Saaristomerellä elää saimaannorppaakin pienempi norppajoukko, joka joutuu jo nyt selviämään talvista ilman jäätä ja lunta.

Piia Elonen HS, teksti

Ville-Veikko Kaakinen HS, kuvat ja videot

Jos pitäisi nopeasti ja miettimättä mainita Suomesta uhanalainen eläin, aika monen mieleen tulisi ensimmäisenä saimaannorppa.

Järveensä eristyneellä saimaannorpalla on kuitenkin mielenkiintoinen huonommin tunnettu sukulainen: itämerennorppa. Nimensä mukaisesti se elää meressä.

Erityisen kiinnostava on Saaristomeren norppakanta. Siellä norppia on vain muutama sata. Vertailun vuoksi: erittäin uhanalaisia saimaannorppia on nelisensataa.

Ja jos saimaannorppa kärsii vähälumisista talvista, Saaristomerellä vähäjäiset ja -lumiset talvet ovat jo arkea.

Saaristomeren norppa tarjoaa siis jonkinlaisen kurkistusaukon tai aikakoneen saimaannorpan tulevaisuuteen. Nämä kaksi norppaa ovat läheistä sukua toisilleen, ja niillä on sama sukunimikin: Pusa.

Samalla saimaannorpan (Pusa hispida saimensis) pelastamisesta saadut opit voivat auttaa myös itämerennorppaa (Pusa hispida botnica) Saaristomerellä.

Turun ammattikorkeakoulun työveneen nimi on Hispida, tietysti. Hispida eli ”Norppa” irtoaa laiturista Paraisilla. Norppahankkeen asiantuntija Jussi Laaksonlaita kiihdyttää vauhtia, moottori jylisee.

Ohitamme graafisen mustavalkoisen haahkakoiraan, joka ui ruskea naaras seuranaan. Joutsenet hoitavat pesiään, kaksi merikotkaa jököttää luodolla selvän välimatkan päässä toisistaan, kuin riitaantuneina. Kevät on saapunut Saaristomerelle.

Kun olemme ajaneet noin tunnin, Laaksonlaita ja kenttämestari Jussi Niemi huomaavat ensimmäiset norpat.

Nyt on oltava varovainen. Ajamme veneen piiloon viereisen saaren taakse ja kuiskailemme. Kiipeämme maihin. Tarkoitus on hiipiä saaren korkeimman kohdan yli kurkkimaan norppia.

Olen edellisenä iltana katsonut dokumentin norppien kuvaamisesta. Siinä saimaannorppia lähestyttiin paljain jaloin, jottei risahtava oksa säikytä eläintä. Merestä kohoavilla paljailla kalliolla tätä vaaraa ei ole. Pidän saappaat jalassa.

Viereisen saaren kärjessä makoilee kaksi norppaa. On vaikea kuvailla niiden puuhia. Ne eivät näytä tekevät mitään. Pötköttelykin tuntuu liian aktiiviselta sanavalinnalta.

Kun lasken hetkeksi kiikarin ja sitten nostan sen takaisin, norpat ovat pudottautuneet veteen. Säikähtivätkö ne sittenkin meitä?

Jussi Laaksonlaita ja Jussi Niemi yrittävät kiikaroida itämerennorppia Saaristomeren saarten rannoilta.

Kevät on itämerennorpan vuodenkierrossa ratkaisevaa aikaa.

Hylkeet ovat olleet evoluutionsa alkuhämärissä maaeläimiä. Siitä jäänteenä niiden pitää vaihtaa karvansa vuosittain. Vedessä se ei onnistu, sillä turkin ja ihon täytyy olla lämmin ja kuiva, jotta karva vaihtuu riittävän nopeasti.

Siksi norpat nousevat huhtikuun lämpiminä ja tyyninä päivinä makoilemaan maalle. Karvanvaihto on norpille raskas rupeama. Ne laihtuvat urakan aikana. Siksi yritämme pysyä etäällä, kiikarinkantaman päässä, jotta emme säikäyttäisi niitä turhaan veteen.

”Pisimmillään olemme riistakamerasta nähneet, että yksi norppa makoili paikoillaan kaksitoista tuntia”, Laaksonlaita kertoo.

Saaristomeri on poikkeuksellisen tyyni, lämpötila kymmenkunta astetta. On täydellinen päivä kuivatella turkkia. Silti emme tahdo löytää norppia. Laaksonlaita epäilee syyksi vähäistä vedenkorkeutta. Monet lekottelukivistä ovat jääneet liian ylös.

