Tunnin päässä Helsingistä sijaitsee talviparatiisi, jossa on varmemmin lunta kuin kuin missään muualla Etelä-Suomessa, ja jonka latuverkostot ja maisemat vetävät vertoja Lapille.

Piia Elonen HS, teksti

Outi Pyhäranta HS, kuvat ja videot

Jaan teille salaisuuden. Vain runsaan tunnin päässä Helsingistä on hiihtäjän taivas. Salpausselän latuparatiisi on niin lähellä, että sinne luikahtaa päiväseltään.

Tammikuisena perjantaina maisemasta ei meinaa saada kyllikseen. Soisalmensuo avaa maisemaan aukon ja harvakseltaan kasvavien mäntyjen välistä kimmeltävät hopeankuuraiset kuusikkorinteet. Niistä tulee mieleen vaaramaisema, vaikka ollaan kaukana vaaraseuduista.

Pieni suojeltu keidassuo on hiihdetty nopeasti ohi. Suon jälkeen on aika nauttia jylhemmistä metsämaisemista. Lumiset kuuset kohoavat korkeuksiin eikä matala talviaurinko ulotu metsän sisään. Mäet vuoroin nostavat ylös ja vuoroin antavat kunnon vauhdit laskuihin.

Hiihtelemme Salpausselällä, Lahden ja Hollolan välisellä latuverkostolla. Täällä hiihtopäivän helppous ja hienous kohtaavat optimaalisella tavalla. Lappiin on tehtävä oma matkansa, ja siellä välimatkat, päivän lyhyys ja kireä pakkanen voivat rajoittaa hiihdosta nauttimista.

Salpausselällä sen sijaan saavutettavuuden ja laajan latuverkoston liitto tuottaa pelkkää puhdasta hiihto-onnea. Kuulostaa ehkä imelältä, mutta siitä voi syyttää hiihdon tuottamia endorfiineja.

Nyt olemme lähteneet liikkeelle Hollolan päästä, Heinsuon kilpalatujen tuntumasta.

Jatkamme vasta-ajetulla ladulla suihkimista kunnes saavumme seuraavalle luonnonsuojelualueelle, lähelle Pirunpesää. Hiihdämme kapean harjun päällä. Sivuilla aukeaa kangasmetsää, jyrkänteitä, rinteitä ja matala laaksontapainenkin.

Harjun terävä selkä pakottaa ladun paikoin kapenemaan niin, että vauhtia on hidastettava. Se tuntuu vain mukavalta. Nyt ei tarvitse hiihtää verenmaku suussa vaan voi nauttia hiljaisesta talviluonnosta. Kullankeltainen aurinko kurkkii runkojen välistä ja saa hanget hehkumaan.

Tuntuu silkalta juhlalta, että nyt ei tarvitse hinkata samaa muutaman kilometrin tykkilumilatua.

Sittenkin maisemat ovat vasta toiseksi parasta täällä. Pääkaupunkiseudulta tulevan näkökulmasta parasta Salpausselällä on reitistö. Sitä nimittäin riittää.

Mäistä nauttiva voi valita reitilleen vaativimmat mahdolliset nousut ja laskut, ollaanhan sentään jääkauden muokkaamalla reunamuodostumalla, jossa korkeuseroja riittää. Toisaalta mäkiä kammoavalle on tarjolla suoreittejä ja perhelenkkejä.

Tuntuu silkalta juhlalta, että nyt ei tarvitse hinkata samaa muutaman kilometrin tykkilumilatua. Salpausselällä voi hiihtää koko ajan uusille osuuksille, kymmeniä kilometrejä. Maisemat vaihtuvat, matka etenee. Erilaisia rengasreittejä on helppo laatia, joten samoja jälkiä ei tarvitse palata takaisin.

Kuitenkin ollaan aivan Etelä-Suomessa, vain sata kilometriä Helsingistä.

