Japanin perinteiset rakkaushotellit ovat muutoksen äärellä.
Seksi ei enää kiinnosta nuoria, ja kesäolympialaisiin valmistautuva maa rohkaisee yrittäjiä muuttamaan lemmenpesiä tavallisiksi turistihotelleiksi.
Tetsu ja Minako veivät HS:n tutustumaan sadomasokistiseen teemahotelliin Tokiossa.
”Me tulemme tänne ja menemme asiaan. Siksihän rakkaushotellit ovat olemassa.”
On perjantai-ilta. Tetsu on nostanut rakastajattarensa seinälle tokiolaisessa rakkaushotellissa ja työntänyt kätensä tämän pikkuhousuihin.
Yleensä toimittajan tuntemukset jutunteosta eivät ole kovin kiinnostavia, mutta nyt on pakko sanoa: äärimmäisen harvoin on niin, että haastateltaviltaan joutuu toistuvasti pyytämään seksuaalista itsehillintää.
Tetsun ja Minakon lupaus Japanin rakkaushotellikulttuurin esittelemisestä on odotettua konkreettisempi.
Riisuutuisinko ehkä alasti, Tetsu tiedustelee.
Älä! Kuten puhe oli, tehdään ensin tämä haastattelu. Sitten me poistumme ja te jäätte.
Japanilla on yksi iso ongelma, joka liittyy paitsi rakkaushotelleihin myös kansantalouteen ja joidenkin mukaan jopa yleiseen mielialaan.
Seksillä ei mene Japanissa hyvin – joskin Tetsun ja Minakon seurassa väitettä alkaa väkisinkin epäillä.
Tetsu! Kädet!
Fakta se silti on. Näin on tutkittu: Japanissa 18–35-vuotiaista yli 40 prosenttia on neitsyitä, ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy ja perheen perustaminen ei kiinnosta läheskään kaikkia. Mediassa puhutaan seksuaalisen apatian aikakaudesta.
Seksitöntä elämää elävien nuorten aikuisten osuus on viime vuosina kasvanut entisestään:
Yhä useampi pysyy sinkkuna eikä mene lainkaan naimisiin:
Ja nekin, jotka avioituvat, menevät naimisiin vanhempana kuin ennen:
Japan Times kirjoitti kaksi vuotta sitten, että seksittömyydestä on tulossa yhtä japanilainen ilmiö kuin sakesta ja sumopainista.
Siitä on seurannut paitsi väestöpyramidihuolta myös esimerkiksi se, että Japani sysii yrittäjiä muuttamaan perinteisiä tuntitaksalla toimivia lemmenpesiä tavallisiksi bisneshotelleiksi.
Rakkaushotelleista uhkaa tulla katoavaa kansanperinnettä.
Tetsu on nelikymppinen, perheellinen yrittäjä ja Minako 20-vuotias tarjoilija. He tapasivat kolme vuotta sitten baarissa, jossa Minako on yhä töissä.
”Sanoin hänelle heti, että haluaisin panna häntä”, Tetsu sanoo ja nauraa päälle.
”Itse asiassa sanoit, että haluaisit palkata minut yritykseesi töihin”, Minako korjaa.
Työsuhdetta ei ikinä syntynyt, mutta rakkaushotelliin he ovat päätyneet sen jälkeen useasti.
Nyt he ovat Alpha Innin huoneessa 201. Se on mukavan kokoinen ikkunaton tila, jossa on harmaa vinyylilattia, kolikoilla toimiva vibraattori ja kyltti, joka kieltää sänkyyn pissaamisen.
Katossa on erilaisia koukkuja, seinällä roikkuu piiska.
”Me tulemme tänne ja menemme asiaan”, Tetsu kertoo. ”Siksihän rakkaushotellit ovat olemassa.”
Tetsu ja Minako esiintyvät jutussa lempinimillään. Japanissa näistä asioista ei ole tapana puhua julkisesti, vaikka esimerkiksi Tokiossa rakkaushotelleja on kaikkialla.
Shibuyassa niille on kokonainen oma kukkula, eivätkä siellä liikkujat mitenkään hiiviskele. Hotelleissa on joskus yhteistiloja, joissa huoneiden vapautumista odottavat parit voivat pelata vaikka biljardia.
”Ystäväni eivät tiedä, että käyn täällä. Japanissa monissa asioissa on kyse yksityisen ja julkisen rajanvedosta”, Minako sanoo.
Mitä se tarkoittaa?
”Että julkisesti seksistä ei puhuta mutta suljettujen ovien takana voi köyttää miehen kiinni kattokoukkuun ja se on ihan normaalia.”
Japanissa pelätään, että lemmenhotelleille käy kuten puoli yhdeksän uutisille Suomessa: nuoria ei kiinnosta.
Toistaiseksi luvut ovat vielä hyvät. Brittilehti The Guardian kirjoitti pari vuotta sitten, että rakkaushotelleissa vierailee päivittäin 1,4 miljoonaa ihmistä. Varsinaisia tilastoja ei ole. Arviot koko maan rakkaushotellien määrästä vaihtelevat 5 000:n ja 20 000:n välillä.