Norppia etsiskeltäessä vedestä kohoaa jyhkeä hahmo. Kivellä turkkiaan kuivattaa halli eli harmaahylje. Se on jopa kolme kertaa norpan kokoinen hylje. Halli saattaa ammattikalastajien pyydyksiä kokiessaan rikkoa niitä.

Halli on lajina elinvoimainen, ja sen kanta on kasvussa. Osa ihmisistä saattaa mielessään sekoittaa hallin ja norpan, ja ympäristöjärjestö WWF:n mukaan kalastusvahinkojen tapauksissa eläimet sekoitetaan joskus myös tahallaan. Halli on riistaeläin, jota saa metsästää kaikilla merialueilla.

Parhaiten hallin ja norpan erottaa päästä. Hallin pää on luisumpi ja pidempi. Lyhyt kuono tekee norpan naamasta jollakin vauvanpyöreällä tavalla söpön.

Lopulta onnistaa. Joukko norppia makoilee saaren kärjessä.

On hätkähdyttävää nähdä harvinaisia eläimiä niin suuri joukko kerralla. Lasken kiikarin läpi yksitoista norppaa. Joukosta erottuu yksi. Se on lehmänruskea, muut lajitoverit harmaita.

Vaikka itämerennorppia voi nähdä kerralla paljon, niiden huomaaminen ei ole helppoa.

Rikkonaisessa saaristossa norpat muistuttavat hämmästyttävästi kiviä, sekä väritykseltään että muodoltaan. Ne makaavat aivan vesirajassa kuin vedestä nousevat kallionselät. Vielä kiikarin läpikin ne näyttävät osalta lohkareista rantaa. Vasta pään liike paljastaa ne eläviksi.

Juuri karvanvaihtosesonki on paras aika nähdä norppia. Kesäaikaan ne viihtyvät vedessä.

Norppajoukko kuivattelee turkkiaan huhtikuun lämmössä Saaristomerellä.

Jussi Laaksonlaita ja Jussi Niemi etsivät norppia kaukoputken avulla, jotta norpat eivät säikähdä maalta veteen.

Norpan selkäkieuhkurat ovat yksilölliset kuin sormenjälki, mikä mahdollistaa eri yksilöiden tunnistamisen.

Itämerennorppa on arktinen laji, joka on riippuvainen lumesta ja jäästä. Naaras saa poikasensa helmikuussa. Kuutti elelee jäälle tehdyn pesän suojissa, jonne pääsee vain alakautta. Naaras imettää viitisen viikkoa. Jäätä tarvittaisiin siis huhtikuulle asti.

Jos jäätä ja lunta ei ole, naaras joutuu synnyttämään paljaalle maalle. Lauhana talvena 2008 Saaristomerellä nähtiin kuutti maalla. Tukholman saaristossa norpan tiedetään synnyttäneen laiturin alle. Kukaan ei tiedä, jäivätkö nämä kuutit henkiin.

Kettu tai muu saalistaja voi viedä suojattoman kuutin.

Ilmastonmuutoksen edetessä talvet voivat olla Saaristomerellä yhä useammin jäättömiä tai jäinen aika voi jäädä lyhyeksi.

Esimerkiksi kaksi vuotta sitten jäätalvi oli Itämerellä heikko. Talven laajin jäätilanne saavutettiin jo maaliskuun alussa, ja silloin jäätä oli lähinnä Perämerellä. Jäätä oli lähes 25 prosenttia vähemmän kuin edellisenä ennätysmäisen leutona talvena vuonna 2008.

Jään pinta-ala on kutistunut etenkin tällä vuosituhannella. Viidenkymmenen vuoden takaiseen verrattuna jäätalvet alkavat nyt myöhemmin ja päättyvät aiemmin.

Sitä ei tiedetä, miten poikaset selviävät lumettomina ja jäättöminä talvina. Sitäkään ei tiedetä, liikkuvatko norpat jään reunan perässä lähemmäksi rannikkoa vai pysyvätkö ne tutulla alueella myös huonojäisinä talvina.

120 vuotta sitten itämerennorppia oli Itämeressä runsaasti, noin 200 000. Norppaa metsästettiin ensin verkoin ja harppuunoin, myöhemmin tuliaseinkin. Tapporahaa maksettiin 1970-luvulle asti.

Koska itämerennorppa syö silakkaa sekä muuta kalaa ja mereneläviä, myös ympäristömyrkyt alkoivat kertyä siihen. 1970-luvulla 60 prosenttia tutkituista norppanaaraista oli steriilejä.

Norppakanta romahti muutamaan prosenttiin. Kun metsästys kiellettiin ja myrkkyjä ryhdyttiin suitsimaan, norppakanta alkoi hiljalleen kasvaa. Norppia on nyt 15 000–20 000.

