Koira vapaana!

Hanna Mahlamäki HS, teksti

Christian T. Jørgensen, kuvat ja videot

Missä Oskar on? Seitsenvuotias jackrussellinterrieri katosi kaupan edestä Berliinissä syyskuussa 2021.

Sen etsintä on viime kuukausina yhdistänyt toisilleen tuntemattomat berliiniläiset tavalla, joka todistaa sekä sosiaalisen median että eläinrakkauden viiltävästä voimasta.

Ensin ilmeni, että 12-vuotias poika oli siepannut koiran. Hän selitti tekonsa syyksi, että hänen vanhempansa eivät anna hänelle omaa koiraa. Poika kertoi kuitenkin päästäneensä Oskarin pian vapaaksi toisella puolella kaupunkia.

Sen jälkeen koira katosi.

Perhe lupasi koiran löytäjälle viidentuhannen euron palkkion. Oskarin tuntomerkkejä on jaettu netissä, flaijereissa ja kadunvarsi-ilmoituksissa: Oskarin pään väritys on musta ja ruskea, jalat ovat pitkät. Selän takaosassa on valkoinen sydämenmuotoinen täplä.

Sadat ihmiset ovat osallistuneet etsintöihin, ja tuhannet seuraavat Oskarin tarinaa sosiaalisessa mediassa. Vapaaehtoiset etsintäpartiot ovat tehneet jopa yövuoroja kaupungilla. Jotkut ovat kertoneet kärsivänsä unettomuudesta Oskarin takia.

Omistajien mukaan Oskarista on saatu useita varmistettuja näköhavaintoja.

Vapaaehtoiset etsintäpartiot ovat tehneet jopa yövuoroja kaupungilla. Jotkut ovat kertoneet kärsivänsä unettomuudesta Oskarin takia.

Oskar on berliiniläisen koirarakkauden tuore symboli mutta ei tietenkään ainoa tapaus lajissaan. Karanneiden, hylättyjen ja siepattujen koirien määrä on kasvanut koronapandemian aikana samalla kun koirien määrä on singahtanut kasvuun kaikkialla, missä koiria pidetään lemmikkeinä.

Yhdysvalloissa mustan pörssin kauppaan viedään varsinkin julkkisten suosimia koirarotuja. Britanniassa koirien sieppauksista on tullut niin iso ongelma, että hallitus ilmoitti viime vuonna, että lemmikkieläinvarkaudesta tulee rangaistavaa ja siitä voi joutua viideksi vuodeksi vankilaan. Siellä koiravarkaat ovat kiristäneet rahaa lemmikkinsä kadottaneilta. Samasta ilmiöstä on uutisoitu myös Saksassa.

Berliini on koirakaupunkina boheemi, koska se on sellainen muutenkin. Koirat juoksevat enimmäkseen vapaana.

Tämän vuoden alussa tuli voimaan velvoite ilmoittaa kaikki Berliinissä pysyvästi asuvat koirat koirarekisteriin. Ilmoituksen laiminlyönnistä voi seurata 10 000 euron sakko. Koiraväki vastustaa muutosta kiivaasti. Berliinin hallinto perustelee uutta rekisteriä sillä, että sen avulla voidaan löytää kadonneet koirat helpommin.

Koirien pitoa kontrolloivat lait ovat lisääntyneet Berliinissä koko 2000-luvun, ja vuodesta 2019 asti on ollut voimassa koirien kiinnipitopakko.

Kadulla koira saa kuitenkin yhä kulkea vapaana, jos omistaja on suorittanut koirankäsittelykokeen. Tutkinnossa selvitetään, että omistaja on koira-asioiden tasalla ja että koira tottelee peruskomentoja ja on omistajansa hallinnassa.

Ehkä moni Oskarinkin nähneistä on luullut, että sen omistaja on lähellä.

Karanneiden, hylättyjen ja siepattujen koirien määrä on kasvanut koronapandemian aikana samalla kun koirien määrä on singahtanut kasvuun kaikkialla.

