Vallan keskus kaaoksessa

Yhdysvaltain Capitol vallattiin 6. tammikuuta 2021. Vaalitulokseen pettyneet mellakoitsijat tunkeutuivat kongressitaloon, jota on pidetty yhtenä länsimaisen demokratian symboleista. Näin historialliset tapahtumat etenivät. HS:n juttu on tammikuulta 2021.

Hanna Huhtamäki HS, teksti

Kello 10.00 paikallista aikaa

Presidentti Donald Trumpin tukijoiden mielenosoitus Joe Bidenin vaalivoiton vahvistamista vastaan alkaa lähellä Valkoista taloa Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa. Tilaisuus on järjestetty ”vaalien koskemattomuuden suojelemiseksi”.

11.50

Trump astuu esiintymislavalle. Hän puhuu yleisölleen yli tunnin.

”Tämän jälkeen marssimme sinne [kongressitalolle], ja minä olen teidän kanssanne. Kannustamme rohkeita senaattoreitamme ja kongressiedustajiamme.”

Tuhannet ihmiset lähtevät kohti Capitol-kukkulaa.

Kongressitalon ulkopuolelle kokoontui tuhansia mielenosoittajia. Yhdysvaltain liput ja presidentti Donald Trumpin kannattajaliput liehuivat tiiviisti pakkautuneessa väkijoukossa. (LEHTIKUVA / Getty Images / AFP)

13.00

Yhdysvaltain kongressin ylä- ja alahuoneen eli senaatin ja edustajainhuoneen jäsenet kokoontuvat yhteiskokoukseen, jossa on määrä vahvistaa Bidenin voitto marraskuun 3. päivänä pidetyissä presidentinvaaleissa.

Trump-henkisiin asusteisiin pukeutuneet mielenosoittajat alkavat kokoontua kongressirakennuksen ympärille. Jotkut kantavat konfederaation eli Yhdysvaltojen orjuutta kannattaneiden etelävaltioiden lippuja. ”Lopettakaa varkaus”, he huutavat.

13:10

Kongressitalon portaille edenneet mielenosoittajat kahinoivat vartiossa olevien poliisien kanssa. Osa tunkeutuu poliisien pystyttämien metalliesteiden läpi ja etenee kohti rakennuksen sisäänkäyntejä.

Ovia hakataan, ikkunoita rikotaan.

Lukuisat protestoijat yrittivät kammeta itsensä kongressitalon kaiteiden yli kiipeämällä. (© Lev Radin/Pacific Press via ZUMA Wire)

13.30-14.30

Kongressin oma poliisi määrää James Madison Memorial Buildingin, sen yhteydessä sijaitsevan Kongressin kirjaston sekä kongressitaloa lähempänä olevan Cannon House Office Building -virastotalon evakuoitavaksi.

Mittavan aineistokokoelman sisäänsä sulkevaa Kongressin kirjastoa pidetään Yhdysvaltain tosiasiallisena kansalliskirjastona. Virastotaloa käyttää edustajainhuone.

Mellakkavarusteisiin pukeutuneet poliisit yrittävät pidätellä väkijoukkoja kyynelkaasulla.

Kongressitaloon pyrkivät mielenosoittajat käyttivät apunaan tikkaita. (REUTERS/Shannon Stapleton)

n. 14.30

Senaatin ja edustajainhuoneen kokous keskeytyy. Trumpia uhmannut, Bidenin voiton vahvistamista puoltanut varapresidentti Mike Pence saatetaan ulos senaatin istuntosalista.

Trump twiittaa, että Pencellä ei ollut ”rohkeutta tehdä sitä, mitä olisi pitänyt tehdä valtion ja perustuslain suojelemiseksi” mutta kehottaa mielenosoittajia pysymään rauhallisena.

Ryhmä mellakoitsijoita murtautuu kongressirakennukseen. Koko henkilökunta, paikalla olevat toimittajat sekä osa senaattoreista määrätään pysymään senaatin tiloissa, jotka suljetaan.

14.30-15.30

Huffington Postin politiikan toimittaja Igor Bobic julkaisee Twitterissä kuvia ja videoita kongressitaloon rynnineistä mielenosoittajista.

”He kulkevat ovelta ovelle ja huutavat, että missä v*tussa he [kongressiedustajat] ovat.”

Lisää kongressiedustajia evakuoidaan, osa hakeutuu suojaan toimistoihinsa. Tositteita valitsijamiesäänistä kannetaan turvaan. Edustajia kehotetaan käyttämään maskeja, jotka suojaavat heitä mahdolliselta kyynelkaasulta.

Osa vartijoista ottaa aseet esiin, mutta mellakoitsijat etenevät siitä huolimatta. ”He ovat senaatin istuntosalissa”, Bobic kertoo Twitterissä.

”Tämä on järjetöntä.”