Tosin viime päivien suojat ja sateet ovat ränsistyttäneet metsäladut myös Salpausselällä. Ensilumenlatu Lahden päässä on huippukunnossa, mutta pidemmistä reiteistä haaveilevien kannattaa suunnata Salpausselälle vasta alkavan viikon lumisateiden jälkeen.

Monella on kokemus, että Lahden ja Hollolan välissä lunta on varmemmin kuin muualla Etelä-Suomessa. Usein Salpausselällä pääsee jo hiihtämään, vaikka samoilla korkeuksilla esimerkiksi Kouvolassa ladut puuttuisivat tai pohjoisempana Heinolassa olisi vielä vähälumista.

”Tämä on aivan mahdollista, sillä Salpausselän reunamuodostumat tuovat ilmaan nousuliikettä, mikä voi lisätä lumisateita. Eli harjut voivat vetää sateet päälleen, sanoo meteorogi Nina Karusto Ilmatieteen laitokselta. Kohoava ilma kylmenee, jolloin ilman kyky sitoa kosteutta pienenee ja näin kosteus tiivistyy hiutaleiksi.

Talvella kasvillisuudesta on hahmotettavissa lähinnä kuuset, männyt ja paljaat lehtipuut.

Tietysti Salpausselän laduilla on huonotkin puolensa. Usein hiihtäessä tulee surtua, miksei asu lähempänä tällaista latuparatiisia. Harminsa on tosin niilläkin, jotka asuvat.

Janne Kumpulainen on asunut pitkään Hollolassa, mutta hommasi sukset vasta viime talvena. Laduilla rupesi heti harmittamaan, miksi hän ei ollut hankkinut suksia jo aiemmin.

”Jos täällä ei pääse kuntoon, ei sitten miessään”, Kumpulainen sanoo. Hiihtokaverina hänellä on Väinö Kumpulainen, 7, joka kiipeää saman mäen laelle yhä uudelleen ja uudelleen päästäkseen taas laskemaan sen alas.

Hollolasta otamme suunnan kohti Lahtea. Messiläntietä ylikulkusiltaa hiihtäessä ylittyy samalla myös kuntaraja. Latu jatkuu vakaana Suomen aluerakenteesta välittämättä, mutta maisemat eivät enää ole yhtä hengästyttäviä. Tai ovat mäkien puolesta, mutta eivät muuten.

Latu viistää kyllä Kintterön luonnonsuojelualuetta, mutta tarjolla on myös talousmetsää, taimikoita ja väläyksiä kaupunkiympäristöstä.

Talvella kasvillisuudesta on hahmotettavissa lähinnä kuuset, männyt ja paljaat lehtipuut. On tilaa antaa ajatusten kulkeutua geologiaan, aina jääkauteen asti.

On huimaa ajatella, että hiihtelemme alueella, jossa maata paljastui ensimmäisten joukossa jääkauden jälkeen.

Kun paksu mannerjää alkoi noin 13 000 vuotta sitten vetäytyä Suomen päältä, nykyinen eteläinen Suomi oli veden alla. Baltian jääjärvi lepäsi myös Lahden ja Hollolan yllä. Vain korkeimmat kohdat puhkaisivat jääjärveen saaria. Yksi tällainen on Tiirismaa Hollolan puolella. Se on 223 metriä merenpinnan yläpuolella ja Etelä-Suomen korkein kohta.

Myöhemmin jääjärven pinta laski valtameren tasoon, kun mannerjäätikkö vetäytyi luoteeseen. Lisää maata paljastui.

Tapanilan hiihtomajan tasanne on jääkautinen "terassi".

Latujen varret ovat Salpausselällä täynnä merkkejä muinaisrannoista, jos vain osaa katsoa. Hyvä esimerkki on Tapanilan hiihtomaja Lahden puolella.

