysymään jossakin paikassa, on yhteisö.”
”Maapallomme on romahtamassa, ja he haluavat isomman lentokentän. Se on täyttä hulluutta”
Viime aikoina tunteita on kuumentanut entisestään suunnitelma laajentaa Barcelonan kansainvälistä lentoasemaa. Jos laajennus saa viranomaisten hyväksynnän, siihen on luvassa isoja investointeja.
Turismiin kriittisesti suhtautuville paikallisille suunnitelma on kuin pystyyn nostettu keskisormi: pitäkää vain mielenosoituksianne, mutta tässä teille uudet 30 000 turistia päivässä, mistä valittaa.
”Maapallomme on romahtamassa, ja he haluavat isomman lentokentän. Se on täyttä hulluutta”, Pardo puuskahtaa.
Barcelona on myös suomalaisille tuttu ja tärkeä viikonloppumatkojen kohde. Pardo huomauttaa, ettei yliturismi ole pelkästään paikallisten ongelma.
”Mikä on merkittävin ongelma, jonka turistit kohtaavat Barcelonassa? Se, että täällä on liikaa turisteja!”
Halu matkustaa on opittua siinä missä muutkin kuluttamiseen liittyvät halut, Pardo sanoo. Meidät on opetettu rakastamaan tietynlaista matkustamista.
Lomalta kuuluu palata satojen hymyilevien valokuvien kanssa, oli kivaa tai ei.
”Kysymys kuuluu, miksi pitää matkustaa niin usein, niin kauas, niin vähäksi aikaa, ilman että muodostaa minkäänlaista suhdetta mihinkään matkakohteessa. Kestävämpää olisi harkita tarkkaan, milloin matkustaa, ja varata aikaa tutustua todella paikkaan, johon menee.”
Barcelonaan tänä kesänä suuntaaville suomalaisille Pardolla on vain yksi neuvo:
”Älkää tulko tänne.”
Viereisellä aukiolla Barcelonan kaupunginhallituksen moderni toimistotalo erottuu helposti kivisistä vierustovereistaan.
Barcelonan pormestarin pallilla istuu Ada Colau, entinen asukasaktivisti, joka osallistui aikoinaan Pardon kanssa samoihin häätömielenosoituksiin ja talonvaltauksiin. Hän johtaa Barcelonan asioista päättävää vasemmistolaista koalitiota.
Colaun äänestivät valtaan erityisesti köyhät ja työväenluokkaiset alueet, joiden häätö- ja velkakierteeseen hän lupasi puuttua. Colau on myös pitänyt palopuheita massaturismia vastaan sekä rajoittanut keskustan turistimajoitusta ja risteilylaivojen määrää. Enimmäkseen puheet ovat kuitenkin laimenneet kompromisseiksi, kuten politiikassa käy usein.
Toista valtapuoluetta Katalonian sosialisteja edustava turismista vastaava virkamies Xavier Marcé saapuu paikalle myöhässä, koska on käynyt kyselemässä Barcelonan koululaisten toiveita ja huolia turismin suhteen. Hän myöntää heti, että turismi on räjähtänyt käsiin.
”Emme voi päättää, kuinka monta turistia otamme. EU:ssa on vapaa liikkuvuus.”
Laillisesti Barcelonassa on noin 9 600 turistiasuntoa, 450 hotellia ja lisäksi muita majoitustyyppejä, kuten vierasmajoja. Laittoman majoituksen osuutta voi vain arvailla.
”On laittomuuksia, on mafioita, on ryhmiä, jotka hallinnoivat laittomien asuntojen verkostoja”, Marcé luettelee.
Hänen mukaansa viranomaiset ovat jo säännelleet sen minkä pystyvät. Kaupungin keskustaan ei saa enää rakentaa lisää hotelleja, eikä turistiasunnoille anneta uusia lupia keskustassa.
