LIIKKUVA RAVINTOLA, PYSÄHTYNYT TUNNELMA

Suomen rautateillä kiitää 43 ravintolavaunua. Jonne Heinonen kuvasi, mitä niissä syödään, juodaan, puhutaan ja katsellaan.

Ensimmäiset ravintolavaunut avautuivat Suomessa vuonna 1912. Ne palvelivat matkustajia pikajunissa Helsingin ja Pietarin välillä.

Ravintolavaunut ovat harvoja paikkoja, joissa on yhä aikaa ajatella. Kuvassa Jorma Juntunen.

Tyypillinen näky suomalaisen junanvaunun ikkunasta: metsä.

Zina Kennedy levähtää ravintolavaunussa.

1900-luvun alussa ravintolavaunu oli luksusta, jossa tarjoiltiin ranskalaisia herkkuja ykkösluokan matkustajille. Nyt matkustajat tilaavat mieluiten lihapullia.

"There is a restaurant car on the train."

Ravintolavaunun värimaailma jäljittelee koivumetsää. Se koostuu VR:n vihreästä, konjakinruskeasta, valkoisesta sekä puusta.

Asevelvolliset ovat tuttu näky junissa.

Sampsa ja Laura Laamanen nauttivat tunnelmasta.

Matti Hämäläinen ja Laura Virmajoki olivat tervehtimässä ystäviään Joensuussa. He ovat paluumatkalla Helsinkiin.

Iiro Komonen katselee maisemia.

Rautatie, Juhani Ahon esikoisromaani vuodelta 1884, kuvasi korvessa elävän pariskunnan yrityksiä kuvitella rautatietä.

Mikko Paakkonen, Tony Jacobino, Olli-Pekka Taivalantti, Meri-Tuuli Sassi ja Saku Vainio. Miehet kuuluvat Yoga Sniffers -yhtyeeseen.

Hanaolut on kahvin jälkeen ravintolavaunun suosituin juoma.

Elina Laukonen ravintolavaunussa.

Koronakeväänä ravintolavaunu oli harvoja paikkoja, jossa anniskelu jatkui iltakymmeneen asti.

Vielä alkukesästä vaunuissa oli usein hiljaista. Annokset nautittiin omalla paikalla.

Kohtaamiset ravintolavaunussa ovat sattumanvaraisia.

Herman Pyrhönen istuu oluella.

Lihapullat kulkevat vauhdikkaimmillaan yli 200 kilometriä tunnissa.

Koronakeväänä ravintolavaunussa asioitiin paniikissa. Kesäkuussa vaunussa käy jo vilinä.

"Ei sille häikeälle näy paraskaan juoksija piisaavan", ihmettelee Matti junan nopeutta Juhani Ahon Rautatie-kirjassa.

Johanna Kuusrainen istuu junassa usein työmatkojen takia.

"Kaksi kapeata rautakaistaletta... ja pölkkyjä poikkitelaisin... vieri-vieressään... yhtä suoraa silmän kantamattomaan..." Näin vaikuttuu pariskunta näystä Juhani Ahon Rautatiessä.

Kauluspaitaan pukeutunut nelikymppinen mies haarukoi rivakkaan tahtiin lihapullia, perunamuusia ja puolukkahilloa.

Valotaulu mainostaa juuri tätä ravintolavaunun suosituinta myyntiartikkelia: Suomen nopeimmat lihapullat, 12,90 euroa. Summalla saa kahdeksan suomalaisesta naudan- ja sianlihasekoituksesta valmistettua pyörykkää.

Kauluspaita on asemoinut puhelimensa pöydälle asentoon niin, että sieltä voisi katsoa videoita. Mutta mies katselee ikkunasta ulos. Harmaat pilvimassat vilistävät ohi, niiden takaa iskeytyy auringonsäde. Koivut, vaahterat ja violetit lupiinit heiluvat tuulessa.

Muitakin vaunussa on.