Ennen kuin painelee hiihtomajaan lounaalle, kannattaa vilkaista ympärilleen. Tapanilan hiihtomaja on rakennettu leveälle tasanteelle kahden rinteen väliin. Tasanne on jääkautinen ”terassi”. Tässä kohtaa rantavoimat ovat kuluttaneet törmiä jyrkiksi ja kasanneet tasaisia terasseja. Sekä hiihtomajan ylä- että alapuolella viettävät Baltian jääjärven aikaiset rantatörmät.

Kun jaksaa ja uskaltaa nousta ja laskea kaikki mäet Tapanilan hiihtomajalta Lahden urheilukeskukseen asti (noin 4 km), näkee lisää jääkauden merkkejä. Lahden tunnetuin maamerkki on mäkihyppyritornit, ja mäkimonttu on rakennettu jääkauden muovaamaan suppaan. Supat ovat syntyneet, kun maakerroksiin hautautuneet jäälohkareet ovat sulaneet.

Juuri Lahden kohdalla Salpausselkä on upeimmillaan.

Koko Salpausselkä itsessään on jääkauden rakentama. Jää ei vetäytynyt Suomen yltä suoraviivaisesti vaan vetäytyminen pysähtyi noin 200 vuoden ajaksi. Silloin syntyi Salpausselkä. Se on jäätikköjokien tuomaa, jään reunaan kasautunutta soraa ja hiekkaa.

Juuri Lahden kohdalla Salpausselkä on upeimmillaan. Kun muualla Suomessa vastaavat kerrostumat ovat noin 20 metriä korkeita, täällä Salpausselkä ulottuu jopa 70 metrin korkeuteen.

Tämä on ainutlaatuista koko maailmassa. Missään muualla jäänreunamuodostumat eivät ole näin pitkiä ja yhtenäisiä. Tämä on ainoa kohde, joka näkyy selvästi satelliittikuvissa asti.

On aika luoda viimeinen silmäys ympärilleen. Taivaalla haalea sininen alkaa taittua syvän tummaksi, jopa lilaksi. Hyppyrimäkien kirkkaat valot syttyvät. Uusia hiihtäjiä siirtyy tasaiseen tahtiin ladulle ja lähtee nousemaan jääkautisen reunamuodostelman laelle, mutta me irrotamme sukset jalasta.

Luontotoimittaja
Piia Elosen
vinkit Salpausselän laduille

HS:n ympäristötuottaja on jo vuosia paennut Helsingin mustia talvia Salpausselän laduille: ensin itsekseen ja myöhemmin perheen kanssa. Tässä Elosen vinkit Salpausselän hiihtotaivaaseen.

Missä

Lahden urheilukeskuksesta Salpausselkää pitkin kohti Hollolaa sekä Hollolan puolella on yli 30 kilometrin latuverkosto, josta jokainen voi etsiä sopivimmat reitit. Tässä jutussa alueesta puhutaan Salpausselän latuina.

Kaikkiaan Lahdessa on noin 200 kilometriä latuja, joista noin 70 kilometriä on valaistu.

Ladusto

Pääosin saa hiihtää metsän sisässä, mutta välillä ladut viistävät sairaalan tai asutuksen vierestä, sujahtavat teollisuusalueen läpi tai poikkeavat lähelle Vesijärven rantaa. Tienylitykset hoituvat yleensä latua pitkin yli- tai alikulkusillalla, mutta Messilän päässä on yksi tienylitys, jonka yleensä pääsee lompsimaan varovasti yli sukset jalassa. Latu puhkaisee useammankin luonnonsuojelualueen läpi, joten kauniita maisemia riittää.

Halutessaan reitille voi valita myös järvelle ajettuja jäälatuja Lahdessa tai Hollolassa.

Valaistut ladut ovat käytössä kello 6–22.30.

Salpausselän latuverkostossa on valinnanvaraa.

Koska kyse on Salpausselästä, mäkiä riittää. Lähes kaikki mäet voi kuitenkin laskea ladulla, sillä tiukkoja käännöksiä on vain muutamassa paikassa. En ole itse mikään varma laskija, mutta täällä uskallan jopa nauttia alamäistä. Kuntoa mäet kuitenkin vaativat.