Trump-pipoon pukeutunut mies osoitti mieltään kongressirakennuksen sisällä. Hänen takanaan näkyy joukko muita protestoijia. (LEHTIKUVA / AFP)
Kongressiedustajia evakuoitiin alahuoneen istuntosalista, kun mielenosoittajat pyrkivät sisään rakennukseen. (LEHTIKUVA / Getty Images / AFP)
Kongressiedustajat pitivät yllään muovisia kasvomaskeja sen varalta, että he saisivat päälleen kyynelkaasua. (LEHTIKUVA / Getty Images / AFP)

15.00-16.00

Poliisi ampuu sisällä kongressirakennuksessa yhtä Trumpin tukijaa. Nainen haavoittuu ja kuolee myöhemmin samana iltana vammoihinsa.

Kongressitaloon tunkeutuneet mielenosoittajat mellastavat minkä ehtivät. Yksi kantaa demokraattijohtaja Nancy Pelosin puhujanpönttöä, osa ottaa kuvia hänen sähköposteistaan. Pelosin pöydälle jätetään viesti: ”ME EMME PERÄÄNNY.”

Paine tapahtumista vaiti olevaa presidentti Trumpia kohtaan kasvaa.

Paikalle lähetetään kansalliskaartin jäseniä ja muita liittovaltion turvallisuusjoukkoja. Varapresidentti Pence vaatii mellakoitsijoita poistumaan.

Presidentti Trumpin iskulause “Make America Great Again” luki mielenosoittajan punaisessa lippalakissa, kun kongressitaloon murtautuneet mellakoitsijat kuljeskelivat sen käytävillä. (LEHTIKUVA / AFP)
Mellakoitsija roikkui senaatin istuntosalin parvekkeelta. (LEHTIKUVA / Getty Images / AFP)
Poliisi ja muut paikallaolijat auttoivat mellakan yhteydessä ammuttua naista. Nainen kuoli myöhemmin vammoihinsa. (FREEDOMNEWS.TV /via REUTERS)
Kongressiin tunkeutunut Donald Trumpin kannattaja istuskeli demokraattijohtaja Nancy Pelosin toimistossa. (Win McNamee/Getty Images)

16.00-16.40

Tuleva presidentti Joe Biden pitää puheen, jossa hän kutsuu tapahtunutta ”hyökkäykseksi Yhdysvaltain pyhimpiä sitoumuksia vastaan”.

Läheltä kongressitaloa löydetään räjähde, joka saadaan purettua turvallisesti.

Istuva presidentti Trump julkaisee Twitterissä videoviestin, jossa hän kehottaa mellakoitsijoita lähtemään kotiin. Trump kuitenkin toistelee aiempia, perättömiksi todettuja väitteitään siitä, että Bidenin voittoon ja hänen häviöönsä johtaneet vaalit olivat vilpilliset.

Yhdysvaltain seuraava presidentti Joe Biden risti kätensä, kun hän piti lyhyen puheen kongressin väkivaltaisiksi äityneistä protesteista Wilmingtonissa Delawaren osavaltiossa. (REUTERS/Kevin Lamarque)

17.00-18.00

Trumpia tukevia mielenosoittajia on kerääntynyt myös muiden hallintorakennusten luo useissa osavaltioissa. Ainakin Utahissa ja New Mexicossa henkilöstöä joudutaan evakuoimaan.

Washingtonin kongressirakennusta ja sen ympäristöä tyhjennetään mielenosoittajista kyynelkaasun ja tainnutuskranaattien avulla. Pormestari Muriel Bowserin määräämä ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 18.

Kymmentä minuuttia ennen määräaikaa kongressitalon kerrotaan olevan turvattu. Ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta ulos jää parveilemaan kymmeniä mielenosoittajia.

Kongressin käytävillä lojui mellakoitsijoiden rikkomia tavaroita. (LEHTIKUVA / AFP)

n. 20.00

Kongressi jatkaa vaalikokoustaan. Varapresidentti Pence puhuttelee istunnon aluksi niitä, jotka ”kylvivät sekasortoa” kongressissa.

”Te ette voittaneet. Väkivalta ei koskaan voita, vaan vapaus.”

Bidenin vaalivoitto vahvistettiin torstaina noin kello 10.40 Suomen aikaa. Pian sen jälkeen Trump julkaisi lausunnon, jossa sanoi, että 20. tammikuuta koittava vallanvaihto tulee olemaan rauhallinen.

Hanna Huhtamäki, teksti

Boris Stefanov ja Hanna Kainulainen, 3d-kartat ja animointi

Maria Lähteenmäki, kuvatoimittaminen

Mikko Peura, videoeditointi

Jukka Himanen, grafiikat

Juhani Saarinen ja Pauliina Siniauer, tuottaminen

Lähteet: The Washington Post, USA Today, Associated Press, Bloomberg, ABC. Jutussa esitetyt kellonajat ovat arvioita, sillä ajat vaihtelivat hieman eri lähteiden mukaan. Karttalähde: Google Earth, 3d-malli: Turbosquid.com

Oikaisu 8.1. klo 07.00: Animaatiossa luki virheellisesti, että Nancy Pelosin titteli olisi kongressin puhemies, oikea titteli on edustajainhuoneen puheenjohtaja.