Suomiräppi oli ollut lähinnä pienen piirin musiikkia lähes koko 1990-luvun, aina siitä lähtien, kun Raptorin Oi beibi oli kadonnut radioaalloilta. Vakavasti räppiin suhtautuvat nuoret nimet olivat tuskailleet vuosien ajan sitä, minkälaisen jäljen huumoriräppi oli jättänyt musiikkiin. Sen takia varsinkaan suomenkieliseen räppiin ei suhtauduttu missään vakavasti.
Sitten alkoi muutos.
Yksi tuon muutoksen kiistattomasti merkittävimmistä käänteistä on Fintelligens -yhtyeen syntyminen.
Elastisen ja Iso H:n, eli Kimmo Laihon ja Henrik Rosenbergin, muodostama rap-kaksikko onnistui 1990-luvun lopulla vihdoin siinä, mitä kukaan ei ollut aikaisemmin pitänyt mahdollisena: se nosti vakavasti tehdyn suomenkielisen rap-musiikin suuren kansan tietoisuuteen.
Fintelligensin suosiosta alkoi 1990-luvun lopussa syntynyt hurja suomiräpin nousukausi. Se oli yhtäkkiä kaikkialla, ensimmäistä kertaa sitten huumoriräppiajan jälkeen. Nuoret ja röyhkeät Elastinen ja Iso H olivat löysiin vaatteisiin pukeutuneina jokaisessa isossa mediassa kertomassa rap-musiikista ja saavutuksistaan. Räpistä alettiin hetkessä puhua joka paikassa ja aikaisemmin radioaalloille kelpaamaton ”puhemusiikki” nousi myös soittolistoille.
Räpin uutta nousua jatkui viitisen vuotta, kunnes suuri suosio tyrehtyi uudestaan suunnilleen samaan aikaan, kun Fintelligens-kaksikko lopetti yhteisen keikkailun ja keskittyi sooloprojekteihinsa.
Fintelligensin merkitys ei jäänyt kuitenkaan vain yhden yhtyeen laajuiseksi, vaan Elastinen ja Iso H olivat yhdessä Avaimen, Jussi Valuutan ja Kapasiteettiyksikkö-kolmikon Uniikin, Andun ja Tasiksen kanssa perustamassa Rähinä-yhteisöä. Siitä muotoutui sittemmin laaja rap-porukka ja kokonainen levy-yhtiö. Rähinä juhli viime vuonna näyttävästi 20-vuotista taivaltaan, ja sen tarinasta julkaistiin Mikko Aaltosen kirjoittama Seitsemän veljestä -kirja (Otava). Erityisesti Elastinen on keskittynyt viime aikoina soolotuotantoon, mutta Fintelligens on nauttinut yhteisestä suosiosta myös 2010-luvun alussa.

Fintelligensin syntytarina liittyy hiphop-kulttuuriin ja breakdanceen. Helsingin keskustan breakdance-porukoissa liikkunut Elastinen ja Itä-Helsingin räppäreihin kuulunut Iso H tutustuivat toisiinsa ensimmäisen kerran vuonna 1996, kun Helsingissä Harjun nuorisotalolla oli tekeillä hiphop-musiikista teemansa ammentanut Colorblind-musikaali.
Kun tuolloin vielä teini-ikäiset Elastinen ja Iso H, silloisilta artistinimiltään Elastik ja Skilly, olivat vierailleet musikaalin työryhmän kanssa Ranskassa, he saivat idean alkaa räpätä nimenomaan suomeksi. 1990-luvun puolivälissä Ranskassa vaikutti jo merkittävä ranskankielinen rap-aalto, ja Iso H:n mukaan Suomessa oli edellytykset vastaavaan.

”Silloin suomeksi räpättiin pelkästään vitsillä. Meille ranskalainen räppi oli iso vaikutin. Toki seurasimme myös Ruotsia, jossa Petter nousi ruotsinkielisellä räpillä esille”, Rosenberg kertoo.

Elastinen ja Iso H vuokrasivat Rähinä-porukalle oman studion, jossa he alkoivat tehdä rap-kappaleita. Oleellista oli nimenomaan erottua kaikin mahdollisin tavoin 1990-luvun alun huumoriräpistä. Kun kappaleita oli työstetty tarpeeksi kauan, niitä tarjottiin levy-yhtiöille. Suomen isot levy-yhtiöt olivat alkaneet jälleen kiinnostua räpistä, ja lopulta Fintelligens sai siihen aikaan historiallisen levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa.