Varttia vaille kahdeksan maanantaiaamuna Berliinin Mittessä bostoninterrieri Jenny jolkottaa kadulla määrätietoisesti kohti Monbijou-puistoa – monta metriä emäntäänsä Judith Gridlin edellä, ilman hihnaa kuten aina.

Jenny on pennusta asti kulkenut vapaana.

Kadulta puistoon tultaessa Jenny ottaa jalat alleen, vaikka puistoissa on kaikille koirille hihnapakko, ja hihna saisi olla korkeintaan kaksi metriä pitkä. Tottelevainen koira saa kulkea hihnatta kadulla mutta ei puistossa, leikkivien lasten takia. Berliinissä on joitakin koirapuistoja, mutta ei lähellekään tarpeeksi.

Gridl pälyilee puhelintaan. Lähistön koiranomistajilla on Whatsapp-ryhmä, jossa varoitetaan kaupungin järjestyksenvalvojista. On melko varmaa, että Ordnungsamtin työntekijä tulee käymään puistossa tänään, Gridl sanoo. Sakkojen vaara leijuu ilmassa joka aamu.

Gridl on jo kaksi kertaa saanut sakot koiran pitämisestä vapaana.

Ensimmäisellä kerralla hän maksoi 35 euroa ja toisella kerralla 70 euroa. Useita kertoja narahtanut Gridlin tuttu on kuulemma joutunut maksamaan 240 euroa.

Gridl pälyilee puhelintaan. Koiranomistajilla on Whatsapp-ryhmä, jossa varoitetaan järjestyksenvalvojista.

Gridl on onnistunut joskus välttämään sakot virkavallan lähestyessä kytkemällä Jennyn nopeasti hihnaan, joka roikkuu koko ajan hänen kädessään.

”Me koiraihmiset”, hän aloittaa ryhtyessään selittämään, miksi hän haluaa elää rikkoen lakia koirien kiinnipidosta joka päivä.

”Me rakastamme koiria”, hän sanoo.

”En ole biologi, mutta huomaan koirasta, että sille on hyväksi olla vapaana.”

Gridlin mukaan Jenny on yksinkertaisesti paremmalla tuulella ja voi paremmin, kun se saa ravata päivittäin ulkona ilman hihnaa.

”Haluan, että minulla on onnellinen koira eikä koira, jonka kanssa noudatan sääntöjä.”

Gridl ei ole suorittanut koirankäsittelykoetta, koska se maksaa eikä ole hänen mielestään tarpeellinen Jennyn kanssa.

Tutkintoa säätelee pitkä lakiteksti. Sääntöjen noudattamatta jättäminen ei siis ainakaan johdu sääntöjen epämääräisyydestä. Näyttökokeessa koiran pitää ohittaa noin neljän metrin päässä pysyen monta arkista tilannetta, kuten lastenvaunut, joista kuuluu itkua, ja äänekkäästi riitelevät ihmiset.

Koira saa katsoa ja kuunnella mutta ei mennä mukaan tilanteisiin.

Gridlin mielestä riittää, että koira opetetaan kulkemaan vapaana samoilla keinoilla kuin pentua muutenkin opetetaan tottelemaan: makupaloilla.

Palkintojen ansiosta koira oppii, mitä siltä odotetaan. Pennut ovat myös sen verran arkoja, että ne haluavat pysyä laumansa eli omistajansa lähellä, Gridl sanoo.

Myös puistossa omistajien käsi käy tuon tuostakin herkkupussilla. Koiria on hyvä muistuttaa, että niiden paikka on vapaudesta huolimatta omistajan lähellä.

Koirien määrä on kasvanut Berliinissä jo ennen koronaviruspandemiaa ja erityisesti sen aikana.

Vaikka koirien rekisteröinti alkoi vasta tänä vuonna, niistä oli viranomaistietoa aiemminkin koiraveron takia. Toissa vuonna 3,6 miljoonan asukkaan Berliinissä oli 114 968 koiraa, joista maksettiin veroa.