Kaupunki on myös tehnyt sopimukset laittomien ilmoitusten poistamisesta Airbnb:n ja Booking.comin kanssa. Tosin suositut nettialustat eivät suostu ottamaan vastuulleen asuntojen laillisuuden selvittämistä etukäteen.
Pormestari Colau vastustaa lentoaseman laajennushanketta, mutta Marcén mielestä asukkaiden huoli turismin kasvusta on liioiteltu. Hän ei itse asiassa pidä lentoaseman mahdollisesti tuomia turisteja lainkaan ongelmana.
”Ei ole olennaista, vaikka tulijoita olisi kuukaudessa pandemiaa edeltäneiden 60 000:n sijaan 90 000. Määrän sijaan on tärkeämpää vaikuttaa siihen, mitä turistit täällä tekevät, eli turismin laatuun.”
Marcé vakuuttaa, että Barcelonan ongelmat ovat ennen kaikkea logistisia ja johtuvat siitä, että liian monta turistia tekee samoja asioita samassa paikassa yhtä aikaa: aamusta kävelykierros Sagrada Famílian kirkolle, siitä Ramblalle lounastamaan, viereiselle ostoskadulle kuluttamaan ja sitten biitsille. Illalla tunnetut baarit vetävät Passeig del Bornin täyteen väkeä.
”Olemme joutuneet turistimajoituksen uhriksi, koska turismi tuotiin tänne kuten mihin tahansa rantakohteeseen. Kaupunkimatkailun pitäisi kuitenkin olla jotain ihan muuta.”
Kaupunki aikoo ruveta mittaamaan turistien virtaa, päivärytmiä ja tekemisiä uuden teknologian avulla ja pyrkii siihen, että kävijät saataisiin levitettyä laajemmalle alueelle ja uusien ajanviettotapojen pariin.
Marcé puhuu yhteisymmärryksen rakentamisesta kaupunkilaisten, kaupungin ja vierailijoiden välille. Se tuntuu aiempien haastatteluiden perusteella melkoisen vaativalta tehtävältä, eikä Marcé osaa täsmentää, miten kaupunki voisi konkreettisesti vaikuttaa turistien tekemisiin.
”Nyt ei ole voinut kokeilla uusia toimia, kun ei ole ollut turisteja. Pelaamme jalkapalloa ilman palloa.”
Passeig del Born
Kello on yksi yöllä, mutta poliisit eivät ole vieläkään puuttuneet tilanteeseen.
Barcelonan ehkä tunnetuin bilekatu Passeig del Born täyttyy torstai-iltana ihmisistä, joista valtaosa on kaksi-kolmekymppisiä. Lämpötila on laskenut alle 20 asteen, mutta minimekko riittää hyvin juhla-asuksi.
Eri kaveriporukoiden kannettavat kaiuttimet kilpailevat äänimaailman herruudesta.
Juhlijoiden seassa kiertelevät katukauppiaat myyvät oluita, jotka he ovat hetkeä aiemmin käyneet nostamassa piilopaikastaan viemärikansien alta.
Maskeja näkyy harvakseltaan, lähinnä roikkumassa leuan alla.
Viereisen pizzerian työntekijä Hildegard Céspedes kertoo, että katu täyttyy lähes joka yö. Aluksi enemmistö juhlijoista oli barcelonalaisia, jotka halusivat irrotella rajoitusten höllennyttyä, mutta nyt mukana on yhä enemmän turisteja.
Passeig del Bornilla on aina juhlittu, mutta Céspedesin mielestä tilanne on nyt pahempi kuin ennen pandemiaa. Kun baarit pitää sulkea ajoissa, juhlinta keskittyy ulos.
Kello 1.30 pillien ulvahdus ja sininen välke kertovat, että alkamassa on jokaöinen show: mellakkavarusteiset poliisit muodostavat rivin kävelykadun päätyyn ja lähtevät kohti ihmisjoukkoa, joka valuu rauhassa heidän edellään ulos kadun toisesta päästä.