Vuonna 1999 julkaistiin Fintelligensin virallinen esikoissingle, röyhkeä ylpeilykappale Voittamaton. Se nousi pitkäksi aikaa listojen kärkisijoille, ja ajan mittaan siitä muotoutui suomalaisen rap-musiikin kulmakivi.
Voittamattoman syntytarina ei ollut yksinkertainen. Ennen esikoissingleä Elastinen ja Iso H olivat tehneet jo kasetillisen kappaleita, joista mikä tahansa olisi kelvannut levy-yhtiöiden pomoille ensimmäiseksi singleksi. Kaksikko halusi tehdä kuitenkin jotain isompaa ja työsti Voittamatonta usean kuukauden ajan. Kun se oli heidän mielestään valmis, vastaanotto olikin yllättävä.

”Siinä välissä Sonyllakin oli ruvettu ajattelemaan, että tämän on oltava isompaa. Kun he kuulivat biisin, he ehdottivat, että jos soitettaisiin Maki Kolehmaiselle, jotta kappaleesta saataisiin tarttuvampi ja kevyempi. Se ei ollut yhtään sitä, mitä halusimme, eikä sitä kappaletta niin myöskään tehty”, Iso H kertoo.

”Tavallaan se oli ihan ymmärrettävää, koska se oli ainut tapa, jolla he olivat sitä ennen osanneet ajatella suomalaista räppiä. Me halusimme tuoda oman tyylimme esille”, Elastinen sanoo. Lopulta Fintelligens piti päänsä ja Voittamaton pysyi uskollisena alkuperäiselle versiolle. Siitä tuli uuden rap-sukupolven tunnuskappale: osoitus siitä, että Suomessa voidaan tehdä vakavasti otettavaa suomiräppiä.

Vaikka Fintelligens nostetaan usein ensimmäisenä esille 1990-luvun lopun rap-aallon aloittajista puhuttaessa, se ei ollut ainut lajissaan.
Samaan aikaan Suomessa oli saanut alkunsa myös aivan toisenlainen hiphop-projekti. Sen suosio ei jäänyt vain Suomen rajojen sisäpuolelle vaan levittäytyi ympäri maailmaa.
B.O.W:n, DJ Gismon ja JS16:n, eli Raymond Ebanksin, Ismo Lappalaisen ja Jaakko Salovaaran luoma hiphop-yhtye Bomfunk MC’s syntyi samoihin aikoihin Fintelligensin aika. Porukat tunsivat toisensa hyvin.
Ryhmien lähtökohta hiphopin tekemiseen poikkesi kuitenkin merkittävästi toisistaan.

”Bomfunkissa oleellista oli se, että halusimme tehdä toisenlaista hiphopia kuin kaikki muut. Täällä oli jo Fintelligens, Ceebrolistics ja vastaavat. Suomenkielisellä räpillä meni hyvin. Me lähdimme tekemään laajemmin: keikoilla oli mukana breakdance-tanssijoita ja kaikessa visuaalisuudessa hyödynnettiin graffiteja. Kappaleista tehtyjen musiikkivideoiden piti olla mahdollisimman hienon näköisiä”, Ebanks kertoo.

Breakdance- ja graffitivaikutteet tulivat Bomfunk MC’s -yhtyeen tyyliin tekijäporukan taustoista. Ebanks oli tehnyt Suomessa englanninkielistä räppiä jo 1980-luvulla kauan ennen huumoriräppi-ilmiön syntymistä. Tuolloin breakdance ja graffiti kuuluivat hiphop-kulttuuriin yhtä olennaisena osana kuin räppääminen.

”Breakdance oli mulle henki ja elämä. Kävin kuuden vuoden joka päivä tanssimassa breakdancea. Kannoin aina mukanani ghettoblasteria ympäri kaupunkia”, Ebanks kertoo.

Myös itse yhtyeen musiikki poikkesi selvästi muusta Suomessa tehdystä räpistä ja lähenteli tyyliltään elektronista tanssimusiikkia. Vaikutteita haettiin muun muassa yhdysvaltalaisesta De La Soul -yhtyeestä. Kappaleiden kielenä oli englanti. Se oli vuosituhannen taitteessa muuttumassa jo harvinaisuudeksi, kun suomenkielinen rap oli noussut valtavirtaan.
Kun Bomfunk MC’s julkaisi vuonna 1999 ensimmäiset kappaleensa, suosiota ei pystynyt ennustamaan kukaan. Jo kaksi ensimmäistä singleä Uprocking Beats ja B-boys & Flygirls nousivat soittolistoille. Todellisen läpimurron yhtye teki Freestyler-kappaleellaan. Se nousi jättimäiseksi hittikappaleeksi, joka soi kaikkialla.
Tänäkin päivänä Freestyler on yksi suomalaisen hiphop-historian tunnetuimpia kappaleita.