Norpat ovat hajaantuneet neljään eri paikkaan. Pääjoukko elää Perämerellä. Tämä kanta on ollut kasvussa 1980-luvulta lähtien.

Sen sijaan kolme eteläisempää kantaa ovat hauraita ja vaarassa. Viron edustalla elelee tuhatkunta norppaa, Saaristomerellä vain 200–300. Kaikkein pienin ja uhatuin on kanta itäisellä Suomenlahdella. Siellä norppia on ehkä 150.

”Saaristomerellä on jo jäättömiä talvia. Yhteen tai kahteen huonoon jäätalveen kanta ei romahda, sillä norpat ovat pitkäikäisiä ja naaras voi synnyttää läpi elämänsä. Mutta missään päin maailmaa ei tunneta lisääntyvää norppakantaa jäättömällä alueella”, sanoo ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen WWF:stä.

Tässä harvinaisessa videossa ui itämerennorppa itäisen Suomenlahden populaatiosta, joka on kaikkein haurain ja pienin. (Mika Rokka)

Vaikka nisäkkäät tunnetaan Suomessa yleensä hyvin, itämerennorppaa koskevissa tiedoissa on paljon aukkoja.

Ei esimerkiksi tiedetä, kuinka paljon neljä eri populaatiota ovat tekemisissä keskenään. Norppia on seurattu jonkin verran lähettimillä. Seurannoissa on selvinnyt, että norpat elelevät pääosin omalla alueellaan. Usein on kuitenkin löytynyt yksi tai kaksi yksilöä, jotka ovat tehneet retken kauemmas.

Erikoista on, että norpat ovat käyneet itäiseltä Suomenlahdelta ja Perämereltä Viron edustalla Riianlahdella asti mutta eivät niinkään Saaristomerellä.

Ei tiedetä, ovatko ne vain käväisseet vieraan populaation alueella vai voisivatko ne saada toisista populaatioista myös täydennystä tai lisääntymiskumppaneita.

”Geneettisesti tilanne ei ole yhtä synkkä kuin Saimaalla, jossa ulkopuolisia vaikutteita ei voi tulla lainkaan”, WWF:n Tolvanen sanoo.

Koska Perämerellä on itämerennorppia runsaasti, laji on Suomessa määritelty ”silmälläpidettäväksi”. Perämerellä itämerennorppaa saa myös metsästää. Pientä Saaristomeren kantaa sen sijaan voi käytännössä kutsua uhanalaiseksi, vaikkei sillä tällaista statusta virallisesti olekaan.

Siksi Saaristomeren norppaa yritetään nyt auttaa.

Myös tämä video on kuvattu itäiseltä Suomenlahdelta, jossa pelastettu kuutti vapautetaan takaisin mereen. (Mika Rokka)

Hispida taittaa matkaa rasvatyynellä Saaristomerellä. Pian näemme taas lisää norppia. Saaren kärjessä niitä makoilee ainakin yhdeksän.

Aivan matalilla vesikivillä makaavat näyttävät siltä kuin ne leijuisivat veden päällä. Vielä oudommalta näyttää korkealle kivelle kampeutunut norppa: se makaa kuin jalustalla.

Ainakin yksi norpista on noussut makailemaan hiljattain, sillä turkki on tumma ja märän selän kiehkurakuviot erottuvat selvästi kiikarin läpi.

Vaikka norpat ovat arkoja ja säikähtävät liian likelle tulevaa veneilijää, ne ovat myös uteliaita. Norpat lähtevät uimaan meitä kohti. Ne nostavat vedessä päätään korkealle.

Sieraimet laajenevat. Ne koettavat saada hajun meistä. Näkö norpalla ei ole kummoinen, etenkään maalla. Vedessä norppa näkee paremmin.

Päitä pulpahtelee pintaan eri puolille venettä. Märät päät kiiltelevät auringossa, tummat silmät tuijottavat estottomasti kohti. Norpat ovat niin lähellä, että vesi kahahtaa, kun ne uivat voimakkaammin. Sukelluksesta kuuluu molskahdus. Kaiken taustalla naukuu saariston kevätääni, haahkojen surumielinen ulahtelu.

Utelias norppa tuli tarkkailemaan venettä lähietäisyydeltä.

Vain sieraimet pinnalla. Norppa näkee veden alla paremmin kuin pinnalla.

Norpat kuivattelevat turkkiaan aivan vesirajassa, josta on helppo pulahtaa nopeasti veden turvaan.

Norppien toinen nimi on kiehkurahylje, sillä turkin kiehkuraiset kuviot ovat yksilöllisiä, kuin sormenjäljet. Norpat on siksi mahdollista erottaa toisistaan.