Alueen latumestarit ovat sekä taitavia että ahkeria, joten ladut ovat hyvässä kunnossa.

Reitit mäkiä varoville

Jos lähtee Lahden urheilukeskuksesta, joutuu heti mäkiin, jotka voivat niistää huonompikuntoisesta voimat heti ekoilla kilometreillä. Mäet voi ohittaa lähtemällä liikkeelle vasta hyppyrimäkien takaa vanhan raviradan tienoilta.

Toinen vaihtoehto on lähteä Tapanilan hiihtomajalta. Siellä voi hiihtää harjun laella perhelenkkiä, joka on kohtuullisen mäetön.

Kolmas vaihtoehto on aloittaa Hollolan päästä, jossa myös on tarjolla tasaista.

Jos lähtee Tiilijärven asuinalueen pohjoislaidasta liikkeelle, voi hiihtää ”linjaa” kohti puolustusvoimien aluetta. Reitti on tasainen. Linjalta pääsee poikkeamaan myös Varrassuolle, joka on niin ikään mäetön. Säistä riippuen myös pienelle Työtjärvelle ajetaan jäälatu.

Lue lisää: Jos alamäet kammottavat, täältä löydät 13 vinkkiä ottaa alamäet haltuun.

Parkkipaikat

Lahden urheilukeskuksella (Salpausselänkatu 8) on laajat parkkialueet (maksuton). Liikkeelle voi lähteä myös Messilän hiihtokeskuksesta (Messiläntie 308), jossa paljon parkkitilaa.

Mäkiä välttävä pysäköi vanhalle raviradalle (jos oma navigaattori ei löydä, koordinaatit ovat 60.983069, 25.619908) tai Tapanilan hiihtomajalle (Hiihtomajantie 98).

Hollolassa voi pysäköidä jäähallille (Tiilijärventie 9), josta pääsee yhden (tiukkakurvisen) alamäen laskemalla tasaisemmille osuuksille. Jos sekin on liikaa, Tiilijärventien pieneltä parkkipaikalta (Tiilijärventie 27-29) pääsee suoraan tasamaalle.

Jos oma suuntavaisto pettää, kanssahiihtäjät auttavat mielellään oikeaan suuntaan.

Reitit

Kuntarajojen takia yhtenäistä, täydellistä latukarttaa ei löydy ihan helposti. Aiemmin tässä jutussa olevaa HS:n laatimaa karttaa voi käyttää.

Lahden ja Hollolan yhteisen latuverkoston näkee yhdellä silmäyksellä parhaiten tältä kartalta (tosin Hollolassa Varrassuon lenkki jää ulos kartalta).

Reitin suunnittelu onnistuu hyvin myös tällä kartalla, jossa sinisellä ovat valaistut ladut ja punaisella valaisemattomat ladut (ei sisällä ajantasaista tietoa latujen kunnosta).

Hollolan puolen latureitit löytyvät täältä: kartalla helpot ladut ovat sinisellä, tavalliset ladut punaisella ja vaikeat ladut mustalla (ei ajantasaista latujen kuntotietoa).

Etenkin Hollolan pään ladut Heinsuon ympäristössä tuntuvat ensikertalaisesta sekavilta ja kännykkäkartan kaivaminen esiin sauvat käsissä on hankalaa. Siksi olen itse tehnyt niin, että kysyn reittiä kanssahiihtäjiltä. Aina on joku neuvonut oikeaan suuntaan tai jopa hiihtänyt edellä sopivaan risteykseen asti.

Salpausselän latuja huolletaan ahkerasti.

Latujen kunto

Hollolan puolen laduista ei ole tarjolla ajantasaista latutilannetta. Sitä voi kysellä esimerkiksi Facebook-ryhmästä Hollolan ja Lahden seudun ladut.