”Ajoitus oli meillä aivan täydellinen. Kukaan muu ei ollut tehnyt samanlaista Suomessa. Keikat olivat huikeita. Ihmiset olivat innoissaan nähdessään breakdance-tanssijoita lavalla. Freestylerin video oli niin erilainen, etteivät ihmiset edes uskoneet, että tämä on tehty Suomessa”, Ebanks kertoo.

Bomfunk MC’sin suosio ei myöskään jäänyt Suomen rajojen sisälle, vaan Freestylerin voimalla yhtye levittäytyi ympäri maailmaa.

”Emme me osanneet yhtään ajatella, että tämä lähtisi rajojen yli. Olimme tietenkin aivan äimänä, kun Freestyler alkoi nousta ykköseksi eri maiden listoilla. Sitten lähdettiin kiertämään maailmaa. Aluksi se oli hauskaa, mutta vähitellen se alkoi muuttua enemmän työksi. Samalla harmitti, että lähdimme Suomesta pois juuri silloin, kun seuraava rap-sukupolvi alkoi nousta täällä esille. Emme päässeet koskaan tutustumaan heihin.”

Yhden yhtyeen valtaisa suosio herätti myös kateutta.

”Ensin muut olivat innoissaan meidän puolesta, mutta sitten alkoi tulla kateutta. Alettiin ajatella, että ’Joku poppari on lyönyt läpi tuolla’. Ihmiset eivät tienneet meidän taustaamme hiphopin parissa”, Ebanks kertoo.

Freestyler syntyi kappaleen nimen mukaisesti vapaamuotoisesti nauhoitusstudiossa riimitellen. Ebanksin mukaan kappale oli viimeinen, joka tehtiin In Stereo –albumille. Se lähti liikkeelle hänen vapaamuotoisesta riimittelystään, jonka tuottaja Salovaara leikkasi yhtenäiseksi kappaleeksi.

”Ajattele, että mä olen yhdellä biisillä saanut itselleni asunnon. Totta kai olin sitä varten vuosien ajan kirjoitellut biisejä, mutta onhan se huikeaa.”

Bomfunk MC’s kiersi 2000-luvun alussa muutaman vuoden maailmaa ja julkaisi kaksi levyä, jotka eivät olleet enää debyytin kaltaisia hittejä. Vuonna 2004 julkaistu levy jäi yhtyeen viimeiseksi, ja se lopetti toimintansa 2000-luvun puolivälissä. Ensi kesänä Bomfunk MC’s tekee paluun ja ensimmäiset keikkansa yli kymmeneen vuoteen.

Samalla kun Fintelligens ja koko Rähinä-porukka nousivat kovaa vauhtia esille Helsingissä, heille oli muodostumassa useita kilpailijoita. Yksi heistä oli Seremoniamestari, oikealta nimeltään Matti Huhta.
Samoin kuin muilla 1990-luvun räppäreillä, myös Seremoniamestarilla syy rap-innostukseen oli amerikkalaisen räpin kuuntelussa. Erityisesti Ice-T oli yksi Huhdan ensimmäisiä suosikkeja.

”Tampereella 1990-luvun lopussa en oikeastaan pyörinyt räppipiireissä, vaan enemmän taidekouluporukoissa, eli en edes tiennyt kunnolla, minkä verran Helsingissä siihen aikaan tehtiin räppiä. Musiikin tekeminen oli aluksi hyvin yksinäistä touhua.”

Huhta sanoo, ettei hän tähdännyt rap-kappaleita kirjoittaessaan aluksi edes levytyssopimuksiin.

”Tiesin, että Fintelligens oli saanut levytyssopimuksen, mutta se vaikutti itselleni tosi kaukaiselta ajatukselta. Ajatus urasta räppärinä tuli vasta paljon myöhemmin.”

Lopulta Seremoniamestari oli yksi ensimmäisistä levytyssopimuksen saaneista uuden aallon suomalaisräppäreistä. Vuonna 2000 julkaistiin Seremoniamestarin debyyttialbumi Omin sanoin. Se ilmestyi hieman ennen Fintelligensin debyyttialbumia Renesanssia, ja näin ollen sitä pidetään ensimmäisenä ”uuden rap-aallon” kokonaisena suomenkielisenä rap-albumina.