Tämä tunnistamistyö on yksi osa parhaillaan käynnissä olevaa EU-rahoitteista norppahanketta. Tähän mennessä on tunnistettu noin 70 Saaristomeren norppaa.

Tällä viikolla WWF avasi Saaristomerelle kaksi livekameraa, joiden avulla norpista on mahdollista saada hyvälaatuisia lähikuvia tunnistamista varten. Norppakameraa pääsee katsomaan kuka tahansa WWF:n sivulla. Alla olevasta linkistä pääset katsomaan livekameran kuvaamia parhaita paloja:

Lue lisää: Karvanvaihtoa ja porukka­pötköttelyä – HS näyttää WWF:n suoraa lähetystä, jossa voi nähdä harvinaisen itämeren­norpan

Laaksonlaita ja Niemi veneilevät näinä päivinä Saaristomerellä ahkerasti ja asentavat sinne yli 60 riistakameraa, joiden avulla saadaan norpista lisää tietoa ja kuvia.

Jos tärkeimmät alueet saadaan tunnistettua, Saaristomeren norppaa on helpompi auttaa. Yksi keino voisi olla vaikkapa ajalliset liikkumisrajoitukset joidenkin saarten lähellä. Ahvenanmaalle on tarkoitus myös perustaa uusia suojelualueita.

Saimaalla norppia on autettu keinopesillä. Samaa kokeillaan ensimmäistä kertaa nyt myös Saaristomerellä. Laaksonlaita ja Niemi ovat vieneet saariin muutamia pesäkatoksia. Yksi pesistä näyttää kiinnostavan ainakin harmaalokkeja.

”Täällä olosuhteet ovat jo sellaiset, mitä ne voivat tulevaisuuden kauhuskenaarioissa olla Saimaallakin”, Laaksonlaita sanoo ja viittaa jään vähyyteen.

Jussi Laaksonlaita asentaa riistakameraa. Jalusta pitää saada ankkuroitua rantaan tukevasti, jotta se kestää vedenkorkeuden vaihtelun.

Näemme päivän aikana kolmisenkymmentä norppaa. Se on häkellyttävä määrä, kymmenen prosenttia koko populaatiosta. Miten se on mahdollista?

Saaristomerellä norpilla on selvät suosikkipaikkansa, joihin ne ovat keskittyneet. Paikat tietämällä norppia voi nähdä paljon. Siksi tässä jutussa ei kerrota tarkemmin, minkä saarten läheisyydessä olemme liikkuneet. Norpat häiriintyvät ihmisestä helposti.

Häiriö ja ilmastonmuutos ovat nyt Saaristomeren norpan suurimmat uhat, sillä täällä sitä ei saa metsästää ja ympäristömyrkyt on saatu hallintaan. Steriilejä naaraita ei enää ole tavattu.

Mutta onko sillä väliä, jos yksi populaatio katoaa? Norppia jäisi kuitenkin vielä Perämerelle, missä kanta on kasvussa.

Ensinnäkään norppa ei elä Saaristomerellä yksin. Se on osa alueen ekologiaa, eri eliöiden muodostamaa verkostoa. Se on muita eläimiä syövä peto, jonka katoaminen alueelta voisi vaikuttaa muuhun eliöstöön arvaamattomilla tavoilla.

Toisekseen Saaristomeren norppapopulaation mukana menetettäisiin sen geneettinen vaihtelu – ennen kuin edes on ehditty selvittää, eroaako se muista populaatioista.

Kolmanneksi norpan levinneisyysalue kutistuisi, mikä puolestaan on yksi uhanalaistumisen määritelmistä.

Juuri tätä on luontokato. Ensin häviää yksi populaatio, sitten toinen. Tukholman saariston pieni norppapopulaatio on mahdollisesti jo menetetty. Ovatko seuraavaksi vuorossa itäinen Suomenlahti ja Saaristomeri?

Näin eliöiden verkostot harvenevat. Luonto yksitoikkoistuu. Saaristomeri ei ole ilman norppaansa sama, ei yhtä rikas.

Veneen ympärillä norpat vaikuttavat kyllästyvän meihin aikansa haisteltuaan. Ne sukeltavat ja katoavat.

Kiikarilla näemme, kuinka ne palaavat rantaan ja kiipeävät takaisin kiville köllöttelemään.

Piia Elonen, teksti

Ville-Veikko Kaakinen, kuvat

Mika Rokka, videot

Matti Pietola, kuvatoimittaminen

Sami Simola, tekstin editointi

Petri Salmén, grafiikka

Lilli Korhonen, ulkoasu