Katseella
voi koskettaa

Kun maskien käyttö yleistyi Suomessa koronapandemian takia, valokuvaaja Markus Jokela huomasi joutuvansa kiusallisiin tilanteisiin.

”Kadulla tuli tuttuja vastaan, enkä enää tunnistanutkaan heitä maskin takaa. Muutaman kerran kävi niin, että joku tuli moikkaamaan ja jouduin kysymään, että kuka sä olet. Maailma kapeni, kun meistä jäi vain silmät jäljelle.”

Havainto sai Jokelan kuvaamaan muun muassa kauppakeskusten liepeillä Espoossa ja Helsingissä ihmisten silmiä – sitä, mitä kasvoista yhä näkyy katukuvassa.

Hän kohtasi monenlaisia katseita: mietteliäitä, sisäänpäin kääntyneitä, väsyneitä. Jokusen kujeilevan, nauravaisenkin.

Katseiden voi ajatella heijastelevan yleisemminkin pandemiaan kyllästyneiden ihmisten mielialoja. Ei jaksaisi enää, eristys turruttaa, mutta aina jostain nousee sittenkin ilo.

Myös hoitoalalla on huomattu, että maailma kapenee maskien myötä. Vuorovaikutus on vaikeutunut varsinkin sellaisten hoivattavien kanssa, joilla on hankaluuksia tulkita ympäristöään.

Gerontologisen hoitotyön lehtori Heidi Valtatie Tampereen ammattikorkeakoulusta ja sairaanhoitaja ja terveystieteen maisteriopiskelija Nina Sarell kirjoittavat Muistiliiton blogissa, että maskit ovat tuottaneet vaikeuksia muistisairaille.

Muistisairaus vaikuttaa aivojen kykyyn tunnistaa aistien kautta tulevaa tietoa. Tutut kasvot katoavat mielestä, tulee hahmotushäiriöitä ja näköharhoja, käsitys omasta itsestä haurastuu ja pirstoutuu. Kaikki se järisyttää turvallisuudentunnetta. Mutta kun hoitaja vielä on piiloutunut maskin taakse, monille terveillekin tunnistamattomaksi, se voi pelottaa.

Valtatie ja Sarell kertovat blogissa, että moni muistisairas asiakas on kieltäytynyt päästämästä maskiin pukeutunutta kotihoidon työntekijää kotiinsa, työntekijöitä on pidetty rosvoina.

Ilman maskia hoitajat ovat voineet viestiä hymyllään turvaa, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta, sitä, että he eivät ole uhka. Nyt sama pitää Valtatien ja Sarellin mukaan tehdä koko keholla: rauhallisilla eleillä ja liikkeillä, lämpimällä äänensävyllä, läsnäoloa huokuvalla kehon asennolla – mutta myös ja ennen kaikkea silmillä, katsekontaktilla.

Hoitajan hyväksyvä ja kiinnostunut katse viestii vanhukselle, että tämä on arvokas ja turvassa. Kun muistisairaan sanat ja muistot katoavat, hoitaja on hänelle peili. Vääränlainen katse, esimerkiksi pälyilevä tai ihmisen kokonaan sivuuttava, voi horjuttaa muistisairaan tunnetta omasta merkityksellisyydestä.

Katseella voidaan koskettaa, Sarell ja Valtatie kirjoittavat.

Mutta katseella voidaan tehdä paljon muutakin.

Tutkimusten mukaan katsekontakti voi vahvistaa oppimista ja muistamista ja saada ihmisen jopa käyttäytymään epäitsekkäämmin. Katsekontakti kääntää ihmisen huomion sisäänpäin, omaan itseen, ja tekee ihmisen tietoisemmaksi käyttäytymisestään, moraalisista arvoistaan sekä käytökseensä kohdistuvista odotuksista.

Tampereen yliopistossa viime joulukuussa tarkastetussa psykologian väitöskirjassa havaittiin, että vastavuoroinen katsekontakti aktivoi itsetietoisuutta ja autonomista hermostoa. Kiinnostavaa kyllä, se voi myös vähentää valehtelemista.

Jonne Hietasen väitöksessä All Eyes on Eye Contact: Studies on cognitive, affective and behavioral effects of eye contact tutkittiin muun muassa katsekontaktin vaikutusta epärehelliseen käyttäytymiseen.

Tutkimuksessa pelattiin vuorovaikutteista valehtelupeliä. Tutkittavat valehtelivat vähemmän, jos he olivat hetki ennen pelikierrosta nähneet vastapelaajan suoran katseen. Jos vastapelaajan katse oli suunnattu poispäin, tutkittavat valehtelivat herkemmin.

Tutkimuksessa saatiin ensimmäistä kertaa tieteellistä näyttöä siitä, että katsekontakti voi vähentää valehtelemista, mikä vastaa monien kokemusta arjessa, Hietanen kirjoittaa.

Väitöksessä tutkittiin myös katsekontaktin vaikutuksia fysiologisiin tunnereaktioihin, kuten poskilihasten aktivoitumiseen.

Vuorovaikutusta tutkittiin kolmella tavalla: 1) kasvokkaisessa tilanteessa, 2) videopuhelussa ja 3) tilanteessa, jossa tutkittavat vain katselivat toista ihmistä tietokoneen ruudulta ilman kaksisuuntaista yhteyttä.

Suoran katseen näkeminen aktivoi jokaisessa tilanteessa tutkittavien suupieliä ylöspäin vetäviä poskilihaksia eli aiheutti hymyyn viittaavan reaktion.

Kasvokkain ja videopuhelun välityksellä vastavuoroinen katse aktivoi myös autonomista hermostoa, eli tutkittavien fysiologinen vireystila kohosi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut silloin, kun toinen ihminen nähtiin videolla ilman vuorovaikutusta.

Hietasen mukaan tulokset viittaavat siihen, että joiltain osin videopuheluyhteys muistuttaa kasvokkaista vuorovaikutusta enemmän kuin ehkä olimme ajatelleetkaan. Fyysisesti samassa tilassa oleminen ei siis ole välttämätöntä, jotta katsekontakti voimistaa vireystilaa.

Se on hyvä uutinen näin pandemian aikaan. Videopuhelussa ei tarvita sitä maskiakaan. Hymyilläkin voi, niin suulla kuin silmilläkin.

Markus Jokela, kuvat

Venla Pystynen HS, teksti

Päivi Niemi HS, tekstin editointi

Lilli Korhonen HS, ulkoasu

JULKAISTU 18.4.2021 © Helsingin Sanomat

Tämä artikkeli on osa HS:n Kuvia Suomesta -sarjaa. Voit lukea sarjan aiempia osia verkossa osoitteessa hs.fi/sivu/kuvia-suomesta/.