”Siinä saattoi olla sellaista pientä keskinäistä kilpajuoksua, että kuka ehtii ensimmäisenä julkaista kokonaisen albumin. Levyn teko oli todella rivakkaa, ja siinä ei jääty kauheasti hieromaan kappaleita. Biisejä nauhoitettiin kaksi–kolme yhdessä studiopäivässä. Tiedän, että Fintelligens teki omaa levyään rauhallisemmalla tahdilla.”

Seremoniamestarin debyyttialbumilla on varsinkin yksi vuosituhannen taitteessa rap-hitiksi muodostunut kappale: Viesti.
Omakohtainen kappale kertoo Huhdan nuoruusvuosista, ja se poikkeaa monista muista räppihiteistä siinä, ettei siinä ole samanlaista iskevää ja yksinkertaistettua kertosäettä.
Alun perin Espoosta kotoisin oleva Seremoniamestari räppää kappaleen viimeisessä säkeessä vanhojen kotiseutujensa kaveripiireistä.

”On toki Nokia, silti viestit kulkee heikosti, ei auta että joka jannulla on sähköposti, ja niin elämä etenee, puhelimet hiljenee, välit viilenee, mut niin se vaan menee”

Myöhemmin Seremoniamestari julkaisi vielä muun muassa Chillaa meidän kanssa -nimisen hitin, mutta Sere-nimeen vaihtanut räppäri jättäytyi aktiivisesta musiikinteosta pois vuosiksi 2000-luvun puolivälin jälkeen.
Vuosia myöhemmin Sere palasi räppäämään ja julkaisi vuonna 2016 comeback-albumin.

Vuosituhannen taitteessa pinnalle nousseista suomiräppäreistä iso osa pyrki tekemään mahdollisimman ison eron kymmenen vuoden takaiseen huumoriräppiin. Muun muassa Fintelligensin edustamalle Rähinä-porukalle ratkaisevaa oli nimenomaan se, että heidän musiikillaan ei ollut mitään tekemistä Raptorin kanssa.
Tästä suuntauksesta yksi henkilö teki poikkeuksen.
Hän oli tamperelainen Petri Laurila, tuttu 1990-luvulla Tampereella pienissä piireissä suositusta Nuera-yhtyeestä.
Yhtyeen fanit alkoivat vaatia 1990-luvun loppupuolelta Nueraa tekemään myös suomenkielisiä kappaleita. Pitkän vastustelun jälkeen Nuera suostui ja teki Pelinappula-nimisen kappaleen, jota ei kuitenkaan esitetty keikoilla.

”Tarpeeksi kauan kun kuunteli niitä vaatimuksia, päätin tehdä irrallisena projektina tällaisen Suomi-jutun. Loin sitä varten erillisen Petri Nygård -hahmon ja peitin kasvoni, ettei kukaan saisi tietää, että se olen minä”, Laurila kertoo.

Petri Nygård ei kuitenkaan jäänyt Petri Laurilan sivuprojektiksi. Siitä tuli vuonna 2000 valtaisa netti-ilmiö. Sen jälkeen Nygårdilta julkaistiin nopealla aikataululla tehty levy. Yhtäkkiä Petri Nygård oli kaikkialla.
Tyyliltään Nygårdin tekemä räppi oli juuri sitä, mistä lähes kaikki muut aikakauden räppärit olivat yrittäneet sanoutua irti: härskiä huumorityylistä rap-musiikkia, jonka keskiössä oli taiteellisen kikkailun sijaan ihmisten halpa viihdyttäminen. Osassa kappaleista puhuttiin naisista hyvin halventavaan sävyyn.
Nygårdin suosio osoitti kuitenkin sen, että muoti-ilmiöt toistavat itseään. Erityisesti esikoislevyn kappale Vitun Suomirokki oli valtava hitti.

”Koko sen biisin kirjoittaminen oli vain ärsyyntyneisyyttäni siitä, kuinka sen aikaiset rokkikukot haukkuivat räppiä kaikkialla ja sanoivat, että eihän se ole edes musiikkia. Ajattelin, että nämä juntit eivät vain tajua tätä juttua. Ajattelin niputtaa yhteen kaikki suomirokkarit ja kertoa, mitä tekisin, jos ne tulisivat tuossa vastaan.”

Kappaleen suosio yllätti Laurilan täysin, ja hän olisi halunnut painaa jarrua koko projektin kanssa.

”Olisin alusta lähtien halunnut vain kieltäytyä kaikesta, keikoista ja muusta. Yritin selittää, että ei tämä ollut se pääjuttu ja että tämä oli vain irrallinen projekti.”