Rakkaushotellien suosio laskee koko ajan.
Pääsyitä on muutamia. Monet nuoret asuvat nykyään itsekseen, joten seksin harrastamiseen ei tarvita hotellia. Toinen syy mainittiin jo aiemmin: nuorista harva edes harrastaa seksiä.
Juuri tästä aiheesta Ken Yoshida haluaa puhua.
Yoshida on tyylikäs 50-vuotias pukumies. Rakkaushotellit pitäisi lukea tärkeäksi osaksi Japanin kulttuuriperimää, hän toteaa vakavana. ”Monet pitävät rakkaushotelleja nykyään vähän likaisina”.
Yoshidalla on oma lehmä ojassa. Hän johtaa Grandcoeur-nimistä hotellialan yritystä, jonka valikoimiin kuuluu myös rakkaushotelleja. Hän on itsekin kokenut hotellikävijä.
”Nuoruudessani oli tapana katsoa lehdistä eri rakkaushotelleja ja vertailla kavereiden kanssa, kuka on käynyt missäkin.”
Ennen Grandcoeurilla oli lukuisia rakkaushotelleja, nyt enää kolme. Se on huono juttu, Yoshida sanoo. Japani tarvitsee seksiä – muuten maa turhautuu.
Uutisia lukemalla Japanista piirtyy kylmä kuva: loputtomasti ylitöitä, ankara kasvojen säilyttämisen tarve, vanheneva väestö ja valtiojohtoinen huoli nuorison seksittömyydestä.
”Silti esimerkiksi poliittista tukea rakkaushotelleille ei ole, päinvastoin. Valtio tekee kaikkensa, jotta ne katoaisivat maan päältä.”
Jos ihmisiä halutaan saada hankkimaan lisää lapsia, ensi askel olisi häpeäviitan poistaminen seksuaalisuuden päältä, Yoshida sanoo. Rakkaushotelleista voitaisiin tehdä cooleja paikkoja. Japanilaiset ovat Yoshidan mukaan pohjimmiltaan leikkisää kansaa.
Valtio on hiljattain alkanut tukea rakkaushotellien muuttamista tavallisiksi hotelleiksi. Käytännössä se tarkoittaa, että fantasiateemoista luovutaan ja rakennetaan esimerkiksi kunnon aula ja ravintola. Tokiossa pidetään kesäolympialaiset vuonna 2020, ja kisaturisteille tarvitaan majapaikkoja.
Rakkaushotellien maine pitäisi korjata, Yoshida sanoo.
”Niitä pidetään moraalittomina, vaikka kyllä meillä käy paljon myös aviopareja. Ja jos joku tuo hotelliin sivusuhteen, se ei kerro hotellista vaan japanilaisesta kulttuurista. Uskottomuus on todella yleistä.”
Tetsu löhöää sängyn laidalla mustissa boksereissaan. Hän on ottanut oluen. Hän sanoo tietävänsä, että hänen ja Minakon kaltaiset ovat osaltaan syyllisiä rakkaushotellien syntiseen maineeseen.
Tetsulla on vaimo ja lapsi. Vaimo ei todellakaan tiedä tästä mitään, Tetsu sanoo. Jos vaimolla on suhteita, Tetsu ei halua tietää myöskään niistä.
”Seksin harrastaminen kotona tuntuu vain joskus väärältä, kun lapsi on viereisessä huoneessa.”
Melkein kaikilla avioliitossa elävillä kavereillani on suhteita, hän sanoo.
Kaikilla?
Sekä naisilla että miehillä, Tetsu vakuuttaa. Hän puhuu asiasta kuin näkkileivästä.
”Mutta rehellisyyden nimissä nykyisin on myös paljon niitä, jotka katsovat mieluiten nettipornoa, koska oikeat ihmissuhteet ovat niin vaikeita ja vaativat paljon rahaa”.
Japanissa avioliitto oli pitkään ennen kaikkea hyvä sopimus osapuolten ja yhteiskunnan välillä. Siitä uskottomuusluvutkin johtuvat, selittävät asiantuntijat.
Tosin tutkimukset kertovat, että nykynuoriso ei enää hyväksy pettämistä edellisten sukupolvien tavoin. Mutta Tetsu ei olekaan enää ihan nuori.
”Rakkaushotelliin tuleminen on kuin tulisi lomalle.”
Ken Yoshidan toive on, että Japanissa olisi enemmän Tetsun ja Minakon kaltaisia ihmisiä. Ei hän uskottomuutta tarkoita vaan tyyppejä, jotka sanovat ääneen nauttivansa seksistä.
”En halua alistua siihen, että japanilaisessa yhteiskunnassa seksi on paha asia. Kouluissa ei anneta seksuaalikasvatusta, ja vanhemmat välttelevät aiheesta puhumista.”
Vaikeneminen ja häpeä kasvattavat lapsia vinoon. Ei seksuaalisuuttaan pitäisi joutua häpeämään. Jos Yoshida on jostain erityisen huolissaan, niin siitä, etteivät ihmiset enää kohtaa tosielämässä.