Lahden pään latujen ajantasaisen kunnon latukoneiden sijainnin tarkkuudella näkee tältä kartalta.

Julkiset liikenneyhteydet

Salpausselän laduille pääsee myös ilman autoa.

Lahteen kulkee Helsingistä kaksi junaa tunnissa. Asemalta on kahden kilometrin kävely Lahden urheilukeskukseen ja laduille. Useilla busseilla pääsee lähemmäs urheilukeskusta, jos kävely monot jalassa ei huvita.

Rautatieasemalta (Lahden matkakeskus) pääsee myös Hollolaan. Bussi 8 vie puolessa tunnissa Tiilijärvelle, pysäkiltä on 600 metrin kävely ladulle.

Jos lähtee ladulle Messilästä, voi kokeilla myös pääkaupunkiseudulta lähtevää hiihtobussia.

Yksi hyvä vaihtoehto on hankkiutua ensin bussilla Hollolaan tai Messillään, ja hiihtää lisälenkeillä tai ilman Lahteen, jossa pääsee suihkuun ennen paluumatkaa junalla kotiin.

Alma, 8, ja Eemil, 12, Nikkilä pitävät mehutauon ulkoilun lomassa.

Latukahvilat

Tiiristupa Tiirismaalla (Keskikankaantie 27A) viikonloppuisin. Kuumia juomia nautittavaksi sukset jalassa (ei sisätiloja). Pihassa nuotio, myynnissä grillattavaksi makkaraa.

Tapanilan hiihtomaja (Hiihtomajantie 98) on auki torstaista sunnuntaihin ja tarjoaa linjastolounasta. Lounaslista ja mahdolliset poikkeukset aukioloissa löytyvät Facebookista (kasvisruokaa tarjolla satunnaisesti). Isot sisätilat ja vessat.

Messilässä kahvila on auki viikonloppuisin ja bistro myös viikolla, mutta niihin meno vaatii laduilta irtautumista.

Suihkut

Hiihdon jälkeen suihkuun pääsee Lahden urheilukeskuksessa: arkisin klo 20 asti ja viikonloppuisin klo 15 asti.

Hollolan uimahalli on viikolla auki klo 21 asti ja viikonloppuna 17 asti. Lahden uimahalli sijaitsee lähellä urheilukeskusta. Sisään pääsee viikolla klo 20 asti ja viikonloppuisin klo 17 asti.

Muut palvelut

Lahden urheilukeskuksen mäkikatsomorakennuksessa on avoinna suksivoitelutila.

Hollolassa tarjolla lähinnä pikaruokaa tai huoltoasemaruokaa. Kahviloita on muutama, mutta etenkin sunnuntaisin paikat ovat kiinni. Lahdessa on runsaasti ravintoloita ja kahviloita.

Hollolan laduilla hiihdosta voi nauttia täysin siemauksin.

Omat suosikkini

Itse tykkään hiihtää Hollolan päässä. Siellä on vaihtelevia metsä- ja suomaisemia ja vähemmän väkeä, joten hiihdossa on retkeilyn ja luonnossa liikkumisen tuntua. Hollolan laduilla on helppo rentoutua. Lahden urheilukeskuksesta aloittamalla hiihto menee heti hikoiluksi ja treeniksi: maisemien sijaan mielessä välkkyy enemmän oma rapakunto.

Jos saan lainaan auton, jätän sen Hollolan jäähallin parkkipaikalle ja suuntaan parin mutkan kautta koilliseen kohti Pirunpesää. Matkalla on metsää ja suota. Viimeistään luonnonsuojelualueen metsäiset harjut silittävät mielestä viimeisenkin stressin, jos sitä enää tässä kohtaa latua on.

Sieltä hiihdän luoteeseen: kolmesta silmukasta sen kauimmaisenkin. Tällä osuudella nautin mäistä. Latu on vaativa vauhdikkaiden ja kääntyvien laskujen takia. Takaisin palaan Iso-Tiilijärven länsipuolelta.