Kaikki halusivat osan Nygårdista, ja lopulta Laurila alkoi tarttua tarjouksiin. 2000-luvun huumoriräppäri paistatteli suosiossa parin vuoden ajan, kunnes vetäytyi pois: vähän kuin Raptori ja MC Nikke T kymmenen vuotta aiemmin.
Vuonna 2009 Laurila teki kuitenkin paluun Petri Nygård -nimellä ja on siitä lähtien pysynyt pinnalla. Vaikka Nygård ei ole ollut vuosiin kaikkein puhutuin räppäri, hän kiertää silti tasaisesti ympäri Suomea, vetää väkeä keikoille, tekee kuunneltuja hittikappaleita ja esiintyy isoissa tv-ohjelmissa.
Vuosien aikana myös Nygårdin tekemän musiikin tyyli on saanut uudenlaisia sävyjä. Pahimmat törkeydet ovat muuttuneet enemmän vihjailevaan kielenkäyttöön. Välillä Nygård on julkaissut myös hieman vakavampihenkisiä kappaleita.

”En mä ole ajatellut sitä, että ihmisten pitäisi osata suhtautua jotenkin toisin Petri Nygårdiin. Musta kaikkea musiikkia on kivaa tehdä. Englanninkielistä olen yrittänyt aina välillä tehdä, mutta se ei liiku täältä. Sitä paitsi nykyinen Petri Nygård kuulostaa siltä, miltä Nuera kuulostaisi 2010-luvulla, jos se olisi vielä olemassa.”

Täydellisenä vastakohtana Petri Nygårdin edustamalla härskille huumoriräpille toimi 2000-luvun taitteessa valtavirtasuosiota kerännyt yhteiskunnallinen rap-musiikki. Sen ehdottomasti suurin nimi oli Avain, oikealta nimeltään Matti Salo.

Rähinä-yhteisöön kuulunut Avain erottautui tyyliltään merkittävästi Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön astetta kevyemmästä lyriikasta räppäämällä muun muassa politiikasta ja suomalaisen yhteiskunnan ongelmista vasemmistolaisesta näkökulmasta. Vahvasti esillä oli myös Avaimen oma kotiseutu Roihuvuoressa.
Räpin tekemisen lisäksi Salo oli kiinnostunut myös muun muassa elokuvista ja runoudesta. Hiphop-kulttuurissakin häntä oli alun perin kiinnostanut graffitien piirtäminen, mutta 1990-luvun puolivälissä hän alkoi innostua amerikkalaisesta räpistä. Hieman myöhemmin Avain tutustui niin ikään Itä-Helsingistä kotoisin olevaan Iso H:hon, joka esitteli hänet muulle Rähinä-porukalle.
Räpin tekemisessä Saloa kiinnosti nimenomaan kielen käyttäminen ja taidokas riimittely, minkä takia hänestä tuli Rähinä-yhteisössä ja sen ulkopuolella arvostettu räppäri. Salon taidot vakuuttivat myös levy-yhtiöpomot ja hän teki Warner Musicin kanssa levytyssopimuksen.

Laajempaa arvostusta Avain sai, kun vuonna 2001 julkaistiin hänen esikoislevynsä Punainen tiili. Se nousi julkaisunsa jälkeen korkealle virallisella albumilistalla, mutta listasijoituksiakin merkittävämpi oli sen saavuttama kulttimaine. Lähes 20 vuotta levyn julkaisun jälkeen Punainen tiili on edelleen yksi suomiräpin puhutuimpia levyjä. Sen nimikkokappale sijoittuu joka kerta kärkisijoille, kun jossain äänestetään koko suomiräpin historian parhaista kappaleista.
Kovia poliittisia kannanottoja sisältävä levy edusti monelle nuorelle juuri sellaista musiikkia, jota Suomessa ei ollut aikaisemmin tehnyt kukaan.
Avaimen ja erityisesti Punainen tiili -levyn ympärille rakentunut mystisyys kasvoi vain entisestään, kun pian esikoislevyn julkaisun jälkeen Avain päätti rikkoa Warnerin kanssa tekemänsä levytyssopimuksen irtisanomalla sen yksipuolisesti ennen toisen albumin tekemistä.
Sopimuksen rikkomisen seurauksena Avain ei saanut esiintyä moneen vuoteen missään Avain-nimellä, eikä Matti Salosta kuultu pariin vuoteen, ennen kuin hän teki vuonna 2004 paluun Asa-nimellä.
Asa on sittemmin kertonut haastatteluissa kokevansa nykyisin tietynlaista häpeää ”nuoren miehen poliittisesta palomusiikista".
Levy ja sen nimikkokappale Punainen tiili saivat julkaisunsa aikaan ihastelun lisäksi osakseen myös pilkkaa. Osa kriitikoista nimitti levyä ja sen sanoituksia ”pinnalliseksi kapinaksi”, mikä ärsytti Saloa.