Juhlat ovat tältä illalta ohi, mutta huomenna ne palaavat kaksin verroin suurempina.
”En vihaa turisteja, mutta turistimassa on karannut käsistä. Kun turismia on tietty määrä, se tuo enemmän ongelmia kuin mitään muuta.”
Dani Ploun ja Cristina Fernándezin uudelta kotikukkulalta avautuu huikea näkymä Barcelonan yli. Ploulla on tapana tehdä täällä pitkiä kävelyitä, joilla hän tarkkailee lähiympäristön elämää. Uudessa korttelissa elämänmeno on leppoisampaa kuin rannan turistikujilla.
”En vihaa turisteja, mutta turistimassa on karannut käsistä. Kun turismia on tietty määrä, se tuo enemmän ongelmia kuin mitään muuta.”
Sama aloitus toistuu haastattelusta toiseen. En vihaa turisteja, mutta. En vastusta turismia, mutta. En halua syyttää turisteja, mutta.
Plou ja Fernández selittävät, että turismista valittamista katsottiin Barcelonassa pitkään pahalla silmällä. Siitä riippui ja riippuu yhä niin monen kaupunkilaisen toimeentulo, että kritiikistä tuli melkein tabu.
Kymmenen viime vuoden aikana kaupunkilaisten sietokyky on kuitenkin tuntunut saavuttavan rajansa ja hiljaisuuden sopimus on rikkoutunut.
Tilaa ovat saaneet kriittiset kysymykset: Kyllä, turismi luo työtä, mutta millaista työtä? Mihin sen hedelmät valuvat? Mihin risteilyalukset maksavat veronsa? Kuka niillä työskentelee ja millä palkalla? Mitkä ovat rantaravintoloiden kesäkauden tarjoilijoiden työehdot? Pärjääkö hotellin siivooja palkallaan?
Käänteen tunsi ilmapiirissä, Plou sanoo. Ihmiset muuttuivat, sulkeutuivat.
Sitä tulee äreäksi, kun joku koko ajan kysyy, missä on Sagrada Família. Ryöstötilanteisiin jaksaa puuttua muutaman kerran, mutta lopulta siihenkin turtuu. Jaaha, taas yksi ryöstetty turisti.
”En pitänyt siitä muutoksesta, jonka huomasin itsessäni: olen ihminen, joka ei auta toista”, Plou sanoo.
Fernández sanoo ymmärtävänsä nyt, miten pariisilaiset saivat maineensa koppavina ja turisteja halveksivina nirppanokkina.
”Täällä kyllä osattiin ennen osoittaa vieraanvaraisuutta. Itsekin ylpeänä neuvoin vierailijoita ja suosittelin lempiravintolaani. Tein jopa arvosteluja Tripadvisoriin. Nykyään, jos löydän hyvän paikan, pidän tiedon itselläni. Muuten se menee pilalle.”
Pariisi on valtava metropoli, mutta Barcelonalla ei juuri ole mihin kasvaa. Idässä on meri, lännessä vuoret. Plou löysi paikkansa ylhäältä rinteiltä, ja lopulta La Barcelonetan jättäminen oli helppoa.
”Sitä naapurustoa, jonka tunsin, ei enää ole.”
Sara Vainio, teksti
Guillaume Darribau, kuvat ja videot
Katriina Pajari, tekstin editointi
Mikko Peura, videoiden editointi
Tuija Kivimäki, grafiikka
Antti Nikunen, ulkoasu ja tuottaminen
Oikaisu 23.6.2021 klo 16.46): Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, lentokenttä voisi tuoda 30 000 turistia lisää päivässä, ei kuukaudessa.
Osa 2: Mäkikotkan hotelli, ilmestyy seuraavaksi
Jens Weißflog on entinen mäkikotka, ja nyt hän odottaa vieraita hotelliinsa, jonka suomalaisessa saunassa löylyistä nautti ennen Stasin johto.
JULKAISTU 23.6.2021 © Helsingin Sanomat