Jos olemme liikkeellä koko perhe, otamme yleensä tukikohdaksi Tapanilan hiihtomajan. Sieltä on helppo hiihtää puolison kanssa vuoron perään tahi perhelenkillä lasten kanssa. Reitin pituutta on helppo säätää, ja sisätilat vessoineen ja lämpimine ruokineen ovat lähellä.

Lasten kanssa päiväretki Helsingistä voi mennä suorittamisen puolelle, joten jäämme aina yöksi. Meille hotellia mukavampi vaihtoehto on airbnb, joita onkin kokeiltu useita Hollolassa ja Lahdessa. Airbnb:ssä on myös paremmin tilaa ottaa paikalle lastenvahti aikuisten hiihtolenkin ajaksi.

Jos hiihdän Hollolassa, käyn siellä aina ruokakaupassa, kahvilassa tai Alkossa. Yritän jättää ”latumaksuna” euroja siihen kuntaan, jonka palveluja käytän. Majoituseurot menevät useimmiten Lahteen, koska siellä tarjontaa on enemmän.

Muita latuja

Lahdessa ja sen lähikuntien laduilla voi viettää pidemmänkin hiihtoloman etenkin, jos käytössä on auto.

Salpausselän reitistön lisäksi Lahdessa on useita latuja eri puolilla kaupunkia: esimerkiksi Patomäestä pääsee hiihtämään Liipolan suuntaan.

Karistosta pääsee suhteellisen tasaista latua Villähteen suuntaan. Latu on osa Loistopolkua eli maakuntauraa, jota pääsee Nastolan ja Uusikylän kautta aina Iitin rajalle asti. Yhteen suuntaan Loistolatu on kaikkiaan noin 26 km pitkä, mikä sisältää yhden noin 300 metrin kävelyosuuden. Reitti näkyy Lahden latukartassa.

Pajulahden liikuntakeskuksessa on latua 5–10 kilometriä.

Jos poistuu Lahdesta Heinolaan, siellä tarjolla on Vierumäen urheiluopiston ladut sekä esimerkiksi 12 km pitkä valaistu Ilvesreitti (latukartta). Latuja löytyy myös Asikkalasta.

Muuta talviliikuntaa

Retkiluistella voi Vesijärven jäällä. Aurattu luistelureitti edestakaisin luisteltuna on runsaat 5 km. Alasenjärvelle on aurattu yli kuuden kilometrin ympyräreitti.

Lisäksi Lahdessa on noin 30 luistelukenttää. Pienempiä lapsia voi viedä leikkialueiden jääkentille, joita on nelisenkymmentä. Niitä ei ole tarkoitettu mailapeleihin.

Laskettelemaan pääsee Hollolan Messilässä, jossa on kymmenkunta rinnettä. Hartolassa on sata metriä korkea viiden rinteen Purnu.

Majoitus

Lahti on pääkaupunkiseudulta katsottuna niin lähellä, että siellä käy helposti hiihtämässä päiväseltään, myös ilman autoa.

Jos haluaa jäädä yöksi, Lahdessa on useita hotelleja. Monot jalassa kävelyä ajatellen lähimpänä latuja ovat Kauppahotelli Lahti sekä Lahti Forenom, mutta ne eivät ole välttämättä viihtyisimmät valinnat. Hollolassa on hotelli Salpakangas, mutta siitä on parinkymmenen minuutin kävelymatka ladulle.

Messilän rinnekeskuksessa on tarjolla sekä hotellihuoneita että mökkimajoitusta.

Hollolassa airbnb-majoitusta on tarjolla jonkin verran, Lahdessa paremmin. Hyvä vaihtoehto on etsiä kotimajoitusta Tapanilan tai Jalkarannan alueelta, joilta ladulle pääsee helpommin.

Piia Elonen, teksti

Outi Pyhäranta, videot ja kuvat

Mira Helstelä, tekstin editointi ja tuottaminen

Taru Ukkola, ulkoasu