”Masa oli ymmällään, hän kun kuvitteli kirjoittaneensa taistelulevyn juuri näille poliittisesti ärhäköille kavereilleen, heidän näkökulmastaan. Aivan kuin nämäkin ajattelisivat, että hän oli tehnyt albumillisen pelkkää ’pinnallista kapinaa’”, kirjoittaa Mikko Aaltonen Seitsemän veljestä -kirjassa (Otava).

Kun pitää nimetä 2000-luvun taitteen suomiräpin nousukauden tunnetuimpia artisteja, kaikki muistavat Fintelligensin, Petri Nygårdin ja Bomfunk MC’sin.
Sen sijaan Rähinän kanssa kilpailleeseen Rockin’ Da North -porukkaan kuulunut Ezkimo saattaa nykyisin unohtua, vaikka Ezkimo-artistinimeä käyttänyt Mikko Mutenia oli uuden vuosituhannen alussa hetken aikaa yksi Suomen suosituimmista räppäreistä.
Pohjois-Suomessa nuoruutensa asunut Ezkimo muutti Helsinkiin 2000-luvun vaihteessa ja nousi nopeasti tunnetuiksi rap-piireissä. Ezkimo alkoi tehdä musiikkia muun muassa Skandaalin ja Joniveljen kanssa.
BMG-levy-yhtiön kanssa sopimuksen tehneen Ezkimon läpimurto tapahtui vuonna 2002 julkaistulla Iso E -debyyttialbumilla. Levy myi kultaa, ja vain hieman päälle 20-vuotias Ezkimo oli jatkuvasti esillä.
Levyllä julkaistuista kappaleista erityisesti Entinen keräsi paljon radiosoittoja. Tunnelmaltaan synkkä ja aggressiivinen kappale erosi monista muista aikakauden kevyemmistä rap-kappaleista kertomalla tylyn tarinan ihmissuhteen päättymisestä.

”Mä olin onnellisempi, ku ikinä ku sain pois sun vaatteet. Mut auringon jälkeen sade, ilon jälkee kyyneleet. Ne ajat ohi, eikä ne tuu takas. Sun pitäis tajuta, miten sä voit ees olettaa”, Ezkimo riimittelee kappaleella.

Muun muassa suomiräpin pitkäaikaisimpiin nimiin kuuluva Paleface ja Rockin’ Da North -porukkaan kuulunut Pikku G pitävät Ezkimon merkitystä suomalaisella rap-musiikille erittäin isona.

”Ezkimon tarina kuvaa hyvin sitä, miten uudisraivaajan rooli ei ole kovin ruusuinen. Useinkaan suosiota aloittamassa olleet henkilöt eivät itse pääse nauttimaan suosion hedelmistä. Ezkimo ensin osoitti levy-yhtiöille, että suomiräppi voi olla iso juttu, mutta sitten hänet pudotettiin pois kuvioista”, Paleface kertoo.

Pikku G kertoo ihailleensa Ezkimon tekemää työtä jo ennen oman rap-uransa alkua.

”Ezkimo oli käänteentekevä. Erityisesti Entinen oli tosi erilainen kappale kuin muu siihen aikaan tehty rap-musiikki. Ezkimon tyyli mukaili poppia ja erottautui selvästi Fintelligensin ja Avaimen musiikista”, Pikku G sanoo.

Iso E -levyn jälkeen Ezkimo julkaisi vielä vuonna 2004 Vaa ämsee -levyn, jolla olleesta Bla bla bla -kappaleesta tuli niin ikään iso hitti.
Pian Vaa ämsee -levyn jälkeen Mutenia vetäytyi julkisuudesta, ja sen jälkeen Ezkimoa nähtiin julkisuudessa enää harvoin. Vuonna 2009 hän julkaisi vielä Ezkimo-nimellä yhden levyn ennen kuin vaihtoi artistinimensä Agentti Sumoksi.
Vuoden 2015 kesäkuussa uutisoitiin yllättäen, että Ezkimo oli kuollut 35 vuoden iässä. Monet suomiräpin isoimmat nimet kertoivat järkyttyneensä tiedosta.