Ensimmäisestä koirasta maksetaan 120 euroa ja lisäkoirista 180 euroa vuodessa. Suomessa koiravero poistettiin vuonna 2018. Sitä ennen kuntien hallinnoima vero oli enintään 50 euroa vuodessa.

Berliinissäkin verottomia koiria on paljon. Eläinsuojelulaitoksesta otetut koirat on vapautettu verosta. Myös eläkeläisille on kaavailtu koiraverovapautta.

”Berliini on koirahullujen kaupunki”, Gridl sanoo.

Ja vapaiden koirien kaupunki.

Berliinissä voi nähdä koiran jopa odottamassa kaupan ulkopuolella vapaana omistajaansa. Puistoissa ihminen joutuu usein väistämään koiraa, varsinkin liikkuessaan polkupyörällä tai juostessaan.

Koiran omistaja voi olla koiraa edellä tai sen perässä, kahden tai kahdenkymmenen metrin päässä.

Osalle koiranomistajista vapaana kulkeva mutta uskollisesti seuraava koira on imagoasia, sanoo koirankouluttaja Petra Keil.

Boheemius, anarkistisuus, vapaus – niitä voi ilmentää myös koirasuhteellaan.

Boheemius, anarkistisuus, vapaus – niitä voi ilmentää myös koirasuhteellaan.

Ehkäpä yleinen käsitys sääntöorientoituneista saksalaisista onkin osin väärä. Gridlin ja monien muiden mielestä koira on tärkeämpi kuin laki.

Gridlin mukaan saksalainen mielenlaatu on sellainen, että sääntöjen ja lakien noudattamisen suhteen käytetään ”omaa harkintaa” silloin, kun teosta on vastuussa vain itselleen. Itse ulottuu myös koiraan.

Jenny on karannut muutaman kerran. Sen kaulapannassa on Gridlin puhelinnumero, ja sen avulla koira on päässyt takaisin omistajalleen.

Koirankouluttaja Petra Keil ja hänen kollegansa Cornelia Gottfried kuskaavat asiakkaidensa koiria päivittäin maaseudulle. Koirien päivähoidossa opetellaan reagointia ärsykkeisiin ja treenataan muiden koirien kanssa olemista.

Se on tärkeää, sillä Berliinissä hihnassa kulkevien koirien pitää tottua kaikenlaisiin vapaisiin eläimiin.

Keilin mielestä ei ole turvallista pitää koiria vapaana. Berliinissä ketut, pesukarhut ja monet muut ärsykkeet voivat saada hyvin koulutetun, fiksunkin koiran unohtamaan omistajansa, jos tämä on riittävän kaukana.

Keil ja Gottfried kouluttavat myös koiranomistajia ymmärtämään ja käsittelemään lemmikkejään. Koirankouluttaja on juuri nyt oikea buumiammatti Berliinissä. Apua tarvitsevia koiranomistajia ja koiria on paljon.

Kun Keil ja Gottfried aloittavat tammikuisena perjantaina työpäivän, parikymmentä erikokoista koiraa hyppää uteliaina ulos autoista.

Ne on kuskattu parinkymmenen kilometrin päähän keskustasta. Täällä niille on tilaa. Osa koirista ryntäilee energisesti hehtaarin kokoisella aidatulla niityllä. Osa löntystää laiskemmin.

Vain vinttikoira Argos haastaa muita. Se joutuu lopulta hihnaan ja vikisee kohtaloaan kuin anteeksipyytävästi.

Petra Keil ja Cornelia Gottfried kulkevat keppien kanssa, he pitävät itseään vähän kuin koirapaimenina. Keppi toimii myös nahistelevien koirien erottamisessa: se vain asetetaan koirien väliin.

Keil ja Gottfried näkevät koronakoirabuumin kaikki sävyt. Ylipaino-ongelmat liian kotonaolon takia ovat korona-aikana koirienkin riesa.

Koirankouluttaja on juuri nyt oikea buumiammatti Berliinissä. Apua tarvitsevia koiranomistajia ja koiria on paljon.