”Nyky-Japanista kertoo esimerkiksi se, että meillä on uusi asiakasryhmä: miehet, jotka tulevat yksin rakkaushotelliin masturboimaan.”
Huippukaudella rakkaushotellit olivat omistajille hyvä tulonlähde. Suosion suuret päivät alkoivat toisen maailmansodan jälkeen ja jatkuivat 1990-luvulle asti.
Kirstu kilisi, Yoshida muistelee. Katukylttiä kummempaa mainostusta ei tarvittu, mutta silti käyttöaste oli 200 prosenttia. Alamäki alkoi vuonna 2008.
Hotelleissa riittää edelleenkin asiakkaita, mutta uusia ei tule. Kävijät ovat pääosin 40–60-vuotiaita.
Hotelliketjujen lääke ahdinkoon on ollut tuplakäyttöiset hotellit. Räikeitä rakkaushotelleja on muutettu eurooppalaisen oloisiksi bisneshotelleiksi, mutta niissä on yhä tarjolla huoneita myös tuntiveloituksella. Kohderyhmää ovat yhtä lailla kiinalaiset turistit kuin pariskunnat.
”Rakkaushotellienkin pitää kehittyä ajan mukana. Ja on selvää, että niiden pitää myös tehdä voittoa.”
Ken Yoshida uskoo, että yhteiskunnallinen muutos alkaa miehistä. Jos miehet olisivat kiinnostuneempia parisuhdeasioista ja kantaisivat osansa kotivastuusta, se herättäisi naisissa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollisesti perheenperustaminenkin alkaisi kiinnostaa.
Lapsia voisi tehdä rakkaushotellissa, tietenkin.
”Lisäksi tarvitsemme naisia alalle. Nyt bisnes on liiaksi miesten käsissä.”
Alpha Inn sijaitsee unisenoloisen kerrostaloalueen keskellä. Katu on hiljainen lukuun ottamatta takseja, jotka tasaisin väliajoin jättävät pariskuntia sadomasokistisen teemahotellin portille.
Melkein kaikki huoneet ovat nyt varattuja.
Useimmissa rakkaushotelleissa asiakkaiden yksityisyys on maksimoitu. Huone valitaan valotaululta ja virkailijalle maksetaan käteisellä tummennetun lasin takaa. Kasvojaan ei ole pakko näyttää.
Alpha Innissä on toisin. Aulahyllyt ovat täynnä iloisenvärisiä seksileluja, ja vastaanoton mummo on hövelillä päällä. Pienellä lisämaksulla hän on valmis päästämään neljä asiakasta samaan huoneeseen, vaikka sääntöjen mukaan enimmäismäärä olisi kaksi.
Huone 201 on käytävän perällä. Peilin edessä seisova kahletuoli on punaista tekonahkaa, mutta se saa seisoa toistaiseksi tyhjillään.
Kaksikko kiehnää parivuoteella. Minako rapsuttelee Tetsun olkapäätä pitkillä kynsillään. Kraah, kraah, kraah.
Japanilaisten itsemurhaluvut ovat suuret, Tetsu toteaa ja sytyttää tupakan.
”Seksin harrastaminen voisi vähentää ahdistusta, just sayin’.”
Tupakansavu jää seisomaan nurkkiin ihan kuin 1990-luvulla. Vaikka mitä tapahtuisi, en usko, että rakkaushotellit koskaan kokonaan häviävät Japanista, Tetsu sanoo ja nostaa sitten Minakon hametta.
”Ottakaa kuva, hänellä on japanilaiseksi uskomaton peppu.”
Minako on pukeutunut mustaan t-paitaan, valkoiseen hameeseen ja ylipolvensukkiin. Hän syö machajäätelöä, josta tippuu vihreitä tahroja valkoiselle lakanalle.
Hän juuri sitä ikäluokkaa, josta valtaosaa rakkaushotellit eivät kiinnosta. Minako sanoo, ettei oikein tiedä, miksi. Hän itse oli ensimmäistä kertaa hotellissa 17-vuotiaana silloisen poikaystävänsä kanssa.
Minä olin se, joka sitä ehdotti, Minako sanoo. Nyt hän käy hotelleissa Tetsun kanssa ehkä kerran parissa kuukaudessa.
”Minulla on muitakin miehiä, mutta en tiedä, jatkaisinko hänen tapailuaan, jos rakastuisin oikeasti johonkin toiseen.”
Minako suoristaa sukkiaan ja nuolaisee Tetsun vatsaa.
Ennen rakkaushotelliin tuloa pari käy aina ostamassa eväitä. Tänään Minako valitsi valkoista tupakkaa ja jäätelön. Rakkaushotelleissa on aina jääkaappi, johon saa tuoda omat ruuat.
Kuvioon kuuluu, että mies maksaa hotellin. Tetsulla on aikaa muutama tunti, sitten hän lähtee kotiin. Minako jää koko yöksi.
”Asun äitini kanssa tässä aika lähellä, mutta en halua herättää häntä kolistelemalla keskiyöllä. Kun Tetsu häipyy, aion katsoa Netflixiä.”