Vielä 1990-luvun alkupuolella englanti oli ollut Suomessa käytännössä ainut kieli vakavasti otettavan räpin tekemiseen, mutta kymmenen vuotta myöhemmin tilanne oli kääntynyt päälaelleen. Selvä enemmistö suomalaisesta räpistä tehtiin 2000-luvun alussa suomeksi.
Kuunnelluinta englanninkielistä räppiä Suomessa 2000-luvun alkuvuosina teki Bomfunk MC’s -suosion hiipumisen jälkeen Redrama, oikealta nimeltään Lasse Mellberg.
Mellberg innostui ensimmäisen kerran hiphop-kulttuurista Beat Street -elokuvan ansiosta, mutta se jäi väliaikaiseksi trendiksi. Palava intohimo räppiin syntyi vasta, kun Mellbergin pikkuveli kiinnostui räpistä ja Mellberg alkoi kuunnella veljensä huoneesta kuuluvaa musiikkia.

”Siellä soi muun muassa Wu Tang Clan ja OutKast. Tykkäsin heti siitä musiikista, siinä oli huikea rytmi.”

Suomenruotsalaisesta perheestä kotoisin olevalle Mellbergille oli selvää, että hän alkaisi kirjoittaa kappaleitaan englanniksi. Omakustanteena Funkiest-levykaupassa julkaistut levyt keräsivät kulttimainetta.

”Tunsin olevani alakynnessä käyttäessäni suomea. Sen sijaan opettelin paljon englantia ja halusin kehittää sitä kieltä eteenpäin.”

Redraman ensimmäinen iso hittikappale oli vuonna 2003 julkaistu Hang It Up. Sitä Mellberg lähti tekemään Pohjois-Amerikkaan.

”Olin pitkään tehnyt levyäni brittiläisen levy-yhtiön kanssa ja mulla oli pieni äänitysstudio Sörnäisissä. Sitten levy-yhtiön pomo ilmoitti, että lähtisimme tekemään yhtä kappaletta Amerikkaan.”

Mellberg lähti juhannuspäivänä 2002 lennolla Kanadassa sijaitsevaan Torontoon. Siellä häntä odotti valmis taustanauha kappaleelle.

”Se oli ensimmäinen oikea bisiintekosessioni. Seuraavan sellaisen koin vasta kymmenen vuoden päästä. Muuten tuotin aina kappaleeni itse.”

Kun kappale oli nauhoitettu Torontossa sijaitsevalla studiolla, sitä mentiin vielä miksaamaan New Yorkiin. Paikan päällä Mellbergille paljastui, että paikka oli sama, jossa hänen nuoruuden idolinsa Nasin ensimmäinen levy oli miksattu.

”Hang It Up erottui merkittävästi silloin muista tekemisistäni, ja sen takia se keräsi myös paljon suosiota.”

Redrama ei toki ollut ainut englanninkielistä hiphopia tekevä räppäri Suomessa. Samaan aikaan englanniksi räppäsi muun muassa suomiräpin kokeneimpiin ja tunnetuimpiin nimiin nykyisin lukeutuva Paleface, joka oli aloittanut uransa jo 1990-luvulla. Lisäksi esille nousivat eri tyylilajien rajoilla liikkuvat yhtyeet, kuten Kwan ja Don Johnson Big Band.
Yksi suosituimmista englanninkielisistä hiphop-albumeista oli vuonna 2003 julkaistu Don Johnson Big Bandin Breaking Daylight. Se sisältää myös yhtyeen ison hitin One MC, One Delay.
Yhtyeen keulakuva Tommy Lindgren kertoo kiinnostuneensa räpistä ja hiphopin tekemisestä viimeistään Yhdysvalloissa viettämänsä vaihto-oppilasvuoden aikana. Lukiossa Lindgren tutustui Johannes Laihoon ja Kari Saarilahteen, joiden kanssa hän alkoi tehdä jazz-henkistä hiphop-musiikkia. Yhdeksi esikuvaksi Lindgren nimeää Suomessa 1990-luvulla englanninkielistä hiphopia bändityylillä tehneen Giant Robotin, jolla on edelleen räppipiireissä arvostettu maine.

”Meille oli alusta lähtien luontevaa tehdä englanniksi, koska Don Johnson Big Bandin ensimmäisten julkaisujen aikaan suomi oli vielä hiphop-kielenä aika uusi. Toki englannin kieleen liittyi myös tietynlaiset toiveet menestyksestä Suomen ulkopuolella.”