Myös ”Kaspar Hauser -syndrooma” on lisääntynyt. Termi viittaa 1800-luvulla Saksassa eläneeseen löytölapseen, joka eli koko lapsuutensa pimeässä kopissa. Monet koronakoirat eivät ole päässeet ulos tai ole sosiaalistuneet juuri lainkaan, sillä niiden omistaja elää eristyksissä. Sellainen on yhdeksän kuukauden ikäinen bolonka Kali.

Kali seisoo niityllä paikallaan pelokkaana ja säpsähtelee muiden koirien lähestyessä sitä. Pian se alkaa hakea turvaa valokuvaajasta.

"Kalihan on nyt tosi reipas, olisit nähnyt hänet ensimmäisellä kerralla", Keil kehuu.

Koirien ongelmat ovat tietenkin ihmisten syytä.

Yksi yleinen ongelma on sama, joka riivaa monia pienten lasten vanhempia. On koiranomistajia, jotka antavat koiran juosta vapaana puistossa mutta keskittyvät itse vain puhelimeensa.

Lisäksi moni on liian epävarma koiransa kanssa. ”Olisitko kiltti ja tulisit tänne”, Keil piipittää heiveröisellä äänellä malliksi. Se ei toimi. Äänen on lähdettävä palleasta, jotta koira uskoo. Myös oikeanlainen ruumiinkieli koiran kanssa on tärkeää.

Keil on entinen näyttelijä. Siitä ammatista on selvästi hyötyä tässä työssä, jossa keho ja ääni ovat keskiössä.

Keilin mukaan suuri osa koiranomistajista ei osaa lukea lemmikkinsä viestejä eikä ymmärrä edes yrittää.

Suomalaisen koiraihmisen silmiin erilainen, vapaa koirakulttuuri osui heti. Minna Strömberg muutti Berliiniin Paraisilta tyttärensä ja kahden koiran kanssa viime kesänä.

Strömberg ajatteli ensin, että vapauden täytyy olla vaarallista koirille. Nyt hän on kuitenkin alkanut totuttaa 12-vuotiasta mäyräkoiraansa Geenaa vapaana liikkumiseen – oikeastaan siksi, että paikalliset kyselivät niin paljon sen nähdessään: miksi se on kiinni?

Geenan kanssa lenkit ilman hihnaa sujuvat nyt hyvin. Se saa selvästi enemmän liikuntaa vapaana ollessaan kuin hihnalenkillä, Strömberg sanoo. Toinen perheen koirista on whippet. Vinttikoiran luontoon vapaana pitäminen ei sovi.

”Olen ihastellut ja ihmetellyt Berliinin koiria. Ne eivät ole edes kiinnostuneita muista koirista ja ihmisistä, kun ne kulkevat vapaina.”

Muutaman kerran Strömbergkin on jättänyt koirat kaupan ulkopuolelle mutta ei uskalla tehdä sitä enää.

Oskarin katoamisesta on jo yli neljä kuukautta, eikä koira ole kotona. Oskarin perhe odotti ”joulun ihmettä”, koska koirasta oli saatu joulukuussa luotettavia näköhavaintoja. Ihme ei toteutunut. Nyt havaintoja ei ole enää tullut.

Onko Oskar selvinnyt kylmässä ja löytänyt ruokaa itsekseen? Omistajat eivät aio luopua toivosta.

Oskarin perhe vastaa haastattelupyyntöön kertomalla, että he ovat nyt niin kuormittuneita, etteivät vastaa lehdistön kyselyihin. Mutta he lisäävät epäilevänsä Oskarin vaeltaneen kauemmas kaupungin sykkeestä.

Tänä viikonloppuna on tarkoitus käynnistää uusi vaihe etsinnöissä Berliinin laitamilla.

Flaijereita, niin paljon kuin mahdollista, jotta Oskarista saataisiin taas näköhavaintoja ja se voisi tulla kotiin.

Hanna Mahlamäki, teksti

Christian T. Jørgensen, kuvat ja videot

Tuija Pallaste, tekstin editointi ja ulkoasu

JULKAISTU 23.1.2022 © Helsingin Sanomat