Saparopäinen lapsi dippailee vadelmamehujäätä muovimukissa olevaan cokikseen.

Kaksi kesämekkoihin pukeutunutta kolmekymppistä naista keskustelee faskioista ja fyssareista.

Parikymppinen urheilullisen näköinen mies selaa puhelintaan Airpodit korvissa ja hörppii lasisesta oluttuopistaan. Toisinaan hän raottaa keskittyneenä suutaan, toisinaan näyttää huolestuneelta, toisinaan hymyilee.

Junatarjoilija Sanna Niemelä luonnehtii ravintolavaunujen tunnelmaa näin kesäkuussa yhdellä sanalla: ”Helpottunut.”

”Talvella täällä asioitiin paniikinomaisesti, ja paniikinomainen olo oli minullakin. Nyt uskalletaan jutella jo tuntemattomille.”

Pitkin Suomea kiskoilla liikkuu 43 ravintolavaunua. Ne ovat suomalaisessa kulttuurissa harvoja tiloja, joissa tuntemattomille puhuminen tuntuu sopivalta. Näin ei toimita bussissa, asemilla, kahviloissa tai lentokentällä.

Ravintolavaunu on välitila, jossa voi käydä pitkän keskustelun ventovieraan kanssa. Voi näyttää tunteensa ja jakaa yksityisiäkin asioita. Matkustajat ovat toistensa ja tilanteen armoilla. Juna voi kiitää kahtasataa, mutta ravintolavaunussa tunnelma on pysähtynyt.

”Täällä eletään niin hetkessä”, Sanna Niemelä sanoo.

Kesäkuisena lauantai-iltapäivänä moni matkustaa perheen tai ystävien kanssa. Ehkä kello on vielä sen verran vähän, että tuntemattomille ei juuri jutella. Elämä pelkistyy ympärillä olevaan: mukiin, pöytään, maisemaan.

”During the current coronavirus situation...” miesääni kaikuu ravintolavaunun kaiuttimista.

”Chörent choorouna vairus sizzyeisshööönnn!” porukka jäljittelee kuuluttajan BBC-englantia muistuttavaa artikulointia ja hykertelee huvittuneena. Sitten he heittävät läppää Temppareista.

”Pääsispä houkutukseks!” yksi sanoo.

”Sus ei oo mitään houkuttelevaa!” toinen vastaa.

Kaikki nauravat. Vaahto kuplii, tiivistyy olutlaseihin.

Kolmekymppiset miehet ovat pukeutuneet farkkushortseihin, printti-t-paitoihin ja lippiksiin. He kuuluvat bändiin. Hardcore punkia.

”Oikein päätelty”, toteaa Saku Vainio, yksi Yoga Sniffersin jäsenistä.

Marraskuussa perustetun bändin nimi viittaa termiin, joka kuvaa henkilöä, joka noudattaa muutoin tervehenkistä elämäntapaa mutta käyttää satunnaisesti bilehuumeita. Bändillä on illalla uran ensimmäinen keikka tamperelaisessa skeittipuistossa.

Kaksi nuorta tyttöä kulkee ravintolavaunun halki identtisissä harmaissa huppariasuissa. Kasvoja ei mustan maskin takaa näy, mutta pinkit glitter-rakennekynnet pilkottavat toisen tytön hihoista.

Vesipisarat muuttuvat pitkiksi nauhoiksi, jotka matkaavat ikkunan halki.

Jonne Heinonen, kuvat

Iida Sofia Hirvonen, teksti

Tuomas Kaseva, tekstin editointi

Matti Tanskanen, ulkoasu

Tämä artikkeli on osa HS:n Kuvia Suomesta -sarjaa. Voit lukea sarjan aiempia osia verkossa osoitteessa hs.fi/sivu/kuvia-suomesta/.

Oikaisu 24.6. kello 13.42: Johanna Kuusraisen sukunimi oli aiemmin virheellisesti muodossa Rusanen.