One MC, One Delay -kappaleen kertosäe muodostui viittauksena Beastie Boys -yhtyeen 1990-luvun hittiin Three MC’s and One DJ.

”Kertosäe oli pitkään riippakivi siinä kappaleessa ja tuli lopulta puoliksi vitsin kautta. Se tuntui kuitenkin toimivan. Kun Universalin kanssa tehtiin levytyssopimus, he innostuivat siitä kappaleesta, ja se päätettiin julkaista singlenä”, Lindgren kertoo

2000-luvun ensimmäisten vuosien räppi-ilmiön huipentuma koettiin vuonna 2003.
Silloin julkaistiin Pikku G:n, oikealta nimeltään Henri Vähäkainun, albumi Räjähdysvaara.
Yli 120 000 kappaletta myynyt albumi on edelleen Suomen myydyin räppilevy: ennätys, jota ei ole onnistunut rikkomaan sen enempää Fintelligens, Cheek kuin kukaan muukaan.
Vain 15-vuotiaana muusikon uransa aloittanut Pikku G poikkesi kaikista muista aikakautensa räppäreistä jo pelkästään sillä, että teini-ikäisten suosimaa musiikkia teki ensimmäistä kertaa Suomessa joku heidän ikäisensä.
Vähäkainu oli kiinnostunut rap-musiikista hyvin samalla tavalla kuin moni muu aiemmin räppäämisen aloittanut. Aluksi Vähäkainu oli kiinnostunut skeittaamisesta ja breakdancesta, ja sitä kautta hän uppoutui myös räppimaailmaan.
Ensimmäiset riiminsä hän kirjoitti jo ala-asteella. Monet muutkin suosituiksi nousseet räppärit ovat kertoneet aloittaneensa riimien kirjoittamisen hyvin nuorena.
Poikkeuksellista oli kuitenkin se, että Vähäkainu ei odottanut aikuisikään asti ennen kuin alkoi esittää omia riimejään. Hän osallistui ensin Radiomafian järjestämään demokilpailuun ja pääsi sen ansiosta esiintymään Rockin’ Da North -kollektiivin kanssa.

Kun Vähäkainu oli tutustunut Rockin’ Da North -porukkaan, alkoi tapahtua yllättäviä asioita. Warner Music -levy-yhtiö kiinnostui teini-ikäisestä räppäristä ja Vähäkainun kanssa alettiin tehdä oikeaa albumia.

”Kukaan ei tiennyt, miten se levy toimisi. Kaikilla oli todella alhaiset odotukset sitä tehdessä”, Vähäkainu kertoo.

Radiokanavat eivät innostuneet alle 18-vuotiaan räppärin musiikista.

”Radioilla sanottiin, että ei tätä voi soittaa. Tämä on liian junnumusaa.”

Juuri junnumusaa oli kuitenkin kaivattu: pian levyn julkaisun jälkeen Pikku G:stä tuli valtava ilmiö. Levyn ylivoimaisesti suosituimmaksi kappaleeksi ja samalla yhdeksi koko suomiräpin tunnetuimmaksi biisiksi nousi Me ollaan nuoriso.

”Joistain kappaleista kuulee heti tehdessä, että siinä voi olla jotain. Muistan, että Me ollaan nuoriso -kappaletta tehdessä taustatiiminkin jäsenet sanoivat, että tämä on kova. Kappaleen tarinahan on yksinkertainen. Siinä rakennetaan vain tarinaa nuoresta tyypistä, joka käy eri vaiheita läpi”, Vähäkainu kertoo.

Ratkaisevaa Pikku G:n suosiossa oli juuri se, että kappaleita ei voinut kuulla radiosta. Fanien oli pakko ostaa levy, minkä vuoksi levyä myytiin poikkeuksellisen paljon.
Suurin hehkutus Pikku G:n ympärillä kesti lopulta vain pari vuotta. Nuoren räppärin suosion päättyminen enteili myös koko räppihuuman päättymistä. Ilmiö oli alkanut hiipua samoin kuin 1990-luvun alussa. Räppi ei kiinnostanut enää levy-yhtiöiden pomoja, radioiden musiikkipäälliköitä tai suurta yleisöä. Edessä oli uusi hiljaisempi vaihe.
Vuonna 2004 julkaistun toisen levyn julkaisun jälkeen Vähäkainu siirtyi vuosiksi kokonaan sivuun räppimaailmasta. Paluun hän teki vuonna 2017 ja on sen jälkeen sekä keikkaillut että julkaissut jälleen uutta musiikkia.